Tämän vuoden neljäs "nome-treeni" tehtynä. Ja puitteet olivat upeat! Minä näet ilmoitin Marsan Mäntän talvi-nomeen. Jep, taas kerran hyvä maksettu harjoitus ja paljon uutta asiaa! Vieraita ihmisiä katsomassa, vieraita koiria, laukauksia, vieraat damit...
Tuo kaikki huomioon ottaen homma meni ihan hyvin, ei mitenkään upeasti mutta meidän lähtökohdat huomioon ottaen hyvin.
Aamulla kun lähdin ajelemaan kohti koepaikkaa (ennen seitsemää...) oli pakkasta auton mittarin mukaan noin 25 astetta. Ei tuo pakkanen kello kahdeksaan mennessä ollut hirveästi laskenut, mutta perinteiden mukaisesti startti myöhästyi vähäsen.
Marsan koe meni perus ok, ainakin saimme pisteitä kaikista tehtävistä. ;D Ensimmäisen rastin mokasin itse kun unohdin että taistellaan kelloa vastaan ja ryhdyin kahdessa ensimmäisessä palautuksessa hieromaan damin palautusta ja sivulle istumista ennen uudelleenlähetystä, kunnes hoksasin että aika = pisteitä. No, neiti ennätti silti palauttaa 3/ 5 damia.
Seuraava rasti oli kaksoismarkkeeraus ja linja. Onneksi olin jo ennakkoon laskenut, että Marsa voi yrittää palautta damia heittäjälle, kun on tottunut että minä heitän damit. Joten olin kärppänä valmiin puhaltamaan pilliin kun, aivan oikein, neiti meinasi lähteä kohti heittäjään. No, tästä laski pisteet kun jouduit "puuttumaan palautukseen". Lisäksi pisteitä meni siitä, että Marsa meinasi ensimmäisen laukauksen kuultuaan karata noutoon (eteni alle 2 metriä), ja jouduin ottamaan sen kertaalleen takaisin linjalta, kun jäi nuuskimaan linjan vierellä kulkevia sivupolkuja.
Jos olisin etukäteen älynnyt ajatella asiaa, en olisi kutsunut takaisin, vaan jatkanut komentoja, sillä tästä lähti aika reilusti pisteitä... Mutta ohjaus damikin sitten saatiin kuin saatiinkin palautumaan toisella yrityksellä.
Ruudun dameista ensimmäinen putosi eteeni, muut tulivat käteen. Kaksois markkeerauksesta toinen dami tuli käteen, kaksi muuta putosi eteeni.
Päivä oli upea, aamun pakkanen suli auringonpaisteeseen jota riitti pilvettömältä taivaalta.
Mitäs muuta? No oli ihana nähdä "vanhoja" tolleripiireistä tuttuja naamoja ja muitakin!! Lisäksi osallistuin arpajaisiin kolmella arvalla ja voitin kahdella: pienen pussin puruluita ja ilmaisen osallistumisoikeuden Mäntä Nuuskujen mihin tahansa kokeeseen seuraavan vuoden aikana! Ja minä kun juuri ennätin sanoa Artolle että meidän nome-ura taitaa olla tässä. Mä en vaan osaa! Mun mielikuvitus ei ole riittävän vilkas suunnittelemaan sellaisia treenejä että Marsa kehittyisi.
Kamera, joo yksi pokkari oli mukana, mutta se hyytyi jo aamun pakkasessa... No photos today!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palautus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palautus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 16. maaliskuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Ja seuraava päivä...
Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Ensin kävin tekemässä ruudun ja Marsa odotteli autossa.
Laitoin ruutuun 8 damia, kauimmaiselle tuli matkaa n. 80 metriä. Dameja oli kolmessa rivissä: damit nro1-3 eturivissä oikealta vasemmalle, nro 4-6 toisessa rivissä vasemmalta oikealle ja kauimmaisina oikealla numero 7 ja vasemmalla 8.
Hain Marsan ja otimme vähän seuraamista ennen metsään menoa.
Ensimmäiset lähetykset tein ruudun keskeltä. Toisen rivin vasemmanpuoleisin (4) tuli ensimmäisenä. Seuraavana nro 2 keskeltä edestä ja sitten nro 5 keskeltä. Siirryin tekemään yhden lähetyksen oikeaan reunaan, ja sieltä tuli käteeni dami nro 1. Päätin laittaa innokkaan neidin hakemaan vielä yhden damin, ja siirryimme ruudun vasempaan laitaan. Viimeisenä käteeni palautui kaikkein kauimpana ollut dami, nro 8.
 |
| Dami nro 1 tulossa vauhdilla. |
 |
| Nro 8 tuli viimeisenä. |
Lopuksi kävimme vielä piiitkällä kävelyllä. Otin sinnekin yhden damin mukaan, ja piilotin sen pari kertaa Marsan huomaamatta. Reilut 80 metriä käveltyämme lähetin sen eteen-käskyllä hakemaan damia joka ei ollut näkyvissä. Kaikki kolme damia palautui vauhdilla!
 |
| ♡ Että voi olla isänsä näköinen typykkä! ♡ |
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Viikonloppua
Perjantain koira "-harrastus" toteutui vaihteeksi ilman nelijalkaisia ystäviämme, olimme Keuruun Seudun Kennelkerhon pikkujoulussa Pöyhölän rantasaunalla. Ilta oli mukava: ruoka hyvää, sauna lämpöisenä, Joulupukki ja Muori kävivät jakamassa lahjoja ja tuli taas naurettua kaiken maailman jutuille. Keli oli melkoinen Antti -myrskyn kolistellessa kattopeltejä, mutta se ei tahtia haitannut.
Lauantaina oli sitten aika tehdä pieni treeni. Kävin ensin Marsan kanssa pitkällä kävelyllä. Oli n.10 astetta pakkasta ja lunta pyrytti, mutta metsän suojassa oli hyvä kävellä. Mukanani raahasin kahta damia.
Ensin tehtiin lyhyempi linja, sitten kierrettiin damin samalle paikalle jättämisen jälkeen pieni lenkki ja tehtiin linjalle lähetys hieman kauempaa. Sitten taas dami samaan paikkaan, toinen dami n. 90 asteen kulmassa sivulle. Ensin sivulla olevalle damille lähetys, ja sitten dami vanhasta paikasta. Lopuksi tehtiin vielä muutama ohjaus oikealle. Dami oli helppo saada tasaisemmallekin maalle hieman piiloon, kun lumesta sai tehtyä pienen suojapenkereen.
Marsa oli tyytyväinen: nouti innolla, nappasi damit suuhunsa vauhdilla, palautti suoraviivaisesti ja suoraan käteen. Työskentelyhalua olisi ollut vielä pidempäänkin treeniin, mutta tämä oli mielestäni riittävästi. Lopuksi tehtiin vielä n. puolen tunnin lenkki metsässä.
Olen yrittänyt etsiskellä Marsalle sopivia huskyvaljaita talven hiihtolenkkejä varten. Ei ole vielä löytynyt ja Väpän vanhat valjaat ovat aivan liian suuret, neiti pystyy kävelemään niistä ulos. Toivottavasti tänä vuonna saadaan jäälle hyvät lumet ja päästään aloittelemaan hiihtoa, se olisi niin mukavaa puuhaa. Viime vuonna ei jäällä ollut monenkaan viikon aikana hyvä lumikeli, tosin Marsakin oli silloin vielä liian nuori moisiin rientoihin. Pakkasta on luvassa koko ensi viikoksi, toivottavasti järvi jäätyy hyvin ja sitten tulee riittävästi lunta hiihtämiseen; )
Lauantaina oli sitten aika tehdä pieni treeni. Kävin ensin Marsan kanssa pitkällä kävelyllä. Oli n.10 astetta pakkasta ja lunta pyrytti, mutta metsän suojassa oli hyvä kävellä. Mukanani raahasin kahta damia.
