Vauhdikas viikonloppu, flunssaisena. Lauantaina heti aamusta Korpilahdelle, matkailutila Surkeenjärvelle, tekemään jälkiä koetta varten. Saimme Arton kanssa mukaamme Päivin, joka oli toisessa mejä-kokeessansa. Vettä tihuutti taivaalta mutta ei se tahtia haitannut. Pari hyvää avo-jälkeä saatiin tehtyä, aurinko näyttäytyi ja päästiin vielä ihan ihmisten ajoissa pois metsästä.
Koepaikalla käväistiin huuhtelemassa hirvikärpäset pois ja syömässä riistakeittoa. Samalla kävi ilmi, että seuraavan päivän kokeessa ryhmässämme olisi vain kaksi avo-jälkeä, eli meille tulisi heti ensimmäisen jäljen opastus ja perään Repen startti. Minun kurkkuni oli melkoisen kipeä ja olo oli muutoinkin tukkoinen. Arto oli suunnitellut sunnuntaiksi kalastusreissua, mutta "uhrautui" oppaaksi, onneksi oli ollut jälkeä verettämässä.
Sunnuntaiaamuna, kellon soittaessa, kävi mielessä koko homman peruminen. Mitä sitä sinne asti lähtee rämpimään, kun nolla kuitenkin taas tulee... No, kamat kasalle ja menoksi. Marsa lähti mukaan tutustumaan koepaikan ilmapiiriin. Niin ja kuuntelemaan laukauksia! Porukkaa oli paljon, kyseessä kun oli viiden tuomarin koe.
Normaalien alkukuvioiden jälkeen päästiin tienpäälle. Ensin lähti Arto oppaaksi jäljellemme ja minä ryhdyin "virittämään" Repeä. Se oli tosi tohkeissaan ja olisi ihan väkisin ollut menossa heti metsään. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Arto seurueineen tupsahti takaisin tielle.
Repe lähti heti alusta alkaen innoissaan liikkeelle. Mentiin tosi tarkasti ensimmäiselle kulmalle. Sitä lähestyttäessä alkoi tuskanhiki nousta otsalle, kun näin että tulemme suht´tuoreelle hakkuuaukolle, Repe kun ei ole tainnut aukoilla juuri treenata. Mutta se jatkoi tarkkaa työtä ja aukolla olleen makauksen se merkkasi tapansa mukaan tosi hyvin. Se pysähtyi selvästi, nuuski ja jatkoi matkaa n. 5 sekunnin kuluttua. Kulma mentiin tarkasti, ei askeltakaan yli makauksen.
Sitten tuli se ensimmäinen työtapaturma. Toinenkin makaus oli hakkuuaukolla ja nyt kävi niin ikävästi, että tuulenpuuskat painoivat makuulta vasemmalle jatkuvan jäljen tuoksua suoraan meitä kohti. Repe haistoi jäljen ja ohitti toisen makauksen jonkin matkan päästä, harmi kun tuuli ei tullut sen makauksen suunnasta. No, tarkka työskentely jatkui. Reilut satametriä ennen loppukaatoa, oli jäljen oikealla puolella pieni notkelma, jossa oli edellisenä yönä ollut "hirvien bileet" ja se oli ihan pakko käydä tutkimassa. Matkaa oli reilut kymmenen metriä jäljestä, Repe tutki aluetta ja palasi sitten melkein takaisin jäljelle. Juuri ennen kuin palasimme tarjoustarrojen turvalliselle vanalle, se päätti kuitenkin käydä vielä varmistamassa ettei alueelle vain ollut jäänyt yhtään hirveä. Palasimme siis toiselle kierrokselle tutkimaan makuita. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, että jos ei nyt ala kuono kääntyä kohti jälkiuraa, niin hukka meidät perii. Kuin ajatukseni lukien Repe huokaisi ja palasi työtehtävänsä pariin. Taas mentiin kuono maassa eteenpäin ja saavuttiin kaadolle. Sorkkaa Repe nuuhkaisi ja jatkoi sitten matkaansa! Minä ehdin jo manata mielessäni, mutta samassa Repen pään päälle syttyi lamppu: sorkka. Meidän dementikko tajusi että hänhän oli juuri nuuhkaissut sorkkaa! Koira kääntyi kaksi metriä kaadon jälkeen paikallaan täyskäännöksen ja ryntäsi sorkalle. Se nappasi sorkan suuhunsa, nosti sitä suoraan tuomaria kohti ja päästi suustansa tuon tollereille melko tyypillisen röhkimisen. Tuomarilla oli hauskaa ja hän antoi luvan kiittää koiraa. Saimmepa vielä kuulla hänen kehuvan oppaalle, että tässä oli malliesimerkki oikeasta vauhdista jäljellä liikuttaessa.
Kun pääsimme autolle, kysyin Artolta haluaako hän kuulla selostukseni jäljestä vai odottaako tulosta iltaan. Sen verran sanoin, että nolla ei ole tälläkertaa tulossa. Arto päätti odottaa iltaan.
On tuo avo-jälkien kanssa touhuaminen paljon helpompaa. Kävimme purkamassa jälkemme ja olimme päivän työn tehneenä koekeskuksessa klo 11.30. Sitten vain saunaan, syömään ja odottelemaan ja odottelemaan ja odottelemaan.
Marsa istuskeli välillä seuranamme pihalla, sillä oli lähes ikäistään seuraa kun Koton V-P:n 10kk -ikäinen Felix oli myös paikalla. Neiti otti vastaan kaikki rapsutukset joita ohikulkijoilta sai. Välillä käytiin vähän kävelyllä ja molemman koirat pääsivät uimaan läheiselle järvelle.
Loppusaldo viikonlopulta oli Repelle AVO 1, 44pistettä. Avoimen luokan mestaruuden vei Hugo eli Mallorn`s Zone Alarm (49p.), om. ja ohj.Kirsi Hjelt. Tämän koiran työskentelyä Arto pääsi seuraamaan jälkeämme opastaessaan. Ja seinällämme roikkunut voi-luokan mestaruuslautanen siirtyi Nojosen Timon olohuoneeseen, sillä mestaruuden vei Kuti eli Vimpulan Neuvokas Norman (49p.).
Repen koeselostus:
"Repelle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Jälkityötä tehdään sekä maa- että ilmavainulla, vauhti on sopivaa ja työ on jälkitarkkaa. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus merkataan. Toinen kulma oikaistaan ja makaus jää merkkaamatta. Viimeisellä suoralla vainu riistasta vie Repen kahdesti samaan paikkaan jäljen sivulla. Löytää kuitenkin takaisin jäljelle ja jäljestys jatkuu. Jälkeä pitkin kaadolle, jota ensin vain hätäisesti nuuhkaisee. Palaa kuitenkin omimaan sen suuhunsa ja esittelee sitä tuomarille. Ohjaaja luottaa hyvään koiraansa."
