Back to the basics

Tänään oli junnunoutajien treenit. Sara lähti mukaan ja meni Polleparkkiin kuvaamaan ja katsomaan kun Ida ja Petra kisasivat "joulukinkkukisassa" esteitä.

Me Marsan kanssa mentiin treeniin johon ilmaantui yksitoista koirakkoa. Aiheena tänään oli kantaminen, malttaminen, palauttaminen, noutaminen ja lähihaku. Eli ihan perusteita taas mentiin ja tätä sitä tarvitaan. Sakkimme on aika sekalaista, meidän "pienten" lisäksi porukassa on jo taipparit läpäisseitä nuoria koiria ja parivuotiaita koiria joilta taipparit eivät ole menneet läpi. Melko sekalaista seurakuntaa siis ollaan, mutta tämähän ei olekaan mikään taipparikurssi.

Se on niin hauskaa, kun tietää että rauhaisassa tilanteessa jossa koira jaksaa keskittyä, tämä on ihan helppoa. Mutta kun soppaan lisätään kourallinen muita koiria ja ohjaaja jota vähän jännittää parin metrin päässä seisova rivistö katsojia, hommasta tulee huomattavasti haastavampaa.  Tämän vuoksihan sitä ajetaan näihin treeneihin, hankkimaan kokemuksia häiriöstä ja kuulemaan uusia vinkkejä. Ja ohjaajiamme on ihan pakko kehua. Eivät he meitä helpolla päästä, mutta aina tulee hyviä vinkkejä ja rakentavaa palautetta.

Katselin ensin parin koirakon työskentelyä. Vein Marsan pienelle kävelylle ennen omaa vuoroaan, sillä se oli ennättänyt nukkua autonperässä jo reilut kaksi tuntia. Onneksi se tykkää matkustaa autossa, nukkuu tyytyväisenä omassa osastossaan.

Omalla vuorollamme teimme ensin damin kantamista, mutkikasta reittiä vauhtia muutellen. Välillä vauhdissa dami omaan käteen ja takaisin koiralle.

Seuraavaksi koira paikalleen odottamaan ja ohjaaja muutaman metrin verran koiran eteen leikkimään dameilla. Samaa siirtyen koiran sivulle ja välillä käyden koiran luona. Marsa pysyi hyvin paikoillaan muuten, mutta kun kävelin sen selän takaa se ei malttanut olla kiepahtamatta niin, että näki minut koko ajan. Seuraavaksi otettiin vielä niin, etten mennyt aivan selän taakse vaan palasin takaisin päin, silloin malttoi istua kuin tatti paikoillaan.

Sitten noutoharjoituksia. Vein damin reilun kymmenen metrin päähän, kävelin oikealle taas reilun kymmenen metriä. Koira kutsuttiin luokse. Hmm! Tämä oli se suurimman osan kompastuskivi! Marsakin ajatteli ensin, että täytyy hakea se dami mammalle...  kun sitten "damin vartija" hieman ärähti ja mamma kutsui sitkeästi luokse, ei pieni koira ollut enää ihan varma mitä siltä haluttiin.  Se ei uskaltanut tulla täysillä luokse, ilman damia, mutta damiakaan ei saanut hakea.  Se kuitenkin päätti tulla mamman luokse, kaikesta hämmennyksestä huolimatta.  Voi sitä riemua kun tuli kehuja ja sai sitten vielä käydä hakemassa sen damin ja "vartijakin" oli ihan hiljaa.
Sama kuvio toistettiin vielä pari kertaa ja lopulta Marsa uskoi, että pääsee helpommalla kun käy hakemassa damin vasta luvan kanssa.
Tehtiin vielä sama homma kahdella damilla, niin ettei niitä oltu sijoitettu samaan linjaan koiran noudettavaksi.
Kotitreeniksi saimme tuon paikallaolon treenausta. Ja kun homma alkaa toimia lisätään omaan treeniin uusi harjoitus. Vien damin koirasta eteenpäin noudettavaksi, kävelen koiran taakse ja kutsun sen ensin luokse ja vasta sitten lähetän noutoon.  Tähän voi vielä lisätä yhden damin joka on matkalla koiran tullessa luokse.