Ensin tehtiin lyhyempi linja, sitten kierrettiin damin samalle paikalle jättämisen jälkeen pieni lenkki ja tehtiin linjalle lähetys hieman kauempaa. Sitten taas dami samaan paikkaan, toinen dami n. 90 asteen kulmassa sivulle. Ensin sivulla olevalle damille lähetys, ja sitten dami vanhasta paikasta. Lopuksi tehtiin vielä muutama ohjaus oikealle. Dami oli helppo saada tasaisemmallekin maalle hieman piiloon, kun lumesta sai tehtyä pienen suojapenkereen.
Marsa oli tyytyväinen: nouti innolla, nappasi damit suuhunsa vauhdilla, palautti suoraviivaisesti ja suoraan käteen. Työskentelyhalua olisi ollut vielä pidempäänkin treeniin, mutta tämä oli mielestäni riittävästi. Lopuksi tehtiin vielä n. puolen tunnin lenkki metsässä.
Olen yrittänyt etsiskellä Marsalle sopivia huskyvaljaita talven hiihtolenkkejä varten. Ei ole vielä löytynyt ja Väpän vanhat valjaat ovat aivan liian suuret, neiti pystyy kävelemään niistä ulos. Toivottavasti tänä vuonna saadaan jäälle hyvät lumet ja päästään aloittelemaan hiihtoa, se olisi niin mukavaa puuhaa. Viime vuonna ei jäällä ollut monenkaan viikon aikana hyvä lumikeli, tosin Marsakin oli silloin vielä liian nuori moisiin rientoihin. Pakkasta on luvassa koko ensi viikoksi, toivottavasti järvi jäätyy hyvin ja sitten tulee riittävästi lunta hiihtämiseen; )
lauantai 24. marraskuuta 2012
Tehotreeniä
Tänään oli tehopäivä. Pakkasin Marsan ennen kahdeksaa autoon ja hurautimme Mäntän Seudun Nuuskujen koulutusviikonlopun treeniin Luomen koululle. Osallistuimme nomen ALO-ryhmän koulutukseen, kuulostaa tosi hienolta!
Menin jo aamusta ensin kuunteluoppilaaksi ryhmään joka treenasi klo 9 - 12. Kouluttajana oli Tomi Sarkkinen. Teki hyvää seurata ensin hänen neuvojansa ja ohjeitansa muille koirakoille. Kun ei tarvinnut keskittyä jännittämään oman koiran suoritusta, pystyi ihan toisella tavalla kuuntelemaan ohjeistuksia.
Hieman ennen aamuryhmän loppumista lähdin käyttämään Marsan kunnon kävelyllä. Neidissä oli virtaa, olihan se istuskellut autossa reilut kolme tuntia.
Omassa ryhmässämme oli viisi koirakkoa. Kaikki n. 1,5 - 2,5 -vuotiaita. Teimme lähinnä linja- ja markkeeraus treenejä, monin erilaisin variaatioin. Treenipaikkana oli paikoin kovin märkä ja kurainen pelto.
Kaikki suoritukset tehtiin yksi koira kerrallaan, siten että toiset koirakot olivat vain muutaman metrin päässä katsomassa. Minä vähän pelkäsin, että moinen haittaisi Marsaa, kun pääsääntöisesti treenataan yksin, mutta ei se muista mitään suurempaa häiriötä ottanut.
Viereisellä pellolla oli samaan aikaan AVO- ja VOI-ryhmän treenit ja pauke sen mukaista. Aluksi oman ryhmämme koirat olivat kovin kiinnostuneita seuraamaan toisen ryhmän tapahtumia, mutta jo reilun kymmenen minuutin kuluttua ne eivät enää kiinnittäneet paukkeeseen minkäänlaista huomiota. Tosi hyvä treeni siis jo ihan tuon paukkuihin "kyllästymisen" suhteen. Muutenkin oli mukava saada taas uusia ajatuksia siihen, kuinka treenin voi rakentaa. Ja taas kerran sain hyviä ohjeita, kuinka työstää tuota palauttamista paremmaksi.
Hämärän laskeutuessa, hieman ennen kello neljää, lopettelimme. Kelin suhteen oli tuuria, koko päivänä ei satanut pisaraakaan.
Täällä on nyt kaksi väsynyttä nomeilijaa. Koira on pesty ja emäntä painuu kohta saunan kautta pehkuihin. Raitisilmamyrkytys...
Menin jo aamusta ensin kuunteluoppilaaksi ryhmään joka treenasi klo 9 - 12. Kouluttajana oli Tomi Sarkkinen. Teki hyvää seurata ensin hänen neuvojansa ja ohjeitansa muille koirakoille. Kun ei tarvinnut keskittyä jännittämään oman koiran suoritusta, pystyi ihan toisella tavalla kuuntelemaan ohjeistuksia.
Hieman ennen aamuryhmän loppumista lähdin käyttämään Marsan kunnon kävelyllä. Neidissä oli virtaa, olihan se istuskellut autossa reilut kolme tuntia.
Omassa ryhmässämme oli viisi koirakkoa. Kaikki n. 1,5 - 2,5 -vuotiaita. Teimme lähinnä linja- ja markkeeraus treenejä, monin erilaisin variaatioin. Treenipaikkana oli paikoin kovin märkä ja kurainen pelto.
Kaikki suoritukset tehtiin yksi koira kerrallaan, siten että toiset koirakot olivat vain muutaman metrin päässä katsomassa. Minä vähän pelkäsin, että moinen haittaisi Marsaa, kun pääsääntöisesti treenataan yksin, mutta ei se muista mitään suurempaa häiriötä ottanut.
Viereisellä pellolla oli samaan aikaan AVO- ja VOI-ryhmän treenit ja pauke sen mukaista. Aluksi oman ryhmämme koirat olivat kovin kiinnostuneita seuraamaan toisen ryhmän tapahtumia, mutta jo reilun kymmenen minuutin kuluttua ne eivät enää kiinnittäneet paukkeeseen minkäänlaista huomiota. Tosi hyvä treeni siis jo ihan tuon paukkuihin "kyllästymisen" suhteen. Muutenkin oli mukava saada taas uusia ajatuksia siihen, kuinka treenin voi rakentaa. Ja taas kerran sain hyviä ohjeita, kuinka työstää tuota palauttamista paremmaksi.
Hämärän laskeutuessa, hieman ennen kello neljää, lopettelimme. Kelin suhteen oli tuuria, koko päivänä ei satanut pisaraakaan.
Täällä on nyt kaksi väsynyttä nomeilijaa. Koira on pesty ja emäntä painuu kohta saunan kautta pehkuihin. Raitisilmamyrkytys...
perjantai 19. lokakuuta 2012
Vapaalla...
Kesälomaa on vielä pitämättä, joten pyysin tämän perjantain vapaaksi. Jotenkin on tämä pimeä ja synkkäkelinen syksy tyhjentänyt kaikki energiavarastot. Koko ajan väsyttää.
Rauhallisen aamiaisen jälkeen pakkasin Marsan ja ison damikassin autonperään ja suuntasin kohti treenimetsää. Ensin kävimme kävelemässä. Pilvet roikkuivat matalalla ja metsä oli läpimärkä, mutta onneksi juuri silloin ei satanut.
