Viikko vierähti

Perjantai-iltana pentuja oli jäljellä enää kaksi: Hiro ja Mokka. Vähän aikaa nuo ihmettelivät ja sitten oli taas vauhti päällä. Lauantaina Hiro lähti jo aamupäivästä. Siinä se sitten hurahti tämän pentueen aika meidän luonamme. Onneksi sentään jäi yksi riiviö vielä meitäkin ilahduttamaan!

Viikonlopun aikana pakattiin pentulaatikko pois ja palauteltiin muuta huushollia normaaliin järjestykseen. Mokka katseli laatikon pakkaamista, mutta ei tainnut pahemmin sen perään haikailla.

Ensimmäinen viikko oman pienen riiviön kanssa meni vauhdilla. Neiti on aika energinen pakkaus ja muistaa tehokkaasti esitellä purukalustoaan. Pahimpana taitaa olla ollut hyökkäykset pahaa aavistamattoman uhrin akillesjänteen kimppuun. Voin vakuuttaa että se sattuu. Onneksi uskoi muutaman päivän päästä, että tämä ei ollut minun mielestäni kivaa, ja (ainakin minun) jalkani ovat saaneet olla nyt jo muutamana aamuna rauhassa.

Mette ja All-pentue täytti nyt lauantaina 6. päivä kaksi vuotta. Synttärisankari joutui heti seuraavana päivänä palaamaan arkeen, sillä aloitimme K-S Noutajakoirayhdistyksen junioritreenit. Sunnuntaina siis kello soittamaan ja auton nokka kohti Ankeriasjärveä jo ennen yhdeksää aamulla.

Paikalla oli noin parikymmentä nuorta koiraa.  Meidät jaettiin neljään ryhmään ja teimme näin ensimmäisellä kerralla ihan perus juttuja. Omassa ryhmässäni oli ensin luoksetulo. Seuraavaksi menimme vuoronperään läheiselle pellolla tekemään pari noutoa. Lopuksi vielä markkeeraus, jossa heiton jälkeen koiraa ei päästettykään heti noutamaan, vaan koirakko kääntyi ja käveli muutaman askeleen poispäin, käveli sitten takaisin alkuperäiseen paikkaan ja koira lähetettiin noutamaan.
Kaikkien suoritusten välillä kokoonnuimme aina rinkiin ja kävimme suorituksen läpi, mikä oli hyvää ja mitä voisi kokeilla tehdä toisin.

Mette meni paremmin kuin oletin. Se on ollut nyt muutaman kuukauden aivan "pellossa" eikä sen kanssa ole treenattu juuri mitään. Varsinkin viimeiset kaksi kuukautta on mennyt aivan pentujen ehdoilla. Nyt tarkoituksena olisi käydä tässä treenissä, johon kokoonnumme joka toinen viikonloppu. Ja välissä tehdä rauhassa kahdestaa kotiläksyksi tulleita harjoituksia.

Mette on muutenkin innokas kantamaan kaikkea, mutta sunnuntai-iltana se kyllä ylitti aiemmat ennätyksensä. Se toi tavaraa syliini sellaisella vuhdilla, että oli tainut pienellä jäädä tuo treenivaihde vähän päälle. Kaikki lelut esiteltiin ja niitähän riitti.

Ei oo pilvee, pilvee, pilvee...

Tämän vuoden neljäs "nome-treeni" tehtynä. Ja puitteet olivat upeat! Minä näet ilmoitin Marsan Mäntän talvi-nomeen. Jep, taas kerran hyvä maksettu harjoitus ja paljon uutta asiaa! Vieraita ihmisiä katsomassa, vieraita koiria, laukauksia, vieraat damit...
Tuo kaikki huomioon ottaen homma meni ihan hyvin, ei mitenkään upeasti mutta meidän lähtökohdat huomioon ottaen hyvin.

Aamulla kun lähdin ajelemaan kohti koepaikkaa (ennen seitsemää...) oli pakkasta auton mittarin mukaan noin 25 astetta. Ei tuo pakkanen kello kahdeksaan mennessä ollut hirveästi laskenut, mutta perinteiden mukaisesti startti myöhästyi vähäsen.

Marsan koe meni perus ok, ainakin saimme pisteitä kaikista tehtävistä. ;D  Ensimmäisen rastin mokasin itse kun unohdin että taistellaan kelloa vastaan ja ryhdyin kahdessa ensimmäisessä palautuksessa hieromaan damin palautusta ja sivulle istumista ennen uudelleenlähetystä, kunnes hoksasin että aika = pisteitä. No, neiti ennätti silti palauttaa 3/ 5 damia.

Seuraava rasti oli kaksoismarkkeeraus ja linja. Onneksi olin jo ennakkoon laskenut, että Marsa voi yrittää palautta damia heittäjälle, kun on tottunut että minä heitän damit. Joten olin kärppänä valmiin puhaltamaan pilliin kun, aivan oikein, neiti meinasi lähteä kohti heittäjään. No, tästä laski pisteet kun jouduit "puuttumaan palautukseen". Lisäksi pisteitä meni siitä, että Marsa meinasi ensimmäisen laukauksen kuultuaan karata noutoon (eteni alle 2 metriä), ja jouduin ottamaan sen kertaalleen takaisin linjalta, kun jäi nuuskimaan linjan vierellä kulkevia sivupolkuja.
Jos olisin etukäteen älynnyt ajatella asiaa, en olisi kutsunut takaisin, vaan jatkanut komentoja, sillä tästä lähti aika reilusti pisteitä... Mutta ohjaus damikin sitten saatiin kuin saatiinkin palautumaan toisella yrityksellä.

