Jäällä ja metsässä

Talvella on kiva tehdä treenejä jäälle. Tänään oli taas upea aurinkoinen päivä ja otin Marsan mukaani mökkirantaan, mukaan pari damia.
Ensiksi tein "kello-treenin": dami kellotaulun keskelle, lähetys aina niin, että siirryin eteenpäin esim. "numerosta 9 numeroon 11". Meidän ja damin väliin jäin koskematon lumi, kun vein ensin damin ja vasta sitten siirryimme Marsan kanssa uuteen paikkaan.
Lopuksi menimme vielä suurella kaarroksella ensimmäisen lähetyspaikan taakse linjaan. Saatin hyvä piiitkä eteen ohjaus, kun juuri kun Marsalla alkoi loppua usko eteenpäin menemiseen, se löytikin vanhan jo kertaalleen juoksemansa uran ja jatkoi siitä.

Sitten mietin, millaisen viritelmän tekisin kauan sitten näkemästäni treenistä. Kävelin ensin jäälle pitkän linjan, jonka molempiin päihin tein lumeen montut dameja varten. Toisesta päästä vähän matkaa takaisin koiran kanssa, koira istumaan ja odottamaan n. 10 metrin päähän damista ja jatkoin yksin matkaa linjalla eteenpäin. Käännös kohti koiraa ja kutsu luokse. Puolessa välissä pysäytys pillillä ja kun koira istui niin lähetys käskyn ja käsimerkin kanssa takana odottavalle damille.
Toistin tämän saman vielä kertaalleen ja sitten lähetys toisessa päässä olevaa damia kohti. Puolessavälissä taas pillitys istumista varten. Marsa kääntyi minua kohti ja istui, ja sitten taas käsimerkin ja käskyn kanssa damin luo.

Damikassin päällä oli mukava istuskella vähän aikaa jäällä. Aurinko lämmitti ja oli niin kaunista ja hiljaista! Kameraahan ei tietenkään tullut otettua mukaan...

Marsa on aina tykännyt ihan hirveästi hakuruudusta, joten tein vielä autolle kävellessämme metsään pienen ruudun. Lumi ei kantanut minua, mutta Marsa käveli sen pinnalla ihan vaivattomasti. Menin siis vähän matkaa yli polven olevassa hangessa kahlaten ja sitten vain kylmästi heitin damin kauas.
Tämän kahlaus operaation suoritin neljä kertaa, ja ajattelin että mitähän tekisin jos neiti ei jotain damia toisikaan ja joutuisin itse takaisin metsään rämpimään. Mutta onneksi Marsa oli jälleen kerran innoissaan ruututreenistä, ja toi vauhdilla kaikki damit metsästä. Illalla kotona onkin ollut tyytyväisenä nukkuva pieni koiraneiti!

Ei oo pilvee, pilvee, pilvee...

Tämän vuoden neljäs "nome-treeni" tehtynä. Ja puitteet olivat upeat! Minä näet ilmoitin Marsan Mäntän talvi-nomeen. Jep, taas kerran hyvä maksettu harjoitus ja paljon uutta asiaa! Vieraita ihmisiä katsomassa, vieraita koiria, laukauksia, vieraat damit...
Tuo kaikki huomioon ottaen homma meni ihan hyvin, ei mitenkään upeasti mutta meidän lähtökohdat huomioon ottaen hyvin.

Aamulla kun lähdin ajelemaan kohti koepaikkaa (ennen seitsemää...) oli pakkasta auton mittarin mukaan noin 25 astetta. Ei tuo pakkanen kello kahdeksaan mennessä ollut hirveästi laskenut, mutta perinteiden mukaisesti startti myöhästyi vähäsen.

Marsan koe meni perus ok, ainakin saimme pisteitä kaikista tehtävistä. ;D  Ensimmäisen rastin mokasin itse kun unohdin että taistellaan kelloa vastaan ja ryhdyin kahdessa ensimmäisessä palautuksessa hieromaan damin palautusta ja sivulle istumista ennen uudelleenlähetystä, kunnes hoksasin että aika = pisteitä. No, neiti ennätti silti palauttaa 3/ 5 damia.

Seuraava rasti oli kaksoismarkkeeraus ja linja. Onneksi olin jo ennakkoon laskenut, että Marsa voi yrittää palautta damia heittäjälle, kun on tottunut että minä heitän damit. Joten olin kärppänä valmiin puhaltamaan pilliin kun, aivan oikein, neiti meinasi lähteä kohti heittäjään. No, tästä laski pisteet kun jouduit "puuttumaan palautukseen". Lisäksi pisteitä meni siitä, että Marsa meinasi ensimmäisen laukauksen kuultuaan karata noutoon (eteni alle 2 metriä), ja jouduin ottamaan sen kertaalleen takaisin linjalta, kun jäi nuuskimaan linjan vierellä kulkevia sivupolkuja.
Jos olisin etukäteen älynnyt ajatella asiaa, en olisi kutsunut takaisin, vaan jatkanut komentoja, sillä tästä lähti aika reilusti pisteitä... Mutta ohjaus damikin sitten saatiin kuin saatiinkin palautumaan toisella yrityksellä.

Ruudun dameista ensimmäinen putosi eteeni, muut tulivat käteen. Kaksois markkeerauksesta toinen dami tuli käteen, kaksi muuta putosi eteeni.

Päivä oli upea, aamun pakkanen suli auringonpaisteeseen jota riitti pilvettömältä taivaalta.

Mitäs muuta? No oli ihana nähdä "vanhoja"  tolleripiireistä tuttuja naamoja ja muitakin!! Lisäksi osallistuin arpajaisiin kolmella arvalla ja voitin kahdella: pienen pussin puruluita ja ilmaisen osallistumisoikeuden Mäntä Nuuskujen mihin tahansa kokeeseen seuraavan vuoden aikana! Ja minä kun juuri ennätin sanoa Artolle että meidän nome-ura taitaa olla tässä. Mä en vaan osaa! Mun mielikuvitus ei ole riittävän vilkas suunnittelemaan sellaisia treenejä että Marsa kehittyisi.