Tein aika suuren ruudun Marsalle, sen odotellessa lähetyspaikan tuntumassa. Vein kahdeksan damia laajalle alueelle. Onneksi oli pyykkipoikakreppejä mukana, niin tiesin että löytäisin itsekin ne joita en Marsalla haetuttaisi.
Neiti oli aivan onnessaan! Se ryntäsi ruutuun ja damien kanssa takaisin kuin raketti. Sille on jotenkin nyt kolahtanut se, että damien kanssa voi juosta vauhdilla ja niitä on kivaa tuoda mammalle. Haetutin sillä kuusi kappaletta ja kävin itse etsiskelemässä loput, samalla kun hain pyykkipojat pois.
Treenipaikan vieressä oli suppilovahveroita, joten keräsin niitä vielä vähän kassin päälle, ennen kuin kävimme viemässä kassin takaisin autoon. Otin vain yhden damin taskuuni mukaan.
Lyhyen kävelymatkan päässä oli heinikkoinen aukio ja siinä teimme linjatreeniä. Tähänkin on tullut vauhtia lisää, pienintäkään epäröintiä ei ollut nyt havaittavissa. Toistoja vaan tarvittaisiin paljon... mutta kun me tehdään tätä vain omaksi iloksemme niin tämäkin kyllä riittää. Minusta ei ole ohjaajaksi nomekokeeseen, joudun halaamaan edellisen yön vessanpönttöä. On kokeiltu; )
Ajelin kotiin ja pikaisen suihkun jälkeen oli aika lähteä Saran kanssa baanalle pitämään viimeistä ajotuntia ennen inssiä. Kyllä, meillä on tässä kesän ja syksyn aikana ollut projekti: ajokortti opetusluvalla ja kun kirjalliset menivät ensi yrittämällä läpi tiistaina, niin tänään oli sitten vuorossa ajokoe. Ja läpihän tuokin meni. Jihuu!
On tässä kyllä yksi huonokin puoli, tää on ollut tosi kivaa aikaa ja nyt se on ohi. Yhtään kunnon riitaa ei ole saatu aikaiseksi, vaan aina on ollut tosi hauskaa ajella ja keskittyä yhdessä viemään tätä hommaa läpi. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä vaihtoehtoa ajokortin hankkimiseen. Tosin ensivuoden alussa ajokorttimuutos tulee tekemään tästäkin hieman hankalampaa.
tiistai 8. toukokuuta 2012
Jänöjussin sulattelua
Maanantaina otin damikassin mukaan metsälenkille. Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni sitä, mihin on iloisuus kadonnut, ja nyt tarkoitan työskentelyn loppuvaiheen iloisuutta. Ainahan Marsa on ollut riemuissaan kun näkee että mennään jotain tekemään, oli sitten mukana dameja, riistaa, ihan mitä tahansa. Innoissaan lähtee noutamaan, ihan sata lasissa. Mutta nyt on sitten alkanut "roikkua" damienkin päällä, ennen kuin nostaa ja lähtee palauttamaan.
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.
Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.
Reilun puolen tunnin samoilun jälkeen kaivoin taas damit esille ja tein viidellä suurehkon hakuruudun melko tiheään metsikköön, Marsan istuskellessa kassin vieressä ruohomättäällä. (Jos se jotain on tämän talven aikana oppinut, niin odottelemaan paikallaan irrallansa, kun minä puuhastelen omia touhujani damien tai varisten kanssa.)
Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.
Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.
Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.
 |
| Tuunasin vanhasta autoliikkeen mainoskassista itselleni tosi hyvän damikassin. |
Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.
Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?
tiistai 1. toukokuuta 2012
May Day
Kun aloitin tämän blogin, niin ajattelin että sitten kun joskus on sata postausta tehtynä voisi varmaankin lopettaa. No, eilen tuli täyteen sata ja tässä sitä taas ollaan.
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.
Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!
Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.
Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.
Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.
Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!! Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.
Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.
Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!
Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.
Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.
Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.
Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!! Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.
Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Raakkuvainaat
Sitten oli vuorossa neljän variksen hakuruutu. Nyt oli jo tilaa viedä kauimmainen varis yli 70 metrin päähän. Hyvin neiti työskenteli, liikkui tehokkaasti ja tarkasti isohkolla alueella! Viimeinen, kauimmainen raakku, oli vähän hakusassa, mutta lopulta meni sille takakautta (olin kannon nenässä kytiksellä ja näin aika hyvin kumpareen taakse missä neiti liikkui). Ja toi niin nätisti! Tänään oli se pahin "kiemurtelu" palautuksen kanssa oli unohdettu, ehkä se damin kantaminen ja luovuttelu oli tehnyt tehtävänsä. Vielä enemmän toivoisin, että tämä olisi seurausta siitä että murkkukausi olisi hellittämässä... mutta saa nyt nähdä. Seuraavalla kerralla voi taas olla niin, että olisin valmis antamaan koiran ilmaiseksi ensimmäiselle vastaantulijalle ;)
Nyt on jo kiire nukkumaan, huomenna on junnunuuskujen toiseksi viimeinen treeni ja sinne on mentävä!
 |
| Aina pitää olla kannettavaa! |
 |
| Mamma lähtee viemään pupua. |
 |
| Mammaa odotellessa... |
 |
| Tällainen löytyi. |
 |
| Täältä tullaan!!! |
Kuraisia dameja on putsailtu...
Viikolla on tehty muutamana iltana damin kantamista. Kantamista - luovuttamista - kantamista - luovuttamista. Neiti on ollut ihan innostunut tästä perustreenistä.
Kelit eivät oikein ole suosineet ja paikoittain on ollut tuota luntakin ihan reilusti. Nii-in, vielä menee paikoittain yli nokialaisen pitkän saapasvarren. Mutta näinkin on pärjätty, yhdellä damilla pitkin kuraisia teitä.
Kelit eivät oikein ole suosineet ja paikoittain on ollut tuota luntakin ihan reilusti. Nii-in, vielä menee paikoittain yli nokialaisen pitkän saapasvarren. Mutta näinkin on pärjätty, yhdellä damilla pitkin kuraisia teitä.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Varista ja damia
Viikolla on treenattu aika vähän, pieniä lyhkäisiä pätkiä, palautuksia ja seuraamista (joka on ihan hunningolla). Luoksetuloakin olen yrittänyt vahvistaa.
Torstaina käytiin metsäpolulla parin damin kanssa tekemässä eteen- ja taakse lähetyksiä. Olin luvannut hakea Saran ja pari muuta tyttöä tallilta illalla ja lähdin hieman aiemmin Marsan kanssa liikenteeseen. Kun saimme treenin ja lenkin tehtyä, olikin jo aika lähteä tallille. Tietysti unohdin kertoa takapenkille istuville tytöille että Marsa on mukana. Vähänkö toinen tytöistä säikähti, kun Marsa tunki kuononsa takaverkon päädystä ja muiskautti pusun poskelle; )
Tänään ei ollut kovin hieno keli, harmaata. Otin lenkillemme mukaan pari varista ja pari damia. Olin aika yllättynyt kun löysin kaksi suurehkoa jo täysin sulaa metsälänttiä. Yes! Vähän harmitti kun en ollut ottanut useampaa varista mukaani...
Tein siis niillä kahdella raakkuvainaalla hakuruudun sulalle alueelle, ruudun täytin kolmeen eri otteeseen. Kauimman variksen vein reilun 60 metrin päähän ja sieltä sekin tuli, aivan varpailleni. (Miksi sitä ei voi pitää suussa vaan se täytyy sylkäistä varpaille???) Mutta kaiken kaikkiaan aivan onnistunut treeni, Marsa tykkäsi!