Ruudun dameista ensimmäinen putosi eteeni, muut tulivat käteen. Kaksois markkeerauksesta toinen dami tuli käteen, kaksi muuta putosi eteeni.

Päivä oli upea, aamun pakkanen suli auringonpaisteeseen jota riitti pilvettömältä taivaalta.

Mitäs muuta? No oli ihana nähdä "vanhoja"  tolleripiireistä tuttuja naamoja ja muitakin!! Lisäksi osallistuin arpajaisiin kolmella arvalla ja voitin kahdella: pienen pussin puruluita ja ilmaisen osallistumisoikeuden Mäntä Nuuskujen mihin tahansa kokeeseen seuraavan vuoden aikana! Ja minä kun juuri ennätin sanoa Artolle että meidän nome-ura taitaa olla tässä. Mä en vaan osaa! Mun mielikuvitus ei ole riittävän vilkas suunnittelemaan sellaisia treenejä että Marsa kehittyisi.

Kamera, joo yksi pokkari oli mukana, mutta se hyytyi jo aamun pakkasessa... No photos today!

Ja seuraava päivä...

Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Ensin kävin tekemässä ruudun ja Marsa odotteli autossa. 

Laitoin ruutuun 8 damia, kauimmaiselle tuli matkaa n. 80 metriä. Dameja oli kolmessa rivissä: damit nro1-3 eturivissä oikealta vasemmalle, nro 4-6 toisessa rivissä vasemmalta oikealle ja kauimmaisina oikealla numero 7 ja vasemmalla 8.

Hain Marsan ja otimme vähän seuraamista ennen metsään menoa.

Ensimmäiset lähetykset tein ruudun keskeltä. Toisen rivin vasemmanpuoleisin (4) tuli ensimmäisenä. Seuraavana nro 2 keskeltä edestä ja sitten nro 5 keskeltä. Siirryin tekemään yhden lähetyksen oikeaan reunaan, ja sieltä tuli käteeni dami nro 1. Päätin laittaa innokkaan neidin hakemaan vielä yhden damin, ja siirryimme ruudun vasempaan laitaan. Viimeisenä käteeni palautui kaikkein kauimpana ollut dami, nro 8.

Dami nro 1 tulossa vauhdilla.

Nro 8 tuli viimeisenä.

Sitten käännettiin rintamasuunta ja mentiin takanamme olleeseen rinteeseen tekemään muutama kaksoismarkkeeraus. Ne sujuivat ihan hyvin, jopa heittoni laskeutuivat suht´ keskelle oikeaa aluetta. Vielä pitäisi palkata joku heittämään, niin Marsa oppisi että heittoja voi tulla vaikka minä seison vieressä.

Lopuksi kävimme vielä piiitkällä kävelyllä. Otin sinnekin yhden damin mukaan, ja piilotin sen pari kertaa Marsan huomaamatta. Reilut 80 metriä käveltyämme lähetin sen eteen-käskyllä hakemaan damia joka ei ollut näkyvissä. Kaikki kolme damia palautui vauhdilla!

♡ Että voi olla isänsä näköinen typykkä! ♡

Olen tosi tyytyvänen tämän viikonlopun treeneihin. Marsa on niin työhaluinen ja innokas tekemään, mutta se ei missään vaiheessa nosta kierroksia ja ryhdy sähläämään. Ihana, ihana typykkä!

Vihdoinkin pihalle!

Kävin päivällä suunnittelemassa ja "tamppaamassa" ruudun huomista treeniä varten. Ruutu on melko kapea, mutta todella pitkä.
Samalla tein vastarinteeseen paikan kaksoismarkkeerausten treeniä varten. Hieman hankaluutta tuottaa se, että hoidan myös heittämisen itse, mutta ihan hyvä siitä silti tuli. Tein melko suuret alueet joille heitot laskeutuvat, sillä en ole kovin kummoinen tarkkuusheittäjä.

Treeni Marsan kanssa sujui hyvin. Ensin kolme ykkösheittoa ja sitten otettiin kakkonenkin mukaan. Ensimmäisessä kuvassa Marsa ihmettelee kun menen heittopaikalleni...

"Mitä sinä teet?"

Palautus ykkösmarkkeerauksesta.

Lisäksi tehtiin kävelylenkin yhteydessä linjatreeniä.

Marsa minun näkökulmastani!

Tokoakin treenailtiin, lähinnä seuraamista ja liikkeestä maahan menoa.

Huomenna sitten lisätään treeniin vielä ruutu.

Kuvat©Elina

Tehotreeniä

Tänään oli tehopäivä. Pakkasin Marsan ennen kahdeksaa autoon ja hurautimme Mäntän Seudun Nuuskujen koulutusviikonlopun treeniin Luomen koululle. Osallistuimme nomen ALO-ryhmän koulutukseen, kuulostaa tosi hienolta!

Menin jo aamusta ensin kuunteluoppilaaksi ryhmään joka treenasi klo 9 - 12. Kouluttajana oli Tomi Sarkkinen. Teki hyvää seurata ensin hänen neuvojansa ja ohjeitansa muille koirakoille. Kun ei tarvinnut keskittyä jännittämään oman koiran suoritusta, pystyi ihan toisella tavalla kuuntelemaan ohjeistuksia.

