Kellon kääntöä ja käyttöä

Sunnuntaina junnunuuskujen treeni olisi ollut Kuusalla ja aiheena laahausjälki. Harmi ettemme päässeet paikalle, sillä olin jo aiemmin luvannut Saralle tulevani ajanottajaksi tämän viikonlopun estekisoihin. Oli kyllä ihan hyvä porukka toimitsijoina kisoissa, sai nauraa välillä ihan kiharalla. Sen puoleen ei siis harmittanut yhtään, mutta olisi se ollut hyvä että Marsa olisi päässyt morjestamaan pupua.

Kisojen jälkeen hain Marsan ja varikset kotoa ja suuntasin metsään tekemään pienen treenin, ennen kuin taas tunkisin raakkuvainaat takaisin pakastimeen. Treeni meni ihan ok, hieman neidin piti tälläkin kertaa roikkua varisten päällä ennen kuin ne tuotiin. Annoin Marsan kantaa variksen autolle, se tuntuu olevan harjoituksen mukavin vaihe  ; )

Tänään sitten oli jo töistä lähtiessä aivan säkkipimeää. Otin Marsan mukaan kun vein Sirjan prima vista -tunnille ja kävin koirulin kanssa näyteikkunakierroksella. Pieni maiseman vaihdos teki hyvää kummallekin.

Vihdoinkin viikonloppu!

Aika ihanaa huomata, kuinka monet tavat ovat periytyneet isältä tyttärelle. Väpää kutsuimme aikoinaan paperisilppuriksi ja nyt meillä asuu paperisilppurin tytär!
Paras mahdollinen silputtava on pehmoinen talouspaperi tai paperinenäliinat. Niitä ei pureskella eikä muutoinkaan näljätä suussa, vaan ne otetaan varovasti etutassujen väliin ja etuhampailla aletaan huolellisesti kiskoa paperista suikaleita. Nämä suikaleet sitten asetetaan viereen ja niistä kertyy hiljalleen pienien paperipalojen pino. Sitten jäädään tyytyväisenä lepäilemään ja ihailemaan työn tulosta.
Toinen vastaava on Marsan tapa nukkua sohvan- tai seinänvieressä. Se asettuu mahdollisimman lähelle seinää ja pyöräyttää itsensä selän kautta ympäri. Lopullinen asento on se, että tassut on "nostettu seinälle" ja häntä on vielä yleensä aseteltu tassujen päälle aivan kuin kallisarvoinen karvapuuhka. Iskänsä tyttö!

Tänään kävimme laittamassa mökkiä talviteloille tai ainakin tuomassa pakkaselle arimmat tavarat pois. Onneksi saamme mökin vuokralle myös ensi kesäksi, ei tarvitse tuoda ihan kaikkea. Olemme vuokranneet samalta omistajalta toista mökkiä aiemmin, silloin kun tytöt olivat pieniä. Tätä mökkiä "kyttäsimme" vuosia, kun se oli vuodesta toiseen samalla perheellä vuokralla. Alkuvuodesta saimme puhelun, jossa kysyivät vieläkö olemme kiinnostuneita ko. mökistä. Alustavasti oli puhe, että saamme mökin tälle kesälle ja toinen perhe miettii vieläkö jatkavat. Nyt ilmoittivat, että voimme jatkaa vuokrausta myös ensi vuonna, heillä on nyt toinen paikka.
Oli suoranainen onnenpotku, että mökki tuli meille juuri täksi kesäksi. Ei ollut mejä tms. kokeita viikonlopuiksi ja pentu oli tullut taloon keväällä. Sitten vielä sattui tällainen hellekesä ja olimme kaiken mahdollisen vapaa-ajan mökillä.