Käveltiin pitkin ja poikin metsää ja metsäautotietä. Kun löytyi pitkä, suora, metsäkoneen renkaan tekemä ura, niin siihen oli hyvä tehdä linjatreeni. Vein kaksi damia noudettavaksi. Marsa lähti kuin raketti hakemaan, mutta tuoreen myllätyn maan tuoksu houkutteli enemmän. Se jäi vähän paikoilleen nuuskimaan damin ympäristöä. Piti konahtaa ennen kuin dami tuli. Sama toistui toisen damin kanssa.
Neiti taisi vaistota, että emäntä ei ollut kauhean tyytyväinen. Otin sen mukaani, ilman talutinta seuraamaan, kun vein damit uudelleen paikalle. Kun laitoin damit maahan, neiti istui vieressäni. Kun sanoin sille "muista", se ei edes nytkähtänyt ottaakseen damia. Seurasi kiltisti sivullani viemään toisen, lähemmän damin ja sitten mentiin takaisin lähetyspaikalle. Taas käskyt "eteen" ja nyt se malttoi tehdä aivan mallikelpoiset suoritukset. Ja kyllä tuli kehuttua!!! ;D On se niin mamman silmäterä!!
Torstaina käytiin metsäpolulla parin damin kanssa tekemässä eteen- ja taakse lähetyksiä. Olin luvannut hakea Saran ja pari muuta tyttöä tallilta illalla ja lähdin hieman aiemmin Marsan kanssa liikenteeseen. Kun saimme treenin ja lenkin tehtyä, olikin jo aika lähteä tallille. Tietysti unohdin kertoa takapenkille istuville tytöille että Marsa on mukana. Vähänkö toinen tytöistä säikähti, kun Marsa tunki kuononsa takaverkon päädystä ja muiskautti pusun poskelle; )
Tänään ei ollut kovin hieno keli, harmaata. Otin lenkillemme mukaan pari varista ja pari damia. Olin aika yllättynyt kun löysin kaksi suurehkoa jo täysin sulaa metsälänttiä. Yes! Vähän harmitti kun en ollut ottanut useampaa varista mukaani...
Tein siis niillä kahdella raakkuvainaalla hakuruudun sulalle alueelle, ruudun täytin kolmeen eri otteeseen. Kauimman variksen vein reilun 60 metrin päähän ja sieltä sekin tuli, aivan varpailleni. (Miksi sitä ei voi pitää suussa vaan se täytyy sylkäistä varpaille???) Mutta kaiken kaikkiaan aivan onnistunut treeni, Marsa tykkäsi!
Käveltiin pitkin ja poikin metsää ja metsäautotietä. Kun löytyi pitkä, suora, metsäkoneen renkaan tekemä ura, niin siihen oli hyvä tehdä linjatreeni. Vein kaksi damia noudettavaksi. Marsa lähti kuin raketti hakemaan, mutta tuoreen myllätyn maan tuoksu houkutteli enemmän. Se jäi vähän paikoilleen nuuskimaan damin ympäristöä. Piti konahtaa ennen kuin dami tuli. Sama toistui toisen damin kanssa.
Neiti taisi vaistota, että emäntä ei ollut kauhean tyytyväinen. Otin sen mukaani, ilman talutinta seuraamaan, kun vein damit uudelleen paikalle. Kun laitoin damit maahan, neiti istui vieressäni. Kun sanoin sille "muista", se ei edes nytkähtänyt ottaakseen damia. Seurasi kiltisti sivullani viemään toisen, lähemmän damin ja sitten mentiin takaisin lähetyspaikalle. Taas käskyt "eteen" ja nyt se malttoi tehdä aivan mallikelpoiset suoritukset. Ja kyllä tuli kehuttua!!! ;D On se niin mamman silmäterä!!
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Vanhakin osaa, jos haluaa...
Otin lauantaina neljä varista sulamaan sunnuntain treeniä varten. Kun aamulla puuhastelin keittiössä, huomasin että kodinhoitohuoneen ovi oli jäänyt raolleen ja kun menin sitä sulkemaan, niin vastaani hipsutteli Repe varis suussansa. Olin hieman hämmentynyt, viimeksi sille varista näytettäessä, se ei kelvannut edes sukkaan kääräistynä. Pthyi olkoon, varis! Ja nyt tämä hyväkäs oli käynyt varkaissa ihan itseksensä. No, se sai sitten luvan lähteä mukaan treenaamaan.
Neljä varista hakuruutuun ja Reiska töihin. Leuka meinasi mennä sijoiltaan kun katselin sen toimintaa, sehän haki ne kaikki vaakut eikä yhtään epäröinyt! Meidän variksissa täytyy olla jotain vikaa, tämä todisti sen!
Marsa tyhjäsi ruudun omalla vuorollansa, tosin Repen palautukset olivat miellyttävämpää katsottavaa ; )
Neljä varista hakuruutuun ja Reiska töihin. Leuka meinasi mennä sijoiltaan kun katselin sen toimintaa, sehän haki ne kaikki vaakut eikä yhtään epäröinyt! Meidän variksissa täytyy olla jotain vikaa, tämä todisti sen!
Marsa tyhjäsi ruudun omalla vuorollansa, tosin Repen palautukset olivat miellyttävämpää katsottavaa ; )
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Kohta karvaton?
Niin se vain on, että kun olet ilmoittanut koiran näyttelyyn, niin 99,99% todennäköisyydellä se päättää päästä heti eroon siitä vahäisestäkin turkista mitä sillä on. Eihän tuota nyt alun alkujaankaan kovin paljoa ollut, mutta nyt ne vähätkin karvat hupenevat vauhdilla. Marsa kylvää karvoja ympärilleen ja näyttelyyn on nyt aikaa vajaa kolme viikkoa. Pitäisikö sille syöttää erikeepperiä?
Parina iltana on tehty jotain pientä: kannettu damia ja harjoiteltu luovutuksia sisällä. Muu aika on kadonnut käsistä. Olen pikkuhiljaa ryhtynyt etsimään tavaroita kasalle, sillä lauantaina pitäisi olla valmiina lähtöön jo varhain aamulla.
Marsalla on riittänyt virtaa, se kantaa mulle sisällä ihan kaiken irtaimiston. Onneksi se ei ole intoutunut tuhoamaan niitä sukkia, lapasia yms, se vaan kuljettaa ja käy ylpeänä esittelemässä. Kyllä se näitä aarteitaan tuo suoraan käteen, ihan pyytämättä!
Parina iltana on tehty jotain pientä: kannettu damia ja harjoiteltu luovutuksia sisällä. Muu aika on kadonnut käsistä. Olen pikkuhiljaa ryhtynyt etsimään tavaroita kasalle, sillä lauantaina pitäisi olla valmiina lähtöön jo varhain aamulla.
Marsalla on riittänyt virtaa, se kantaa mulle sisällä ihan kaiken irtaimiston. Onneksi se ei ole intoutunut tuhoamaan niitä sukkia, lapasia yms, se vaan kuljettaa ja käy ylpeänä esittelemässä. Kyllä se näitä aarteitaan tuo suoraan käteen, ihan pyytämättä!
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Mökkirannassa
Lauantaina jatkettiin "kuivahiihtoa", homma pelitti ihan mukavasti ja Marsakin tuntui tykkäävän. Välillä se yritti vähän tarjota sivullakävelyä, mutta siirtyi pienen kehoittelun jälkeen kävelemään eteeni.
