lauantai 30. elokuuta 2014

Näinhän tässä taas kävi

Tänä viikonloppuna meidän piti osallistua Keski-Suomen piirinmestaruuteen mejässä, mutta Marsa sitten päätti aloittaa juoksut. Oli siis pakko perua p-m ja vielä toinenkin koe.
Tosin jo viime talvena, kun tätä kautta mietin, arvelin että juoksut olisivat olleet päällä tollerimestaruuden sekä p-m:n aikana, nyt ennätettiin sentään toiseen. Mutta kyllä se vähän laskee treenausmotivaatiota, kun jo alkukaudesta tietää että vuoden "tärkein" koe menee suurella todennäköisyydellä ohi. Voisivat vähän viilata sääntöjä, eihän ne urokset meidän jäljelle tule!

Eipä tässä silti vapaa-ajan ongelmia ole. Auto on pakattu kattoa myöten ja lähdetään roudaamaan Saraa tavaroineen Jyväskylään. Neidillä alkaa erityisopettajan- & luokanopettajanopinnot ja vielä viimeinen lasti muuttokuormaa vietävänä. Torstaina tehtiin täsmäisku Treen Ikealle, joten Artollakin riittää puuhaa. ; D

tiistai 26. elokuuta 2014

Toller Show 2014

Olin tolleri-mejän viikonlopun flunssassa ja toipuminen vei pitkälle seuraavaan viikkoon. Mutta kun näitä punakuonojen kokoontumisia tuntuu nyt olevan tiheään, niin pakko on taudit selättää ja lähteä liikkeelle. Viime sunnuntaina olikin sitten vuorossa tollershow, tollereiden erikoisnäyttely.


Mette tuomarin kopeloitavana.

Wilda, Tinderfox All That She Wants

Ja meidän Mette.
Marsa oli käyttöluokassa, jossa oli kahdeksan narttua. Arvosteluna ERI, mutta ei sijoittunut kilpailuluokassa.
5-7kk ikäisiä narttupentuja oli yhdeksän. Wilda tuli kolmanneksi ja Mette neljänneksi, molemmat saivat KP:n. Mette valittiin lisäksi "paras pää ja ilme" -kisaan, josta emme napanneet voittoa.

Meten arvostelu: puolivuotias, hieman pitkä runkoinen. Kaunis nartun pää & ilme. Erinomainen kaula. Pitkä mutta kuitenkin vahva selkä. Hyvin kehittynyt runko. Sopiva luuston vahvuus. Sopivasti kulmautunut, vaivaton liikkuja. Hieno turkin laatu. Miellyttävä käytös.

Ihan hauska päivä, ainoa kunnon sadekuuro sattui juuri siihen hetkeen kun olin Marsan kanssa kehässä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tollereiden mejä-mestaruus








Kuvia tältä päivältä. Mm. jäljen purku kierrokselta, kuvattu niin että piilomerkit näkyvät, kuljettu siis lopusta alkuun.
Marsa oli mestaruuden 4., VOI 1 ja 44 pistettä. Pöytäkirjan päivitän huomenna, nyt on pakko mennä nukkumaan.
Onnea Mikko ja Nanna, uudet mestarit!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen Mestaruuskoe

Kello soitti vähän yli neljä aamulla (vai onko se vielä yötä). Ensimmäinen ajatus: onko ihan pakko lähteä? Eikun ylös ja kamoja kasalle, Marsa mukaan ja liikenteeseen.

Ja taas kerran onnistuin aamun arvonnassa nykäisemään meille päivän viimeisen jäljen! Helteinen jäljestys siis tiedossa. Myös ötököiden määrä tuntui lisääntyvän tunti tunnilta. Aamusta oli aikaa jutella ja puolesta päivästä eteenpäin aika kuluikin metsässä juostessa.