Minulla oli matkassa mukana myös pari varista. Kun tavarat oli pakattu ja Arto karkasi veneellä "vähän kalastamaan" lähdin variskassin ja Marsan kanssa liikenteeseen. Ensin tein variksella laahausjäljen siten, että varis oli puskassa ja myös minä toisessa puskassa niin ettei Marsa nähnyt minua. Marsa lähti ja hetken kuluttua se palasi variksen kanssa. No problem.
Jatkoimme matkaa, kävin viemässä sille kaksi varista noudettavaksi. Ensimmäinen tuli ihan hyvin. Toista se lähti hakemaan, mutta kävi ensin kaartelemassa alueella, katsellen löytyisikö jotain muuta (?). Tätä varista palauttaessaan Marsa puotti sen parin metrin päähän, mutta toi sen kun siirryin kauemmas.
Vielä "paluumatkalla" yksi harjoitus. Tein taas laahausjäljen yhdellä variksella. Marsa lähti, mutta kierteli ja kaarteli alueella. Kun mitään ei näyttänyt "löytyvän" päätin pillittää neidin takaisin. Kun olin viheltänyt pilliin, se lähti tulemaan luokseni ja nappasi siinä matkalla variksen matkaansa ja toi sen minulle. Naisen logiikkaa?  Annoin Marsan kantaa sen variksen sitten tielle ja mökille asti. Neiti kantoi sitä ylpeänä saaliistaan.

Kuvat: Sara

                  

Kun hämärtää...

Alkaa mennä nuo työpäivän jälkeiset treenit hämärähommiksi.  Maanantaina kävin Marsan kanssa tekemässä yhden treenin iltakävelyllämme. Hipsimme "käsikopelolla" eteenpäin metsäautotietä ja sen varteen kävin sitten viemässä kuusi damia joiden paikat merkkasin pyykkipoika/kuitunauha liehukkeilla.
Lähetin Marsan hakemaan neljä damia. Mitään en nähnyt, kuulin kyllä missä neiti mennä viipotti.  Se toi damit järjestyksessä oikeassa reunassa lähimpänä olleesta aloittaen. Toisena tuli oikean raunan seuraava dami ja kolmantena kaikkein kauimmainen dami. Olin vienyt damit alueella edestakaisin risteillen.
Kun neljä oli tuotu, jäi jäljelle vasemman reunan kaksi damia.  Kävin hakemassa ne ja muidenkin damien liehukkeet pois taskulampun valossa.  Kaikki löytyivät!
Seuraavaa kertaa varten suunnittelin, että otankin mukaani heijastimia tai ainakin sellaisia heijastinnauhoja. Ne löytyisivät taskulampunvalossa vielä helpommin.
Kotona treenattiin vielä vähän palautuksia.

Tiistai menikin työn merkeissä, neljätoista tuntia putkeen.

Keskiviikko täyttyi sitten rästiin jääneistä kotihommista.  Palutuksia toki harjoiteltiin ja ne treenit tuntuvat olevan Marsasta tooosi mukavia. Tehdään aina vain muutama, niin jää into päälle. Paria tokoliikettä palauteltiin mieleen, mutta kun se on minusta tylsää... Asennevamma,

Tämä ilta kului "taksikuskina" neitejä harrastuksiin ja takaisin kuskaten, sekä vanhempainillassa koululla.  No kyllä me vähän treenattiin palautuksia! Se kun on niin kivaa!

Viikonloppuna ei lepäilty

Lauantai, matkalla jonnekin aamusta iltaan. Lähdimme kymmenen aikoihin liikenteeseen, veimme Sirjan ja Vilman Jkylään shoppailemaan, Marsa ja Repe olivat mukana matkassa.  Käväisimme itsekin pyörimässä muutamassa kaupassa. Iltapäivällä suuntasimme Petäjävedelle, sillä olimme menossa kyläilemään Marjalle jonka tiesimme olevan tokoilemassa ja menevän sen jälkeen tekemään mejä-jälkiä paikallisen raviradan tuntumaan.  Koska tiesimme, että jälkien teko saattaisin olla vielä kesken, olimme itsekin varustautuneet pakkaamalla sopivaa vaatepartta ja jalkinetta mukaan.  Niinhän siinä sitten kävi, että kävin sienenä yhden jäljen teossa.  Kun kaikki oli valmista seuraavan pävän treenejä varten, kävimme vielä Marjalla kahvilla. Ja kotiin siis vasta illalla kuuden jälkeen. Vähänkö väsytti!