Tänään karattiin aamusta Marsan kanssa kahdestaan mökille. Vein Sirjan ensin iltapäivän konsertin treeneihin ja hurautin sitten Manniskylälle. Keli oli aivan upea!
Kun oli vähän leikitty ja istuskeltu ihmettelemässä auringonpaisteessa kylpevää Keurusselkää, ryhdyttiin tekemään muutama treeni.
Meidän seuraaminen on ihan kamalaa, jopa minä tiedän että se on ihan liian ilmavaa. Marsa kulkee välillä liian kaukana sivulla, välillä melkein poikittain edessä. Välillä menee pieni pätkä ihan kohdallaan. Ja istumiset menee pääsääntöisesti poikittain viereeni. Talvella on kyllä yritetty käyttää teitä reunustavia lumivalleja hyväksi ja niiden avulla on saatukin ihan hyviä suorituksia aikaiseksi, mutta aakeen laakeella ollaan taas niin poikittain että heikkohermoisempaa hirvittäisi ;)
Seuraavaksi käytettiin hyväksemme sitä suurta kenttää, järveä. Eli tehtiin kaksi pitkää linjaa. Ensimmäisen palautus oli taas pientä kruisailua, piti hieman konahtaa. Toinen meni sitten ihan nappiin.
Mökin viereinen kalliorinne näytti niin hyvältä, että tein siihen hakuruudun. Osa kalliosta oli sulaa ja kivien välinen lumi kantoi jopa minua, joten alueella oli helpompi liikkua kuin kesäkelissä ikinä. Jätin Marsan mökin kuistille odottelemaan ja vein kuusi damia, sekä pyykkipoikiin kiinnitetyt kuitunauhat (joiden avulla damit on helpompi löytää jos koira ei tuo kaikkia) rinteeseen.
Hain Marsan ja ajattelin, että katson vähän millaisella työskentelyinnolla neiti toimii ja päätän sitten sen mukaan montako damia pyydän hakemaan. No, hakuinto ei missään vaiheessa osoittanut laantumista, joten Marsa sitten haki minulle tasaiseen tahtiin kaikki kuusi damia.
Kun damit oli haettu, kävin vielä kierroksella hakemassa kuitunauhat pois. Marsa oli tehtävistä vapautettu ja "singahteli" mukanani. Jossain vaiheessa se katosi näkyvistäni ja hetken kuluttua näin sen juoksevan määrätietoisesti luokseni. Neiti pysähtyi eteeni ja kappas, sen suussa oli kuitunauha pyykkipoikineen. Se oli käynyt hakemassa yhdessä puskassa matalalla olleen nauhan ja toi sen minulle: "näitähän sinä etsit!!" Ihana murunen!!! ♥
Vietimme vielä vähän aikaa jäällä. Aurinko paistoi ihan täysiä ja tuulta ei ollut lainkaan. Kelloa oli kuitenkin pakko vilkuilla, sillä Soittajapoikien konserttiin piti vielä mennä iltapäivällä.
Vasta mökiltä tavaroita kasatessani hoksasin että minulla oli yksi variskin matkassa, dementia alkamassa? Ei siinä auttanut muu, kuin antaa tipu Marsalle kannettavaksi. Minä kannoin kaikki kassit ja neiti sai tuoda vaakun. Matkalla autolle pysähdyttiin neljä kertaa ja neiti sai tuoda vaakun minulle. Ensimmäisellä kerralla se ensin vähän ihmetteli komentoani tuoda vaakku näytille, mutta kaikilla seuraavilla kerroilla varis tömähti vauhdilla käteeni.
Iltapäivän konsertti oli upea. Varsinkin juhlaorkesterin esitys, jossa oli mukana sekä tämänhetkisen orkesterin soittajia, että suuri määrä vanhoja soittajia joista muutama ammattimuusikoita. Suur kiitos kaikille esiintyneille!
Päivän kuvasaldo by kännykkäkamerani.
Tänään karattiin aamusta Marsan kanssa kahdestaan mökille. Vein Sirjan ensin iltapäivän konsertin treeneihin ja hurautin sitten Manniskylälle. Keli oli aivan upea!
Kun oli vähän leikitty ja istuskeltu ihmettelemässä auringonpaisteessa kylpevää Keurusselkää, ryhdyttiin tekemään muutama treeni.
Meidän seuraaminen on ihan kamalaa, jopa minä tiedän että se on ihan liian ilmavaa. Marsa kulkee välillä liian kaukana sivulla, välillä melkein poikittain edessä. Välillä menee pieni pätkä ihan kohdallaan. Ja istumiset menee pääsääntöisesti poikittain viereeni. Talvella on kyllä yritetty käyttää teitä reunustavia lumivalleja hyväksi ja niiden avulla on saatukin ihan hyviä suorituksia aikaiseksi, mutta aakeen laakeella ollaan taas niin poikittain että heikkohermoisempaa hirvittäisi ;)
Seuraavaksi käytettiin hyväksemme sitä suurta kenttää, järveä. Eli tehtiin kaksi pitkää linjaa. Ensimmäisen palautus oli taas pientä kruisailua, piti hieman konahtaa. Toinen meni sitten ihan nappiin.
Mökin viereinen kalliorinne näytti niin hyvältä, että tein siihen hakuruudun. Osa kalliosta oli sulaa ja kivien välinen lumi kantoi jopa minua, joten alueella oli helpompi liikkua kuin kesäkelissä ikinä. Jätin Marsan mökin kuistille odottelemaan ja vein kuusi damia, sekä pyykkipoikiin kiinnitetyt kuitunauhat (joiden avulla damit on helpompi löytää jos koira ei tuo kaikkia) rinteeseen.
Hain Marsan ja ajattelin, että katson vähän millaisella työskentelyinnolla neiti toimii ja päätän sitten sen mukaan montako damia pyydän hakemaan. No, hakuinto ei missään vaiheessa osoittanut laantumista, joten Marsa sitten haki minulle tasaiseen tahtiin kaikki kuusi damia.
Kun damit oli haettu, kävin vielä kierroksella hakemassa kuitunauhat pois. Marsa oli tehtävistä vapautettu ja "singahteli" mukanani. Jossain vaiheessa se katosi näkyvistäni ja hetken kuluttua näin sen juoksevan määrätietoisesti luokseni. Neiti pysähtyi eteeni ja kappas, sen suussa oli kuitunauha pyykkipoikineen. Se oli käynyt hakemassa yhdessä puskassa matalalla olleen nauhan ja toi sen minulle: "näitähän sinä etsit!!" Ihana murunen!!! ♥
 |
| "Moottorikelkka menee tuolla..." |
 |
| "Luulitko että lähtisin perään?" |
Vietimme vielä vähän aikaa jäällä. Aurinko paistoi ihan täysiä ja tuulta ei ollut lainkaan. Kelloa oli kuitenkin pakko vilkuilla, sillä Soittajapoikien konserttiin piti vielä mennä iltapäivällä.
Vasta mökiltä tavaroita kasatessani hoksasin että minulla oli yksi variskin matkassa, dementia alkamassa? Ei siinä auttanut muu, kuin antaa tipu Marsalle kannettavaksi. Minä kannoin kaikki kassit ja neiti sai tuoda vaakun. Matkalla autolle pysähdyttiin neljä kertaa ja neiti sai tuoda vaakun minulle. Ensimmäisellä kerralla se ensin vähän ihmetteli komentoani tuoda vaakku näytille, mutta kaikilla seuraavilla kerroilla varis tömähti vauhdilla käteeni.