Kamera, joo yksi pokkari oli mukana, mutta se hyytyi jo aamun pakkasessa... No photos today!

Taipumuskoe, Virrat

Kun on käynyt alhaalla on ainoa mahdollinen suunta ylöspäin. No, tänään mentiin sitten ihan raketilla suoraan huipulle.
Marsa on tänään suorittanut hyväksytysti noutajien taipumuskokeen!!!   NOU 1
Täällä emäntä ei tiedä kuinka päin olisi. Wuhuu!! Ja taitaa kasvattajakin olla vähän sekaisin!

Aamulla oli kokoontuminen Virroilla Marttisen lomasaaressa klo 8.30. Ilmoittautumiskuvioiden jälkeen ajoimme jonkin matkaa Äijännevalle ja parkkeerasimme autot tien varteen. Ensimmäiseksi odotettiin tuomaria, joka oli koiransa kanssa starttaamassa ensimmäisenä koirakkona lähistön NOME-kokeessa.
Ei siinä onneksi kauaa mennyt, ja saatiin homma käyntiin.

Marsa starttasi numerolla 5, eli meillä oli reilusti aikaa odotella. Kun siirryimme edellisen koirakon mennessä "areenalle" siihen polun kohtaan jossa tuli odottaa vuoroansa, totesin että siitä paikasta näki suoraan ruutuun. Ruutu oli korkealla kalliolla ja kovin harvassa metsikössä, joten polulta oli siihen vallan mainio näkyvyys. Siirryin siis muutaman askeleen taaksepäin, että sain Marsan sopivan pusikon taakse, pois suorasta näköyhteydestä.

Ensiksi vesinouto, mentiin kalliolta alas jyrkkään rantaan. Ranta oli noutokohdalta tosi kapea ja oli oikeastaan ihan sama heitettiinkö lokki maalta vai veneestä.
Ensiksi kuitenkin se vierestämme heitetty lokki, jonka Marsa haki nopeasti. Sitten laukaus ja heitto veneestä. Marsa epäröi muutaman sekunnin ennen kuin se lähti, mutta luulen että tämä johtui lähinnä siitä, että heitto oli niin lähellä vastarannan tiheätä metsikköä, että se ei heti nähnyt mihin lintu tipahti. Taas hirmu loikalla veteen (kuulemma ainakin siihen mennessä vauhdikkain suoritus) ja lokkia noutamaan. Hyvin meni, vaikka tätä ei ole kevään taipparikurssin jälkeen harjoiteltu kuin niissä kahdessa epäonnisessa taipumuskokeessa. Lokit ovat saaneet köllötellä pakkasessa. Tätä Marsa tekisi aamusta iltaan, kivaa!

Sitten kalliokiipeilyä hakuruutuun. Tuomari piti kovan puhuttelun siitä, että ennen kuin varis on suussa ja tulossa kohti ohjaajaa, ei saa kehoittaa, pillittää, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään.
Laukaus ja heittovaris liikenteeseen. Marsa lähti noutamaan, katsoi varista parin hännän heilautuksen ajan ja toi minulle, tai noin metrin päähän. Sitten haku alkuun ja neiti oli aivan täpinöissään.
Se toi variksen ruudun vasemmasta reunasta, varis tipahti kerran tulomatkalla, mutta Marsa nappasi sen nopeasti suuhunsa ja toi minulle. Sitten Marsa ajautui ruudun oikeaan laitaan ja ajautui kohti vesityöskentelyn aluetta. Sain luvan kutsua koiran luokseni ja lähettää sen takaisin. Tuomari sanoi, että antaisin käskyn vain vauhdista, mutta minä silti pyysin Marsan sivulle ja lähetin siitä. Se ampaisi kuin raketti taas oikeaan laitaan ja toi sieltä kolmannen variksen, jonka kanto-otetta piti matkalla korjata. Tämä varis tipahti suusta juuri ennen kuin ennätin sen siepata. Mokoma rähmäkäpälä!
Taas lähetys töihin, ja nyt Marsa palasi mukanaan ruudun kauimmainen varis. Se tuli taas kauniisti käteen. Tämän jälkeen tuomari kysyi avustajalta montako varista oli haettu ja kehoitti minua kytkemään koiran. Marsa teki hyvää ja vauhdikasta hakua koko ajan ja lähti tuomaan varista aina kun sen löysi. Ei siis onneksi aikomustakaan käydä ensin katsomassa kaikki riistat ja vasta sitten arpoa toisiko jonkun.  Pääsisimme jäljelle!!

Nyt jo hieman jännitti! Pupua ei ole kauheasti harjoiteltu, kun se on mennyt ihan hyvin. Tiistaina tein laahausjäljen jossa ei ollut ongelmia, ja edellinen kerta oli ennen Mäntän taippareita, joten nyt alkoi jännittää!

Odottelussa kului reipas tunti. Ryhmästämme jäljelle pääsi kolme koiraa. Ajoimme toisen tien varteen ja jäimme odottamaan kutsua jäljelle.  Ensin meni labukkauros, joka ei kauaa aikaillut ja hoiti homman hienosti.
Sitten Marsa. Se lähti aika hitaasti, mutta tarkasti seuraamaan laahausjälkeä ja hävisi näkyvistäni. Kohta tuomari huusi, että voisin kutsua koiraa. Hetken kuluttua ainoa mitä näin, oli Marsan pää, kun se kurkisti metsän laidasta pienen puskan takaa. Kania ei ollut suussa, ja neidistä ei näkynyt kuin pää. Tuomari huusi, että kehoittaisin vielä koiraa hakemaan kanin. Huutoni kuultuaan Marsa katosi näkyvistä takaisin metsikköön ja nopeasti se palasi näkyviin valtavan valkoisen kanin kanssa, jonka sitten raahasi suoraan syliini. Se kani oli todella suuri!
Kun kolmaskin koira oli pupunsa hakenut, palasimme koepaikalle saamaan koepöytäkirjamme ja kunniakirjat. Marsan papereita lukiessaan tuomari vielä kehui pientä narttua, joka raahasi lähes itsensä kokoisen pupun omistajansa syliin.