Sunnuntai, kello soitti ennen heräämistä. Teki mieli vetää peitto korville ja jatkaa unia, mutta ei... Kamat kasalle ja kohti Jyväskylää ja Ankeriasjärveä.


Jälkiviisaus, se on hienoa.  Miksi ei voi ajatella ensin ja tehdä sitten.  Ei tarvitsisi hakata päätä tahdikkaasti seinään, kun niin potuttaa.

Meillä oli siis tänään Jkylässä riistaa: variksia ja lokkeja. Näistä eineksistä oli kasattu hakuruutu jossa sitten vuorotellen treenattiin. Ja mun olisi pitänyt olla järkevä ja painaa jarrua heti alkumetreillä. Ennen Marsaa ruudussa oli käynyt seitsemän koiraa. Ja minä en ole Marsalle moista ruutua rakennellut vielä edes rauhassa yksin treenattavaksi, joten neiti oli pihalla kuin lumiukko. Se meni ihan lukkoon, kävi katsomassa riistan, ei tuonut sitä, oli tulossa luokseni, ei uskaltanut tulla ilman riistaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin että pyydän siltä liian paljon kerralla. Se on hakenut omassa rauhassa yhtä varista ja homma on toiminut.  Nyt älysin vasta liian myöhään että ajatusmalli "kokeillaan nyt tätäkin" ei riitä, ensin pitäisi treenata useampi kerta ilman suuria häiriöitä ja sitten vasta siirtää harjoitus tällaisen paineen alle. Vihelsin siis pelin poikki, ihan kirjaimellisesti, nappasin yhden variksen jolla sitten tehtiin markkeeraus avustajan kanssa ruudun viereen ja sen Marsa toi. Tilanne yleisön edessä, hakua aiemmin harjoittelematta, liian monta koiraa merkkaillut maastoa ja ne variksetkin jo aika kälyisen näköisiä: liika on liikaa kerralla. No, Marsa ei ollut läheskään ainoa, joka oli ihan pihalla, jos se nyt yhtään lohduttaa. Tänään muuten oli paikalla yksitoista koirakkoa.
Sinänsä tämä palveli siinä, että olen luullut ettei variksen kanssa ole mitään ongelmia kun se on niitä kantanut.  Nyt lähdetään taas hieman tiuhemmin kantamaan varista iltalenkillä ja otetaan sinne ruutuun varmaan toinenkin siivekäs kaveriksi.  Lisäksi teipataan vielä pariin damiin "redbull"-siipiä. Peli on vasta alussa!

Paluumatkalla pihisin ja puhisin, ei laskenut kierrokset.  Marsa veti sikeitä omassa osastossaan koko kotimatkan ajan.  Minä päätin, että kun ei ole aiemmin ruutua treenattu, niin tehdään nyt sitten vielä uusi treeni pääkoppaan hautumaan. Ajelin ennen kotiinmenoa maastoon jossa ei ole aiemmin treenattu, mutta joka on minulle ihan tuttu. Etsiskelin maastoltaan mahdollisimman samanlaisen kohdan kuin aamuinen treenipaikka ja sellainen löytyikin helposti.  Sitten auton perästä kassillinen dameja mukaan ja ruutua rakentamaan. Damit palautuivat hienosti ilman pienintäkään epäröintiä.  Viiteen damiin lopetin ja hain loput itse pois.  Innokkaasti neiti kävi nuo hakemassa, nyt pitäisi varmaankin seuraavaan treeniin vaihtaa jonkun kanssa dameja. Tai tiedä häntä vaikuttaako tuo, kyllä se noutajien treeneissä on koko ajan tuonut ohjaajien damit.


Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan... Kävimme vielä illemmalla näyttelytreeneissä.  Se oli onneksi sellainen kolmenvartin homma ja ihan mukavaa puuhaa.  Neiti jaksoi esiintyä hyvin eikä edes hätkähtänyt kun mitattiin korkeutta. Kovasti ei jaksanut (?) riekkua vaan ravaili ihan nätisti. Tähän oli mukava päättää päivää, viimeisen päälle onnistuneeseen ja mukavaan yhteiseen puuhaan.
Varpaitteni päällä tuhisee väsynyt typykkä, joka toivottavasti vielä luottaa minuun vaikka sen tänään kertaalleen petinkin.