Hieman ennen aamuryhmän loppumista lähdin käyttämään Marsan kunnon kävelyllä. Neidissä oli virtaa, olihan se istuskellut autossa reilut kolme tuntia.

Omassa ryhmässämme oli viisi koirakkoa. Kaikki n. 1,5 - 2,5 -vuotiaita. Teimme lähinnä linja- ja markkeeraus treenejä, monin erilaisin variaatioin. Treenipaikkana oli paikoin kovin märkä ja kurainen pelto.
Kaikki suoritukset tehtiin yksi koira kerrallaan, siten että toiset koirakot olivat vain muutaman metrin päässä katsomassa. Minä vähän pelkäsin, että moinen haittaisi Marsaa, kun pääsääntöisesti treenataan yksin, mutta ei se muista mitään suurempaa häiriötä ottanut.
Viereisellä pellolla oli samaan aikaan AVO- ja VOI-ryhmän treenit ja pauke sen mukaista. Aluksi oman ryhmämme koirat olivat kovin kiinnostuneita seuraamaan toisen ryhmän tapahtumia, mutta jo reilun kymmenen minuutin kuluttua ne eivät enää kiinnittäneet paukkeeseen minkäänlaista huomiota. Tosi hyvä treeni siis jo ihan tuon paukkuihin "kyllästymisen" suhteen. Muutenkin oli mukava saada taas uusia ajatuksia siihen, kuinka treenin voi rakentaa. Ja taas kerran sain hyviä ohjeita, kuinka työstää tuota palauttamista paremmaksi.

Hämärän laskeutuessa, hieman ennen kello neljää, lopettelimme. Kelin suhteen oli tuuria, koko päivänä ei satanut pisaraakaan.

Täällä on nyt kaksi väsynyttä nomeilijaa. Koira on pesty ja emäntä painuu kohta saunan kautta pehkuihin. Raitisilmamyrkytys...

Illalla, illalla...

Marsa on ollut kovin avulias koko päivän, se on kantanut ihan kaikkea tarpeellista ja enimmäkseen tarpeetonta tavaraa. Jos istun hetkeksi paikoilleni, pino jalkojeni vieressä kasvaa kasvamistaan. Viikko ilman kunnon treeniä on saanut tämän taas aikaan.

Kaunis ja aurinkoinen ilta piti siis käyttää hyväksi. Kun oma kuntokin tuntui ihan kohtuulliselta, päätimme pyörähtää mökillä ja ottaa pari damia mukaan. Saisi neitikin hieman juoksennella irrallaan ja tehdä vähän jotain järkevää. Nämä tehtiin: pari pitkää linjaa, pari kaksoismarkkeerausta ja yksi metsään piilotettu dami.

Palautus linjalla.

Tappohyppy markkeeraukselle.

Jarrut pohjaan!

Kehityskeskustelu treenin jälkeen.

Kuvat©Arto

Let the sun shine

Olipas upea viikonloppu. Lauantaina tuuli hieman haittasi, varsinkin järven jäällä tehtyä hiihtolenkkiä. Marsasta ei ole vielä hiihtokaveriksi, ja kyllä lumi oli nyt niin jäistä ja kovaa, että tassut olisivat olleet kovilla.
Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti, kun kuunteli Sirjan ja Erikan harjoittelevan uutta biisiä. Arto innostui äänittämään sen ja äänite löytyy täältä.

Sunnuntaina ajelin Marsan kanssa Ankeriasjärvelle treeneihin. Keuruulla oli lähtiessäni, puoli yhdeksän aikoihin, n. -9 C, Petäjävedellä -13 C, Jyväskylässä kymmenen aikoihin -11. Aamu oli aivan upea, aurinko paistoi ja se myös lämmitti jo hieman.
Paikalla oli neljä oppilaskoirakkoa ja kaksi opettajaa koirineen. Alku oli hieman hankala, ei millään saatu päätettyä mihin tehdään kaksoismarkkeeraukset. Suunnitteluun hupeni yli puolituntia, ennen kuin löytyi ratkaisu joka toimi. Päivä jatkui jotensakin samaan malliin, kenelläkään ei tuntunut menevän homma ihan putkeen. Ohjaajat sekoilivat ja unohtivat mitä piti tehdä, koirilla tuntui olevan kevättä rinnassa, paikalle pölähti: sauvakävelijä, polkupyöräilijä, metsuri, hevonen (+ratsastaja), poliisien helikopteri (joka pörräsi pitkään päällämme) yms. ylimääräistä sähellystä. Onhan se aika eksoottista tehdä kaksoismarkkeerausta kun helikopteri pyörii yläpuolella.

Marsa meni hyvin ja huonosti, onneksi ei sentään hyvinhuonosti.
Kaksoismarkkeerauksessa kehitin taas itselleni "aukeanpaikankammon". Isolla auratulla alueella, alueen reunoille tehtyjä markkeerauksia palauttaessaan, Marsan piti taas riekkua damin kanssa, ennen kuin se "muisti" että tämä piti viedä mammalle.  Vähänkö ketutti!

Aukion reunamalle tehty linja kahdella damilla meni sitten taas ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Meidän aikaan siellä ei onneksi liikkunut hevosia, en tiedä mitä  Marsa olisi niistä tuumannut. Mutta ei sitä myöskään haitannut ne muutaman hevonkakat joita sielä oli. Jotain positiivistakin siis!

