perjantai 26. joulukuuta 2014

Lämpöä lisää


Marsa on aina rakastanut lämpöä. Kesäisin se hakeutuu pihalla suoraan auringonpaisteeseen nukkumaan. Talvisin siitä on ihanaa lämmitellä takkatulen loisteessa. Joskus se istuu niin lähellä takan luukkua, että voisi kuvitella viiksikarvojen kärventyvän! Tänään tyytyi köllöttelemään pienen välimatkan päässä, tosin siinäkin oli melkoisen lämmintä!

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivän aamu...

Joulupukin ja noitarummun jälkeen tuli toinenkin, kovasti koiria kiinnostanut leffa. Arvaat varmaankin mikä...

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulu lähenee...

Niin, kiirettä tuntuu pitävän. Onneksi on noita apujoukkoja siivoukseen ja muuhun touhuun, itse olen töissä vielä maanantain ja tiistain. Sitten voisi höllätä pariksi viikoksi.
Kortteja tuli taas lähetettyä hirmuinen pino, osoitteita kirjoitettiin jännetuppitulehdusta uhmaten. Ja kyllä niitä kortteja on myös tullut, kiitokset kaikille muistaneille!

Viime päivien kysymys on ollut sisälle laitettavan kuusen ennuste, antaako Mette sen olla rauhassa vai pistääkö päreiksi.
Väpä oli aikoinaan vähän reilut kolme kuukautta vanha joulun aikaan, eikä se ollut kuusesta lainkaan kiinnostunut. Se tosin oli "vanhana syntynyt", ei muutenkaan mitään penturiekkumisia tai tuhoamisia.
Repe oli about yhdeksän kuukautta. Se oli kyllä kova riehumaan ja riekkumaan, mutta kuusi sai siltäkin olla rauhassa. Parina viime jouluna se on tykännyt mennä nukkumaan aivan kuusen juurelle, oksien alle ja olen pelännyt että se lähtiessään kaataa koko hoidon, mutta ei, hyvin on mennyt.
Marsa oli melkein vuoden, mutta se nyt on aina ollut fiksu ja filmaattinen, ei siis mitään kiinnostusta kuusen kaatoon.
Jami,...  sitäpä en muistakaan! Se on ollut noin viisi kuukautta silloin ja veikkaisin että jos kuusi olisi ollut sisällä se olisi pistänyt sen ihan empimättä päreiksi. Eli Jamin pentuaikana ei ollut perheessä lapsia, ja tuskin kuustakaan oli sisällä koristeltuna.
No, kuusi tulee ja koristellaan, katsotaan kuinka tässä käy. Vedonlyöntiä puolesta ja vastaan voi laittaa tulemaan. Itse uskon että kuusi saa olla rauhassa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ulkoilua

Päivällä otimme kameran mukaan kävelylle lähtiessämme. Kovin oli pimeää ja vähän valoa kuvaamista varten, muutama näpsy nyt kuitenkin. Repekin oli mukana, mutta vältteli kameran linssiä tehokkaasti. Voi kun tulisi tuota lunta vähän enemmän jouluksi!




Kuvat © Arto

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kangasala RN

Käväisimme tänään Kangasalan ryhmänäyttelyssä. Narttuja oli ilmoitettu 18 kpl, joista kolme käyttöluokkaan.
Marsa voitti käyttöluokan ja sai myös SA:n. Parasnarttu kehässä oli seitsemän narttua ja Marsa sijoittui neljänneksi, saaden vara sertin. Viidennen varasertin! Huoh! Huomenna alan taas plarata ensi vuoden näyttelylistaa...



Kuvat © Arto

lauantai 15. marraskuuta 2014

Päivän kuvapläjäys

Ihana keli, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään. Käytiin koko poppoon kanssa kävelyllä.

Mette, huolestunut.
 
Ja vauhdissa.


Marsa.

Meidän valopäät!

Koko trio: Repe, Marsa ja Mette.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jyväskylä KV

Päivän ohjelmassa oli pyörähtää Jyväskylä KV näyttelyssä. Olin ilmoittanut molemmat tyttöset ja tällä porukalla sitten lähdettiin. Narttuja oli ilmoitettu 27 kpl.
Mette täytti torstaina 9kk, joten pääsi junnuluokkaan kolmen muun hieman "iäkkäämmän" kanssa kehää kiertämään. Arvostelu oli seuraava:
9kk. Luonnollisesti vielä hyvin pentumainen, hyvä runkoinen juniori. Hyvä raajaluusto, kulmaukset ja käpälät. Viehättävä pää ja ilme. Hyvä purenta ja korvien koko. Kaunis kaulan kiinnitys. Syvä hieno väri. Lupaava karvapeite. Vielä pentumaisuutta, löysyyttä. Tarvitsee jäntevyyttä erityisesti ylälinjaan. Tekee liikkeessä hieman matalan vaikutelman. Viehättävä luonne.
JUN EH, JUK 3

Mette on juuri nyt aivan totaalisen takakorkea, sen takapuoli keikkuu reilusti etuosaa korkeammalla. Toisaalta, jos se nyt kasvattaa etupään samalle tasolle, niin korkeutta on tulossa lisää.
Tuomari käsitteli pientä pentua todella ihanasti. Kumartui juttelemaan ja antoi Meten lipaista pari pusuakin poskellensa. Ei jäänyt traumoja pikkuiselle, päinvastoin!

