Jäällä ja metsässä

Talvella on kiva tehdä treenejä jäälle. Tänään oli taas upea aurinkoinen päivä ja otin Marsan mukaani mökkirantaan, mukaan pari damia.
Ensiksi tein "kello-treenin": dami kellotaulun keskelle, lähetys aina niin, että siirryin eteenpäin esim. "numerosta 9 numeroon 11". Meidän ja damin väliin jäin koskematon lumi, kun vein ensin damin ja vasta sitten siirryimme Marsan kanssa uuteen paikkaan.
Lopuksi menimme vielä suurella kaarroksella ensimmäisen lähetyspaikan taakse linjaan. Saatin hyvä piiitkä eteen ohjaus, kun juuri kun Marsalla alkoi loppua usko eteenpäin menemiseen, se löytikin vanhan jo kertaalleen juoksemansa uran ja jatkoi siitä.

Sitten mietin, millaisen viritelmän tekisin kauan sitten näkemästäni treenistä. Kävelin ensin jäälle pitkän linjan, jonka molempiin päihin tein lumeen montut dameja varten. Toisesta päästä vähän matkaa takaisin koiran kanssa, koira istumaan ja odottamaan n. 10 metrin päähän damista ja jatkoin yksin matkaa linjalla eteenpäin. Käännös kohti koiraa ja kutsu luokse. Puolessa välissä pysäytys pillillä ja kun koira istui niin lähetys käskyn ja käsimerkin kanssa takana odottavalle damille.
Toistin tämän saman vielä kertaalleen ja sitten lähetys toisessa päässä olevaa damia kohti. Puolessavälissä taas pillitys istumista varten. Marsa kääntyi minua kohti ja istui, ja sitten taas käsimerkin ja käskyn kanssa damin luo.

Damikassin päällä oli mukava istuskella vähän aikaa jäällä. Aurinko lämmitti ja oli niin kaunista ja hiljaista! Kameraahan ei tietenkään tullut otettua mukaan...

Marsa on aina tykännyt ihan hirveästi hakuruudusta, joten tein vielä autolle kävellessämme metsään pienen ruudun. Lumi ei kantanut minua, mutta Marsa käveli sen pinnalla ihan vaivattomasti. Menin siis vähän matkaa yli polven olevassa hangessa kahlaten ja sitten vain kylmästi heitin damin kauas.
Tämän kahlaus operaation suoritin neljä kertaa, ja ajattelin että mitähän tekisin jos neiti ei jotain damia toisikaan ja joutuisin itse takaisin metsään rämpimään. Mutta onneksi Marsa oli jälleen kerran innoissaan ruututreenistä, ja toi vauhdilla kaikki damit metsästä. Illalla kotona onkin ollut tyytyväisenä nukkuva pieni koiraneiti!

Ei oo pilvee, pilvee, pilvee...

Tämän vuoden neljäs "nome-treeni" tehtynä. Ja puitteet olivat upeat! Minä näet ilmoitin Marsan Mäntän talvi-nomeen. Jep, taas kerran hyvä maksettu harjoitus ja paljon uutta asiaa! Vieraita ihmisiä katsomassa, vieraita koiria, laukauksia, vieraat damit...
Tuo kaikki huomioon ottaen homma meni ihan hyvin, ei mitenkään upeasti mutta meidän lähtökohdat huomioon ottaen hyvin.

Aamulla kun lähdin ajelemaan kohti koepaikkaa (ennen seitsemää...) oli pakkasta auton mittarin mukaan noin 25 astetta. Ei tuo pakkanen kello kahdeksaan mennessä ollut hirveästi laskenut, mutta perinteiden mukaisesti startti myöhästyi vähäsen.

Marsan koe meni perus ok, ainakin saimme pisteitä kaikista tehtävistä. ;D  Ensimmäisen rastin mokasin itse kun unohdin että taistellaan kelloa vastaan ja ryhdyin kahdessa ensimmäisessä palautuksessa hieromaan damin palautusta ja sivulle istumista ennen uudelleenlähetystä, kunnes hoksasin että aika = pisteitä. No, neiti ennätti silti palauttaa 3/ 5 damia.

Seuraava rasti oli kaksoismarkkeeraus ja linja. Onneksi olin jo ennakkoon laskenut, että Marsa voi yrittää palautta damia heittäjälle, kun on tottunut että minä heitän damit. Joten olin kärppänä valmiin puhaltamaan pilliin kun, aivan oikein, neiti meinasi lähteä kohti heittäjään. No, tästä laski pisteet kun jouduit "puuttumaan palautukseen". Lisäksi pisteitä meni siitä, että Marsa meinasi ensimmäisen laukauksen kuultuaan karata noutoon (eteni alle 2 metriä), ja jouduin ottamaan sen kertaalleen takaisin linjalta, kun jäi nuuskimaan linjan vierellä kulkevia sivupolkuja.
Jos olisin etukäteen älynnyt ajatella asiaa, en olisi kutsunut takaisin, vaan jatkanut komentoja, sillä tästä lähti aika reilusti pisteitä... Mutta ohjaus damikin sitten saatiin kuin saatiinkin palautumaan toisella yrityksellä.

Ruudun dameista ensimmäinen putosi eteeni, muut tulivat käteen. Kaksois markkeerauksesta toinen dami tuli käteen, kaksi muuta putosi eteeni.

Päivä oli upea, aamun pakkanen suli auringonpaisteeseen jota riitti pilvettömältä taivaalta.