Iltapäivän konsertti oli upea. Varsinkin juhlaorkesterin esitys, jossa oli mukana sekä tämänhetkisen orkesterin soittajia, että suuri määrä vanhoja soittajia joista muutama ammattimuusikoita. Suur kiitos kaikille esiintyneille!
Päivän kuvasaldo by kännykkäkamerani.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Pientä pintarem... eikun puuhastelua
Kiireinen, mutta muutoin ihan mukava viikko alkaa olla loppusuoralla. Töissä on ollut sen verran hulinaa, että olisin jo tiistain jälkeen ollut ihan valmis siirtymään viikonlopunviettoon.
Marsan kanssa on tehty pienimuotoista treeniä. Palautuksia on taas harjoiteltu sisällä, ne on menneet ihan mallikkaasti. Iltakävelyllä on kannettu ja luovutettu damia (voin sanoa "kannettu" sillä dami on ollut välillä minun taskussani).
Eilen tehtiin vähän pidempi metsämarssi ja sillä reissulla oli varis mukana kannettavana. Varis on tuollaiselle pienelle nartulle näköjään hieman konstikas. Marsa ei ihan vielä osaa pakata sitä oikein suuhun ja välillä se sitten astuu siiven päälle tai on muita ongelmia. Nyt on sitten ihan rauhassa harjoiteltu mistä kohti siitä pitäisi napata kiinni. Ja kun tämä saadaan hanskaan, siirrytään varmaankin samaan hommaan lokilla, siinä onkin sitten jo isompi haaste, ihan kirjaimellisesti.
On yksi pienoinen ongelma, jonka olen nyt hoksannut. Meidän varikset on aika vanhoja, tai siis ovat asustelleet pakkasessa turhan pitkään (eihän ne sielä oikeastaan enää "vanhene" ;). Eli ajan kuluessa ne ovat kuivuneet ja ovat pahuksen keveitä. Ne myös pysyvät aika tiukasti samassa asennossa vaikka ne sulattaisi kunnolla, siivet eivät lepata niin kuin tuoreemmilla tipusilla. Täytynee siis ottaa tukku vanhoja vaakkuja pakkasesta ihan viimeiseen käyttöön, että saa tilaa uusille tipusille. Variksien hankintaa siis tiedossa.
Tänään kaivelin vanhan juoksuvyön ja valjaat esille. Käytiin sitten Marsan kanssa kokeilemassa pientä lenkkiä kävelysauvojen kera, siis pientä "kuivaharjoittelua" ensi talven hiihtolenkkien varalle.
Lenkki meni pääsääntöisesti ihan hyvin, joten taidan tosiaankin pakata kamppeet mukaan Ylläkselle. Päästään sitten Marsan kanssa jatkamaan näitä harjoituksia sielläkin. Ja kyllä me ainakin yksi dami pakataan mukaan! Jos ei muuten, niin sitä voi kantaa oksanpätkien sijaan kävelylenkeillä!
Marsan kanssa on tehty pienimuotoista treeniä. Palautuksia on taas harjoiteltu sisällä, ne on menneet ihan mallikkaasti. Iltakävelyllä on kannettu ja luovutettu damia (voin sanoa "kannettu" sillä dami on ollut välillä minun taskussani).
Eilen tehtiin vähän pidempi metsämarssi ja sillä reissulla oli varis mukana kannettavana. Varis on tuollaiselle pienelle nartulle näköjään hieman konstikas. Marsa ei ihan vielä osaa pakata sitä oikein suuhun ja välillä se sitten astuu siiven päälle tai on muita ongelmia. Nyt on sitten ihan rauhassa harjoiteltu mistä kohti siitä pitäisi napata kiinni. Ja kun tämä saadaan hanskaan, siirrytään varmaankin samaan hommaan lokilla, siinä onkin sitten jo isompi haaste, ihan kirjaimellisesti.
On yksi pienoinen ongelma, jonka olen nyt hoksannut. Meidän varikset on aika vanhoja, tai siis ovat asustelleet pakkasessa turhan pitkään (eihän ne sielä oikeastaan enää "vanhene" ;). Eli ajan kuluessa ne ovat kuivuneet ja ovat pahuksen keveitä. Ne myös pysyvät aika tiukasti samassa asennossa vaikka ne sulattaisi kunnolla, siivet eivät lepata niin kuin tuoreemmilla tipusilla. Täytynee siis ottaa tukku vanhoja vaakkuja pakkasesta ihan viimeiseen käyttöön, että saa tilaa uusille tipusille. Variksien hankintaa siis tiedossa.
Tänään kaivelin vanhan juoksuvyön ja valjaat esille. Käytiin sitten Marsan kanssa kokeilemassa pientä lenkkiä kävelysauvojen kera, siis pientä "kuivaharjoittelua" ensi talven hiihtolenkkien varalle.
Lenkki meni pääsääntöisesti ihan hyvin, joten taidan tosiaankin pakata kamppeet mukaan Ylläkselle. Päästään sitten Marsan kanssa jatkamaan näitä harjoituksia sielläkin. Ja kyllä me ainakin yksi dami pakataan mukaan! Jos ei muuten, niin sitä voi kantaa oksanpätkien sijaan kävelylenkeillä!
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Ihan pihalla, auringon paisteessa...
Olipas taas upea keli! Raitisilmamyrkytys tuli hankittua, nyt väsyttää ihan vietävästi. Pakattiin aamusta Marsa mukaan, suuntana mökki. Arto suunnitteli pilkkivänsä ja me Marsan kanssa vähän treenailtaisiin ja vietettäisiin aikaa aurinkoisessa säässä.
Aurinko paistoi täydeltä terältä. Mökin kuistilla tuulensuojassa ollut lämpömittari näytti iltapäivällä jo +20 astetta.
Aluksi otettiin vähän toko-liikkeitä. Ne nyt meni sillain ihan mukavasti, vähän höseltäen kuten meillä aina, kun en jaksa olla niin hirmuisen tarkka.
Sitten tehtiin ihan helppoa linjaa ja siinä Marsan piti vähän kettuilla damia tuodessaan. Dami tipahteli ja tuleminen tuntui olevan välillä ihan hukassa, mutta tuli kuitenkin.
Seuraavaksi neiti sai kantaa varista. Jäällä ei ollut lunta kuin ihan ohut kerros, eli lääniä variskävelylle löytyi. Se oli onneksi mieluisaa puuhaa ja neiti kantoi ja luovutti vaakkua ihan siististi.
Lopuksi päätin ottaa riskin ja tehdä jäälle n.100 metriä pitkän linjan, kun nyt kerrankin oli tilaa ja hyväpohjainen paikka käytössä. Tein sen niin, että lähetys/luovutus oli ranta "pusikossa" ja dami vietiin yhdessä kauas. Ajattelin kyllä, että tässä voisi olla katastrofin ainekset kasassa. Mutta ei, Marsa pinkaisi jäälle, pyörähti n. 30 metriä ennen damia vilkaisemaan minua, jatkoi käskystä taas suoraan eteenpäin ja toi damin ilman minkäänlaista epäröintiä suoraan minulle, sinne pusikkoon! Tähän oli hyvä päättää päivän virallinen osuus!
Pienen jäällä käveleskelyn ja leikkimisen jälkeen olikin aika mennä paistamaan makkaraa.
Aurinko paistoi täydeltä terältä. Mökin kuistilla tuulensuojassa ollut lämpömittari näytti iltapäivällä jo +20 astetta.
Aluksi otettiin vähän toko-liikkeitä. Ne nyt meni sillain ihan mukavasti, vähän höseltäen kuten meillä aina, kun en jaksa olla niin hirmuisen tarkka.