Mitä tehdään kun koira on mennyt taipparit läpi? Laitetaan kepolle tekstiviesti, että laittaisi skumpan kylmään! Ja ajetaan Vip-storen kautta kotiin, matkalla siis tuli hankittua Marsalle kaikkea pientä kivaa!

Olen niiiiin onnellinen! Marsa on kova jätkä!



Tämä on rasittavaa, ohjelma pätkii lauseita tai tekee muuta jäynää. Olen jo useampaan otteeseen korjannut sekoilevia  rivejä! Ketuttaa!

Juhannusta ja muutakin

Reilu viikko taas karannut käsistä.  Töitä, töitä ja vielä vähän töitä. Väsyttää niin vietävästi ja melkein kolme viikkoa pitäisi punnertaa, sitten lomalle. No, näillä keleillä olen kuitenkin mieluummin töissä.

Juhannuskin hujahti ohi. Aatto mökillä, juhannuspäivä autoillen Hämeenkyröön hakemaan Sirjaa (ja Erikaa) kotiin Anskun läksiäis meetingistä, mittariin kertyi melkein 350 km. Mutta kyllä oli kauniit maisemat kun ajelin Ruoveden ja Kurun kautta Hämeenkyröön. Liikennettä ei juurikaan ollut, vasta paluumatkalla alkoi muu liikenne heräillä.

Marsalle ennätin tehdä viikonlopun aikana pari viiden variksen hakuruutua, ne meni suht´ mukavasti. Tänään kävin tekemässä seitsemällä damilla ruudun, viisi haetutin neidillä ja loput keräilin itse. Dameilla homma sujuu kuin rasvattu. Nyt oli se damin päällä "roikkuminen" taas unohtunut. Hyttysiä vaan oli ihan sairaasti, niihin ötököihin meinasi mennä hermo, eikä mulla mitään hyttymyrkkyä ollut matkassa. Ke-le!

Sirja lähti tänään Keuruun musiikkileirille, vaihteeksi töihin "kioskitädiksi". Soittelee lisäksi huilua A-orkesterissa ja taisi tuo pakata piccolonsakin mukaan. Huomenna lähden kuuntelemaan leirin konserttia, niitä riittääkin sitten seuraavien kymmenen päivän ajan. Ja Repellä on hirrrrveä ikävä, oli jo eilen allapäin kun näki laukkuja pakattavan, se on ihan Sirjan koira.

Lauantaina pitäisi hurauttaa Laukaan koiranäyttelyyn. Marsan karva on kasvamassa, ja oletin että sitä olisi ollut jo vähän enemmän, mutta näillä mennään. Neidille tekee ihan hyvää opetella pyörähtelemään kehässä, kun tuo paikallisen koirakerhon näyttelykurssikin meni ihan sivu suun (olin jo sopinut samoille päiville muuta "koiramenoa").

Lomaa odotellessa...

Uhkasin keväällä, että hävitän ruusupuskan pihastamme,
nyt se kukkii aivan kuin henkensä hädässä ; )

Ruutuu

Treeni sunnuntaina: hakuruutu variksilla. Ei ongelmia. Viiletti vauhdikkaasti, ei roikkunut varisten päällä vaan nosti heti ja lähti palauttamaan. Ei pudottelua, kaksi ensimmäistä tipahti varpailleni ja loput tulivat "kopattuna" käteeni. Neiti siis osaa, mutta kun on häiriötä niin homma ei toimi.  Mutta ehkä sitten joskus...

Surkee, päivä 2

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Vähän olisi väsyttänyt, mutta ei auttanut muu kuin nousta kellon soidessa. Eipä Marsakaan kovin virkeältä näyttänyt.

Ensimmäinen treeni oli hakuruutu. Se rakennettiin samaan paikkaan, missä eilen noudettiin varista. Pari ensimmäistä teki ruudun dameilla. Marsalle ja labukalle taas käytettiin variksia, joita Marsalla haetutettiin kolme. Ruudun alkuosan poikki kulkenut leveä polku oli neidille hankala, se aina hidasti polulle tullessaan ja kahden variksen kanssa se jopa hetkeksi pysähtyi polulle. Viidennelle koirakolle ei ruutua edes yritetty, vaan sille tehtiin perus damin nouto metsikössä.

Seuraavaksi tehtiin laahausjälki. Kani on ollut hieman hankala, kun se on niin tuore tuttavuus. Marsa jäljesti mallikkaasti pupulle ja toi sitä reilut viisi metriä, sitten se jäi ihmettelemään. Kouluttaja yritti sitten käydä katsomassa touhua, mutta sinä vaiheessa Marsa taas totesi, että pupu taitaakin kuulua kouluttajalle ja peruutteli muutaman metrin päähän. Olin jo aiemmin jutellut kouluttajan kanssa siitä, että Marsa tarvitsee myös lisää kokemusta siitä, että ruudussa ja jäljellä voi liikkua vieraita ihmisiä. Tällä hetkellä neiti kunnioittaa liikaa näitä ylimääräisiä henkilöitä, kun ei treneissä ole moiseen tottunut. No, pupu saatiin lopulta minulle, pientä pönkitystä itsevarmuuteen vielä tarvitaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vesinouto. Tämähän se oli Marsalle mieluisin. Veteen mentiin vauhdilla ja lokki uitettiin ripeästi rantaan. Venettä se ei varmaankaan ennättänyt edes huomata tässä vaiheessa.
Kun Marsa toi toista lokkia rantaan, manasin kun kenelläkään ei ollut kameraa, sillä siitä olisi saanut aivan mahtavan kuvan. Samalla kun Marsa oli ottanut lokin siivestä kiinni, lintu oli heilahtanut vedessä niin, että sen pää oli Marsan lapojen päällä. Neiti näytti ihan siltä kuin yrittäisi pelastaa hukkuvaa, kun linnun kaula ja pää lepäsivät hiljalleen uinnin tahtiin keinahdellen Marsan selässä. Mutta kun sitä kameraa ei ollut kenelläkään...
Rannasta pois lähtiessämme Marsa heitti vielä kaihoisia katseita venettä kohti eikä millään meinannut uskoa, että tämä hauskuus oli ohi.