Mitäs muuta? No oli ihana nähdä "vanhoja"  tolleripiireistä tuttuja naamoja ja muitakin!! Lisäksi osallistuin arpajaisiin kolmella arvalla ja voitin kahdella: pienen pussin puruluita ja ilmaisen osallistumisoikeuden Mäntä Nuuskujen mihin tahansa kokeeseen seuraavan vuoden aikana! Ja minä kun juuri ennätin sanoa Artolle että meidän nome-ura taitaa olla tässä. Mä en vaan osaa! Mun mielikuvitus ei ole riittävän vilkas suunnittelemaan sellaisia treenejä että Marsa kehittyisi.

Kamera, joo yksi pokkari oli mukana, mutta se hyytyi jo aamun pakkasessa... No photos today!

Vihdoinkin pihalle!

Kävin päivällä suunnittelemassa ja "tamppaamassa" ruudun huomista treeniä varten. Ruutu on melko kapea, mutta todella pitkä.
Samalla tein vastarinteeseen paikan kaksoismarkkeerausten treeniä varten. Hieman hankaluutta tuottaa se, että hoidan myös heittämisen itse, mutta ihan hyvä siitä silti tuli. Tein melko suuret alueet joille heitot laskeutuvat, sillä en ole kovin kummoinen tarkkuusheittäjä.

Treeni Marsan kanssa sujui hyvin. Ensin kolme ykkösheittoa ja sitten otettiin kakkonenkin mukaan. Ensimmäisessä kuvassa Marsa ihmettelee kun menen heittopaikalleni...

"Mitä sinä teet?"

Palautus ykkösmarkkeerauksesta.

Lisäksi tehtiin kävelylenkin yhteydessä linjatreeniä.

Marsa minun näkökulmastani!

Tokoakin treenailtiin, lähinnä seuraamista ja liikkeestä maahan menoa.

Huomenna sitten lisätään treeniin vielä ruutu.

Kuvat©Elina

Sinun silmiesi tähden...

Viikonloppu karkasi taas kerran käsistä. Lauantaina ennätin tehdä Marsan kanssa piiiitkän metsälenkin ja treenasimme yhdellä damilla vasemmalle ohjaamista. Luminen metsä oli kuin suoraan satukirjasta. Liikkuminen oli kuitenkin helppoa kun lunta ei ollut kuin n.15cm.

Tänään on sitten ollut se vuoden "toiseksi tärkein" päivä, koska käytin Marsan silmäpeilauksessa. Ell. Päivi Kallioniemi kurkisti Marsan silmiin ja totesi ne paitsi erittäin kauniiksi, myös terveiksi. Vasemmasta silmästä löytyi kaksi ylimääräistä ripseä, eli merkinnäksi papereihin saatiin distichiasis. Ja taas voi huokaista helpotuksesta, ei mitään pahempaa!

Viikonloppua

Perjantain koira "-harrastus" toteutui vaihteeksi ilman nelijalkaisia ystäviämme, olimme Keuruun Seudun Kennelkerhon pikkujoulussa Pöyhölän rantasaunalla. Ilta oli mukava: ruoka hyvää, sauna lämpöisenä, Joulupukki ja Muori kävivät jakamassa lahjoja ja tuli taas naurettua kaiken maailman jutuille. Keli oli melkoinen Antti -myrskyn kolistellessa kattopeltejä, mutta se ei tahtia haitannut.

Lauantaina oli sitten aika tehdä pieni treeni. Kävin ensin Marsan kanssa pitkällä kävelyllä. Oli n.10 astetta pakkasta ja lunta pyrytti, mutta metsän suojassa oli hyvä kävellä. Mukanani raahasin kahta damia.
Ensin tehtiin lyhyempi linja, sitten kierrettiin damin samalle paikalle jättämisen jälkeen pieni lenkki ja tehtiin linjalle lähetys hieman kauempaa. Sitten taas dami samaan paikkaan, toinen dami n. 90 asteen kulmassa sivulle. Ensin sivulla olevalle damille lähetys, ja sitten dami vanhasta paikasta. Lopuksi tehtiin vielä muutama ohjaus oikealle. Dami oli helppo saada tasaisemmallekin maalle hieman piiloon, kun lumesta sai tehtyä pienen suojapenkereen.
Marsa oli tyytyväinen: nouti innolla, nappasi damit suuhunsa vauhdilla, palautti suoraviivaisesti ja suoraan käteen. Työskentelyhalua olisi ollut vielä pidempäänkin treeniin, mutta tämä oli mielestäni riittävästi. Lopuksi tehtiin vielä n. puolen tunnin lenkki metsässä.

Olen yrittänyt etsiskellä Marsalle sopivia huskyvaljaita talven hiihtolenkkejä varten. Ei ole vielä löytynyt ja Väpän vanhat valjaat ovat aivan liian suuret, neiti pystyy kävelemään niistä ulos. Toivottavasti tänä vuonna saadaan jäälle hyvät lumet ja päästään aloittelemaan hiihtoa, se olisi niin mukavaa puuhaa. Viime vuonna ei jäällä ollut monenkaan viikon aikana hyvä lumikeli, tosin Marsakin oli silloin vielä liian nuori moisiin rientoihin. Pakkasta on luvassa koko ensi viikoksi, toivottavasti järvi jäätyy hyvin ja sitten tulee riittävästi lunta hiihtämiseen; )

Varista ja damia

Viikolla on  treenattu aika vähän, pieniä lyhkäisiä pätkiä, palautuksia ja seuraamista (joka on ihan hunningolla). Luoksetuloakin olen yrittänyt vahvistaa.