Sitten tehtiin ihan helppoa linjaa ja siinä Marsan piti vähän kettuilla damia tuodessaan. Dami tipahteli ja tuleminen tuntui olevan välillä ihan hukassa, mutta tuli kuitenkin.
Seuraavaksi neiti sai kantaa varista. Jäällä ei ollut lunta kuin ihan ohut kerros, eli lääniä variskävelylle löytyi. Se oli onneksi mieluisaa puuhaa ja neiti kantoi ja luovutti vaakkua ihan siististi.
Lopuksi päätin ottaa riskin ja tehdä jäälle n.100 metriä pitkän linjan, kun nyt kerrankin oli tilaa ja hyväpohjainen paikka käytössä. Tein sen niin, että lähetys/luovutus oli ranta "pusikossa" ja dami vietiin yhdessä kauas. Ajattelin kyllä, että tässä voisi olla katastrofin ainekset kasassa. Mutta ei, Marsa pinkaisi jäälle, pyörähti n. 30 metriä ennen damia vilkaisemaan minua, jatkoi käskystä taas suoraan eteenpäin ja toi damin ilman minkäänlaista epäröintiä suoraan minulle, sinne pusikkoon! Tähän oli hyvä päättää päivän virallinen osuus!
Pienen jäällä käveleskelyn ja leikkimisen jälkeen olikin aika mennä paistamaan makkaraa.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Let the sun shine
Olipas upea viikonloppu. Lauantaina tuuli hieman haittasi, varsinkin järven jäällä tehtyä hiihtolenkkiä. Marsasta ei ole vielä hiihtokaveriksi, ja kyllä lumi oli nyt niin jäistä ja kovaa, että tassut olisivat olleet kovilla.
Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti, kun kuunteli Sirjan ja Erikan harjoittelevan uutta biisiä. Arto innostui äänittämään sen ja äänite löytyy täältä.
Sunnuntaina ajelin Marsan kanssa Ankeriasjärvelle treeneihin. Keuruulla oli lähtiessäni, puoli yhdeksän aikoihin, n. -9 C, Petäjävedellä -13 C, Jyväskylässä kymmenen aikoihin -11. Aamu oli aivan upea, aurinko paistoi ja se myös lämmitti jo hieman.
Paikalla oli neljä oppilaskoirakkoa ja kaksi opettajaa koirineen. Alku oli hieman hankala, ei millään saatu päätettyä mihin tehdään kaksoismarkkeeraukset. Suunnitteluun hupeni yli puolituntia, ennen kuin löytyi ratkaisu joka toimi. Päivä jatkui jotensakin samaan malliin, kenelläkään ei tuntunut menevän homma ihan putkeen. Ohjaajat sekoilivat ja unohtivat mitä piti tehdä, koirilla tuntui olevan kevättä rinnassa, paikalle pölähti: sauvakävelijä, polkupyöräilijä, metsuri, hevonen (+ratsastaja), poliisien helikopteri (joka pörräsi pitkään päällämme) yms. ylimääräistä sähellystä. Onhan se aika eksoottista tehdä kaksoismarkkeerausta kun helikopteri pyörii yläpuolella.
Marsa meni hyvin ja huonosti, onneksi ei sentään hyvinhuonosti.
Kaksoismarkkeerauksessa kehitin taas itselleni "aukeanpaikankammon". Isolla auratulla alueella, alueen reunoille tehtyjä markkeerauksia palauttaessaan, Marsan piti taas riekkua damin kanssa, ennen kuin se "muisti" että tämä piti viedä mammalle. Vähänkö ketutti!
Aukion reunamalle tehty linja kahdella damilla meni sitten taas ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Meidän aikaan siellä ei onneksi liikkunut hevosia, en tiedä mitä Marsa olisi niistä tuumannut. Mutta ei sitä myöskään haitannut ne muutaman hevonkakat joita sielä oli. Jotain positiivistakin siis!
Illemmalla kävin vielä hiihtolenkillä jäällä. Alkumatkasta oli upea auringonlasku, loppu sujui kuun valossa.
Alla kuvia hieman väsyneestä Marsasta. Aamu oli ollut sille ihan riittävän rankka.
Kuvat © Arto
Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti, kun kuunteli Sirjan ja Erikan harjoittelevan uutta biisiä. Arto innostui äänittämään sen ja äänite löytyy täältä.
Sunnuntaina ajelin Marsan kanssa Ankeriasjärvelle treeneihin. Keuruulla oli lähtiessäni, puoli yhdeksän aikoihin, n. -9 C, Petäjävedellä -13 C, Jyväskylässä kymmenen aikoihin -11. Aamu oli aivan upea, aurinko paistoi ja se myös lämmitti jo hieman.
Paikalla oli neljä oppilaskoirakkoa ja kaksi opettajaa koirineen. Alku oli hieman hankala, ei millään saatu päätettyä mihin tehdään kaksoismarkkeeraukset. Suunnitteluun hupeni yli puolituntia, ennen kuin löytyi ratkaisu joka toimi. Päivä jatkui jotensakin samaan malliin, kenelläkään ei tuntunut menevän homma ihan putkeen. Ohjaajat sekoilivat ja unohtivat mitä piti tehdä, koirilla tuntui olevan kevättä rinnassa, paikalle pölähti: sauvakävelijä, polkupyöräilijä, metsuri, hevonen (+ratsastaja), poliisien helikopteri (joka pörräsi pitkään päällämme) yms. ylimääräistä sähellystä. Onhan se aika eksoottista tehdä kaksoismarkkeerausta kun helikopteri pyörii yläpuolella.
Marsa meni hyvin ja huonosti, onneksi ei sentään hyvinhuonosti.
Kaksoismarkkeerauksessa kehitin taas itselleni "aukeanpaikankammon". Isolla auratulla alueella, alueen reunoille tehtyjä markkeerauksia palauttaessaan, Marsan piti taas riekkua damin kanssa, ennen kuin se "muisti" että tämä piti viedä mammalle. Vähänkö ketutti!
Aukion reunamalle tehty linja kahdella damilla meni sitten taas ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Meidän aikaan siellä ei onneksi liikkunut hevosia, en tiedä mitä Marsa olisi niistä tuumannut. Mutta ei sitä myöskään haitannut ne muutaman hevonkakat joita sielä oli. Jotain positiivistakin siis!
Illemmalla kävin vielä hiihtolenkillä jäällä. Alkumatkasta oli upea auringonlasku, loppu sujui kuun valossa.
Alla kuvia hieman väsyneestä Marsasta. Aamu oli ollut sille ihan riittävän rankka.
Kuvat © Arto
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...
Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.
Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.
Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.
Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.
Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin... <3 !!
Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...
Päivän kuvat © Arto
Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.
Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.
 |
| "Kohta on mun vuoro" |
Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.
 |
| Dami umpijäässä but who cares! |
Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.
Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.
Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.
 |
 |
Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...
 |
| "Tää olis sulle." |
Päivän kuvat © Arto
lauantai 25. helmikuuta 2012
Sano viisi kertaa "varis" nauramatta...
Oletteko koskaan kokeilleet? Se on joskus vaikeaa. ☺
Hain siis eilen variksen sulamaan riistapakkasesta ja kävin tänään Marsan kanssa tekemässä muutaman treenin sillä.
Ensin kahlasin umpihankeen linjan. Vein variksen linjalle Marsan odotellessa (sen se osaa muuten tosi hyvin) ja lähetin n.linjan puolivälistä. Varis tuli nätisti ja sama tehtiin toiseen kertaan.