Koska tekokasta työaikaa oli vielä jäljellä, meille neuvottiin vielä lopuksi linjalle lähetyksiä. Ja sitten kokeiltiin samaa vielä omien koiriemme kanssa.

Todella mukava, mutta aika raskas viikonloppu. En voinut kuin ihmetellä, että koirat vielä toisenakin päivänä jaksoivat tehdä jotain ja keskittyä kuuntelemaan ohjaajiansa. Varsinkin se, että koirat koko ajan näkivät toistensa työskentelyn, oli niille todella stressaavaa. Mutta niin sitä vain luovittiin koko tehoviikonloppu läpi.
Ehkä olisi ollut parempi, että homma olisi pilkottu lyhemmiksi pätkiksi ja useammalle päivälle, mutta menihän tämä näinkin. Tosin tällainen tehorupeama kallistuu vielä vahvemmin ohjaajien koulutukseen kuin siihen että koirat ihan hirveästi oppisivat.
Monet keskustelut kävimmekin kouluttajiemme kanssa. Kysymyksiä lenteli ja puimme eri kanteilta koirien koulutuksen määrää, eri tapoja, kaikkea mahdollista. Nämä keskustelut olivat todella hyödyllisiä ja mukavia. Kaiken kaikkiaan, meillä oli aivan mahtava treeniporukka, siinä sitä pohdittiin syntyjä syviä lyhyen tuttavuuden jälkeen!

Pientä treenintynkää

Viikolla tuli tehtyä vain pari treeniä. Alkuviikosta ruutu dameilla, joka meni vallan mainiosti. Puolivälissä viikkoa ruutu viidellä variksella, ja nekin kaikki löytyivät metsästä. Sen varran peitteinen oli metsä, johon ruudun rakensin, että en tiedä mitä reittiä neiti liikkui. Toisena kuitenkin palautui kauimmainen varis (sillä oli kaunis punainen krepinpätkä jalassansa ja matkaa varikselle reilut 70m) ja kaikkein lähin tuotti eniten työtä kun Marsa jotenkin onnistui aina ohittamaan sen tuulen yläpuolelta.

Dami oli taas mukana parilla kävelylenkillä, mutta muutoin sitten olikin hiljaista.

Jänöjussin sulattelua

Maanantaina otin damikassin mukaan metsälenkille. Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni sitä, mihin on iloisuus kadonnut, ja nyt tarkoitan työskentelyn loppuvaiheen iloisuutta. Ainahan Marsa on ollut riemuissaan kun näkee että mennään jotain tekemään, oli sitten mukana dameja, riistaa, ihan mitä tahansa. Innoissaan lähtee noutamaan, ihan sata lasissa. Mutta nyt on sitten alkanut "roikkua" damienkin päällä, ennen kuin nostaa ja lähtee palauttamaan.
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.

Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.

Tuunasin vanhasta autoliikkeen mainoskassista itselleni
tosi hyvän damikassin.

Reilun puolen tunnin samoilun jälkeen kaivoin taas damit esille ja tein viidellä suurehkon hakuruudun melko tiheään metsikköön, Marsan istuskellessa kassin vieressä ruohomättäällä. (Jos se jotain on tämän talven aikana oppinut, niin odottelemaan paikallaan irrallansa, kun minä puuhastelen omia touhujani damien tai varisten kanssa.)

Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.

Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa  ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?

May Day

Kun aloitin tämän blogin, niin ajattelin että sitten kun joskus on sata postausta tehtynä voisi varmaankin lopettaa. No, eilen tuli täyteen sata ja tässä sitä taas ollaan.
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.

Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!

Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.

Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.

Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.

Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua  jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!!  Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.

Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!

Joskus tekis, toisinaan sitten taas ei...

Ja tänään oli se: "toisinaan sitten taas ei". Meidän murkku.

Pitäisikö noudattaa yhtä saamaani neuvoa ja laittaa neiti kolmeksi kuukaudeksi hyllylle? Jotenkin vain luulen, että sen jälkeen se ei tekisi senkäänvertaa. Nämä kuukaudet (kauanko murkkuikä kestää?) täytyy nyt vain luovia läpi.

Ennen ruutuun menoa otin ylimääräisen variksen ja kävin pienen matkan päässä tekemässä sillä Marsalle kaksi n. 35-40 metrin mittaista noutoa. Varis tuli ihan nätisti ja nikottelematta.

Sitten mentiin ruutuun. Marsa toi ruudusta vain kaksi varista ja nekin pienen painostuksen avulla. Lokkia ja fasaania se kävi vain morjestamassa (lokista on aiemmin nähnyt siiven, fasaania ei lainkaan). Loput varikset jätettiin suosiolla rauhaan, kun ei niitä kerran halunnut spontaanisti tuoda.

Summa summarum... no, se ei ainakaan rikkonut riistaa... ja ne mitkä toi, kantoi nätisti ja sylkäisi jalkoihini. Mutta kyllä se silti oli ihan hukassa, ulkoilutti itseänsä suurimman osan aikaa. Kattoi kyllä alueen ihan nätisti, mutta ei se lämmitä yhtään.

Kun lähdettiin palailemaan autolle, annoin sille variksen kannettavaksi. Kyllä se sitä kantoi kertaakaan pudottamatta koko matkan autolle, olisko ollut sellaiset 60-80 metriä. Ei se siis variksia hyljeksi, niitä on ihan kiva kantaa... mutta....