Perjantai

Ennätin käydä  koirien kanssa mökillä juuri ennen auringonlaskua.

Nämä kaksi täytyy komentaa paikalleen, ei niistä muuten saa kuvaa!

Kuopan kaivaminen yhdessä on kivaa.

Paluumatkalla hain Saran Ponilaakson ratsastusleiriltä kotiin.  Talli on sopivasti melko lähellä mökkiä, joten ylimääräistä matkaakaan ei kertynyt. Kun pääsimme kotiin oli jo aivan pimeää ja kävin sytyttelemässä etu- ja takapihalla oleviin lyhtyihin kynttilät.

Uusi lyhty Väpän haudalla.

Arkea

Helsingin kirjamessut lähenee ja työtahti kovenee. Tällä viikolla on mennyt joka päivä töissä aikaisesta myöhään. Tytöt on syyslomalla, niin olen mennyt normaalia aiemmin töihin ja poiskin on tullut lähdettyä normaalia myöhemmin. Kaiken tämän tohinan keskellä sitten kävi niin, että unohdin maanantain pentukoulutuksen. Tai siis ryntäsin töistä ruokakaupan kautta kotiin ja ryhdyin laittamaan ruokaa. Vähän aikaa touhuttuani älysin että on maanantai ja pentukoulutus on ollut menossa jo reilun vartin. Jos olisin lähtenyt vaihtamaan vaatteita ja ajelemaan koulutuskentälle, niin olisin toki ennättänyt vielä loppuajaksi mukaan, mutta...  Niin minä vain sitten päätin jatkaa ruoan valmistamista.

Kun sain sapuskan uuniin, lähdin Marsan kanssa vähäksi aikaa metsään.  Dami mukaan ja tekemään pari harjoitusta.  Suoralla polunpätkällä tehtiin pari eteen -ohjausta.  Marsalla oli vauhti päällä. Taas kun noudettava oli "helppo" sen piti palauttaessaan tehdä pientä ärsyttävää kunniakierrosta. Minä muistin olla heilauttamatta kättäni sitä lähettäessäni!

Sitten se toinen treeni.  Se ei ollutkaan suoraan mistään oppikirjasta vaan ihan oman uteliaisuuteni tuotosta.  Oli jo todella hämärää ja halusin testata kuinka hyvin Marsa käyttää kuonoaan kun ei todellakaan pysty turvautumaan näköönsä.  Jätin Marsan odottamaan ja kävelin reilut kaksikymmentä metriä eteenpäin.  Heitin damin matalalla kaarella mahdollisimman pitkälle ja yritin samalla painaa tarkasti putoamispaikan mieleeni, jos joutuisin itse damia etsiskelemään.  Marsa ei tosiaankaan nähnyt minne dami lensi. Palasin Marsan luokse ja lähtin sen etsimään.  Neiti painui hommiin ja pienen etsiskelyn jälkeen dami tuli vauhdilla ja nyt ei sitten enää kierrelty eikä kaarreltu vaan saalis tuotiin ylpeänä mammalle. Tein vielä kaksi vastaavaa heittoa, hieman eri kohtiin suunnattuna.  Käytin vain yhtä damia, sillä  en halunnut antaa sille tilaisuutta päästä vaihtamaan damia.  Toinen hauista tuotti hieman enemmän töitä, mutta löytyi kuitenkin.  Suuren osan aikaa Marsa työskenteli poissa näkyvistäni ja kuulin vain missä se liikkui.  Tämä tuntui olevan sille mieluisaa puuhaa!

Tiistai kuittaantui perus kävelylenkillä ja lyhyellä palautuksien harjoittelulla.

Tänään tuli taas vettä kaatamalla, joten ohjelma oli sama kuin tiistaina. Sähköpostiin kolahti myös viikonlopun nuorten noutajien treenin harjoitussuunnitelma, toivottavasti ei ilmaannu mitään odottamatonta ja pääsen paikalle.