Marsa oli käyttöluokassa, jossa oli kolme narttua. Rouva voitti luokkansa ja oli ainoa joka sai SA:n. Yhteensä kuusi narttua sai SA:n ja Marsa sijoittui paras narttu kisassa neljänneksi.
ROP oli Grezagord´s Äksönmän ja VSP Tussatolleren´s Fia Av Besco

Matkassa oli mukana vain pikkuinen pokkari. Mutta kyllä silläkin sai jotain ikuistettua...

Hampaiden katsominen on kivaa, kun saa ensin pusutella...


Nyt vedetään henkeä pari viikkoa. Sitten on vuorossa Kangasalan ryhmänäyttely, jonne olen ilmoittanut Marsan. Mette saa jäädä Reiskan kanssa kotijoukkoihin kasvattamaan etupäätä tasoihin takapään kanssa.
☺☺☺

lauantai 8. marraskuuta 2014

Lumileikkejä

Mette hullaantui ensilumen sadettua. Tänään se "rakensi" lumiukon tyttöjen kanssa. Tai kyllä se taisi enemmänkin tuhota ukkelia...

Pikku koikkaloikkanen.

Minähän lupasin palauttaa tämän hanskan...

Hassu heppu.

Tuon pipon voisin viedä.

Ai minä vai?
Kuvat © Sirja

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Seinäjoen kansallinen KR koiranäyttely

Lauantaina ei onneksi tarvinnut olla kovin aikaisin Seinäjoella. Kun hieman ennen yhdeksää starttasimme matkaan, pikkutiet olivat vielä melkoisia luistinratoja. Reilun puolentunnin matkan jälkeen tilanne onneksi helpotti.

Näyttelyyn oli ilmoitettu 36 tolleria, joten kehän laidalla kului paljon aikaa. Tuomarina toimi Tuula Savolainen joka ei pitänyt kiirettä, vaan tutki huolellisesti jokaisen koiran.

Pentuluokkaan oli ilmoitettu kolme tolleria, uroksia oli vain yksi, Valtti. No, Valttihan sai tietysti KP:n ja jatkoi paras pentu kisaan. VSP-pennuksi valittiin Mieluisa Kulkurinvalssi ja Valtti oli ROP-pentu. Ryhmäkilpailua pennuille ei ollut.

Valtti, Tinderfox All Right Now, ROP-pentu KP

Narttuja oli ilmoitettu 15 kpl, näistä käyttöluokassa neljä koiraa, Marsa mukaanlukien. Marsa oli käyttöluokan paras ja ainoa SA:n saanut.

Marsa
Paras narttu kehään osallistui viisi koiraa. Ja lopulliseksi järjestykseksi tuli:
PN1, SERT Magicfox´s Malvira
PN2 VA SERT Lapintähti Kerhilde
PN3 Maplefox Dancing Duck eli meidän Marsa
PN4 Kilobyte Vom Lech-Toller Nest

ROP oli uros Irwlend Baltic Star

Joten sen Marsan viimeisen sertin metsästys jatkuu. Rouva pudottaa hieman karvaansa, eli jonkinlainen "erikeepperi kuuri" olisi paikallaan. Jos yhtään karvoja on jäljellä, Jyväskylän näyttely on vuorossa seuraavana.

perjantai 3. lokakuuta 2014

My little Marsa!

Taas erästä kuvaa etsiessäni tuli vastaan toinen  ihana vanha kuva Marsasta. Pakkohan se oli laittaa esille, vaikka löytyy tuosta banneristakin.

Marsa, ihana Marsa!  <3

Huomenna lähdemme aamusta tekemään vuoden viimeisen mejäkokeen jälkiä. Kun ilmoittauduin, melko kauan aikaa sitten, arvelin että maassa saattaisi jo tässä vaiheessa olla lunta ja koetta ei edes pidettäisi. Nyt on kuitenkin luvassa suht´ mukavaa keliä viikonlopulle.
Tuloksen suhteen minulla ei ole kovin suuria odotuksia. Tämä juoksujen jälkeinen aika on aina vähän sellaista haaveilua ja haahuilua. Mutta mennään nyt silti. Talven aikana täytyy sitten taas miettiä tuota seuraavaa vuotta, kisataanko vai ei, siinäpä pulma.