No, tämä ilta kynnetään pohjamutia ; (   Huomenna kasataan rippeet ja puhelletaan uutta tuulta purjeisiin. Nyt on tehty liian paljon töitä, että voisi antaa periksi.

Ps. Marsan ja pupun treffit eivät toteutuneet, pupu teki oharit ja ei tullutkaan paikalle...
Niin ja hyviä neuvoja otetaan vastaa, sähköpostikin löytyy tuosta sivupalkista vasemmalta.

... onko ihanampaa aamua kuin tää...

Junnunoutajien treenit olivat tänään Ankeriasjärvellä. Homma polkaistiin käyntiin vallan tyylikkäästi: auton konepellin päälle katettiin aamukahvipöytä, oli teetä, kahvia, pullaa, pikkuleipiä... Siinä sitä sitten kahviteltiin auringon paistaessa ja lämmittäessä mukavasti, ihan luksusta!

Tänään oli vuorossa leikkimielistä kisailua. Ensin jätettiin koirat vielä autoon ja ohjaajat saivat yrittää damin heittämistä mahdollisimman pitkälle ja sitten vielä tarkasti.

Seuraavaksi tehtiin koira kerrallaan pienet tehtävät, seuraavan koiran odotellessa pienen matkan päässä vuoroansa.
Ensiksi oli tienpätkälle laitettu kuusi damia peräkkäin. Koira irti hihnasta, seuraamaan ja pujottelemaan niitä dameja, ilman että koira nappaa yhtään suuhunsa. Ja sitten takaisin alkuun damirivistön viertä siten, että jokaisen damin kohdalla koira käskettiin istumaan sivulle. Tämä näytti alunperin pahemmalta hommalta kuin mitä se oli!

Sitten jätettiin koira istumaan ja poistuttiin koiran luota vähän matkan päähän luoksetulokäskyä varten. Välille jätettiin käveltäessä yksi dami, joka koiran tuli napata matkaansa. Tämä oli monelle yllättävän vaikea, mutta me oli tehty tätä muutamaan otteeseen parin viime viikon aikana, niin tiesin että tästä Marsa selviää kunnialla, niin kuin tekikin.

Dami jätettiin nyt maahan ja palattiin koiran kanssa aloituspisteeseen. Sieltä sitten vain ihan yksinkertainen linjallalähetys.

Vielä oli yksi tehtävä saamaan putkeen, eli metsän reunaan oli viety viisi damia ja niistä piti noutaa yksi. Sitten olikin aika viedä koira vähäksi aikaa autoon huilaamaan.

Kun kaikki olivat vuorollaan tehneet nämä tehtävät, haettiin kaikki koirat aukealle alueelle johon oli kasattu hieman erilainen hakuruutu. Sielä oli limsatölkkiä, kenkää ja sun ties vaikka mitä. Monella, myös Marsalla homma kaatui siihen, että tavaraa oli niin paljon (yli kymmenen esinettä) että koira vaan viiletti tavaralta toiselle ihmetellen mikä tässä oikein oli kupletin juoni. Yllättävän vaikea tehtävä. Niillä tavaroilla oli vielä eri pistemäärä, eli jos sai koiran tuomaan jotain, niin pisteet määräytyivät sen mukaan mitä ruudusta tuotiin.

Lopuksi oli tietysti palkintojen jako ja kolme ensimmäistä sai valita palkintonsa ensin ja me muut sitten. Onnea Anu ja Jesse!!!! Marsa sai suuren pötkön lihasäilykettä ja ihan oman beautyboxin.

Sitten juotiin taas vähän lisää kahvia ;)

Siinä jutellessa todettiin ettei ole kokeiltu koirilla laukausten kanssa noutamista. No, eiköhän toisen ohjaajamme auton perästä löytynyt dummy launcher ja sitähän piti sitten viellä lähteä ihan käytännössä testaamaan. Vein Marsan laukausrivistöön eikä se ollut moksiskaan, tosin olisin kyllä ihmetellyt jos se olisi pelännyt laukauksia. Olin aika yllättynyt miten se malttoi istua hiljaa paikoillaan kuin kolme koiraa ennen sitä kävi noutamassa daminsa. Se ei edes nytkähtänyt lähteäkseen perään, mutta oli kyllä muutoin niin skarppina ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Itse pidin huolen että talutin oli aivan löysällä.
Omalla vuorollansa se sitten singahti damia hakemaan niin lujaa kun kintereistä irtosi. Vähän piti ihmetellä damia joka oli rakenteeltaan erilainen kuin tavallinen dami, mutta kyllä sen sitten saattoi ottaa suuhunsa ja tuoda. Dami tosiaankin oli paljon kevyempi ja kovempi kuin tavallinen dami.

Tänään oli ensimmäinen todellinen kevätaamu. Upea keli!!! Oli hienoa touhuta koirien kanssa pihalla, tänään paikalla oli kahdeksan koirakkoa + kaksi ohjaajaa koirineen.

Raakkuvainaat

Tänään käytiin illalla tekemässä pieni treeni. Ensin kestokanilla laahausjälki sulalle pläntille metsään. Se meni ihan hyvin. Talvella tämä on tullut tehtyä niin, että olen palannut takaisin samoja jälkiä pitkin, mutta nyt poistuin jatkaen reittiä eteenpäin. Ei neiti innostunut pyyhkäisemään "läpijuoksuna" jälkiäni seuraten, vaan toi kanin ihan nätisti.