Oma koejälkemme metsässä meni mielestäni tosi nopeasti, vaikka vauhti oli samaa kuin ennenkin. Ehkä tähän vaikutti se, että suurin osa ajasta kului sylkiessä ötököitä pois suusta, puhaltaessa niitä pois nenästä ja huiskiessa korvanlehtiä, joita tosissaan yritettiin syödä pois.
Jälki mentiin aika tarkasti. Ensimmäisellä kulmalla oli katko. Ensimmäisellä rengastuslenkillä tultiin jo aika lähelle jatkokohtaa, mutta Marsa päätti tehdä vielä varmistuslenkin. Ja siltä sitten päädyttiin muutama metri jäljen menosuuntaan. Marsa katseli veretyksen alkua kohti, mutta käännähti kuitenkin jatkamaan matkaa eteenpäin.
Toinen kulma ihan pienellä rengastuksella, ja sitten palattiin takaisin kulmalle josta taas jatkettiin. Kolmas kulma oli hauska! Kulmalla oli pieni kreppi. Marsa nuuhkaisi ensin krepin vasemmalle puolelle (johon jälki jatkui) ja sitten ihan samalta kohdalta oikealle puolelle, ja lähti kävelemään vasemmalle ihan jäljen päällä. Tarkka suoritus.  ;)
Kaikki makaukset merkattiin hyvin, parilla nuuhkittiin melko pitkäänkin. Viimeistä makausta piti jopa hieman maistaa.

Matkalla ylitettiin neljä tai viisi ojaa joissa oli ihan kunnolla vettä, niissä koira pääsi hyvin viilentämään itseään. Marsa on siitä hyvä, että sitä ei tarvitse kehottaa jatkamaan matkaa ojista. Se pysähtyy hetkeksi ja jatkaa sitten matkaansa. Muutoinkin maasto oli mukavan vaihtelevaa: kaikkea mahdollista hakkuusta suopursuihin. Välillä oli aukkoa, ja silloin helle tuntui pakahduttavalta.

Pääsimme sorkalle ja Marsan kehumisen jälkeen oli aika kiitellä tuomaria ja opasta. Olimme ennättäneet jo purkaa tekemämme jäljen, joten pääsimme koepaikalle pesulle ja syömään. Ja odottelemaan tuloksia!

Ja niitähän kannatti odottaa, Marsasta tuli Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen mestari! VOI1, 49 pistettä! Koepöytäkirja lisätty tuloksiin.

lauantai 2. elokuuta 2014

Huomenna mennään ... kokeeseen

Koejälki pyöräytetty muhimaan huomiseksi. Marsa pääsee taas sille mieluisan lajin pariin. Aamulla aikainen herätys, täytynee lähteä nukkumaan. Huomiseen!

perjantai 1. elokuuta 2014

Venni kävi kylässä!

Tiistaina saimme seuraa, kun Venni kävi lähistöllä sukulomassa ja poikkesi samalla meillekin. Teimme Arton kanssa edellisenä iltana Vennille ja Marsalle verijäljet valmiiksi odottelemaan. Sääennustuksia tuli seurattua tarkasti, sillä sateita ja salamointia oli odotettavissa.

Puolenpäivän aikoihin oli sitten Vennin vuoro mennä ensimmäistä jälkeänsä nuuhkimaan. Arto oli mukana ja kehui kuinka hienosti ja varmasti jälki mentiin. Muutama treeni ja ensi keväänä kokeeseen, kun ikää on tarpeeksi osallistumiseen!

Marsa meni oman jälkensä suht´ hyvin. Makauksia oli useita, niistä yksi ohitettiin ja muut merkattiin hienosti. Viimeisellä kulmalla meni noin kymmenen metriä pitkäksi, yhdellä osuudella piti tehdä pieni tarkistuslenkki. Supikoirat olivat tainneet yöllä juoksennella jäljellä...

Sitten miesväki jäi vielä tekemään Marsalle treenijälkeä seuraavaksi päiväksi ja sitä kautta perehtymään jäljen tekemiseen, me Ritvan kanssa suunnattiin mökille kahvin keittoon ja koirat pääsivät riehumaan. Ja riehumista se tosiaankin oli! Kuvia otettiin paljon, mutta tarkkoja otoksia niiden joukosta ei juurikaan löytynyt. Joku oli aina liikkeellä.

Pieni palaveri. Marsa edessä, Mette vasemmalla ja Venni oikealla.

Metellä on asiaa Vennille.





Ja aina välillä käytiin uimassa tai kahlaamassa.

Kun kahvit oli saatu juotua, alkoi tummia pilviä jo kerääntyä taivaalle. Ja melko pian vieraiden lähdettyä alkoi ukkosen kumina lähestyä. Täydellinen ajoitus, treenit saatiin suoritettua hyvän sään vallitessa ja iltapäivästä oli aikaa ihailla ukkosta ja lukaista vähän pokkaria ennen kuin sää selkeni, sauna lämpeni ja uskalsi mennä taas uimaan.