Treenipäivä

Aamulla liikenteeseen ennen puolta yhdeksää.  Haimme Saran kanssa Petran ja lähdimme ajelemaan kohti Polleparkkia.  Tytöt menivät katsomaan estekisoja ja me Marsan kanssa noutotreeneihin.

Paikalla oli yhdeksän koirakkoa ja aiheena ohjauksen alkeet.  Toinen tehtävä oli pellola ja toinen hiekkatienpätkällä.  Kummassakin damit vietiin koiran kanssa yhdessä ja matkaa lisättiin siirtämällä lähetyspaikkaa kauemmas.  Koiran istumiskäsky annettiin pillillä ja sitten se lähettäminen: kummalla kädellä tahansa suunnan näyttäminen, mutta johdonmukaisesti aina samalla tavalla.  Käsi ei saa olla pään vieressä vaan keskellä yläpuolella ja koiraa EI lähetetä käden heilautuksella.
Tuo kädenheilautus tuntuu tulevan mulla ihan suoraan selkäytimestä! Täytyy varmaankin kehittää jokin rautalankakehikko joka tukee ranteen paikoilleen.  Mun täytyy varmaankin treenata ihan issekseni tuo homma muutamaan otteeseen, että se toimisi ilman ylimääräistä säheltämistä.

Kävin Marsan kanssa ensin peltotreenissä ja se meni ihan hyvin, mutta sain kyllä tosissani keskittyä siihen etten heilutellut kättäni.  Marsaa ei tuntunut haittaavan, että paikalla oli käynyt jo muutama koirakko ennen meitä. Kertaalleen neiti otti varaslähdön, mutta palasi heti komennosta takaisin.  Se taisi jo lähtiessään tietää, että nyt tuli mokattua. Oli ihan se näköinen

Vein Marsan vähäksi aikaa autoon odottelemaan ennen seuraava treenipistettä ja menin siksi aikaa katsomaan muiden harjoittelua. Anteeksi vaan, mutta on se ihan kiva nähdä että labukatkin saa välillä hepuleita ja pistää treenit ranttaliksi.  Olo keveni moisen nähtyäni huomattavasti, sillä tiedän että jossain vaiheessa meillä on sama riekkuminen edessä.

Hiekkatiellä oli pieni monttu johon dami vietiin.  Se katosi hyvin näkyvistä, varsinkin kun tie oli kauttaaltaan lehtien peitossa.  Marsa pyyhkäisi vauhdilla yli.  Kun kutsuin takaisinpäin, se ei olisi huomannut vieläkään koko damia ellei olisi suurinpiirtein astunut sen päälle.  Pari seuraavaa noutoa olivatkin sitten helpompia kun reitti oli tuttu.

Ennen kuin kaikki olivat tehneet harjoituksensa molemmissa pisteissä, oli kello jo yksi. Kolme tuntia hujahti hetkessä.  Molemmilla rasteilla tuli ohjaajilta hyviä neuvoja mihin asioihin kiinnittää huomiota ja vinkkejä omiin treeneihin.  Nyt kun vielä muistaisi kaiken!

Tytöt olivat vannottaneet että ainakaan ennen kahta heitä ei saa tulla hakemaan tallilta.  Käväisin siis vielä vähän kaupoilla ennen Polleparkkiin menoa.  Kun viimein menin tallille, sielä oli juuri alkamassa 110cm luokka, joten sitäkin piti vielä vähän katsoa.
Paluumatkalla käytiin vielä ostamassa Saralle uudet ratsastushanskat ja sitten kohti Keuruuta.  Saralla oli ratsastuskamppeet mukana, joten vein hänet tallille ja Petran kotiinsa.

Missasimme taas näyttelytreenit.  Kello oli jo neljä kun vein Petraa ja hetken harkitsin että hakisin äkkiä kotoa näyttelyhihnan ja menisin vähän myöhässä paikalle.  Mutta sitten totesin, että Marsalla on kyllä ollut jo ihan riittävän pitkä päivä tämän aamun treenin kanssa.  Ja perheen päivällinen valmistuisi melko myöhään, jos lähtisin vielä yli tunniksi koulutuskentälle.  Päätin siis ajella kotiin laittamaan ruokaa ja kyselemään leiriltä palanneen Sirjan kuulumisia.  Ai missäkö Arto oli?  No lähtenyt kalalle aamulla kello kahdeksan.