Illemmalla kävin vielä hiihtolenkillä jäällä. Alkumatkasta oli upea auringonlasku, loppu sujui kuun valossa.

Alla kuvia hieman väsyneestä Marsasta. Aamu oli ollut sille ihan riittävän rankka.

Kuvat © Arto

Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...

Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.

Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.

Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.

"Kohta on mun vuoro"

Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa  ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.

Dami umpijäässä but who cares!

Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.

Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.

Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.

Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin...  <3 !!

Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...

"Tää olis sulle."

Päivän kuvat © Arto

Pyryttää

Onneksi uskoin sääennustetta, enkä lähtenyt ajelemaan Äijälään treeneihin, ei olisi ollut kiva ajomatka tässä kelissä. Piti siis tehdä oma treeni.
Sain Arton avukseni damisingoksi ja lähdimme tuulen ja tuiskun keskelle. Ensin tehtiin kaksoismarkkeeraus. Ei muuten yhtään palellut enää sen jälkeen, kun oli hangessa tarponut tekemässä reitit, heittopaikan ja kohdat joihin damit heitetään! Pienoisen alkujärjestelyn jälkeen paikka alkoi olla käyttökelpoinen.
Ensin yhdellä damilla markkeeraus ja sitten pariin otteeseen kahdella damilla. Mietin hieman etukäteen, mitä neiti tuumaa siitä kun Arto onkin heittämässä dameja. Lähinnä iskisikö sillä kiusaus viedä dami Artolle. Mutta oikeastaan se ei piitannut heittäjästä nyt lainkaan, ei käynyt kurkkimassa kuka niitä dameja viskeli vaan keskittyi täysillä omaan työhönsä.

Markkeerauksen dami löytyi.

Dami äkkiä mammalle.

Tässähän tämä.

Olin ottanut mukaan myös vanhan, joskus mejätreeneissä käytetyn kestokanimme. Kävin viemässä sen n.60-70 metrin päähän tiestä. Sinänsä Marsalle jäi selkeä ura jota pitkin mennä se noutamaan, mutta sehän tässä oli tarkoituskin. Pupu jäi odottelemaan vuoroansa, se haetutettaisiin vasta paluumatkalla.
Pienen kävelylenkin jälkeen tehtiin taas linjallelähetykset. Kerran eteen, kerran taakse ja lopuksi kaksi kertaa eteen -lähetyksinä.

Paluumatkalla oli metsän kätköissä vielä se pupu, joka palautuikin nopeasti suoraan käteeni. Treenit menivät siis hyvin ja kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä.

Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun Väpä jouduttiin päästämään paremmille mejästysmaille. Tämä on tuonut päivään surullista sävyä. Kynttilä palaa pimeyden keskellä Väpän haudalla tanäänkin.

♥ Marsa ♥

Päivän kuvat © Arto

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

...ja sitten joutuin matkahan varhain aamulla. Auton nokka kohti Laukaata ja Äijälää. Edessä pitkästä aikaa ihan kunnon junnutreeni. Ihanaa!

Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.

Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.

Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati  koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa.  Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.

Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.

Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!

Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.

Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen!  Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.

Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!

On the road again...

Kyllä olisi tänään aamulla nukuttanut. Kun kello soitti, teki vain mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto tiukemmin ympärilleni. Mutta ei auttanut, tänään ei ollut paljoa pakkasta, joten auton nokka kohti Jyväskylää.
Harvemmin sitä pääsee samalla ajomatkalla puhaltamaan kahdesti alkometriin, mutta tänään sekin onnistui. Ensimmäinen puhallutus oli heti Keuruulta Jyväskylän suuntaan lähdettäessä ja toinen Palokkaan ajettaessa. Ihan hyvä kun puhalluttavat, ei siihen operaatioon juuri yli minuuttia nytkän kulunut. Ja matka jatkui.

Tänään treenimme oli taas Vehniällä. Paikalle saapui kolme "oppilas" koirakkoa ja kaksi "opettaja" koirakkoa, oli siis hyvä sauma tehdä kaikille vähän enemmän aikaa vievä harjoitus.

Marsa meni ensimmäisenä ohjaukseen. Auratulta aukealta oli tampattu lumeen linja jolla kaksi damia. Koiraa ei kuitenkaan lähetetty suoraan tähän helppoon "putkeen" vaan lähettäminen tapahtui n.kolme metriä siltä auratulta puolelta, eli koiralla oli mahdollisuus singahtaa ihan muuallekin. Marsa kuitenkin jaksoi keskittyä tähän juttuun ihan täysillä ja kävi esimerkillisesti noutamassa molemmat damit.

Marsa meni autoon odottelemaan ja seuraava koira tuli tähän ohjaukseen. Seurava pari teki myös loput harjoitukset tämän jälkeen.

Kun pari koirakkoa oli mennyt "radan" läpi, hain taas Marsan paikalle. Hakuruutu oli tehty metsään ja sielä oli kuusi damia. Nyt sitten otettiin aika, ja katsottiin kuinka monta damia Marsa ehti hakea kolmessa minuutissa. Marsa toi kolme damia (ja kävi kertaalleen kakalla) ja oli hakemassa neljättä kun aika meni umpeen. Ei hassummin, kun ruutu kuitenkin oli täytetty sen näkemättä, eikä alueelle heitetty edes sitä ensimmäistä haettavaksi.

