Lauantaina oli Korpilahden mejän jälkientekopäivä. Olimme siis taas kerran Surkeella! Keli oli aivan ihana, ei kuuma eikä kylmä, ei satanut. Jos ei olisi ollut hirvikärpäsiä, niin olisi ollut aivan täydelliset olosuhteet tehdä jälkiä!
Yöllä sitten satoi ja satoi, välillä satoi aivan kaatamalla. Ou nou :(
Opastin aamun toisen jäljen. Varauduin sorkanvientiin sadetakilla, sillä kaadon paikka oli 200 metriä tieltä, tiheän n.kaksi ja puolimetriä korkean koivupöheikön takana. Housut olivat tämän keikan jälkeen läpimärät, aivan kuin olisin käynyt uimassa. Kun palailimme jäljen lopussa tielle, kastuin sitten aivan kokonaan. Niin kastuivat kaikki muutkin!
Mutta ei auttanut kuin hypätä autoon ja ajaa kohti seuraavaa jälkeä, sillä oma vuoromme oli seuraavaksi.
Jälki oli juuri sellainen mitä en olisi meille toivonut, paljon sammalta, kosteikkoa ja aukeata maastoa. Tosi paha kaatosateen jälkeen.
Ensimmäinen makaus merkattiin kauniisti pysähtyen. Matkalla tehtiin yksi laajahko rengastus, jäljeltä poistuttiin ja sille palattiin täysin samasta kohtaa. Ensimmäisellä kulmalla oli katko, joka meni ällistyttävän hyvin: yhdellä rengastuksella suoraan veretyksen jatkoon. Olin sanaton!
Toinen makaus merkattiin myös pysähtyen. Toinen kulma pienellä rengastuksella, ei kuitenkaan edes jälkiliinan mittaa.
Kolmas makaus nopeasti nuuhkaisten, kuitenkin niin että koira selvästi pysähtyi, mutta kovin lyhyeksi hetkeksi. Kolmas kulma aivan jäljen päällä, mutta sitten... aivan lyhyen matkaa viimeistä osuutta kuljettuamme tulimme tuoreelle hakkuuaukolle, mustalle mullalle. Siitä Marsa varmaanki bongasi jotain, ties mitä, ja lähti jonkinmatkaa jäljen sivussa palaamaan takaisin päin. Tuomittiin hukka.
Palattiin jäljelle ja jatkettiin matkaa mustalla mullalla pienten kantojen seassa. Sitten takaisin harvahkoon metsään. Hetken aikaa näytti, että Marsa menee viimeisen makauksen ohi, mutta se kääntyi sitä kohti makauksen oikealta puolelta ja painoi hetkeksi kuononsa sitä nuuhkiakseen. Matka jatkui.
Sorkasta melkein mentiin koko konkkaronkka ohi (opaskin taisi hetken seurata Marsan eikä merkkien perässä). En nähnyt sorkkaa, mutta havaitsin yllättäen että edessämme oli pitkillä krepeillä merkattu "polku", olimme siis jo poistuneet jäljeltä kohti tietä. Onneksi Marsakin pysähtyi miettimään ja sain tilaisuuden kehoittaa sitä jäljelle. Melkein kuulin sen korvien välissä käyvän raksutuksen. Hetken tuumattuaan neiti lähti palailemaan jalanjälkiä myöten ja tulimme sorkalle takakautta. En vieläkään tiedä mikä siinä oikein oli. Ehkä jäljessä oli pieni mutka, tai sitten neiti meni kuusikossa ilmavainuunsa luottaen kaadon ohi. Jokatapauksessa, häntä heiluen tervehdittiin jäljen päästä löytynyttä aarretta!
Matkalla yksi hukka ja tuloksena VOI 2, 39 pistettä. Olisi siis tullut tosi hyvät pisteet ilman tuota hukkaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sorkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sorkka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Jälkitreeniä
Alkuviikko meni töiden merkeissä. Keskiviikkona kävimme taas kävelemässä läpi yhden jäljen koemaastossa. Onneksi isommat harvennushakkuut eivät olleet osuneet tälle jäljelle.
Torstaina oli vuorossa harjoitusjälkien tekoa Marsalle ja Repelle, joten perjantai-illan ohjelma oli sitä myöten suunniteltu. Yöllä ja aamulla oli satanut aika reilusti, mutta onneksi sade taukosi illaksi.
Torstaina oli vuorossa harjoitusjälkien tekoa Marsalle ja Repelle, joten perjantai-illan ohjelma oli sitä myöten suunniteltu. Yöllä ja aamulla oli satanut aika reilusti, mutta onneksi sade taukosi illaksi.
 |
| Repe kevään ensimmäisellä jäljellä. |
 |
| Marsa menossa. |
 |
| Saalis talteen! |
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Kevään ensimmäinen verijälki
Eilinen kului lähinnä auton ratissa, tyttöjä kuskaillessa. Mitä nyt pihistin sen pienen hetken pupun ja Marsan treenille. Mutta minun viilettäessäni ympäriinsä, kävivät Arto ja Aija tekemässä mejä-jäljet metsikköön. Heta on hieman kipeänä, joten jäljet tehtiin lähinnä Marsalle ja yhdelle vierailevalle tähdelle, nuorelle labradorinnoutajalle. Dina meni oman jälkensä jo eilen, mutta tänään oli sitten meidän vuoromme.
