Hakua ja muutakin

Maanantaina jatkettiin PeTo-kurssilla.  Porukka jaettiin kahteen seitsemän koirakon ryhmään ja jalkauduimme kiertelemään Keuruun keskustaan. Reitti oli suunniteltu siten, että ryhmämme tulivat välillä vastakkain. Matkalla tehtiin seuraamis-, istumis-, maahanmeno- ja seisomistreeniä. Ihan kiva, tuli samalla ulkoiltua reilun tunnin verran. Seuraavalla kerralla tutustutaan pk-jälkeen.

Tiistaina ajelin Meten kanssa Palokan "taakse" haku -treeneihin. Muu taippariporukka suuntasi Ankeriasjärven treenipaikkaan, mutta oman ryhmäni vetäjä kutsui ryhmämme kotiinsa, siellä kun oli hyvät maastot ympärillä harjoitusta varten.
Kuudesta koirakosta paikalle tuli viisi. Ensin mentiin läpi hakuruudun teko ja mitä tulisi huomioidan maastosta ja esim. tuulen suunnasta ruutua tehtäessä. Kovasti teroitettiin myös sitä, että ei saa jämähtää yhteen ja samaan paikkaan treenaamaan. Tai haetuttaa aina samaa määrää ruudusta.
Ruutu tehtiinkin sitten vain reilun parinsadan metrin päähän pihasta. Maija kävi viemässä damit paikoilleen, hän oli jo etukäteen käynyt merkkaamassa damien paikat pienillä keltaisilla nauhanpätkillä puihin. Sitten pääsimme seuraamaan 1,5 vuotiaan labradorin työskentelyä ruudussa. "Mallikoira" oli jo taipparit läpäissyt ja hienostihan se damit löysi. Vauhtia oli vain sen verran reippaasti, että välillä tarkkuus hieman kärsi.

Sitten laitettiin meidät kurssilaiset töihin. Menin Meten kanssa ruutuun neljäntenä kurssikoirakkona, eli hajuja oli ruutuun kertynyt jo ihan mukavasti.
Ensin otettiin löysät pois, eli heitettiin ruudun ulkopuolella damia pari kertaa noudettavaksi. Ja sehän sujui ihan hyvin.
Seuraavaksi siirryttiin ruutuun ja Mette seurasi tarkasti kun Maija vei dameja ruutuun, samalla äännellen että koiran huomio varmasti säilyisi. Sitten laukaus starttipistoolilla ja viimeisen damin heitto ruutuun (yhteensä seitsemän damia).
Mette haki ensin viimeisenä heitetyn damin. Sitten se lähti vasenta reunaa eteenpäin ja toi sieltä lähimmän damin. Seuraavaksi jo hieman kauemmas vasemmalle. Kertaalleen se vilkaisi olkansa yli, ja ihan selvästi tarkisti että mamma oli tallella ja jatkoi eteenpäin. Sieltä sitten löytyi kolmas dami. Keskeltä melko edessä ollut dami haettiin neljäntenä.
Ruutu oli tehty notkelmaan, siten että kauimmaiset damit olivat aika kaukana vastarinteessä ja matkalla piti ylittää muutama kaatunut puu. Marsa kävi melko lähellä keskellä kaukana ollutta damia, mutta ei löytänyt sitä. Tässä välissä se päätti tulla käväisemään luonani. Lähetin sen hieman oikealle, ja risukasan takaa oikealta löytyi sitten siinä suunnassa ollut kauempi dami.Tässä vaiheessa päätimme, että tämä on riittävä määrä.
Olin kyllä tosi tyytyväinen neidin hakuun. Eihän se toki juossut siellä sata lasissa koko ajan eteenpäin, mutta aina kun se tutki aluetta, se teki riittävän tehokasta työtä ja damin löydettyään lähti sitä heti palauttamaan.

Pari seuraavaa päivää vedettiin henkeä, tai no minulla oli muutakin puuhaa ja Mette piti vapaata. Tänään sitten otettiin mukaan pakkasesta sulateltu kani ja käytiin tekemässä ensimmäinen kunnon laahausjälki. Ihan vain sellainen n. 25 - 30 metrinen.
Ensimmäisellä lähetyksellä Mette eteni jälkeä noin puoleenväliin ja kadotti sen sitten ja eteni suoraan, kun jälki oli kaareva. Kutsuin sen takaisin, ja seuraava yritys tuotti tulosta. Vähän aikaa se ihmetteli kania, mutta toi sen sitten. Tosin jälki oli niin lyhyt, että se oikaisi suoraan luokseni, mutta sehän ei tässä tapauksessa haitannut yhtään. Pupu löydettiin jälkeä seuraten ja tuotiin, eli tavoite tästä treenistä oli saavutettu. Enempää emme tehneet, tämä sai riittää tällä kertaa.

Hauskaa Vappua!

Surkee, päivä 2

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Vähän olisi väsyttänyt, mutta ei auttanut muu kuin nousta kellon soidessa. Eipä Marsakaan kovin virkeältä näyttänyt.