Sitten oli vuorossa neljän variksen hakuruutu. Nyt oli jo tilaa viedä kauimmainen varis yli 70 metrin päähän. Hyvin neiti työskenteli, liikkui tehokkaasti ja tarkasti isohkolla alueella! Viimeinen, kauimmainen raakku, oli vähän hakusassa, mutta lopulta meni sille takakautta (olin kannon nenässä kytiksellä ja näin aika hyvin kumpareen taakse missä neiti liikkui). Ja toi niin nätisti! Tänään oli se pahin "kiemurtelu" palautuksen kanssa oli unohdettu, ehkä se damin kantaminen ja luovuttelu oli tehnyt tehtävänsä. Vielä enemmän toivoisin, että tämä olisi seurausta siitä että murkkukausi olisi hellittämässä... mutta saa nyt nähdä. Seuraavalla kerralla voi taas olla niin, että olisin valmis antamaan koiran ilmaiseksi ensimmäiselle vastaantulijalle ;)

Nyt on jo kiire nukkumaan, huomenna on junnunuuskujen toiseksi viimeinen treeni ja sinne on mentävä!

Aina pitää olla kannettavaa!

Mamma lähtee viemään pupua.

Mammaa odotellessa...

Tällainen löytyi.

Täältä tullaan!!!

Päivän kuvat © Sirja ja sen pikku pokkari ;)

Varista ja damia

Viikolla on  treenattu aika vähän, pieniä lyhkäisiä pätkiä, palautuksia ja seuraamista (joka on ihan hunningolla). Luoksetuloakin olen yrittänyt vahvistaa.

Torstaina käytiin metsäpolulla parin damin kanssa tekemässä eteen- ja taakse lähetyksiä. Olin luvannut hakea Saran ja pari muuta tyttöä tallilta illalla ja lähdin hieman aiemmin Marsan kanssa liikenteeseen. Kun saimme treenin ja lenkin tehtyä, olikin jo aika lähteä tallille. Tietysti unohdin kertoa takapenkille istuville tytöille että Marsa on mukana. Vähänkö toinen tytöistä säikähti, kun Marsa tunki kuononsa takaverkon päädystä  ja muiskautti pusun poskelle; )

Tänään ei ollut kovin hieno keli, harmaata. Otin lenkillemme mukaan pari varista ja pari damia.  Olin aika yllättynyt kun löysin kaksi suurehkoa jo täysin sulaa metsälänttiä. Yes! Vähän harmitti kun en ollut ottanut useampaa varista mukaani...
Tein siis niillä kahdella raakkuvainaalla hakuruudun sulalle alueelle, ruudun täytin kolmeen eri otteeseen. Kauimman variksen vein reilun 60 metrin päähän ja sieltä sekin tuli, aivan varpailleni. (Miksi sitä ei voi pitää suussa vaan se täytyy sylkäistä varpaille???) Mutta kaiken kaikkiaan aivan onnistunut treeni, Marsa tykkäsi!

Käveltiin pitkin ja poikin metsää ja metsäautotietä. Kun löytyi pitkä, suora, metsäkoneen renkaan tekemä ura, niin siihen oli hyvä tehdä linjatreeni. Vein kaksi damia noudettavaksi. Marsa lähti kuin raketti hakemaan, mutta tuoreen myllätyn maan tuoksu houkutteli enemmän. Se jäi vähän paikoilleen nuuskimaan damin ympäristöä. Piti konahtaa ennen kuin dami tuli. Sama toistui toisen damin kanssa.
Neiti taisi vaistota, että emäntä ei ollut kauhean tyytyväinen. Otin sen mukaani, ilman talutinta seuraamaan, kun vein damit uudelleen paikalle. Kun laitoin damit maahan, neiti istui vieressäni. Kun sanoin sille "muista", se ei edes nytkähtänyt ottaakseen damia. Seurasi kiltisti sivullani viemään toisen, lähemmän damin ja sitten mentiin takaisin lähetyspaikalle. Taas käskyt "eteen" ja nyt se malttoi tehdä aivan mallikelpoiset suoritukset. Ja kyllä tuli kehuttua!!! ;D On se niin mamman silmäterä!!

Vanhakin osaa, jos haluaa...

Otin lauantaina neljä varista sulamaan sunnuntain treeniä varten. Kun aamulla puuhastelin keittiössä, huomasin että kodinhoitohuoneen ovi oli jäänyt raolleen ja kun menin sitä sulkemaan, niin vastaani hipsutteli Repe varis suussansa. Olin hieman hämmentynyt, viimeksi sille varista näytettäessä, se ei kelvannut edes sukkaan kääräistynä. Pthyi olkoon, varis! Ja nyt tämä hyväkäs oli käynyt varkaissa ihan itseksensä.  No, se sai sitten luvan lähteä mukaan treenaamaan.

Neljä varista hakuruutuun ja Reiska töihin. Leuka meinasi mennä sijoiltaan kun katselin sen toimintaa, sehän haki ne kaikki vaakut eikä yhtään epäröinyt! Meidän variksissa täytyy olla jotain vikaa, tämä todisti sen!
Marsa tyhjäsi ruudun omalla vuorollansa, tosin Repen palautukset olivat miellyttävämpää katsottavaa ; )

Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...

Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.

Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.

Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.

"Kohta on mun vuoro"

Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa  ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.

Dami umpijäässä but who cares!

Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.

Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.

Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.

Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin...  <3 !!

Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...

"Tää olis sulle."

Päivän kuvat © Arto

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

...ja sitten joutuin matkahan varhain aamulla. Auton nokka kohti Laukaata ja Äijälää. Edessä pitkästä aikaa ihan kunnon junnutreeni. Ihanaa!

Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.

Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.

Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati  koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa.  Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.

Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.

Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!

Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.

Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen!  Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.

Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!

Pitkä viikonloppu

Torstaina pidin taas pois sisään tehtyjä työtunteja ja lähdin tekemään pienen treenin Marsan kanssa.  Ensin vähän malttamista, heittelin damia ja lupa hakemiseen tuli välillä pitkän odotuksen jälkeen, välillä hain damin itse. Lisäksi tehtiin taas pari eteen lähetystä. Ihanaa kun maassa oli vähän lunta, niin oli paljon valoisampaa!