Sitten palasimme linjan alkuun, vein loppuun ja edelliseen lähetyspaikkaan siipidamit. Vaihteeksi neiti totesi että niitä piti ihmetellä muutama sekunti, ennenkuin pystyi ottamaan ne suuhunsa ja tuomaan minulle.
Seuraavaksi oli vuorossa kävelylenkki ja leikkimistä. Muutamaan otteeseen harjoiteltiin pillin vihellyksestä istumista ja se onnistui pari kertaa vaikka välimatkaa oli n. 15 metriä. Pariin otteeseen neidin piti ottaa muutama askel minua kohden, ennen kuin malttoi laskea takamuksensa maahan.
Paluumatkalla vein variksen hieman pidemmän matkan päähän tiestä, niin että Marsalla ei varmasti ollut mahdollisuutta nähdä minua. Voin vakuuttaa että umpihangessa kahlaaminen kävi työstä! Lähetin neidin etsimään varista, joka pian palautuikin lumeen tarvottua polkua pitkin suoraan syliini. Tämä tehtiin vielä toisen kerran, kun se tuntui olevan niin kivaa. Tässä vaiheessa olikin sitten aika pakata varis kassiin, vaikka intoa olisi vielä riittänyt.
Paluumatkalla autolle otettiin hieman seuraamista ja sitten ajeltiin kotiin.
Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen herätys. Pitäisi ajella juniorinoutajien treeniin Kuusaalle kello yhdeksäksi. Matkaa on melkein sata kilometriä...
Hain siis eilen variksen sulamaan riistapakkasesta ja kävin tänään Marsan kanssa tekemässä muutaman treenin sillä.
Ensin kahlasin umpihankeen linjan. Vein variksen linjalle Marsan odotellessa (sen se osaa muuten tosi hyvin) ja lähetin n.linjan puolivälistä. Varis tuli nätisti ja sama tehtiin toiseen kertaan.
Sitten palasimme linjan alkuun, vein loppuun ja edelliseen lähetyspaikkaan siipidamit. Vaihteeksi neiti totesi että niitä piti ihmetellä muutama sekunti, ennenkuin pystyi ottamaan ne suuhunsa ja tuomaan minulle.
Seuraavaksi oli vuorossa kävelylenkki ja leikkimistä. Muutamaan otteeseen harjoiteltiin pillin vihellyksestä istumista ja se onnistui pari kertaa vaikka välimatkaa oli n. 15 metriä. Pariin otteeseen neidin piti ottaa muutama askel minua kohden, ennen kuin malttoi laskea takamuksensa maahan.
Paluumatkalla vein variksen hieman pidemmän matkan päähän tiestä, niin että Marsalla ei varmasti ollut mahdollisuutta nähdä minua. Voin vakuuttaa että umpihangessa kahlaaminen kävi työstä! Lähetin neidin etsimään varista, joka pian palautuikin lumeen tarvottua polkua pitkin suoraan syliini. Tämä tehtiin vielä toisen kerran, kun se tuntui olevan niin kivaa. Tässä vaiheessa olikin sitten aika pakata varis kassiin, vaikka intoa olisi vielä riittänyt.
Paluumatkalla autolle otettiin hieman seuraamista ja sitten ajeltiin kotiin.
Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen herätys. Pitäisi ajella juniorinoutajien treeniin Kuusaalle kello yhdeksäksi. Matkaa on melkein sata kilometriä...
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Pyryttää
Onneksi uskoin sääennustetta, enkä lähtenyt ajelemaan Äijälään treeneihin, ei olisi ollut kiva ajomatka tässä kelissä. Piti siis tehdä oma treeni.
Sain Arton avukseni damisingoksi ja lähdimme tuulen ja tuiskun keskelle. Ensin tehtiin kaksoismarkkeeraus. Ei muuten yhtään palellut enää sen jälkeen, kun oli hangessa tarponut tekemässä reitit, heittopaikan ja kohdat joihin damit heitetään! Pienoisen alkujärjestelyn jälkeen paikka alkoi olla käyttökelpoinen.
Ensin yhdellä damilla markkeeraus ja sitten pariin otteeseen kahdella damilla. Mietin hieman etukäteen, mitä neiti tuumaa siitä kun Arto onkin heittämässä dameja. Lähinnä iskisikö sillä kiusaus viedä dami Artolle. Mutta oikeastaan se ei piitannut heittäjästä nyt lainkaan, ei käynyt kurkkimassa kuka niitä dameja viskeli vaan keskittyi täysillä omaan työhönsä.
Olin ottanut mukaan myös vanhan, joskus mejätreeneissä käytetyn kestokanimme. Kävin viemässä sen n.60-70 metrin päähän tiestä. Sinänsä Marsalle jäi selkeä ura jota pitkin mennä se noutamaan, mutta sehän tässä oli tarkoituskin. Pupu jäi odottelemaan vuoroansa, se haetutettaisiin vasta paluumatkalla.
Pienen kävelylenkin jälkeen tehtiin taas linjallelähetykset. Kerran eteen, kerran taakse ja lopuksi kaksi kertaa eteen -lähetyksinä.
Paluumatkalla oli metsän kätköissä vielä se pupu, joka palautuikin nopeasti suoraan käteeni. Treenit menivät siis hyvin ja kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä.
Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun Väpä jouduttiin päästämään paremmille mejästysmaille. Tämä on tuonut päivään surullista sävyä. Kynttilä palaa pimeyden keskellä Väpän haudalla tanäänkin.
Sain Arton avukseni damisingoksi ja lähdimme tuulen ja tuiskun keskelle. Ensin tehtiin kaksoismarkkeeraus. Ei muuten yhtään palellut enää sen jälkeen, kun oli hangessa tarponut tekemässä reitit, heittopaikan ja kohdat joihin damit heitetään! Pienoisen alkujärjestelyn jälkeen paikka alkoi olla käyttökelpoinen.
Ensin yhdellä damilla markkeeraus ja sitten pariin otteeseen kahdella damilla. Mietin hieman etukäteen, mitä neiti tuumaa siitä kun Arto onkin heittämässä dameja. Lähinnä iskisikö sillä kiusaus viedä dami Artolle. Mutta oikeastaan se ei piitannut heittäjästä nyt lainkaan, ei käynyt kurkkimassa kuka niitä dameja viskeli vaan keskittyi täysillä omaan työhönsä.
 |
| Markkeerauksen dami löytyi. |
 |
| Dami äkkiä mammalle. |
 |
 |
| Tässähän tämä. |
Olin ottanut mukaan myös vanhan, joskus mejätreeneissä käytetyn kestokanimme. Kävin viemässä sen n.60-70 metrin päähän tiestä. Sinänsä Marsalle jäi selkeä ura jota pitkin mennä se noutamaan, mutta sehän tässä oli tarkoituskin. Pupu jäi odottelemaan vuoroansa, se haetutettaisiin vasta paluumatkalla.
Pienen kävelylenkin jälkeen tehtiin taas linjallelähetykset. Kerran eteen, kerran taakse ja lopuksi kaksi kertaa eteen -lähetyksinä.
Paluumatkalla oli metsän kätköissä vielä se pupu, joka palautuikin nopeasti suoraan käteeni. Treenit menivät siis hyvin ja kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä.
 |
| ♥ Marsa ♥ |
Päivän kuvat © Arto
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
...ja sitten joutuin matkahan varhain aamulla. Auton nokka kohti Laukaata ja Äijälää. Edessä pitkästä aikaa ihan kunnon junnutreeni. Ihanaa!
Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.
Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.
Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa. Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.
Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.
Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!
Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.
Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen! Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.
Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!
Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.
Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.
Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa. Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.
Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.
Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!
Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.
Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen! Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.
Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)