Ensimmäinen treeni oli hakuruutu. Se rakennettiin samaan paikkaan, missä eilen noudettiin varista. Pari ensimmäistä teki ruudun dameilla. Marsalle ja labukalle taas käytettiin variksia, joita Marsalla haetutettiin kolme. Ruudun alkuosan poikki kulkenut leveä polku oli neidille hankala, se aina hidasti polulle tullessaan ja kahden variksen kanssa se jopa hetkeksi pysähtyi polulle. Viidennelle koirakolle ei ruutua edes yritetty, vaan sille tehtiin perus damin nouto metsikössä.

Seuraavaksi tehtiin laahausjälki. Kani on ollut hieman hankala, kun se on niin tuore tuttavuus. Marsa jäljesti mallikkaasti pupulle ja toi sitä reilut viisi metriä, sitten se jäi ihmettelemään. Kouluttaja yritti sitten käydä katsomassa touhua, mutta sinä vaiheessa Marsa taas totesi, että pupu taitaakin kuulua kouluttajalle ja peruutteli muutaman metrin päähän. Olin jo aiemmin jutellut kouluttajan kanssa siitä, että Marsa tarvitsee myös lisää kokemusta siitä, että ruudussa ja jäljellä voi liikkua vieraita ihmisiä. Tällä hetkellä neiti kunnioittaa liikaa näitä ylimääräisiä henkilöitä, kun ei treneissä ole moiseen tottunut. No, pupu saatiin lopulta minulle, pientä pönkitystä itsevarmuuteen vielä tarvitaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vesinouto. Tämähän se oli Marsalle mieluisin. Veteen mentiin vauhdilla ja lokki uitettiin ripeästi rantaan. Venettä se ei varmaankaan ennättänyt edes huomata tässä vaiheessa.
Kun Marsa toi toista lokkia rantaan, manasin kun kenelläkään ei ollut kameraa, sillä siitä olisi saanut aivan mahtavan kuvan. Samalla kun Marsa oli ottanut lokin siivestä kiinni, lintu oli heilahtanut vedessä niin, että sen pää oli Marsan lapojen päällä. Neiti näytti ihan siltä kuin yrittäisi pelastaa hukkuvaa, kun linnun kaula ja pää lepäsivät hiljalleen uinnin tahtiin keinahdellen Marsan selässä. Mutta kun sitä kameraa ei ollut kenelläkään...
Rannasta pois lähtiessämme Marsa heitti vielä kaihoisia katseita venettä kohti eikä millään meinannut uskoa, että tämä hauskuus oli ohi.

Koska tekokasta työaikaa oli vielä jäljellä, meille neuvottiin vielä lopuksi linjalle lähetyksiä. Ja sitten kokeiltiin samaa vielä omien koiriemme kanssa.

Todella mukava, mutta aika raskas viikonloppu. En voinut kuin ihmetellä, että koirat vielä toisenakin päivänä jaksoivat tehdä jotain ja keskittyä kuuntelemaan ohjaajiansa. Varsinkin se, että koirat koko ajan näkivät toistensa työskentelyn, oli niille todella stressaavaa. Mutta niin sitä vain luovittiin koko tehoviikonloppu läpi.
Ehkä olisi ollut parempi, että homma olisi pilkottu lyhemmiksi pätkiksi ja useammalle päivälle, mutta menihän tämä näinkin. Tosin tällainen tehorupeama kallistuu vielä vahvemmin ohjaajien koulutukseen kuin siihen että koirat ihan hirveästi oppisivat.
Monet keskustelut kävimmekin kouluttajiemme kanssa. Kysymyksiä lenteli ja puimme eri kanteilta koirien koulutuksen määrää, eri tapoja, kaikkea mahdollista. Nämä keskustelut olivat todella hyödyllisiä ja mukavia. Kaiken kaikkiaan, meillä oli aivan mahtava treeniporukka, siinä sitä pohdittiin syntyjä syviä lyhyen tuttavuuden jälkeen!

Surkee, päivä 1

Aamulla varhain kohti Korpilahtea ja Surkeenjärven matkailutilaa. Pihapiiriin kertyikin paljon autoja, sillä osallistujia K-S Noutajakoirayhdistyksen taipparikurssille oli ilmoittautunut ihan mukavasti.
Pienen alku "puhuttelun" jälkeen jakaannuimme ryhmiin ja ryhdyimme töihin. Omassa ryhmässämme oli se hauska piirre, että meitä oli yksi labukka, yksi flatti, yksi kultsikka, yksi kihara ja yksi tolleri.