Tylsä viikko

Tylsä viikko todellakin.  Maanantaina satoi kaatamalla kun olisi pitänyt lähteä pentukoulutukseen.  Oli sen varran flunssainen olo, että ajatuskin parin tunnin seisoskelusta paikallaan sai hytisemään.  Seisoskeluahan se lähinnä on, oman vuoronsa odottamista.  Sensijaan laitoin reippaasti päälle ja lähdin sadetamineissa kävelylle Marsan kanssa.  Vettä tuli välillä taivaan täydeltä, mutta sopivassa kävelyvauhdissa ei ehtinyt palella.  Ei muuten näkynyt muita ulkoilijoita;)

Tiistaina koirat pääsivät rellestämään mökille. Illalla uni maittoi!

Kun päivät ovat venyneet pitkiksi töissä, eikä oikein voi lähteä pimeään metsään damien kanssa, on täytynyt keksiä jotain muuta.  On siis treenattu pelkkiä luovutuksia ja toko-liikkeitä.  Mä vaan olen hieman liian suurpiirteinen tuon tokon kanssa.  En jaksa alkaa hinkata liikkeitä tarpeeksi tarkasti, joten Marsa istuu sivulla "vähän sinnepäin"  yms.  Pitäisi ehkä käydä tiukka neuvottelu itseni kanssa ja päättää otetaanko tämä touhu tosissaan vai ei.

Vein Sirjan perjantaina Isohiekkaan (paikallisen srk:n leirikeskus) syysleirille.  Kotona on tosi hiljaista: ei soi piano, kitara eikä huilu ja laulukin on vaiennut.  Kai tässä täytyy laittaa radio päälle, mutta mieluummin kuuntelisin Sirjaa.

Tänään koiruudet taas kävivät riehumassa mökillä (meiltä on sinne 10min. ajomatka).  Marsan oli ihan pakko käydä pari kertaa uimassa.  Aallokkoa oli ja vesi oli kylmää, mutta sinne vaan täytyi tunkea.  Takkatulen lämmössä oli sitten hyvä lämmitellä, viltin päällä nukkuessa.  Kotimatkalla käytiin vielä hakemassa muutama suppilovahvero iltaruoan lisäksi.  Silläkin matkalla piti Marsan juosta ja riehua, Repestä ei taaskaan ollut sille juoksukisassa vastusta.  Ja minä kun olen aina luullut että Repe on varsinainen tykki juoksemaan. Meillä on nyt kotona pari toooosi rauhallista koiraa.  Kuorsausta kuuluu välillä.

Nuorten nuuskujen treenit on siirretty huomiselle, kun ohjaaja on tänään Hauholla WT:ssä.  Tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa taas ajella treenaamaan ohjausten alkeita.  Tuskin maltan odottaa!  Meillä on kyllä ihan hyvä porukka, on ihan mukava mennä vaikka matkaa kertyykin melkoisesti.  Ja eihän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, eihän?

Liikenteessä

Ajelin Laukaan pohjoispuolelle katselemaan taippareita.  Edellisestä kerrasta on aikaa, sillä en ole käynyt sen jälkeen kun Väpän kanssa olimme kokeessa, vuonna 2001. Eipä nuo olleet pahemmin muuttuneet.  Katselin kuuden koiran suorituksen, niistä puolet pääsi jäljelle.  Jäljestystä en enää ennättänyt katsella, kun piti lähteä hakemaan Saraa.  Marsa oli turistina mukana, kuunteli laukauksia autossa istuessaan ja kun käytin sitä kävelyllä.  Ranta ja ruutu olivat reilun sadanmetrin päässä autojen parkkipaikalta.