Torstaina käytiin metsäpolulla parin damin kanssa tekemässä eteen- ja taakse lähetyksiä. Olin luvannut hakea Saran ja pari muuta tyttöä tallilta illalla ja lähdin hieman aiemmin Marsan kanssa liikenteeseen. Kun saimme treenin ja lenkin tehtyä, olikin jo aika lähteä tallille. Tietysti unohdin kertoa takapenkille istuville tytöille että Marsa on mukana. Vähänkö toinen tytöistä säikähti, kun Marsa tunki kuononsa takaverkon päädystä  ja muiskautti pusun poskelle; )

Tänään ei ollut kovin hieno keli, harmaata. Otin lenkillemme mukaan pari varista ja pari damia.  Olin aika yllättynyt kun löysin kaksi suurehkoa jo täysin sulaa metsälänttiä. Yes! Vähän harmitti kun en ollut ottanut useampaa varista mukaani...
Tein siis niillä kahdella raakkuvainaalla hakuruudun sulalle alueelle, ruudun täytin kolmeen eri otteeseen. Kauimman variksen vein reilun 60 metrin päähän ja sieltä sekin tuli, aivan varpailleni. (Miksi sitä ei voi pitää suussa vaan se täytyy sylkäistä varpaille???) Mutta kaiken kaikkiaan aivan onnistunut treeni, Marsa tykkäsi!

Käveltiin pitkin ja poikin metsää ja metsäautotietä. Kun löytyi pitkä, suora, metsäkoneen renkaan tekemä ura, niin siihen oli hyvä tehdä linjatreeni. Vein kaksi damia noudettavaksi. Marsa lähti kuin raketti hakemaan, mutta tuoreen myllätyn maan tuoksu houkutteli enemmän. Se jäi vähän paikoilleen nuuskimaan damin ympäristöä. Piti konahtaa ennen kuin dami tuli. Sama toistui toisen damin kanssa.
Neiti taisi vaistota, että emäntä ei ollut kauhean tyytyväinen. Otin sen mukaani, ilman talutinta seuraamaan, kun vein damit uudelleen paikalle. Kun laitoin damit maahan, neiti istui vieressäni. Kun sanoin sille "muista", se ei edes nytkähtänyt ottaakseen damia. Seurasi kiltisti sivullani viemään toisen, lähemmän damin ja sitten mentiin takaisin lähetyspaikalle. Taas käskyt "eteen" ja nyt se malttoi tehdä aivan mallikelpoiset suoritukset. Ja kyllä tuli kehuttua!!! ;D On se niin mamman silmäterä!!

Illalla, illalla...

Marsa on ollut kovin avulias koko päivän, se on kantanut ihan kaikkea tarpeellista ja enimmäkseen tarpeetonta tavaraa. Jos istun hetkeksi paikoilleni, pino jalkojeni vieressä kasvaa kasvamistaan. Viikko ilman kunnon treeniä on saanut tämän taas aikaan.

Kaunis ja aurinkoinen ilta piti siis käyttää hyväksi. Kun oma kuntokin tuntui ihan kohtuulliselta, päätimme pyörähtää mökillä ja ottaa pari damia mukaan. Saisi neitikin hieman juoksennella irrallaan ja tehdä vähän jotain järkevää. Nämä tehtiin: pari pitkää linjaa, pari kaksoismarkkeerausta ja yksi metsään piilotettu dami.

Palautus linjalla.

Tappohyppy markkeeraukselle.

Jarrut pohjaan!

Kehityskeskustelu treenin jälkeen.

Kuvat©Arto

Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...

Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.

Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.

Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.

"Kohta on mun vuoro"

Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa  ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.

Dami umpijäässä but who cares!

Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.

Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.

Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.

Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin...  <3 !!

Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...

"Tää olis sulle."

Päivän kuvat © Arto

Sano viisi kertaa "varis" nauramatta...

Oletteko koskaan kokeilleet? Se on joskus vaikeaa. ☺

Hain siis eilen variksen sulamaan riistapakkasesta ja kävin tänään Marsan kanssa tekemässä muutaman treenin sillä.
Ensin kahlasin umpihankeen linjan. Vein variksen linjalle Marsan odotellessa (sen se osaa muuten tosi hyvin) ja lähetin n.linjan puolivälistä. Varis tuli nätisti ja sama tehtiin toiseen kertaan.
Sitten palasimme linjan alkuun, vein loppuun ja edelliseen lähetyspaikkaan siipidamit. Vaihteeksi neiti totesi että niitä piti ihmetellä muutama sekunti, ennenkuin pystyi ottamaan ne suuhunsa ja tuomaan minulle.

Seuraavaksi oli vuorossa kävelylenkki ja leikkimistä. Muutamaan otteeseen harjoiteltiin pillin vihellyksestä istumista ja se onnistui pari kertaa vaikka välimatkaa oli n. 15 metriä. Pariin otteeseen neidin piti ottaa muutama askel minua kohden, ennen kuin malttoi laskea takamuksensa maahan.

Paluumatkalla vein variksen hieman pidemmän matkan päähän tiestä, niin että Marsalla ei varmasti ollut mahdollisuutta nähdä minua. Voin vakuuttaa että umpihangessa kahlaaminen kävi työstä! Lähetin neidin etsimään varista, joka pian palautuikin lumeen tarvottua polkua pitkin suoraan syliini. Tämä tehtiin vielä toisen kerran, kun se tuntui olevan niin kivaa. Tässä vaiheessa olikin sitten aika pakata varis kassiin, vaikka intoa olisi vielä riittänyt.
Paluumatkalla autolle otettiin hieman seuraamista ja sitten ajeltiin kotiin.

Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen herätys. Pitäisi ajella juniorinoutajien treeniin Kuusaalle kello yhdeksäksi. Matkaa on melkein sata kilometriä...

Pyryttää

Onneksi uskoin sääennustetta, enkä lähtenyt ajelemaan Äijälään treeneihin, ei olisi ollut kiva ajomatka tässä kelissä. Piti siis tehdä oma treeni.
Sain Arton avukseni damisingoksi ja lähdimme tuulen ja tuiskun keskelle. Ensin tehtiin kaksoismarkkeeraus. Ei muuten yhtään palellut enää sen jälkeen, kun oli hangessa tarponut tekemässä reitit, heittopaikan ja kohdat joihin damit heitetään! Pienoisen alkujärjestelyn jälkeen paikka alkoi olla käyttökelpoinen.
Ensin yhdellä damilla markkeeraus ja sitten pariin otteeseen kahdella damilla. Mietin hieman etukäteen, mitä neiti tuumaa siitä kun Arto onkin heittämässä dameja. Lähinnä iskisikö sillä kiusaus viedä dami Artolle. Mutta oikeastaan se ei piitannut heittäjästä nyt lainkaan, ei käynyt kurkkimassa kuka niitä dameja viskeli vaan keskittyi täysillä omaan työhönsä.

Markkeerauksen dami löytyi.

Dami äkkiä mammalle.

Tässähän tämä.

Olin ottanut mukaan myös vanhan, joskus mejätreeneissä käytetyn kestokanimme. Kävin viemässä sen n.60-70 metrin päähän tiestä. Sinänsä Marsalle jäi selkeä ura jota pitkin mennä se noutamaan, mutta sehän tässä oli tarkoituskin. Pupu jäi odottelemaan vuoroansa, se haetutettaisiin vasta paluumatkalla.
Pienen kävelylenkin jälkeen tehtiin taas linjallelähetykset. Kerran eteen, kerran taakse ja lopuksi kaksi kertaa eteen -lähetyksinä.

Paluumatkalla oli metsän kätköissä vielä se pupu, joka palautuikin nopeasti suoraan käteeni. Treenit menivät siis hyvin ja kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä.

Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun Väpä jouduttiin päästämään paremmille mejästysmaille. Tämä on tuonut päivään surullista sävyä. Kynttilä palaa pimeyden keskellä Väpän haudalla tanäänkin.

♥ Marsa ♥

Päivän kuvat © Arto

Kiireinen viikko

Koiraharrastukset eivät "hirrvveesti" kuuluneet tähän viikkoon, kiire on ollut ihan muista syistä. Tällä viikolla on ollut Wanhojenpäivä,  siihen liittyvät valmistelut ja aikataulut ovat sävyttäneet varmaankin viikon jokaista päivää.
Perjantain, varsinaisen juhlapäivän, otin suosiolla vapaaksi töistä. Herätyskello soitti jo klo 4.00 ja siitä se päivä sitten käynnistyi, täysi tohina päällä ennen klo 7.00 alkanutta kampaajaa.
Kun sain kaikki pois jaloistani töihin ja kouluun, leivoin iltajuhlaan tarjottavaksi mokkapaloja (kaikkeen minutkin saadaan puhuttua ympäri). Päivystin pitkin päivää myös hovikuljettajana, onneksi meiltä ajaa alle 10 minuuttia koululle. Tarvittaessa kuskasin autolastillisen tyttöjä sankarihaudoille, pappilaan syömään ja taas koululle.
Illalla oli sitten vielä varsinainen vanhemmille ja muille tutuille ja sukulaisille järjestetty iltajuhla. Se oli upea! Tanssikuvioita oli hiottu ja harjoiteltu, sen kyllä huomasi. Lopun huipennuksena oli vielä heidän "oma" tanssinsa joka olivat itse suunnitelleet hieman nopeampien ja nykyaikaisempien biisien tahtiin.
Marsa oli aamulla hieman ihmeissään kun kello herätti niin aikaisin. Urheasti se kuitenkin nousi ja meni takaovelle odottelemaan pientä lehdenhakulenkkiä. Lehteä ei siihen aikaan vielä ollut tullut, mutta hellyin lähtemään sen kanssa pienelle pyrähdykselle lumisateen ja tuulenpuuskien sekaan.
Päivästä jäi tosi hyvät fiilikset, kaikki meni kuten oli suunniteltu ja ainuttakaan paniikkihetkeä ei päivään mahtunut. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kaikelle oli varattu riittävästi aikaa ja Sara oli aina ajoissa paikalla, ei siis paniikkia!
Naamakirjassa on varmaankin paljon kuvia, Sirjan blokissa muutama.

Lauantaina oli taas aikaa koirille. Veimme Arton kanssa Marsan ja "Rebekan" piiitkälle kävelylle. Otin mukaan pari damia ja tein molemmille koirille linjatreenin. Ensin Marsalle siten että haki eteen lähetyksellä lähimmän damin. Tämän damin veimme yhdessä takaisin ja se haettiin uudelleen taakselähetyksellä. Sitten vielä toinen dami eteenlähetyksellä. Reiska teki samat kuviot, tosin joka kerta eteenlähetyksellä. Vanha herra oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain, se loikki noutamaan mennessään kuin kesälaitumelle karannut varsa ;) Marsalle puolestaan teki hyvää odotella parin metrin päässä kun toinen koira teki omaa tehtäväänsä.