Sitten heti perään vielä kaksoismarkkeeraus. Damit heitettiin n. 60-70 asteen kulmaan toisiinsa nähden. Tämä markkeeraus tehtiin kahteen kertaan. Molemmat meni ihan hyvin, mitä nyt Marsa kävi taas kertaalleen epäluuloisesti mulkaisemassa damin heittäjää. Muisti kuitenkin molemmilla kerroilla ihan itse mihin toinen dami oli heitetty ja palautti nätisti damit, melkein joka kerta suoraan käteen...

Nyt pienille päikkäreille ja sitten äänestämään!

Vehniällä

Kello soitti tänään varhain. Pakkasin toppavaatteita ja Marsan mukaani ja lähdin -13 pakkasessa ajelemaan Jyväskylän pohjoispuolelle noutotreeneihin. Enpä päässyt kuin Petäjävedelle, kun mittari näytti jo huomattavasti enemmän eli -18. Ajelin  ensin Palokkaan, josta sitten soittelin ja kyselin toteutuuko treenaus tänään vai ei. Onneksi treenipaikka oli korken mäen päällä ja siellä oli vain -12 astetta, joten matka jatkui edelleen.
Paikalle saapui lopulta kahdeksan koirakkoa, kun kahden ohjaajamme koiratkin lasketaan mukaan. Sari ja Teresa olivat edellisenä päivänä kuntoilleet ja tampanneet meille treenauspaikan valmiiksi, tästä suuri kiitos!

Kun ensimmäiset koirat lähtivät suorituspaikkaan, minä otin Marsan ja vein sen pienelle kävelylle. Se oli ajomatkalla (77km) ennättänyt nukkua ihan mukavasti, joten pieni jaloittelu oli paikallaan.

Vähän aikaa odottelimme omaa vuoroamme katsellen samalla ensimmäisessä pisteessä työskennellyttä labukkaa. Sitten tuli Marsan vuoro. Tehtävä oli eteenlähetys ja se meni ihan loistavasti! Ensimmäisen damin laittaminen mentiin katsomaan vierestä ja palattiin reilun kahdenkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle. Neljä damia ja Marsa ei tehnyt mitään tyhmyyksiä, damit palautuivat suoraan käteeni. Se ei piitannut pätkääkään siitä, että toinen koira suoritti omaa tehtäväänsä todella lähellä.

Siirryimme odottamaan omaa vuoroamme toiseen pisteeseen. Minun olisi ehkä kannattanut viedä Marsa näkösuojaan odottelemaan, sillä se seurasi kokoajan hyvin tarkasti työskentelevän koiran touhuja ja taisi kerätä vähän liikaa kierroksia.

Seuraavaksi oli vuorossa markkeerauksia. Ensin haettiin lähempää markkeerausta siirtäen lähetyspaikkaa hieman taaksepäin heitto heitolta. Sitten siirryttiin koiran kanssa lähemmäs, dami heitettiin kauempaan kohtaan. Lopuksi vielä siirryttiin ensimmäisen markkeerauksen lähetyspaikkaan ja koiran piti hakea dami kauemmasta paikasta ja siis kulkea mennen tullen jo tutuksi tulleen ykköskohdan yli. (Ymmärsiköhän tästä kukaan yhtään mitään?)
Marsan oli ihan pakko käydä moikkaamassa damien heittäjiä. Kyllä se mulle sitten toi damit, mutta ne ihmiset siinä lähellä häiritsi sitä ihan selvästi. Aivan viimeinen kakkosdamin haku ensimmäisestä lähetyspaikasta, eli pisimmältä matkalta, meni sitten ihan ilman ylimääräisiä kohelluksia! No, ainakaan se ei lähtenyt simona juoksemaan ympäriinsä, eikä taaskaan välittänyt siitä vieressä työskentelevästä koirasta.

Sitten odotettiin vielä vuoroa ensimmäiselle rastille hakemaan "sokkodamia". Eli samaan paikkaan kuin ekassa treenissä laitettiin koiran näkemättä dami ja se piti hakea eteen -lähetyksellä. Tämä meni Marsalta ihan nappiin, sillä tuntuu tuo muisti pelaavan!

Paluumatkalla kävimme Marsan kanssa vähän shoppailemassa. Palokan Musti ja Mirri on auki sunnuntaisin joten sinne siis. Koska Marsa joutuu lähiaikoinakin odottelemaan vuoroansa kylmässä autossa, olin ajatellun ostaa sille talvimanttelin. Marsa oli hieman ihmeissään kun se pääsi mukaani kauppaan, hyviä tuoksuja oli enemmän kuin ehti nuuskia. Onneksi neiti kuitenkin käyttäytyi ihan esimerkillisesti ja sovitti kiemurtelematta talvivaatteita päällensä. Mukaamme lähti sitten punainen Hurtan mantteli ja suuri säkillinen koiranruokaa. Seuraavan kerran kun treenaamme pakkasilla ja Marsa joutuu odottelemaan, minun ei enää tarvitse kääriä sitä omaan fleesetakkiini, vaan nyt on mantteli lampaantaljan lisäksi!

Ihan pellolla!

Kovasti olisi nukuttanut, unta kun ei sitten ennättänytkään kertyä kovin montaa tuntia. Paistoin aamulla muutaman croisantin valmiiksi tytöille ja sain samalla itsellenikin hieman evästä mukaan. Lähtiessäni oli kolme astetta lämmintä ja tie märkä, onneksi ei matkalla ollut jäätä.