Perjantai ja lauantai kuluivat koirien kanssa mukavan, vapaana tapahtuneen metsälenkkeilyn parissa. Samalla katsastimme sopivaa paikkaa hakuruudun rakentamiseen. Marsa ja Repe jaksoivat riehua, varsinkin neitiä piti jo vähän välillä moittia, kun yritti koko ajan vain roikkua Repen kaulassa. Ja taklata ja vaania... Repe mokoma on sellainen sukka, ettei viitsi (?) pitää puoliaan kekaraa vastaan. Nyt on tosin muutamalla kävelyllä pitkään jatkuneen riekkumisen jälkeen pariin otteeseen pyöräyttänyt neidin selälleen. Tämä on kummasti rauhoittanut loppulenkkiä; )

Sunnuntaina sitten lähdimme tamppaamaan hakualuetta. Se kävi kyllä ihan urheilusta! Vaikka lumi oli ihanan höttöistä, eikä sitä ollut paljoa, niin hiki virtasi.
Kävimme viemässä kahdeksan damia alueelle. Marsa pääsi ensin töihin. Se kävi hakemassa viisi damia. Neiti teki ihan hyvin töitä, kun pääsi ensin jyvälle siitä, että damit oli viety alueelle sen näkemättä. Tähän asti kun olen vienyt damit niin, että Marsa on nähnyt. Ihana, innokas typykkä, joka ei sorru kouhkaamaan ylikierroksilla.
Kun ne etukäteen Marsalle ajatellut viisi damia oli haettu, vein neidin autoon ja oli Repen vuoro päästä areenalle. Vanhaherra oli vallan tohkeissaan, kun huomasi pääsevänsä tekemään jotain. Se sitten kävi hakemassa loput damit, ja "merkkaamassa" pari paikkaa jotka Marsa oli jo tyhjännyt.

Tähän päälle sitten vielä pienoinen kävelylenkki metsäautotiellä, kauniissa talvisessa maisemassa.

Pakkasaamu

Lähdin aamusta Marsan kanssa liikenteeseen. Arto ja Repe lähtivät samalla kyydillä mökille ihastelemaan pakkasaamua.

Ajatuksenani oli etsiskellä paikka jossa voisi ottaa eteen -lähetyksiä suoralla ja kapealla polulla. Tuo kapeus oli kriteerinä lähinnä siksi, että Marsalle ei tulisi tilaisuutta lähteä yhtään kurvailemaan damin kanssa.

Pienen etsiskelyn jälkeen paikka löytyikin, pajukon ja heinikon reunustama polunpätkä. Sitten vain hommiin! Eilisiä vinkkejä noudattaakseni kasasin vielä taakseni polulle muutaman risun poikittain, ne estäisivät neidin mahdolliset yritykset pujahtaa ohikseni.

Teimme harjoitusta kahdella damilla ja taisimme olla molemmat yhtä innoissamme, paikka oli hyvä. Marsa ei edes huomannut pientä jekutustani, se toi dameja minulle ihan tohkeissaan; )
Kamerahan oli taas kerran unohtunut kotiin, joten ei auttanut kuin kaivaa kännykkä esiin että sai edes jotain tallennettua. Kuvat siis kännykällä otettuja.

Dami odottaa noutajaansa.

 

Kävelimme pienen matkaa ja etsin paikan johon oli hyvä tehdä hakuruutu. Kävin viemässä ruutuun kahdeksan damia ja lähetin neidin hommiin. Kun kuusi oli tuotu, en enää lähettänyt sitä hakemaan lisää. Hain itse loput ja siirryimme takaisin metsäautotielle. Tiellä vielä vähän treenattiin seuraamista ja sitten mökille  hakemaan Artoa ja Repeä. Ja mökillähän neidin oli ihan pakko käydä kertaalleen uimassa ja kahlailemassa.

Kun otin kännykän kuvatakseni polkua, Marsa kiepsahti pyytämättä kuvattavaksi.
Linssilude ; )

Miks ei aina vois olla lauantai?

Aamupäivä meni yllätys yllätys ruokakaupassa. Kun olin puolenpäivän aikaan "heittänyt" Arton kalastamaan, kului muutama tunti Sirjan assistenttina leivontahommissa. Mutta ei tästä mitään sen tarkempaa...

Iltapäivällä lähdin Marsan kanssa treenaamaan. Mukana oli yksi varis ja kassillinen dameja. Ensiksi kävin viemässä variksen pöpelikköön. Olimme taas paikassa jossa en aiemmin ole tehnyt neidille noutotreeniä, onneksi meillä on useamman maanomistajan kanssa sovittuna treenimaastoja. Varis tuli nätisti, joten päätin jättää homman sen osalta siihen.
Kävin tekemässä dameilla hakuruudun ja haetutin Marsalla kuusi damia. Tällä kertaa olimme melko avoimessa metsässä, niin vein damit normaalia kauemmas. Kaikkein kauimpana olevakin löytyi.  Tielle palatessa annoin Marsan kantaa variksen. Se ei revi eikä muutoinkaan rieku, vaan kantaa raakkuvainaata ihan ylpeänä, niin ei kai siitä haittaakaan ole.

Seuraavaksi etsimme suoran metsäautotien pätkän ja teimme kahdella damilla eteen lähetystä. Näitä toistoja tullaan tarvitsemaan vielä mieleeettömän monta, että idea menee perille. Kertaalleen Marsa lähti ihan toisaalle. Kutsuin sen takaisin ja lähetin uudelleen. Nyt se muisti, että olin vienyt jotain eteenpäin ja juoksi suoraan damille. Kuudesta eteenlähetyksestä yksi "pummi", ihan ok saldo mielestäni. Itse pelkäsin etukäteen, että se nappaa ensin ensimmäisen damin ja lähtee sitten vaihtamaan sitä toiseen ja alkaa arpoa näiden kahden välillä kummanko tuo... Mutta tällaista ei esiintynyt. Mennessään toista kertaa lähemmälle damille se kyllä vilkaisi kauempana olevaa damia, mutta malttoi tuoda ensin sen ensimmäisen. Ja haki seuraavasta lähetyksestä sen toisen.