Ensin oli pientä testausta siitä, että koirat ylipäätään tekivät jotain, eli ihan perus luoksetulosta aloitettiin. Ja sehän sujui kaikilta mallikkaasti!
Seuraavaksi oli vuorossa damin noutamista. Ohjeita ja pieniä vinkkejä työn loppuviilaukseen sateli kahdelta kouluttajaltamme ja osittain tämän vuoksi oli ihan kiva istuskella ohjaajantuolissa (jonka onneksi olin älynnyt ottaa mukaan) ja kuunnella myös muille tulevia vinkkejä. Tosin eipä sillä peltoaukealla juurikaan voinut muuta tehdä, kun seurata toisten suorituksia! Tai ehkä vähän välillä sivusilmällä vilkaista mitä muissa ryhmissä tehtiin. Siinähän sitä sitten tuli samalla Marsallekin kunnon siedätyshoitoa toisten treenailun katsomiseen. Alkupäivästä se jaksoi istua tosi skarppina ja tuijottaa muiden touhua, loppupäivästä oli havaittavissa pientä turnausväsymystä ; )

Lounastauon jälkeen oli vuorossa laukauksien kuuntelu ja sekin meni yhtä hieman pelästynyttä lukuun ottamatta ihan hyvin.
Seuraavaksi otettiin riistat kehiin tutustumista varten. Lokki oli her-vot-to-man suuren näköinen! Se oli yli puolet Marsan koosta. Sitkeästi se neiti vaan yritti sitä kammeta pellon poikki. Kertaalleen sai hyvän otteen rinnasta, mutta hermostui(?) pienen matkan sitä näin raahattuaan kun ei nähnyt sen takaa mitään. Enimmäkseen kantoi siivestä niskat tiukassa takakenossa.

Metsikön puolella oli meidän varikseen tutustumisemme. Sehän olikin Marsan vanha tuttu ja tänään neiti toi sitä ihan mallikkaasti. Meidän ei tarvinnut tehdä lainkaan tuttavuutta sukkaan pakatun variksen kanssa.

Kun olisi ollut vuoro tutustua kaniin, alkoi toinen ryhmä jo hieman "ahdistella" meitä. He kun olivat olleet jo vedinoudossa ja olivat tulossa kokeilemaan meillä olleita riistoja. Eli kani jäi aika vähälle, mutta kyllä Marsa sitäkin varovaisesti ehti kantaa pienen matkan.

Sitten siirryttiin rantaan kokeilemaan vesinoutoa. Se oli Marsalle varmasti kaikkein mieluisinta. Sinnehän tuo ryntäsi damia hakemaan ja toi myös sen minulle.
Yksi ryhmästämme ei ollut aivan yhtä ihastunut uimiseen ja siinä sitten saimmekin jälleen kerran todistaa kuinka asialleen omistautunut ohjaaja tekee kaikkensa koiran onnistuneen suorituksen eteen: housut ja kengät pois, pikkuhousuissa ja fleesepaidassa järveen houkuttelemaan koiraa, joka näin saatiinkin noutamaan dami raivoisien suosionosoitusten saattelemana!

Nyt vähän väsyttää. Reilut kuusi tuntia pihalla ja minulla tuntuu olevan raitisilmamyrkytys. Onneksi tänään ei satanut. Välillä auringon paistaessa oli todella lämmin ja taas tuulen puhaltaessa alkoi palella. Omaan herkkyyteeni lämmön vaihtelulle toi pienen pikantin lisänsä se, että koko viikon tuloaan tehnyt flunssa alkoi viime yönä nostaa lämpöäni. En uskaltanut aamulla edes ajatella kuumemittaria, parempi kun ei tiedä... Ja on tuo Marsakin väsynyt, Reiska saa touhuta ihan rauhassa!

Huomenna on vuorossa toinen treenipäivämme.

Jänöjussin sulattelua

Maanantaina otin damikassin mukaan metsälenkille. Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni sitä, mihin on iloisuus kadonnut, ja nyt tarkoitan työskentelyn loppuvaiheen iloisuutta. Ainahan Marsa on ollut riemuissaan kun näkee että mennään jotain tekemään, oli sitten mukana dameja, riistaa, ihan mitä tahansa. Innoissaan lähtee noutamaan, ihan sata lasissa. Mutta nyt on sitten alkanut "roikkua" damienkin päällä, ennen kuin nostaa ja lähtee palauttamaan.
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.

Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.

Tuunasin vanhasta autoliikkeen mainoskassista itselleni
tosi hyvän damikassin.

Reilun puolen tunnin samoilun jälkeen kaivoin taas damit esille ja tein viidellä suurehkon hakuruudun melko tiheään metsikköön, Marsan istuskellessa kassin vieressä ruohomättäällä. (Jos se jotain on tämän talven aikana oppinut, niin odottelemaan paikallaan irrallansa, kun minä puuhastelen omia touhujani damien tai varisten kanssa.)

Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.

Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa  ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?

May Day

Kun aloitin tämän blogin, niin ajattelin että sitten kun joskus on sata postausta tehtynä voisi varmaankin lopettaa. No, eilen tuli täyteen sata ja tässä sitä taas ollaan.
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.

Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!

Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.

Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.

Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.

Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua  jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!!  Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.

Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!