Jyväskylässä olisi ollut koiranäyttely, mutta kun Marsa on vielä vähän "bikinikuosissa" niin eipä tullut kiusausta ilmoittaa sitä kisaan. Ajelimme siis Ankeriasjärvelle treenaamaan markkeerauksia, niitä on nyt ohjelmassa muutaman viikonlopun verran. Olin varannut menomatkaan ruhtinaallisesti aikaa, olimmekin hyvissä ajoin perillä ja ennätimme tehdä kunnon kävelylenkin.
Paikalle tuli vain kolme nuorta noutajaa ja ohjaajia oli kaksi, joista toisella oma treenattava mukana. Kokoonpano siis mustat labradorit ja yksi tolleri; )

Päätimme kokeilla Marsan reaktioita vuoroa odottaessaan. Yleensä odottelijat ovat hieman kauempana, mutta nyt kun eka koira lähti harjoittelemaan menimme samalle pellolle parinkymmenen metrin päähän odottelemaan vuoroamme. Marsa ei ollut moksiskaan, välillä se katseli minua ja välillä seurasi silmätarkkana mitä kaveri touhusi. Nyt kun meitä oli vähän, oli treeni vielä vähän normaalia pidempi ja neuvoa ja ohjetta tuli joka välissä.

Sitten se meidän oma harjoitus. Olen jo naureskellut, että taidan kehittää näissä treeneissä aukeanpaikankammon. Kun otetaan noutoja isolla pellolla, niin Marsa aina hieman innostuu aluksi. Ensin heitettiin ykköspaikkaan, ensimmäiset palautukset olivat... ilmavia. Neidin oli ihan pakko tehdä pieni rundi aina viime metreillä. Kokeiltiin muutaman kerran sitä, että heti kun koira lähti tulemaan kohti, lähdin kävelemään poispäin ja tällä sen huomio saatiinkin takaisin minuun. Sitten toista muistipaikkaa muutaman kerran. Lähetyspaikkaa vaihdettiin ja palattiin heittoihin ensimmäiseen paikkaan. Into säilyi koko ajan, pieni taskuraketti lähti joka kerta yhtä innokkaasti damia hakemaan. Lähetyspaikkaa muutettiin vielä pariin otteeseen, kunnes kaksi viimeistä palautusta tulikin aivan suoraviivaisesti ja yllättäen suoraan käteen. Tähän olikin hyvä lopettaa oma osuus.

Kun osallistujia oli tänään näinkin vähän, niin oli aikaa touhuta aika pitkään yhden koiran kanssa. Koska tällä kertaa treeni oli vain yhdessä pisteessä, kaikki ennättivät myöskin näkemään toistensa koirien työskentelyn ja kuulemaan kesken treenin ja sen jälkeen ohjaajien antamat ohjeet. Oli taas antoisa aamu, kannatti herätä!

Viikonloppuna ei lepäilty

Lauantai, matkalla jonnekin aamusta iltaan. Lähdimme kymmenen aikoihin liikenteeseen, veimme Sirjan ja Vilman Jkylään shoppailemaan, Marsa ja Repe olivat mukana matkassa.  Käväisimme itsekin pyörimässä muutamassa kaupassa. Iltapäivällä suuntasimme Petäjävedelle, sillä olimme menossa kyläilemään Marjalle jonka tiesimme olevan tokoilemassa ja menevän sen jälkeen tekemään mejä-jälkiä paikallisen raviradan tuntumaan.  Koska tiesimme, että jälkien teko saattaisin olla vielä kesken, olimme itsekin varustautuneet pakkaamalla sopivaa vaatepartta ja jalkinetta mukaan.  Niinhän siinä sitten kävi, että kävin sienenä yhden jäljen teossa.  Kun kaikki oli valmista seuraavan pävän treenejä varten, kävimme vielä Marjalla kahvilla. Ja kotiin siis vasta illalla kuuden jälkeen. Vähänkö väsytti!


Sunnuntai, kello soitti ennen heräämistä. Teki mieli vetää peitto korville ja jatkaa unia, mutta ei... Kamat kasalle ja kohti Jyväskylää ja Ankeriasjärveä.


Jälkiviisaus, se on hienoa.  Miksi ei voi ajatella ensin ja tehdä sitten.  Ei tarvitsisi hakata päätä tahdikkaasti seinään, kun niin potuttaa.