Suunnitelmissa oli siis hakea Sara ja Jyväskylässä kaverin luona perjantaista asti kyläillyt Sirja ja ajella kotiin.  Yllätys oli melkoinen, kun Polleparkin luona olikin neljä tyttöä odottamassa kyytiä.  Pikaisen laskutoimituksen jälkeen totesin, ettei Sirja mahtuisi mukaan.  Netin selaamisen jälkeen on selvisi, että Keuruulle olisi lähdössä juna johon Sirja vielä ennättäisi.  Neiti ei kyllä ollut kovin iloinen tämän uutisen kuultuansa  ;)

Matkalla Jyväskylästä Keuruulle pari hirveä pyrki tekemään lähempää tuttavuutta automme kanssa.  Onneksi kääntyivät takaisin metsään.  

Täytynee tästä lähteä hakemaan Sirja rautatieasemalta...

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Kerkesin vielä ennen pimeää käydä Marsan kanssa metsälenkillä.  Otin mukaan kaksi damia ja tein vastaavanlaisen markkeerausharjoituksen kun eilen.  Nyt niin, ettei 1.muistidami ollut näkösällä.  Kakkoset kävin heittelemässä metsäpolun toisella puolella.  Kyllä neidin muisti toimii, se teki kunnon tappohypyn kohti damia sen edessä olleen puskan yli, ennen kuin dami edes oli näkyvissä.

Pieni ankanpoikanen...

Heti aamusta Ankeriasjärvelle.  Tänään oli vuorossa vesimarkkeeraus ja paikalla oli seitsemän koirakkoa.
Ensiksi tehtiin muistipaikka, vietiin yhdessä koiran kanssa dami ja tultiin pois.  Kun koira oli noutanut damin, käytiin taas viemässä dami samaan paikkaan koiran odottaessa paikoillaan.  Ja noudon jälkeen sama vielä kolmannen kerran.  Neljännen damin viennin jälkeen siirryttiin koiran kanssa rantaan.

Yllättäen tuo veteen meneminen oli muutamalle hankala paikka.  Vesi oli kylmää ja ranta äkkisyvä.  Pari koiraa suostui hakemaan damin vain reilun metrin päästä rannasta.  Marsa, huomattuaan ensimmäisen noudon jälkeen, että ranta oli äkkisyvä, ponnisti noutoon rantapenkalta ja hyppäsi reilun toista metriä pitkän loikan lähtiessään toiseen ja kolmanteen noutoon ;)  Sitten siirryttiin takaisin muistidamille, joka käytiin noutamassa.

Iltapäivällä olisi ollut paikallisen kennelkerhon näyttelytreenit, mutta ne jäivät nyt väliin logistisen ongelman vuoksi.  Arton piti viedä hevostenkuljetuskärry Ponilaakson, kun tytöt ovat huomenna menossa estekisaan Polleparkkiin (n. 1 km päähän tämänpäiväisestä treenipaikastamme).  Lähtö sinne on huomenna aikaisin, joten kärry täytyi pakata jo tänään valmiiksi.  Minulle ei sitten jäänyt autoa käyttöön, kävellen olisi ollut hieman liian pitkä matka.  No, näitä treenejä on onneksi vielä seuraavina viikonloppuina.

Illemmalla kävimme vielä mökillä tarkistamassa ettei eilen riehunut myrsky ollut tehnyt tuhojaan.  Koirat pääsivät samalla juoksentelemaan ja siivoilimme pihaa talvikuntoon.  Marsa kävi taas muutamaan otteeseen uimassa ja touhusi, ei voi kuin ihmetellä sitä energian määrää.  Vähän kun saisi pihistettyä itselleen!

Täysin jäässä...