Sitten testattiin sitä lähihakua. Kävin tekemässä lihapullanpaloilla "ruudun" ja lähetin Marsan siihen. Sitten vaan pillittelin kun neiti naposteli lihapullia. Tein saman vielä toiseen kertaan. Tätäkin täytyy tehdä vielä ihan älytön määrä, että menee perille. Pitääköhän mun ryhtyä tosiaankin karkaamaan töistä parina päivänä viikossa? Liukuvan työajan tunteja on kyllä yli viikon verran sisässä...

Viikonloppuna ei lepäilty

Lauantai, matkalla jonnekin aamusta iltaan. Lähdimme kymmenen aikoihin liikenteeseen, veimme Sirjan ja Vilman Jkylään shoppailemaan, Marsa ja Repe olivat mukana matkassa.  Käväisimme itsekin pyörimässä muutamassa kaupassa. Iltapäivällä suuntasimme Petäjävedelle, sillä olimme menossa kyläilemään Marjalle jonka tiesimme olevan tokoilemassa ja menevän sen jälkeen tekemään mejä-jälkiä paikallisen raviradan tuntumaan.  Koska tiesimme, että jälkien teko saattaisin olla vielä kesken, olimme itsekin varustautuneet pakkaamalla sopivaa vaatepartta ja jalkinetta mukaan.  Niinhän siinä sitten kävi, että kävin sienenä yhden jäljen teossa.  Kun kaikki oli valmista seuraavan pävän treenejä varten, kävimme vielä Marjalla kahvilla. Ja kotiin siis vasta illalla kuuden jälkeen. Vähänkö väsytti!


Sunnuntai, kello soitti ennen heräämistä. Teki mieli vetää peitto korville ja jatkaa unia, mutta ei... Kamat kasalle ja kohti Jyväskylää ja Ankeriasjärveä.


Jälkiviisaus, se on hienoa.  Miksi ei voi ajatella ensin ja tehdä sitten.  Ei tarvitsisi hakata päätä tahdikkaasti seinään, kun niin potuttaa.

Meillä oli siis tänään Jkylässä riistaa: variksia ja lokkeja. Näistä eineksistä oli kasattu hakuruutu jossa sitten vuorotellen treenattiin. Ja mun olisi pitänyt olla järkevä ja painaa jarrua heti alkumetreillä. Ennen Marsaa ruudussa oli käynyt seitsemän koiraa. Ja minä en ole Marsalle moista ruutua rakennellut vielä edes rauhassa yksin treenattavaksi, joten neiti oli pihalla kuin lumiukko. Se meni ihan lukkoon, kävi katsomassa riistan, ei tuonut sitä, oli tulossa luokseni, ei uskaltanut tulla ilman riistaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin että pyydän siltä liian paljon kerralla. Se on hakenut omassa rauhassa yhtä varista ja homma on toiminut.  Nyt älysin vasta liian myöhään että ajatusmalli "kokeillaan nyt tätäkin" ei riitä, ensin pitäisi treenata useampi kerta ilman suuria häiriöitä ja sitten vasta siirtää harjoitus tällaisen paineen alle. Vihelsin siis pelin poikki, ihan kirjaimellisesti, nappasin yhden variksen jolla sitten tehtiin markkeeraus avustajan kanssa ruudun viereen ja sen Marsa toi. Tilanne yleisön edessä, hakua aiemmin harjoittelematta, liian monta koiraa merkkaillut maastoa ja ne variksetkin jo aika kälyisen näköisiä: liika on liikaa kerralla. No, Marsa ei ollut läheskään ainoa, joka oli ihan pihalla, jos se nyt yhtään lohduttaa. Tänään muuten oli paikalla yksitoista koirakkoa.
Sinänsä tämä palveli siinä, että olen luullut ettei variksen kanssa ole mitään ongelmia kun se on niitä kantanut.  Nyt lähdetään taas hieman tiuhemmin kantamaan varista iltalenkillä ja otetaan sinne ruutuun varmaan toinenkin siivekäs kaveriksi.  Lisäksi teipataan vielä pariin damiin "redbull"-siipiä. Peli on vasta alussa!

Paluumatkalla pihisin ja puhisin, ei laskenut kierrokset.  Marsa veti sikeitä omassa osastossaan koko kotimatkan ajan.  Minä päätin, että kun ei ole aiemmin ruutua treenattu, niin tehdään nyt sitten vielä uusi treeni pääkoppaan hautumaan. Ajelin ennen kotiinmenoa maastoon jossa ei ole aiemmin treenattu, mutta joka on minulle ihan tuttu. Etsiskelin maastoltaan mahdollisimman samanlaisen kohdan kuin aamuinen treenipaikka ja sellainen löytyikin helposti.  Sitten auton perästä kassillinen dameja mukaan ja ruutua rakentamaan. Damit palautuivat hienosti ilman pienintäkään epäröintiä.  Viiteen damiin lopetin ja hain loput itse pois.  Innokkaasti neiti kävi nuo hakemassa, nyt pitäisi varmaankin seuraavaan treeniin vaihtaa jonkun kanssa dameja. Tai tiedä häntä vaikuttaako tuo, kyllä se noutajien treeneissä on koko ajan tuonut ohjaajien damit.


Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan... Kävimme vielä illemmalla näyttelytreeneissä.  Se oli onneksi sellainen kolmenvartin homma ja ihan mukavaa puuhaa.  Neiti jaksoi esiintyä hyvin eikä edes hätkähtänyt kun mitattiin korkeutta. Kovasti ei jaksanut (?) riekkua vaan ravaili ihan nätisti. Tähän oli mukava päättää päivää, viimeisen päälle onnistuneeseen ja mukavaan yhteiseen puuhaan.
Varpaitteni päällä tuhisee väsynyt typykkä, joka toivottavasti vielä luottaa minuun vaikka sen tänään kertaalleen petinkin.