Lauantaina olisi ollut Jyväskylässä treenit Pirkan Dameihin halukkaille koirakoille. Meidän ei tarvinnut edes miettiä yrittäisimmekö kisaan mukaan, sillä olen onnistuneesti järjestänyt kyseiselle viikonlopulle muuta puuhaa jo viimevuonna. Myöskään Mäntän Talvinomeen menosta ei tarvitse haikailla, samalla reissulla ollaan silloinkin... Nämä tapahtumat kun ovat perättäisinä viikonloppuina ;)

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

...ja sitten joutuin matkahan varhain aamulla. Auton nokka kohti Laukaata ja Äijälää. Edessä pitkästä aikaa ihan kunnon junnutreeni. Ihanaa!

Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.

Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.

Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati  koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa.  Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.

Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.

Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!

Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.

Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen!  Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.

Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!

Kertausharjoitus

Tänään siis kerrattiin samoja harjoituksia kuin edellisinä päivinä. Pari eteenlähetystä, pari taakselähetystä ja muutama eteenlähetys lisää. Variksen "hakuruutu" lumipiilossa, muutama suuntaohjaus vasemmalle. Lopuksi vielä vähän malttitreeniä, eli heittelin siipidamia ja sen sai noutaa vasta vähän pidemmän odotuksen jälkeen. Ja yritin taas muistaa treenata myös sitä istumista pilliin puhalluksesta. Tämä kaikki siis yhdistettynä lenkkeilyyn.

Täältä tullaan!

Vaihteeksi varista

Laukaan suunnalle oli lupailtu niin paljon pakkasta, että en edes laittanut kelloa soittamaan aikaisin ennättääkseni junnujen treeniin. Kymmenen aikaan Tikkakosken lentokentän lukemat olivat netin mukaan -19, joten tuskinpa niitä treenejä olisi ollut.

Meillä Keuruulla oli päivällä n.-11 astetta, joten oli ihan hyvä keli mennä tekemään pieni treeni.  Olin illalla ottanut variksen sulamaan ja sitä oli nyt sitten tarkoitus käyttää. Tai ihan totta puhuen, heräsin viime yönä ja muistin että olin unohtanut ottaa variksen sulamaan, joten loikin toppatakki niskassa ulkovaraston riistapakkaselle n. klo 1.30 ja kiikutin raakun kodinhoitohuoneeseen sulamaan. Damn!

Teimme lumisella tienpätkällä muutaman eteenlähetyksen raakkuvainaalla. Ihan hyvin Marsa sen toi, ensimmäisellä kerralla piti ensin vähänaikaa "roikkua" raadon päällä sitä ihmetellen, mutta sitten kyllä toi ihan vauhdikkaasti.

Halusin neidille hieman oma-aloitteisempaa toimintaa, joten jätin Marsan odottelemaan kun vein variksen mutkan taakse piiloon. Lunta oli kertynyt tielle muutaman päivän aikana sopivasti ja varis upposi siihen hyvin piiloon.  Palasin lähettämään Marsan hakuun ja tosi nopeasti se palasi takaisin. Ei siis tarvinnut pillitystä kun pääsi itsenäisesti hommiin.

Kävimme vielä kunnon kävelyllä ja paluumatkalla teimme kahdella siipidamilla linjatreenin.  Paikka oli sama kuin eilen ja molemmat damit palautuivat vauhdikkaasti.

Nuo kuvat on taas itse mun vanhalla kameralla näpsittyjä, hovikuvaaja oli vaihteeksi ratsastustunnilla, pomppimassa esteitä Sepolla.

Repe alias Pönttö alias Ämyri alias Törppö alias Töttöröö ottaa tilanteestaan kaiken hyödyn irti. Se kerää rapsutukset ja paijaukset, on koko ajan jonkun kuopsuteltavana. Ja on niin syötävän surkean näköinen "törppönsä" kanssa. Se kulkee koko ajan perässä ja seisahtuu sitten viereen seisomaan päätään roikottaen tai niskat takakenossa. Sitä on yleensäkin kutsuttu karavaanariksi, kun on aina tiellä (ja myös kaikkien kaveri), mutta nyt se on ihan koko ajan jaloissa ; )

Eteen, taakse, vasemmalle...

Lähdin töistä hieman aiemmin, hoitaakseni yhden shoppailun Sirjan kanssa. Olin sitten kotona niin, että ennätin napata Marsan kanssani lenkille ja treenaamaan tunniksi ennen kuin tulisi täysin pimeää.

Ensin vietiin kaksi siipidamia linjalle yhdessä, tein niille pienet poterot lumeen niin etteivät näkyneet  kauas ja haetutin ensimmäisen Marsalla. Nätisti tuli. Vietiin se dami taas yhdessä takaisin ja jätin Marsan sitten paluumatkalla selin damiin ja kokeilin taakse lähettämistä. Se otti ensin epäröiden 6-7 askelta kohti minua ja hoksasi sitten, että dami onkin toisessa suunnassa ja juoksi noutamaan sen. Taas vietiin dami yhdessä takaisin ja sama toistui toisessakin taakselähetyksessä, pieni eteneminen suuntaani ennen kuin muisti missä dami oli.
Dami takaisin paikalleen lumipoteroon ja eteen lähetys. Se meni mallikkaasti. Sitten lähetin vielä hakemaan sen ensimmäisenä viedyn, kaikkein kauimmaisen. Hyvin meni vanhan paikan yli damia hakemaan.