En ihan äkkiä muista milloin viimeksi olisin ollut niin umpijäässä kuin eilen.  Paikallinen eläinklinikka järjesti match shown ja seisoskelin siellä reilut kaksi tuntia.  Suoraan siperiasta puhaltava tuuli osui sopivasti parkkipaikalle jossa kisa järjestettiin.  Aurinko paistoi ja sen perusteella olisi voinut kuvitella ulos ikkunasta katsoessaan että ulkona on paljon lämpöisempää.  Minä olin täysin paleltunut jo ensimmäisen vartin jälkeen ja odottaminen vain jatkui.  Porukkaa oli paljon, varsinkin Mänttäläisiä näytti olevan paikalla.
Järjestäjillä oli pienoisia teknisiä ongelmia ja aina kun luulivat että penturyhmä oli arvosteltu, löytyi jostain kolmeen eri otteeseen vielä pentuja joita ei oltu huudettu kehään laisinkaan.  Taas kaikki pois kehästä ja arvostelemaan yksittäisiä koiria.  Muutaman kerran huudeltiin turhaan kehään tulijoita, olivat varmaankin lähteneet kotiin lämmittelemään. Tämän vuoksi aikataulu venyi ja venyi. 
Marsa sai sinisen nauhan ja heti kun selvisimme sinisten yhteiskehästä pois, suuntasin autolle ja kohti kotia lämmittämään saunaa!
  
Maanantaina olimme pentukoulutuksessa, se kului kuten ennenkin.  Ohjaajalla oli mukana kassillinen leluja ja kaikki leikkivät oman koiransa kanssa.  Lisäksi oli seuraamista ja vanhojen juttujen kertausta. 

Tiistaina kävin neidin kanssa metsälenkillä.  Mukana oli yksi dami, jolla tehtiin vain pari noutoharjoitusta.  Repe on ollut maanantai-illasta lähtien hieman kipeänä ja piti saada Marsa purkamaan loppumaton energiansa johonkin muuhun kuin Repen kiusaamiseen.  Käytin tiistaina Repeä eläinlääkärissä, mutta epämääräiseen takapään varomiseen ei löytynyt mitään järkevää syytä.  Todennäköisintä on, että Marsa on taklannut Repeä liian rajusti ja vanhalla herralla on jotain venähtänyt.  Kun nyt syödään pieni kuuri kipulääkettä (tulehdusta poistavaa) niin katsotaan tokeneeko sillä.  Mitään muuta oireita ei ole.  Voi kun nuo koirat osaisivat puhua!

Repe on tosiaankin aivan liian pitkämielinen tuon Marsan suhteen.  Neiti saa tehdä ihan mitä tahansa, eikä se vastustele lainkaan.  Sitä saa purra, roikkua kaulanahassa, taklata vauhdissa, hyppiä päälle, juosta päin... lista on loputon.  Murahtaisi edes kunnolla ja näyttäisi ettei ihan mitä tahansa saa tehdä, mutta ei, se antaa kaiken tapahtua.  Liian hyvähermoinen lapsenkasvattaja!  Mutta niin Väpäkin menetteli Repen kanssa, se saa nyt maistaa omaa lääkettään.  Repe oli reilusti yli yksivuotias, ennen kuin Väpä laittoi sen kuriin.  Se leikki vähän aikaa, mutta kun mitta tuli täyteen se osoitti päätään nostamalla ja koko kropallansa, ikään kuin jäykistymällä, että nyt riittää.  Ja Repe totteli.  Ehkä tämä sama on odotettavissa?  Tai sitten Repe on niin tyytyväinen omaan osaansa "pahnan pohjimmaisena", että Marsa menee heittämällä sen ohitse arvojärjestyksessä.  Tämä jää nähtäväksi.

Väsyttää!

Viikonloppu vilahti ohi kurssilla ja omat koirat jäivät vähälle toiminnalle.  Vähän harmitti, kun junnunoutajien treeneissä olisi ollut hakuruutu harjoituksia lauantaina.  Mutta onhan meillä aikaa...
Perjantaina kävin metsässä Marsan ja variksen kanssa. Neiti toi varista ihan rivakasti, lähinnä siivestä kantaen.  Toi kuitenkin!  Pimeys meinasi yllättää ja harjoittelu jäi vähän lyhyeksi, kun piti vielä löytää autolle takaisin.
Siinähän se sitten olikin ja huomenna töihin!

Kun me Arton kanssa kulutimme syksyn upeimmat päivät kovalla penkillä luentoja kuunnellen, oli koiravahdiksi jääneellä Saralla aikaa räpsiä kuvia.