Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kuvapläjäys...

...viikonlopulta.

Mokka ja Repe.





Koko jengi.

Dumbo, melkein lennossa.

Mokka kävi myös ensimmäistä kertaa mökillä.













Mokka, 14 viikkoa.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Viikot vierii...

Yleensä sanotaan että työ haittaa harrastuksia, mutta nyt näyttää olevan niin että harrastuksetkin voi haitata harrastuksia.
Kesä siis tuli ja meni. Kolmen viikon lomajaksoni osui sopivasti juuri niihin loppukesän sateettomiin, lämpöisiin päiviin. Kaikille lomaan osuneille viikonlopuille oli jotain menoa jo etukäteen järjestettynä, eli ihan normi loma siis.

Ensimmäisestä lomaviikosta nappasi tollereiden mejä-mestaruus suurimman osan aikaa. Vaikka en koeviikonloppuna päässyt itse paikalle, niin ilmoittautumisten vastaanottajana oli sitten puuhaa eniten juuri ennen koetta. Piti miettiä jälkipareja ja soitella niille joita en tuntenut saadakseni selville heidän osaamistasonsa jälkienteossa. Ja sitten kun alkoi tulla peruutuksia, meni koko suunnitelma aina uusiksi. Ja niitä peruutuksia tuntui riittävän!

Seuraavalla viikolla toimittiin Sirjan muuttokuskeina ja käytiin Jyväskylässä MILJazz-15 konsertissa.
Sitten olikin jo hieman vapaampi viikko, silloin avattiin telkkari ensimmäistä kertaa koko lomalla ja seurattiin ... yleisurheilun mm-kisoja.

Nyt pitäisi varmaankin tehdä pieni ryhdistäytyminen tämän blogin kanssa. No, seuraaville viikoille on pientä häppeninkiä tulossa, joten eiköhän niistä saa jotain juttua aikaiseksi.

Sain Carolalta kuvia Wildasta, kiitos taas kerran!



Ja sitten pari kännykkäkuvaa Metestä.


Mette ja BFF, vai olisko tuo sittenkin KFC?


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Venni kävi kylässä!

Venni oli henkilökuntansa kanssa sukulaisvierailulla lähiseudulla, ja ennätti onneksemme pyörähtää myös meillä kyläilemässä. Sateinen sääkin väistyi hetkeksi ja koirat saivat temuta pari tuntia rannalla. Muutama kuvakin tuli napattua:

Venni haaveilee.

Mette ja Venni.

Tuijotuskisa, kenen pallo...

Mette, aina lähellä.

Marsa vahtipaikalla.

Koko kööri rannalla.

Marsa, Mette ja Venni.

Trio!
Kuvat©Arto

perjantai 1. elokuuta 2014

Venni kävi kylässä!

Tiistaina saimme seuraa, kun Venni kävi lähistöllä sukulomassa ja poikkesi samalla meillekin. Teimme Arton kanssa edellisenä iltana Vennille ja Marsalle verijäljet valmiiksi odottelemaan. Sääennustuksia tuli seurattua tarkasti, sillä sateita ja salamointia oli odotettavissa.

Puolenpäivän aikoihin oli sitten Vennin vuoro mennä ensimmäistä jälkeänsä nuuhkimaan. Arto oli mukana ja kehui kuinka hienosti ja varmasti jälki mentiin. Muutama treeni ja ensi keväänä kokeeseen, kun ikää on tarpeeksi osallistumiseen!

Marsa meni oman jälkensä suht´ hyvin. Makauksia oli useita, niistä yksi ohitettiin ja muut merkattiin hienosti. Viimeisellä kulmalla meni noin kymmenen metriä pitkäksi, yhdellä osuudella piti tehdä pieni tarkistuslenkki. Supikoirat olivat tainneet yöllä juoksennella jäljellä...

Sitten miesväki jäi vielä tekemään Marsalle treenijälkeä seuraavaksi päiväksi ja sitä kautta perehtymään jäljen tekemiseen, me Ritvan kanssa suunnattiin mökille kahvin keittoon ja koirat pääsivät riehumaan. Ja riehumista se tosiaankin oli! Kuvia otettiin paljon, mutta tarkkoja otoksia niiden joukosta ei juurikaan löytynyt. Joku oli aina liikkeellä.

Pieni palaveri. Marsa edessä, Mette vasemmalla ja Venni oikealla.

Metellä on asiaa Vennille.





Ja aina välillä käytiin uimassa tai kahlaamassa.

Kun kahvit oli saatu juotua, alkoi tummia pilviä jo kerääntyä taivaalle. Ja melko pian vieraiden lähdettyä alkoi ukkosen kumina lähestyä. Täydellinen ajoitus, treenit saatiin suoritettua hyvän sään vallitessa ja iltapäivästä oli aikaa ihailla ukkosta ja lukaista vähän pokkaria ennen kuin sää selkeni, sauna lämpeni ja uskalsi mennä taas uimaan.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

This and that...

Aina kun siivoaa, löytää jotain mielenkiintoista. Kun siivoaa tiedostoja, löytyy kuvia joiden olemassaoloa ei muistanut.

Mökkivahdit, 2011.
Marsa mökillä, kesä 2011.
Repe mökillä, kesä 2011.


Repe 6.6.2004.
Vastaan tuli myös tämä vanha kuva Väpästä, Marsan isästä. Laitetaan se nyt vielä tähänkin...

Väpä, 2008.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Vkonloppu

Viikonloppu tuli löhöiltyä mökillä. Kuvasatoa:

Hirrrmuinen kävynnoutaja tulossa!


Sirja ja Marsa


Repe
Vahtipaikalla

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää äitienpäivää!

Äitienpäivän kunniaksi karkasin Marsan kanssa pitämään pientä treeniä.

Lähihakua pusikossa.

"Mä löysin sen!"

Linjaa ensin lyhyemmältä matkalta.

Sitten vähän kauempaa. Vasemmalla olevan koivun kohdalla
on syvä ja leveä oja, jonka pohjalla virtaa vesi.

Ja sitten vielä yksi.

Ojan yli on tultu vauhdilla.

Taustalla oleva pallo viety salaa paikallensa jo
ennen muita treenejä.

"Mistä mamma tiesi että siellä oli pallo?"

Löysäilyä rannalla...

Kuvat©Elina