Väpän vanhoissa koevaljaissa löytyi sen verran säätövaraa, että ne saattoi laittaa Marsallekin käyttöön. Hieman oli hidasta metsään lähteminen, kun piti oikein miettiä mitä kaikkea tarvitsee mukaansa, jäi tuo treenaminen ja muu aikans vähälle viime vuonna. Veritippa, valjaat, naru, sorkka yms. rekvisiitta löytyi lopulta ja sitten mentiin metsään.
Ihanaa! Oli niin U-P-E-A-A tehdä vaihteeksi jotain sellaista josta tietää jotain, joka on tuttua ja kotoisaa, päässä on valmiina toimintamallit mitä tekee jos tulee vastaan jotain yllättävää... Olen tämän talven ollut noiden nou ja nome -harjoituksien kanssa kuin orpo piru eksyksissä ;D
Kevään ensimmäinen jälki oli lyhyt, varmaankin reilut 250 metriä. Ihan hyvinhän tuo meni. Ekalla suoralla teki pienen kaarron vasemmalle, mutta maasto oli aika avointa ja tuuli puski puuskissa siihen suuntaan. Aivan itse palautui jäljelle. Ensimmäinen makaus nuuskittiin.
Kulmalla ei tullut lenkkiä vaan matka jatkui jäljen suuntaisesti.
Heti kulman jälkeen oli parikin vanhaa tienpohjaa, ruohikkoista polkua, suorassa kulmassa jäljen poikkisuuntaisesti kulkevia. Ne tuntuivat vetävän puoleensa. Marsa kävi pienellä lenkillä, taas vasemmalla, mutta kurvasi sitten takaisin ensimmäisen kulman makaukselle, josta matka taas jatkui jälkeä pitkin.
Seuraava makaus nuuhkittiin ja taas jatkettiin jälkeä. Pientä siksakkia jäljen päällä ja sorkka löytyi. Sorkka oli aika painava, mutta niin vain neiti kantoi sen sitkeästi koko matkan autolle.
Kiitos Aija ja Arto! Kevään ensimmäinen mejätreeni tehtynä!
Väpän vanhoissa koevaljaissa löytyi sen verran säätövaraa, että ne saattoi laittaa Marsallekin käyttöön. Hieman oli hidasta metsään lähteminen, kun piti oikein miettiä mitä kaikkea tarvitsee mukaansa, jäi tuo treenaminen ja muu aikans vähälle viime vuonna. Veritippa, valjaat, naru, sorkka yms. rekvisiitta löytyi lopulta ja sitten mentiin metsään.
 |
| Menossa jäljelle. ©Aija |
 |
| Tästä se alkaa. ©Aija |
Kulmalla ei tullut lenkkiä vaan matka jatkui jäljen suuntaisesti.
Heti kulman jälkeen oli parikin vanhaa tienpohjaa, ruohikkoista polkua, suorassa kulmassa jäljen poikkisuuntaisesti kulkevia. Ne tuntuivat vetävän puoleensa. Marsa kävi pienellä lenkillä, taas vasemmalla, mutta kurvasi sitten takaisin ensimmäisen kulman makaukselle, josta matka taas jatkui jälkeä pitkin.
Seuraava makaus nuuhkittiin ja taas jatkettiin jälkeä. Pientä siksakkia jäljen päällä ja sorkka löytyi. Sorkka oli aika painava, mutta niin vain neiti kantoi sen sitkeästi koko matkan autolle.
Kiitos Aija ja Arto! Kevään ensimmäinen mejätreeni tehtynä!
 |
| Seuraa jälkeä, ei avomerkkiä ;) ©Aija |
maanantai 5. syyskuuta 2011
Viikonloppu Surkeella ;)
Vauhdikas viikonloppu, flunssaisena. Lauantaina heti aamusta Korpilahdelle, matkailutila Surkeenjärvelle, tekemään jälkiä koetta varten. Saimme Arton kanssa mukaamme Päivin, joka oli toisessa mejä-kokeessansa. Vettä tihuutti taivaalta mutta ei se tahtia haitannut. Pari hyvää avo-jälkeä saatiin tehtyä, aurinko näyttäytyi ja päästiin vielä ihan ihmisten ajoissa pois metsästä.
Koepaikalla käväistiin huuhtelemassa hirvikärpäset pois ja syömässä riistakeittoa. Samalla kävi ilmi, että seuraavan päivän kokeessa ryhmässämme olisi vain kaksi avo-jälkeä, eli meille tulisi heti ensimmäisen jäljen opastus ja perään Repen startti. Minun kurkkuni oli melkoisen kipeä ja olo oli muutoinkin tukkoinen. Arto oli suunnitellut sunnuntaiksi kalastusreissua, mutta "uhrautui" oppaaksi, onneksi oli ollut jälkeä verettämässä.