Meillä oli siis tänään Jkylässä riistaa: variksia ja lokkeja. Näistä eineksistä oli kasattu hakuruutu jossa sitten vuorotellen treenattiin. Ja mun olisi pitänyt olla järkevä ja painaa jarrua heti alkumetreillä. Ennen Marsaa ruudussa oli käynyt seitsemän koiraa. Ja minä en ole Marsalle moista ruutua rakennellut vielä edes rauhassa yksin treenattavaksi, joten neiti oli pihalla kuin lumiukko. Se meni ihan lukkoon, kävi katsomassa riistan, ei tuonut sitä, oli tulossa luokseni, ei uskaltanut tulla ilman riistaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin että pyydän siltä liian paljon kerralla. Se on hakenut omassa rauhassa yhtä varista ja homma on toiminut.  Nyt älysin vasta liian myöhään että ajatusmalli "kokeillaan nyt tätäkin" ei riitä, ensin pitäisi treenata useampi kerta ilman suuria häiriöitä ja sitten vasta siirtää harjoitus tällaisen paineen alle. Vihelsin siis pelin poikki, ihan kirjaimellisesti, nappasin yhden variksen jolla sitten tehtiin markkeeraus avustajan kanssa ruudun viereen ja sen Marsa toi. Tilanne yleisön edessä, hakua aiemmin harjoittelematta, liian monta koiraa merkkaillut maastoa ja ne variksetkin jo aika kälyisen näköisiä: liika on liikaa kerralla. No, Marsa ei ollut läheskään ainoa, joka oli ihan pihalla, jos se nyt yhtään lohduttaa. Tänään muuten oli paikalla yksitoista koirakkoa.
Sinänsä tämä palveli siinä, että olen luullut ettei variksen kanssa ole mitään ongelmia kun se on niitä kantanut.  Nyt lähdetään taas hieman tiuhemmin kantamaan varista iltalenkillä ja otetaan sinne ruutuun varmaan toinenkin siivekäs kaveriksi.  Lisäksi teipataan vielä pariin damiin "redbull"-siipiä. Peli on vasta alussa!

Paluumatkalla pihisin ja puhisin, ei laskenut kierrokset.  Marsa veti sikeitä omassa osastossaan koko kotimatkan ajan.  Minä päätin, että kun ei ole aiemmin ruutua treenattu, niin tehdään nyt sitten vielä uusi treeni pääkoppaan hautumaan. Ajelin ennen kotiinmenoa maastoon jossa ei ole aiemmin treenattu, mutta joka on minulle ihan tuttu. Etsiskelin maastoltaan mahdollisimman samanlaisen kohdan kuin aamuinen treenipaikka ja sellainen löytyikin helposti.  Sitten auton perästä kassillinen dameja mukaan ja ruutua rakentamaan. Damit palautuivat hienosti ilman pienintäkään epäröintiä.  Viiteen damiin lopetin ja hain loput itse pois.  Innokkaasti neiti kävi nuo hakemassa, nyt pitäisi varmaankin seuraavaan treeniin vaihtaa jonkun kanssa dameja. Tai tiedä häntä vaikuttaako tuo, kyllä se noutajien treeneissä on koko ajan tuonut ohjaajien damit.


Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan... Kävimme vielä illemmalla näyttelytreeneissä.  Se oli onneksi sellainen kolmenvartin homma ja ihan mukavaa puuhaa.  Neiti jaksoi esiintyä hyvin eikä edes hätkähtänyt kun mitattiin korkeutta. Kovasti ei jaksanut (?) riekkua vaan ravaili ihan nätisti. Tähän oli mukava päättää päivää, viimeisen päälle onnistuneeseen ja mukavaan yhteiseen puuhaan.
Varpaitteni päällä tuhisee väsynyt typykkä, joka toivottavasti vielä luottaa minuun vaikka sen tänään kertaalleen petinkin.

Liikenteessä

Ajelin Laukaan pohjoispuolelle katselemaan taippareita.  Edellisestä kerrasta on aikaa, sillä en ole käynyt sen jälkeen kun Väpän kanssa olimme kokeessa, vuonna 2001. Eipä nuo olleet pahemmin muuttuneet.  Katselin kuuden koiran suorituksen, niistä puolet pääsi jäljelle.  Jäljestystä en enää ennättänyt katsella, kun piti lähteä hakemaan Saraa.  Marsa oli turistina mukana, kuunteli laukauksia autossa istuessaan ja kun käytin sitä kävelyllä.  Ranta ja ruutu olivat reilun sadanmetrin päässä autojen parkkipaikalta.

Suunnitelmissa oli siis hakea Sara ja Jyväskylässä kaverin luona perjantaista asti kyläillyt Sirja ja ajella kotiin.  Yllätys oli melkoinen, kun Polleparkin luona olikin neljä tyttöä odottamassa kyytiä.  Pikaisen laskutoimituksen jälkeen totesin, ettei Sirja mahtuisi mukaan.  Netin selaamisen jälkeen on selvisi, että Keuruulle olisi lähdössä juna johon Sirja vielä ennättäisi.  Neiti ei kyllä ollut kovin iloinen tämän uutisen kuultuansa  ;)

Matkalla Jyväskylästä Keuruulle pari hirveä pyrki tekemään lähempää tuttavuutta automme kanssa.  Onneksi kääntyivät takaisin metsään.  

Täytynee tästä lähteä hakemaan Sirja rautatieasemalta...

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Kerkesin vielä ennen pimeää käydä Marsan kanssa metsälenkillä.  Otin mukaan kaksi damia ja tein vastaavanlaisen markkeerausharjoituksen kun eilen.  Nyt niin, ettei 1.muistidami ollut näkösällä.  Kakkoset kävin heittelemässä metsäpolun toisella puolella.  Kyllä neidin muisti toimii, se teki kunnon tappohypyn kohti damia sen edessä olleen puskan yli, ennen kuin dami edes oli näkyvissä.

Pieni ankanpoikanen...

Heti aamusta Ankeriasjärvelle.  Tänään oli vuorossa vesimarkkeeraus ja paikalla oli seitsemän koirakkoa.
Ensiksi tehtiin muistipaikka, vietiin yhdessä koiran kanssa dami ja tultiin pois.  Kun koira oli noutanut damin, käytiin taas viemässä dami samaan paikkaan koiran odottaessa paikoillaan.  Ja noudon jälkeen sama vielä kolmannen kerran.  Neljännen damin viennin jälkeen siirryttiin koiran kanssa rantaan.