Vein Marsan pienelle lenkille ja sitten autoon odottelemaan. Palasin kuuntelemaan ohjeita ohjauksen suuntien opettelun aloittamiseen ja lähihakuun. Tuo lähihaku on minulle ihan uusi juttu, mutta sitä täytynee kokeilla.
Väpän kanssa treenasin aikoinaan vasemmalle ja oikealle ohjausta ja ne se oppi hyvin (monen muun asian suhteen saan katsoa peiliin, laiska ohjaaja. Tai sanokaanko laiska hankkimaan itselleen ohjausta ja neuvoja.) Enhän niitä tosin käyttänyt kuin lähinnä silloin kun Väpä ei meinannut löytää damia kaislikosta, se totteli ohjausta upeasti vedessä ;)

Nämä treenit hoidettiin kahdessa ryhmässä vierekkäisillä pelloilla. Omaa häntää täytyy nostaa sen verran, että Marsalla ei käynyt mielessäkään karata viereiselle pellolle moikkaamaan kaveria, mutta ainakin yksi koirista joiden treeniä seurasin, ei malttanut pysyä omalla tontillansa.

Mä niiin tykkään tuosta Marsasta! Vaikka siitä "ei tulisi mitään", se on aivan mahtava pakkaus! Mamman silmäterä (kuten muu perhe Marsaa nimittelee)!

Nyt pitäisi varmaankin karata parina päivä töistä niin aikaisin, että ennättäisi metsään, tai sopivalle peltoaukealle (joka on vielä vähän hakusassa) ennen pimeän tuloa.

Ei tätä ole loppuun asti jaksanut lukea kukaan muu kuin minä! Mutta ei se mitään, itselleni minä näitä ihan enimmäkseen kirjoittelen. On kivaa seurata mitä kaikkea ollaan puuhattu, nämä päivät unohtuvat hiljalleen jos ei ole mitään faktaa tallessa.

Treenipäivä

Aamulla liikenteeseen ennen puolta yhdeksää.  Haimme Saran kanssa Petran ja lähdimme ajelemaan kohti Polleparkkia.  Tytöt menivät katsomaan estekisoja ja me Marsan kanssa noutotreeneihin.

Paikalla oli yhdeksän koirakkoa ja aiheena ohjauksen alkeet.  Toinen tehtävä oli pellola ja toinen hiekkatienpätkällä.  Kummassakin damit vietiin koiran kanssa yhdessä ja matkaa lisättiin siirtämällä lähetyspaikkaa kauemmas.  Koiran istumiskäsky annettiin pillillä ja sitten se lähettäminen: kummalla kädellä tahansa suunnan näyttäminen, mutta johdonmukaisesti aina samalla tavalla.  Käsi ei saa olla pään vieressä vaan keskellä yläpuolella ja koiraa EI lähetetä käden heilautuksella.
Tuo kädenheilautus tuntuu tulevan mulla ihan suoraan selkäytimestä! Täytyy varmaankin kehittää jokin rautalankakehikko joka tukee ranteen paikoilleen.  Mun täytyy varmaankin treenata ihan issekseni tuo homma muutamaan otteeseen, että se toimisi ilman ylimääräistä säheltämistä.

Kävin Marsan kanssa ensin peltotreenissä ja se meni ihan hyvin, mutta sain kyllä tosissani keskittyä siihen etten heilutellut kättäni.  Marsaa ei tuntunut haittaavan, että paikalla oli käynyt jo muutama koirakko ennen meitä. Kertaalleen neiti otti varaslähdön, mutta palasi heti komennosta takaisin.  Se taisi jo lähtiessään tietää, että nyt tuli mokattua. Oli ihan se näköinen

Vein Marsan vähäksi aikaa autoon odottelemaan ennen seuraava treenipistettä ja menin siksi aikaa katsomaan muiden harjoittelua. Anteeksi vaan, mutta on se ihan kiva nähdä että labukatkin saa välillä hepuleita ja pistää treenit ranttaliksi.  Olo keveni moisen nähtyäni huomattavasti, sillä tiedän että jossain vaiheessa meillä on sama riekkuminen edessä.