Jatkettiin matkaa ja tehtiin muutama suuntaan lähetys vasemmalle. Nyt Marsa jo uskalsi lähteä hakemaan damia, ei epäröinyt liikkeellelähtiessään niin kuin viimeksi.

Alkoi jo olla melko hämärää, kun kävelimme takaisinpäin. Halusin kuitenkin vielä kokeilla sitä taakselähetystä. Veimme siis damin taas lumipoteroonsa, hipsimme samoille paikoille kuin ensimmäisillä yrityksillä. Tällä kertaa se muisti heti, että dami onkin eri suunnassa kuin minä! Näppärä käännös ja neiti singahti noutamaan damia! Kunnon kehut, siihen oli hyvä päättää treenaaminen.  Kun palasimme autolle, oli jo aivan pimeää.

Repe on ihan äärettömän suloisen hellyttävä "pönttöpää". Se on koko ajan tunkemassa syliin ja rapsuteltavaksi. Mulla on varmasti jo säärissä mustelmat, kun se mätkii sillä kaulurillaan aina lähelle tullessaan.
Arto oli tämän päivän Repen ja Marsan kanssa kotosalla, ihan varulta, ettei tarvinnut jättää heti yksin. Parasta tässä kaikessa on Repen mielestä se, että ruokaa on tullut pitkin päivää. Ehkä se pettyy, kun huomaa illalla, että iltaruoka ei ole normaalin kokoinen annos, vaan ihan pikkuriikkinen kuten ne muutkin päivän mittaan saadut tarjoilut;)

On the road again...

Kyllä olisi tänään aamulla nukuttanut. Kun kello soitti, teki vain mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto tiukemmin ympärilleni. Mutta ei auttanut, tänään ei ollut paljoa pakkasta, joten auton nokka kohti Jyväskylää.
Harvemmin sitä pääsee samalla ajomatkalla puhaltamaan kahdesti alkometriin, mutta tänään sekin onnistui. Ensimmäinen puhallutus oli heti Keuruulta Jyväskylän suuntaan lähdettäessä ja toinen Palokkaan ajettaessa. Ihan hyvä kun puhalluttavat, ei siihen operaatioon juuri yli minuuttia nytkän kulunut. Ja matka jatkui.

Tänään treenimme oli taas Vehniällä. Paikalle saapui kolme "oppilas" koirakkoa ja kaksi "opettaja" koirakkoa, oli siis hyvä sauma tehdä kaikille vähän enemmän aikaa vievä harjoitus.

Marsa meni ensimmäisenä ohjaukseen. Auratulta aukealta oli tampattu lumeen linja jolla kaksi damia. Koiraa ei kuitenkaan lähetetty suoraan tähän helppoon "putkeen" vaan lähettäminen tapahtui n.kolme metriä siltä auratulta puolelta, eli koiralla oli mahdollisuus singahtaa ihan muuallekin. Marsa kuitenkin jaksoi keskittyä tähän juttuun ihan täysillä ja kävi esimerkillisesti noutamassa molemmat damit.

Marsa meni autoon odottelemaan ja seuraava koira tuli tähän ohjaukseen. Seurava pari teki myös loput harjoitukset tämän jälkeen.

Kun pari koirakkoa oli mennyt "radan" läpi, hain taas Marsan paikalle. Hakuruutu oli tehty metsään ja sielä oli kuusi damia. Nyt sitten otettiin aika, ja katsottiin kuinka monta damia Marsa ehti hakea kolmessa minuutissa. Marsa toi kolme damia (ja kävi kertaalleen kakalla) ja oli hakemassa neljättä kun aika meni umpeen. Ei hassummin, kun ruutu kuitenkin oli täytetty sen näkemättä, eikä alueelle heitetty edes sitä ensimmäistä haettavaksi.

Sitten heti perään vielä kaksoismarkkeeraus. Damit heitettiin n. 60-70 asteen kulmaan toisiinsa nähden. Tämä markkeeraus tehtiin kahteen kertaan. Molemmat meni ihan hyvin, mitä nyt Marsa kävi taas kertaalleen epäluuloisesti mulkaisemassa damin heittäjää. Muisti kuitenkin molemmilla kerroilla ihan itse mihin toinen dami oli heitetty ja palautti nätisti damit, melkein joka kerta suoraan käteen...

Nyt pienille päikkäreille ja sitten äänestämään!

Treenailua

 Tänään ei ollut hirmuisesti pakkasta, mutta tuuli teki kelistä kylmän.  Kävin päivällä Marsan kanssa kävelyllä ja tekemässä pienen treenin.

"Mamma, mitäs tehtäisiin?"

Mukaan otin pari siipidamia ja niiden kanssa harjoittelimme ensin ohjausta. Tämä oli meille uusi juttu, mutta kyllä Marsa onneksi pääsi ihan hyvin selville siitä, mitä siltä odotettiin. T-risteyksessä siis otimme yhdellä damilla ohjausta vasemmalle ja oikealle.

Siipidami viety noudettavaksi.

Lisää lenkkeilyä ja sitten eteen-lähetyksiä. Ensin yhdellä siipidamilla ja viimeiseksi vielä kahdella damilla. Marsa toi niistä ensin ihan hyvin sen lähemmän ja sitten kauimmaisen, joten päätin lopettaa tähän onnistumiseen, enkä antanut sille tilaisuutta että seuraavalla kerralla voisi ryhtyä vaihtamaan tai muutoin säätämään kahden damin kanssa.