Yllättäen tuo veteen meneminen oli muutamalle hankala paikka.  Vesi oli kylmää ja ranta äkkisyvä.  Pari koiraa suostui hakemaan damin vain reilun metrin päästä rannasta.  Marsa, huomattuaan ensimmäisen noudon jälkeen, että ranta oli äkkisyvä, ponnisti noutoon rantapenkalta ja hyppäsi reilun toista metriä pitkän loikan lähtiessään toiseen ja kolmanteen noutoon ;)  Sitten siirryttiin takaisin muistidamille, joka käytiin noutamassa.

Iltapäivällä olisi ollut paikallisen kennelkerhon näyttelytreenit, mutta ne jäivät nyt väliin logistisen ongelman vuoksi.  Arton piti viedä hevostenkuljetuskärry Ponilaakson, kun tytöt ovat huomenna menossa estekisaan Polleparkkiin (n. 1 km päähän tämänpäiväisestä treenipaikastamme).  Lähtö sinne on huomenna aikaisin, joten kärry täytyi pakata jo tänään valmiiksi.  Minulle ei sitten jäänyt autoa käyttöön, kävellen olisi ollut hieman liian pitkä matka.  No, näitä treenejä on onneksi vielä seuraavina viikonloppuina.

Illemmalla kävimme vielä mökillä tarkistamassa ettei eilen riehunut myrsky ollut tehnyt tuhojaan.  Koirat pääsivät samalla juoksentelemaan ja siivoilimme pihaa talvikuntoon.  Marsa kävi taas muutamaan otteeseen uimassa ja touhusi, ei voi kuin ihmetellä sitä energian määrää.  Vähän kun saisi pihistettyä itselleen!

Nuorten nuuskujen treenit

Tänään päästiin asiaan.  Ennen yhdeksää pakkasin Marsan ja pinon tavaraa (vaihtovaatteet yms. sillä vettä tuli välillä kaatamalla) autoon ja suuntasin kohti Jyväskylää.  Tai oikeastaan vielä vähän pidemmälle, Laukaan suuntaan Ankeriasjärvelle, siellä oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen treenit pennuille ja nuorille noutajille.

Pääsimme varapaikalta (kun en tyhmä huomannut ajoissa ilmoitusta;) mukaan treenaamaan, onneksi.  Tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitsemme!  Meitä oli seitsemän koirakkoa paikalla tänään ja harjoittelimme kahdella eri tehtäväpaikalla markkeerauksia.  Ja välillä vähän kannettiin damia kun odoteltiin omaa vuoroa.
Pellolle oli kahden eri pensaan viereen tallattu alue jolle damit heitettiin.  Ensin otimme kolme noutoa eri etäisyyksiltä ja eri kulmista ensimmäiselle alueelle ja sitten siirryimme toiseen kohteeseen tekemään kolme noutoa.
Toinen paikka oli metsässä siten, että koiran lähetyspaikkana oli kapeahko "pururata" jossa läheisen tallin ratsukot käyvät maastolenkillä.  Ensin lähetettiin koira noutoon pururadan takareunasta ja sitten pururadan takaa.  Viimeisen damin kävin noutamassa itse.
Marsalle tuli mahdottoman paljon uutta asiaa: treeneissä paikalla muita koiria, vieraat damit, vieraat ihmiset enkä juurikaan ole heitellyt dameja Marsalle omissa harjoituksissamme.
Hyvin meni, olen todella tyytyväinen.  Se on ihan siinä hilkulla, toisiko neiti jo damin suoraan käteen, mutta tähän asiaan ei kiinnitetty nyt huomiota.  Palautuksia harjoitellaan edelleen erikseen.
Oli kiva saada kokeneilta ohjaajilta palautetta siitä mikä meni hyvin ja mihin täytyy kiinnittää huomiota.
Ensiviikonloppuna on valitettavasti jo muuta sovittuna niin, ettemme pääse treeniin, mutta sitten meitä ei kyllä pidättele mikään!

On se hyvä, ettei tuo Marsa ole mikään hienohelma.  Tänään treenipaikka oli vallan mahdottoman kurainen, savinen ja mutainen.  Oman jännitysmomenttinsa toi sekin, saiko auton pois parkista vai jumittuuko se liejuun.
Minulla oli hieman ongelmia löytää paikalle, edellisestä käynnistä kun on tainnut vierähtää kymmenen vuotta.   Polleparkilla (läheisellä tallilla) olen kyllä ollut katsomassa Saran estekisoja, mutta oikean tienhaaran löytäminen treenipaikalle oli hankalaa.  Tie oli vielä niin huonokuntoinen, että ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen harkitsin, että peruutan pois koska olen taatusti väärässä paikassa.  Ajattelin kuitenkin että ajan varovasti eteenpäin jos löytyisi sopiva kääntöpaikka ja vielä vähän matkaa ajettuani tulikin jo näkyviin koiria ohjaajineen.  Kaikki muut koirat tämän päivän treenissä olivat labradoreja...

Äsken kävimme vielä metsässä hakemassa muutaman suppilovahveron ja löytyipä pari hyväkuntoista kanttarelliakin.  Nyt on mukana juoksennellut (lue: Repen juoksuttama) neiti hieman väsynyt.