Hiekkatiellä oli pieni monttu johon dami vietiin.  Se katosi hyvin näkyvistä, varsinkin kun tie oli kauttaaltaan lehtien peitossa.  Marsa pyyhkäisi vauhdilla yli.  Kun kutsuin takaisinpäin, se ei olisi huomannut vieläkään koko damia ellei olisi suurinpiirtein astunut sen päälle.  Pari seuraavaa noutoa olivatkin sitten helpompia kun reitti oli tuttu.

Ennen kuin kaikki olivat tehneet harjoituksensa molemmissa pisteissä, oli kello jo yksi. Kolme tuntia hujahti hetkessä.  Molemmilla rasteilla tuli ohjaajilta hyviä neuvoja mihin asioihin kiinnittää huomiota ja vinkkejä omiin treeneihin.  Nyt kun vielä muistaisi kaiken!

Tytöt olivat vannottaneet että ainakaan ennen kahta heitä ei saa tulla hakemaan tallilta.  Käväisin siis vielä vähän kaupoilla ennen Polleparkkiin menoa.  Kun viimein menin tallille, sielä oli juuri alkamassa 110cm luokka, joten sitäkin piti vielä vähän katsoa.
Paluumatkalla käytiin vielä ostamassa Saralle uudet ratsastushanskat ja sitten kohti Keuruuta.  Saralla oli ratsastuskamppeet mukana, joten vein hänet tallille ja Petran kotiinsa.

Missasimme taas näyttelytreenit.  Kello oli jo neljä kun vein Petraa ja hetken harkitsin että hakisin äkkiä kotoa näyttelyhihnan ja menisin vähän myöhässä paikalle.  Mutta sitten totesin, että Marsalla on kyllä ollut jo ihan riittävän pitkä päivä tämän aamun treenin kanssa.  Ja perheen päivällinen valmistuisi melko myöhään, jos lähtisin vielä yli tunniksi koulutuskentälle.  Päätin siis ajella kotiin laittamaan ruokaa ja kyselemään leiriltä palanneen Sirjan kuulumisia.  Ai missäkö Arto oli?  No lähtenyt kalalle aamulla kello kahdeksan.

Liikenteessä

Ajelin Laukaan pohjoispuolelle katselemaan taippareita.  Edellisestä kerrasta on aikaa, sillä en ole käynyt sen jälkeen kun Väpän kanssa olimme kokeessa, vuonna 2001. Eipä nuo olleet pahemmin muuttuneet.  Katselin kuuden koiran suorituksen, niistä puolet pääsi jäljelle.  Jäljestystä en enää ennättänyt katsella, kun piti lähteä hakemaan Saraa.  Marsa oli turistina mukana, kuunteli laukauksia autossa istuessaan ja kun käytin sitä kävelyllä.  Ranta ja ruutu olivat reilun sadanmetrin päässä autojen parkkipaikalta.

Suunnitelmissa oli siis hakea Sara ja Jyväskylässä kaverin luona perjantaista asti kyläillyt Sirja ja ajella kotiin.  Yllätys oli melkoinen, kun Polleparkin luona olikin neljä tyttöä odottamassa kyytiä.  Pikaisen laskutoimituksen jälkeen totesin, ettei Sirja mahtuisi mukaan.  Netin selaamisen jälkeen on selvisi, että Keuruulle olisi lähdössä juna johon Sirja vielä ennättäisi.  Neiti ei kyllä ollut kovin iloinen tämän uutisen kuultuansa  ;)

Matkalla Jyväskylästä Keuruulle pari hirveä pyrki tekemään lähempää tuttavuutta automme kanssa.  Onneksi kääntyivät takaisin metsään.  

Täytynee tästä lähteä hakemaan Sirja rautatieasemalta...

***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***   ***

Kerkesin vielä ennen pimeää käydä Marsan kanssa metsälenkillä.  Otin mukaan kaksi damia ja tein vastaavanlaisen markkeerausharjoituksen kun eilen.  Nyt niin, ettei 1.muistidami ollut näkösällä.  Kakkoset kävin heittelemässä metsäpolun toisella puolella.  Kyllä neidin muisti toimii, se teki kunnon tappohypyn kohti damia sen edessä olleen puskan yli, ennen kuin dami edes oli näkyvissä.