lauantai 30. kesäkuuta 2012

Laukaan näyttelyssä

Tänään Laukaan kaikkien rotujen näyttelyssä. Kehä alkoi klo 10, onneksi ei ollut pitkä ajomatka. Tollereita oli ilmoitettu 15 kpl.
ROPpi oli Fireheart Kid Sundance "Ramon" ja VSP Dragonflame´s Lucky Lionheart. Marsa oli junnujen kilpailuluokan kakkonen, sai SA:n ja oli kolmanneksi paras narttu. Jee!!
Tällä viikolla on vähän harmittanut, kun tuli laitettua ilmoittautuminen tähän näyttelyyn. Pari kuukautta sitten näytti, että karva alkaisi kasvaa, mutta ei se kasvanutkaan ihan sitä tahtia kun olin arvioinut. Nyt ei enää harmita niin paljon, ihan hyvän arvostelun tuo neiti sai.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannusta ja muutakin

Reilu viikko taas karannut käsistä.  Töitä, töitä ja vielä vähän töitä. Väsyttää niin vietävästi ja melkein kolme viikkoa pitäisi punnertaa, sitten lomalle. No, näillä keleillä olen kuitenkin mieluummin töissä.

Juhannuskin hujahti ohi. Aatto mökillä, juhannuspäivä autoillen Hämeenkyröön hakemaan Sirjaa (ja Erikaa) kotiin Anskun läksiäis meetingistä, mittariin kertyi melkein 350 km. Mutta kyllä oli kauniit maisemat kun ajelin Ruoveden ja Kurun kautta Hämeenkyröön. Liikennettä ei juurikaan ollut, vasta paluumatkalla alkoi muu liikenne heräillä.

Marsalle ennätin tehdä viikonlopun aikana pari viiden variksen hakuruutua, ne meni suht´ mukavasti. Tänään kävin tekemässä seitsemällä damilla ruudun, viisi haetutin neidillä ja loput keräilin itse. Dameilla homma sujuu kuin rasvattu. Nyt oli se damin päällä "roikkuminen" taas unohtunut. Hyttysiä vaan oli ihan sairaasti, niihin ötököihin meinasi mennä hermo, eikä mulla mitään hyttymyrkkyä ollut matkassa. Ke-le!

Sirja lähti tänään Keuruun musiikkileirille, vaihteeksi töihin "kioskitädiksi". Soittelee lisäksi huilua A-orkesterissa ja taisi tuo pakata piccolonsakin mukaan. Huomenna lähden kuuntelemaan leirin konserttia, niitä riittääkin sitten seuraavien kymmenen päivän ajan. Ja Repellä on hirrrrveä ikävä, oli jo eilen allapäin kun näki laukkuja pakattavan, se on ihan Sirjan koira.

Lauantaina pitäisi hurauttaa Laukaan koiranäyttelyyn. Marsan karva on kasvamassa, ja oletin että sitä olisi ollut jo vähän enemmän, mutta näillä mennään. Neidille tekee ihan hyvää opetella pyörähtelemään kehässä, kun tuo paikallisen koirakerhon näyttelykurssikin meni ihan sivu suun (olin jo sopinut samoille päiville muuta "koiramenoa").

Lomaa odotellessa...

Uhkasin keväällä, että hävitän ruusupuskan pihastamme,
nyt se kukkii aivan kuin henkensä hädässä ; )

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Nyt väsyttää...

Koko viikko mejän merkeissä, kuten kai kokeen vastaavan toimitsijan tehtävään ryhtyneenä kuuluukin. Nyt olen aivan poikki, valitettavasti vielä hengissä ;) Koe kuitenkin ihan hyvillä mielin läpi, kotona takakuisti täynnä tavaroita joita alan setviä vasta huomenna. Nyt saunaan, syömään ja nukkumaan.
Niin ja Marsa sai tuloksen!!! AVO 2, 34 pistettä. Koeselostus täällä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt...

Tänään mentiin Marsan kanssa jälkitreeni. Kuvat siltä reissulta. Vähän liian nopeasti tulee tuo oman kerhomme koe, kolme treeniä ja kokeeseen. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta käydään nyt tekemässä yksi "kokeenomainen" treeni. Jos ei muuta niin pidetään hauskaa, eihän tämä niin vakava asia ole!

Alun ohjausta.
Minne jälki jatkuu kulmalta?
Tuossa on jotain.
Makauksen merkkausta.
Miljoona hyttystä ja evästauko kaadolla.
Kuvat ©Arto

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tiivistelmä viikonlopusta

Takana rankka viikko. Töissä tahti tiivistyy, kun väki vähenee lomien alkaessa. Kahtena iltana olin kokouksessa ja muina iltoina olin liian puhki mitään mainittavaa tehdäkseni.

Viikonloppu kului "työleirillä". Mökkirannassa korkealla ollut vesi laskee hiljalleen paljastaen näkyviin hävityksenkauhistuksen. Veden mukana on rantaan ajautunut kaikenlaista moskaa ja jos ei sitä halua katsella koko kesää, niin on pakko kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.
Lisäksi siivottiin mökkiä sisältä ja roudattiin polttopuita. Ensi viikonloppuna kun ei mejäkokeen järjestelyiden vuoksi ennätä tehdä mitään ja seuraavana viikonloppuna on juhannus ;)
Nyt on sellainen olo kuin olisi mennyt mankelista läpi. Ja huomenna raatamaan töihin...

Koirat ovat ulkoiluttaneet itseänsä mökillä ihan kiitettävästi. Tuolla ne nyt molemmat makaavat raatona, samalla viltillä sopuisasti kylki kyljessä.

Viikonloppuna olisi Himoksella ollut tollerileiri. Tänä vuonna mejä-koulutus oli normaalia suppeampana: teoriaa ja suunnistuskoulutusta. Kun ei tarvinnut olla tekemässä jälkiä ja opettamassa sitä käytännön puolta, niin päätimme jättää tällä kertaa menemättä. Eikä sitten tullut edes lähdettyä moikkaamaan tuttuja, kun oli tuota muutakin puuhaa enemmän kuin tarpeeksi.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ruutuu

Treeni sunnuntaina: hakuruutu variksilla. Ei ongelmia. Viiletti vauhdikkaasti, ei roikkunut varisten päällä vaan nosti heti ja lähti palauttamaan. Ei pudottelua, kaksi ensimmäistä tipahti varpailleni ja loput tulivat "kopattuna" käteeni. Neiti siis osaa, mutta kun on häiriötä niin homma ei toimi.  Mutta ehkä sitten joskus...

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Jälkitreeniä

Alkuviikko meni töiden merkeissä. Keskiviikkona kävimme taas kävelemässä läpi yhden jäljen koemaastossa. Onneksi isommat harvennushakkuut eivät olleet osuneet tälle jäljelle.

Torstaina oli vuorossa harjoitusjälkien tekoa Marsalle ja Repelle, joten perjantai-illan ohjelma oli sitä myöten suunniteltu. Yöllä ja aamulla oli satanut aika reilusti, mutta onneksi sade taukosi illaksi.

Repe kevään ensimmäisellä jäljellä.
Marsa menossa.
Saalis talteen!