Näyttelypäivitystä

Tämä päivitys on odottanut tuloansa jo monta päivää (viikkoa?), mutta kun tuntuu että vapaa-aika katoaa käsistä. Tulisi jo kunnon talvi, ehkä sitten vauhti hiljenisi sen verran, että ennättäisi tehdä näitäkin hommia. Vai voisiko jostain ostaa / vaihtaa / varastaa muutaman lisätunnin joka päivälle?
Ajelimme toissa sunnuntaina Hyvinkäälle koiranäyttelyyn. Tollereita oli ilmoitettu 21 kpl ja muutaman tuomarivaihdoksen jälkeen arvostelijaksi oli valittu Boris Baich Slovaniasta. Hirmuisen tarkkaan hän ei koiria kopeloinut, eikä pohjavilloja syynännyt. Kilpailuluokassa tuntui kovasti katsovan koiran ilmettä ja olemusta edestäpäin. No, valinnat sai tehtyä ja koirat oman mielensä mukaiseen järjestykseen. Meille ei vieläkään tullut sitä toivottua viimeistä sertifikaattia, vara-serti napsahti taas kerran.
Arvostelu löytyy nyt näyttelytuloksista.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Treeniä perheen pienimmälle

Marsan jouksut lähenevät loppuaan. Jo on aikakin! Sillä on tällä kertaa ollut aivan erityisen hemaisevat juoksut sillä vanhaherra Repe, joka niitä ei yleensä noteeraa, on piipittänyt neljä päivää Marsan  perään. Se on kuin vinkulelun nielaissut ja jahtaa Marsaa joka askeleella. Myös lenkillä on saanut hätistellä innokkaita sulhasehdokkaita. Toivon siis todella että tämä sirkus loppuu pian.

Meten kanssa kävimme tänään treenaamassa variksilla. Kaikki rekvisiitta kameraa lukuunottamatta oli tietysti mukana. Mutta jonkinlaista kuvallista muistoa piti saada, joten kännykkä sai hoitaa kuvauksen. Ja jälkihän on sitten sen mukaista. Suurimmassa osassa kuvia ei näy koko koiraa, tai sitten vain vähän häntää...



Wilda (Tinderfox All That She Wants) oli käynyt Porvoon kaikkien rotujen näyttelyssä ja ollut ROP pentu, KP. Kovasti oli kehuttu lupaavaksi nartuksi ja kasvattajat ovat ylpeitä!! 

lauantai 30. elokuuta 2014

Näinhän tässä taas kävi

Tänä viikonloppuna meidän piti osallistua Keski-Suomen piirinmestaruuteen mejässä, mutta Marsa sitten päätti aloittaa juoksut. Oli siis pakko perua p-m ja vielä toinenkin koe.
Tosin jo viime talvena, kun tätä kautta mietin, arvelin että juoksut olisivat olleet päällä tollerimestaruuden sekä p-m:n aikana, nyt ennätettiin sentään toiseen. Mutta kyllä se vähän laskee treenausmotivaatiota, kun jo alkukaudesta tietää että vuoden "tärkein" koe menee suurella todennäköisyydellä ohi. Voisivat vähän viilata sääntöjä, eihän ne urokset meidän jäljelle tule!

Eipä tässä silti vapaa-ajan ongelmia ole. Auto on pakattu kattoa myöten ja lähdetään roudaamaan Saraa tavaroineen Jyväskylään. Neidillä alkaa erityisopettajan- & luokanopettajanopinnot ja vielä viimeinen lasti muuttokuormaa vietävänä. Torstaina tehtiin täsmäisku Treen Ikealle, joten Artollakin riittää puuhaa. ; D

tiistai 26. elokuuta 2014

Toller Show 2014

Olin tolleri-mejän viikonlopun flunssassa ja toipuminen vei pitkälle seuraavaan viikkoon. Mutta kun näitä punakuonojen kokoontumisia tuntuu nyt olevan tiheään, niin pakko on taudit selättää ja lähteä liikkeelle. Viime sunnuntaina olikin sitten vuorossa tollershow, tollereiden erikoisnäyttely.


Mette tuomarin kopeloitavana.

Wilda, Tinderfox All That She Wants

Ja meidän Mette.
Marsa oli käyttöluokassa, jossa oli kahdeksan narttua. Arvosteluna ERI, mutta ei sijoittunut kilpailuluokassa.
5-7kk ikäisiä narttupentuja oli yhdeksän. Wilda tuli kolmanneksi ja Mette neljänneksi, molemmat saivat KP:n. Mette valittiin lisäksi "paras pää ja ilme" -kisaan, josta emme napanneet voittoa.

Meten arvostelu: puolivuotias, hieman pitkä runkoinen. Kaunis nartun pää & ilme. Erinomainen kaula. Pitkä mutta kuitenkin vahva selkä. Hyvin kehittynyt runko. Sopiva luuston vahvuus. Sopivasti kulmautunut, vaivaton liikkuja. Hieno turkin laatu. Miellyttävä käytös.

Ihan hauska päivä, ainoa kunnon sadekuuro sattui juuri siihen hetkeen kun olin Marsan kanssa kehässä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tollereiden mejä-mestaruus








Kuvia tältä päivältä. Mm. jäljen purku kierrokselta, kuvattu niin että piilomerkit näkyvät, kuljettu siis lopusta alkuun.
Marsa oli mestaruuden 4., VOI 1 ja 44 pistettä. Pöytäkirjan päivitän huomenna, nyt on pakko mennä nukkumaan.
Onnea Mikko ja Nanna, uudet mestarit!