Kuvat on räpsitty mun ikivanhalla digipokkarilla. On muuten hieman hankalaa kuvata noutamassa olevaa koiraa ihan itsekseen, kun toimii myös ohjaajana; ) Meidän "hovikuvaaja" kun oli maastossa ratsastelemassa...

Vehniällä

Kello soitti tänään varhain. Pakkasin toppavaatteita ja Marsan mukaani ja lähdin -13 pakkasessa ajelemaan Jyväskylän pohjoispuolelle noutotreeneihin. Enpä päässyt kuin Petäjävedelle, kun mittari näytti jo huomattavasti enemmän eli -18. Ajelin  ensin Palokkaan, josta sitten soittelin ja kyselin toteutuuko treenaus tänään vai ei. Onneksi treenipaikka oli korken mäen päällä ja siellä oli vain -12 astetta, joten matka jatkui edelleen.
Paikalle saapui lopulta kahdeksan koirakkoa, kun kahden ohjaajamme koiratkin lasketaan mukaan. Sari ja Teresa olivat edellisenä päivänä kuntoilleet ja tampanneet meille treenauspaikan valmiiksi, tästä suuri kiitos!

Kun ensimmäiset koirat lähtivät suorituspaikkaan, minä otin Marsan ja vein sen pienelle kävelylle. Se oli ajomatkalla (77km) ennättänyt nukkua ihan mukavasti, joten pieni jaloittelu oli paikallaan.

Vähän aikaa odottelimme omaa vuoroamme katsellen samalla ensimmäisessä pisteessä työskennellyttä labukkaa. Sitten tuli Marsan vuoro. Tehtävä oli eteenlähetys ja se meni ihan loistavasti! Ensimmäisen damin laittaminen mentiin katsomaan vierestä ja palattiin reilun kahdenkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle. Neljä damia ja Marsa ei tehnyt mitään tyhmyyksiä, damit palautuivat suoraan käteeni. Se ei piitannut pätkääkään siitä, että toinen koira suoritti omaa tehtäväänsä todella lähellä.

Siirryimme odottamaan omaa vuoroamme toiseen pisteeseen. Minun olisi ehkä kannattanut viedä Marsa näkösuojaan odottelemaan, sillä se seurasi kokoajan hyvin tarkasti työskentelevän koiran touhuja ja taisi kerätä vähän liikaa kierroksia.

Seuraavaksi oli vuorossa markkeerauksia. Ensin haettiin lähempää markkeerausta siirtäen lähetyspaikkaa hieman taaksepäin heitto heitolta. Sitten siirryttiin koiran kanssa lähemmäs, dami heitettiin kauempaan kohtaan. Lopuksi vielä siirryttiin ensimmäisen markkeerauksen lähetyspaikkaan ja koiran piti hakea dami kauemmasta paikasta ja siis kulkea mennen tullen jo tutuksi tulleen ykköskohdan yli. (Ymmärsiköhän tästä kukaan yhtään mitään?)
Marsan oli ihan pakko käydä moikkaamassa damien heittäjiä. Kyllä se mulle sitten toi damit, mutta ne ihmiset siinä lähellä häiritsi sitä ihan selvästi. Aivan viimeinen kakkosdamin haku ensimmäisestä lähetyspaikasta, eli pisimmältä matkalta, meni sitten ihan ilman ylimääräisiä kohelluksia! No, ainakaan se ei lähtenyt simona juoksemaan ympäriinsä, eikä taaskaan välittänyt siitä vieressä työskentelevästä koirasta.

Sitten odotettiin vielä vuoroa ensimmäiselle rastille hakemaan "sokkodamia". Eli samaan paikkaan kuin ekassa treenissä laitettiin koiran näkemättä dami ja se piti hakea eteen -lähetyksellä. Tämä meni Marsalta ihan nappiin, sillä tuntuu tuo muisti pelaavan!

Paluumatkalla kävimme Marsan kanssa vähän shoppailemassa. Palokan Musti ja Mirri on auki sunnuntaisin joten sinne siis. Koska Marsa joutuu lähiaikoinakin odottelemaan vuoroansa kylmässä autossa, olin ajatellun ostaa sille talvimanttelin. Marsa oli hieman ihmeissään kun se pääsi mukaani kauppaan, hyviä tuoksuja oli enemmän kuin ehti nuuskia. Onneksi neiti kuitenkin käyttäytyi ihan esimerkillisesti ja sovitti kiemurtelematta talvivaatteita päällensä. Mukaamme lähti sitten punainen Hurtan mantteli ja suuri säkillinen koiranruokaa. Seuraavan kerran kun treenaamme pakkasilla ja Marsa joutuu odottelemaan, minun ei enää tarvitse kääriä sitä omaan fleesetakkiini, vaan nyt on mantteli lampaantaljan lisäksi!

Miks ei aina vois olla lauantai?

Aamupäivä meni yllätys yllätys ruokakaupassa. Kun olin puolenpäivän aikaan "heittänyt" Arton kalastamaan, kului muutama tunti Sirjan assistenttina leivontahommissa. Mutta ei tästä mitään sen tarkempaa...

