Tänään oli junnunoutajien treenit. Sara lähti mukaan ja meni Polleparkkiin kuvaamaan ja katsomaan kun Ida ja Petra kisasivat "joulukinkkukisassa" esteitä.
Me Marsan kanssa mentiin treeniin johon ilmaantui yksitoista koirakkoa. Aiheena tänään oli kantaminen, malttaminen, palauttaminen, noutaminen ja lähihaku. Eli ihan perusteita taas mentiin ja tätä sitä tarvitaan. Sakkimme on aika sekalaista, meidän "pienten" lisäksi porukassa on jo taipparit läpäisseitä nuoria koiria ja parivuotiaita koiria joilta taipparit eivät ole menneet läpi. Melko sekalaista seurakuntaa siis ollaan, mutta tämähän ei olekaan mikään taipparikurssi.
Se on niin hauskaa, kun tietää että rauhaisassa tilanteessa jossa koira jaksaa keskittyä, tämä on ihan helppoa. Mutta kun soppaan lisätään kourallinen muita koiria ja ohjaaja jota vähän jännittää parin metrin päässä seisova rivistö katsojia, hommasta tulee huomattavasti haastavampaa. Tämän vuoksihan sitä ajetaan näihin treeneihin, hankkimaan kokemuksia häiriöstä ja kuulemaan uusia vinkkejä. Ja ohjaajiamme on ihan pakko kehua. Eivät he meitä helpolla päästä, mutta aina tulee hyviä vinkkejä ja rakentavaa palautetta.
Katselin ensin parin koirakon työskentelyä. Vein Marsan pienelle kävelylle ennen omaa vuoroaan, sillä se oli ennättänyt nukkua autonperässä jo reilut kaksi tuntia. Onneksi se tykkää matkustaa autossa, nukkuu tyytyväisenä omassa osastossaan.
Omalla vuorollamme teimme ensin damin kantamista, mutkikasta reittiä vauhtia muutellen. Välillä vauhdissa dami omaan käteen ja takaisin koiralle.
Seuraavaksi koira paikalleen odottamaan ja ohjaaja muutaman metrin verran koiran eteen leikkimään dameilla. Samaa siirtyen koiran sivulle ja välillä käyden koiran luona. Marsa pysyi hyvin paikoillaan muuten, mutta kun kävelin sen selän takaa se ei malttanut olla kiepahtamatta niin, että näki minut koko ajan. Seuraavaksi otettiin vielä niin, etten mennyt aivan selän taakse vaan palasin takaisin päin, silloin malttoi istua kuin tatti paikoillaan.
Sitten noutoharjoituksia. Vein damin reilun kymmenen metrin päähän, kävelin oikealle taas reilun kymmenen metriä. Koira kutsuttiin luokse. Hmm! Tämä oli se suurimman osan kompastuskivi! Marsakin ajatteli ensin, että täytyy hakea se dami mammalle... kun sitten "damin vartija" hieman ärähti ja mamma kutsui sitkeästi luokse, ei pieni koira ollut enää ihan varma mitä siltä haluttiin. Se ei uskaltanut tulla täysillä luokse, ilman damia, mutta damiakaan ei saanut hakea. Se kuitenkin päätti tulla mamman luokse, kaikesta hämmennyksestä huolimatta. Voi sitä riemua kun tuli kehuja ja sai sitten vielä käydä hakemassa sen damin ja "vartijakin" oli ihan hiljaa.
Sama kuvio toistettiin vielä pari kertaa ja lopulta Marsa uskoi, että pääsee helpommalla kun käy hakemassa damin vasta luvan kanssa.
Tehtiin vielä sama homma kahdella damilla, niin ettei niitä oltu sijoitettu samaan linjaan koiran noudettavaksi.
Kotitreeniksi saimme tuon paikallaolon treenausta. Ja kun homma alkaa toimia lisätään omaan treeniin uusi harjoitus. Vien damin koirasta eteenpäin noudettavaksi, kävelen koiran taakse ja kutsun sen ensin luokse ja vasta sitten lähetän noutoon. Tähän voi vielä lisätä yhden damin joka on matkalla koiran tullessa luokse.
Vein Marsan pienelle lenkille ja sitten autoon odottelemaan. Palasin kuuntelemaan ohjeita ohjauksen suuntien opettelun aloittamiseen ja lähihakuun. Tuo lähihaku on minulle ihan uusi juttu, mutta sitä täytynee kokeilla.
Väpän kanssa treenasin aikoinaan vasemmalle ja oikealle ohjausta ja ne se oppi hyvin (monen muun asian suhteen saan katsoa peiliin, laiska ohjaaja. Tai sanokaanko laiska hankkimaan itselleen ohjausta ja neuvoja.) Enhän niitä tosin käyttänyt kuin lähinnä silloin kun Väpä ei meinannut löytää damia kaislikosta, se totteli ohjausta upeasti vedessä ;)
Nämä treenit hoidettiin kahdessa ryhmässä vierekkäisillä pelloilla. Omaa häntää täytyy nostaa sen verran, että Marsalla ei käynyt mielessäkään karata viereiselle pellolle moikkaamaan kaveria, mutta ainakin yksi koirista joiden treeniä seurasin, ei malttanut pysyä omalla tontillansa.
Mä niiin tykkään tuosta Marsasta! Vaikka siitä "ei tulisi mitään", se on aivan mahtava pakkaus! Mamman silmäterä (kuten muu perhe Marsaa nimittelee)!
Nyt pitäisi varmaankin karata parina päivä töistä niin aikaisin, että ennättäisi metsään, tai sopivalle peltoaukealle (joka on vielä vähän hakusassa) ennen pimeän tuloa.
Ei tätä ole loppuun asti jaksanut lukea kukaan muu kuin minä! Mutta ei se mitään, itselleni minä näitä ihan enimmäkseen kirjoittelen. On kivaa seurata mitä kaikkea ollaan puuhattu, nämä päivät unohtuvat hiljalleen jos ei ole mitään faktaa tallessa.