Iltapäivällä lähdin Marsan kanssa treenaamaan. Mukana oli yksi varis ja kassillinen dameja. Ensiksi kävin viemässä variksen pöpelikköön. Olimme taas paikassa jossa en aiemmin ole tehnyt neidille noutotreeniä, onneksi meillä on useamman maanomistajan kanssa sovittuna treenimaastoja. Varis tuli nätisti, joten päätin jättää homman sen osalta siihen.
Kävin tekemässä dameilla hakuruudun ja haetutin Marsalla kuusi damia. Tällä kertaa olimme melko avoimessa metsässä, niin vein damit normaalia kauemmas. Kaikkein kauimpana olevakin löytyi.  Tielle palatessa annoin Marsan kantaa variksen. Se ei revi eikä muutoinkaan rieku, vaan kantaa raakkuvainaata ihan ylpeänä, niin ei kai siitä haittaakaan ole.

Seuraavaksi etsimme suoran metsäautotien pätkän ja teimme kahdella damilla eteen lähetystä. Näitä toistoja tullaan tarvitsemaan vielä mieleeettömän monta, että idea menee perille. Kertaalleen Marsa lähti ihan toisaalle. Kutsuin sen takaisin ja lähetin uudelleen. Nyt se muisti, että olin vienyt jotain eteenpäin ja juoksi suoraan damille. Kuudesta eteenlähetyksestä yksi "pummi", ihan ok saldo mielestäni. Itse pelkäsin etukäteen, että se nappaa ensin ensimmäisen damin ja lähtee sitten vaihtamaan sitä toiseen ja alkaa arpoa näiden kahden välillä kummanko tuo... Mutta tällaista ei esiintynyt. Mennessään toista kertaa lähemmälle damille se kyllä vilkaisi kauempana olevaa damia, mutta malttoi tuoda ensin sen ensimmäisen. Ja haki seuraavasta lähetyksestä sen toisen.

Sitten testattiin sitä lähihakua. Kävin tekemässä lihapullanpaloilla "ruudun" ja lähetin Marsan siihen. Sitten vaan pillittelin kun neiti naposteli lihapullia. Tein saman vielä toiseen kertaan. Tätäkin täytyy tehdä vielä ihan älytön määrä, että menee perille. Pitääköhän mun ryhtyä tosiaankin karkaamaan töistä parina päivänä viikossa? Liukuvan työajan tunteja on kyllä yli viikon verran sisässä...

Arkea

Helsingin kirjamessut lähenee ja työtahti kovenee. Tällä viikolla on mennyt joka päivä töissä aikaisesta myöhään. Tytöt on syyslomalla, niin olen mennyt normaalia aiemmin töihin ja poiskin on tullut lähdettyä normaalia myöhemmin. Kaiken tämän tohinan keskellä sitten kävi niin, että unohdin maanantain pentukoulutuksen. Tai siis ryntäsin töistä ruokakaupan kautta kotiin ja ryhdyin laittamaan ruokaa. Vähän aikaa touhuttuani älysin että on maanantai ja pentukoulutus on ollut menossa jo reilun vartin. Jos olisin lähtenyt vaihtamaan vaatteita ja ajelemaan koulutuskentälle, niin olisin toki ennättänyt vielä loppuajaksi mukaan, mutta...  Niin minä vain sitten päätin jatkaa ruoan valmistamista.

Kun sain sapuskan uuniin, lähdin Marsan kanssa vähäksi aikaa metsään.  Dami mukaan ja tekemään pari harjoitusta.  Suoralla polunpätkällä tehtiin pari eteen -ohjausta.  Marsalla oli vauhti päällä. Taas kun noudettava oli "helppo" sen piti palauttaessaan tehdä pientä ärsyttävää kunniakierrosta. Minä muistin olla heilauttamatta kättäni sitä lähettäessäni!

Sitten se toinen treeni.  Se ei ollutkaan suoraan mistään oppikirjasta vaan ihan oman uteliaisuuteni tuotosta.  Oli jo todella hämärää ja halusin testata kuinka hyvin Marsa käyttää kuonoaan kun ei todellakaan pysty turvautumaan näköönsä.  Jätin Marsan odottamaan ja kävelin reilut kaksikymmentä metriä eteenpäin.  Heitin damin matalalla kaarella mahdollisimman pitkälle ja yritin samalla painaa tarkasti putoamispaikan mieleeni, jos joutuisin itse damia etsiskelemään.  Marsa ei tosiaankaan nähnyt minne dami lensi. Palasin Marsan luokse ja lähtin sen etsimään.  Neiti painui hommiin ja pienen etsiskelyn jälkeen dami tuli vauhdilla ja nyt ei sitten enää kierrelty eikä kaarreltu vaan saalis tuotiin ylpeänä mammalle. Tein vielä kaksi vastaavaa heittoa, hieman eri kohtiin suunnattuna.  Käytin vain yhtä damia, sillä  en halunnut antaa sille tilaisuutta päästä vaihtamaan damia.  Toinen hauista tuotti hieman enemmän töitä, mutta löytyi kuitenkin.  Suuren osan aikaa Marsa työskenteli poissa näkyvistäni ja kuulin vain missä se liikkui.  Tämä tuntui olevan sille mieluisaa puuhaa!

Tiistai kuittaantui perus kävelylenkillä ja lyhyellä palautuksien harjoittelulla.

Tänään tuli taas vettä kaatamalla, joten ohjelma oli sama kuin tiistaina. Sähköpostiin kolahti myös viikonlopun nuorten noutajien treenin harjoitussuunnitelma, toivottavasti ei ilmaannu mitään odottamatonta ja pääsen paikalle.