Sunnuntaiaamuna, kellon soittaessa, kävi mielessä koko homman peruminen. Mitä sitä sinne asti lähtee rämpimään, kun nolla kuitenkin taas tulee... No, kamat kasalle ja menoksi. Marsa lähti mukaan tutustumaan koepaikan ilmapiiriin. Niin ja kuuntelemaan laukauksia! Porukkaa oli paljon, kyseessä kun oli viiden tuomarin koe.
Normaalien alkukuvioiden jälkeen päästiin tienpäälle. Ensin lähti Arto oppaaksi jäljellemme ja minä ryhdyin "virittämään" Repeä. Se oli tosi tohkeissaan ja olisi ihan väkisin ollut menossa heti metsään. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Arto seurueineen tupsahti takaisin tielle.
Repe lähti heti alusta alkaen innoissaan liikkeelle. Mentiin tosi tarkasti ensimmäiselle kulmalle. Sitä lähestyttäessä alkoi tuskanhiki nousta otsalle, kun näin että tulemme suht´tuoreelle hakkuuaukolle, Repe kun ei ole tainnut aukoilla juuri treenata. Mutta se jatkoi tarkkaa työtä ja aukolla olleen makauksen se merkkasi tapansa mukaan tosi hyvin. Se pysähtyi selvästi, nuuski ja jatkoi matkaa n. 5 sekunnin kuluttua. Kulma mentiin tarkasti, ei askeltakaan yli makauksen.
Sitten tuli se ensimmäinen työtapaturma. Toinenkin makaus oli hakkuuaukolla ja nyt kävi niin ikävästi, että tuulenpuuskat painoivat makuulta vasemmalle jatkuvan jäljen tuoksua suoraan meitä kohti. Repe haistoi jäljen ja ohitti toisen makauksen jonkin matkan päästä, harmi kun tuuli ei tullut sen makauksen suunnasta. No, tarkka työskentely jatkui. Reilut satametriä ennen loppukaatoa, oli jäljen oikealla puolella pieni notkelma, jossa oli edellisenä yönä ollut "hirvien bileet" ja se oli ihan pakko käydä tutkimassa. Matkaa oli reilut kymmenen metriä jäljestä, Repe tutki aluetta ja palasi sitten melkein takaisin jäljelle. Juuri ennen kuin palasimme tarjoustarrojen turvalliselle vanalle, se päätti kuitenkin käydä vielä varmistamassa ettei alueelle vain ollut jäänyt yhtään hirveä. Palasimme siis toiselle kierrokselle tutkimaan makuita. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, että jos ei nyt ala kuono kääntyä kohti jälkiuraa, niin hukka meidät perii. Kuin ajatukseni lukien Repe huokaisi ja palasi työtehtävänsä pariin. Taas mentiin kuono maassa eteenpäin ja saavuttiin kaadolle. Sorkkaa Repe nuuhkaisi ja jatkoi sitten matkaansa! Minä ehdin jo manata mielessäni, mutta samassa Repen pään päälle syttyi lamppu: sorkka. Meidän dementikko tajusi että hänhän oli juuri nuuhkaissut sorkkaa! Koira kääntyi kaksi metriä kaadon jälkeen paikallaan täyskäännöksen ja ryntäsi sorkalle. Se nappasi sorkan suuhunsa, nosti sitä suoraan tuomaria kohti ja päästi suustansa tuon tollereille melko tyypillisen röhkimisen. Tuomarilla oli hauskaa ja hän antoi luvan kiittää koiraa. Saimmepa vielä kuulla hänen kehuvan oppaalle, että tässä oli malliesimerkki oikeasta vauhdista jäljellä liikuttaessa.
Kun pääsimme autolle, kysyin Artolta haluaako hän kuulla selostukseni jäljestä vai odottaako tulosta iltaan. Sen verran sanoin, että nolla ei ole tälläkertaa tulossa. Arto päätti odottaa iltaan.
On tuo avo-jälkien kanssa touhuaminen paljon helpompaa. Kävimme purkamassa jälkemme ja olimme päivän työn tehneenä koekeskuksessa klo 11.30. Sitten vain saunaan, syömään ja odottelemaan ja odottelemaan ja odottelemaan.
Marsa istuskeli välillä seuranamme pihalla, sillä oli lähes ikäistään seuraa kun Koton V-P:n 10kk -ikäinen Felix oli myös paikalla. Neiti otti vastaan kaikki rapsutukset joita ohikulkijoilta sai. Välillä käytiin vähän kävelyllä ja molemman koirat pääsivät uimaan läheiselle järvelle.
Loppusaldo viikonlopulta oli Repelle AVO 1, 44pistettä. Avoimen luokan mestaruuden vei Hugo eli Mallorn`s Zone Alarm (49p.), om. ja ohj.Kirsi Hjelt. Tämän koiran työskentelyä Arto pääsi seuraamaan jälkeämme opastaessaan. Ja seinällämme roikkunut voi-luokan mestaruuslautanen siirtyi Nojosen Timon olohuoneeseen, sillä mestaruuden vei Kuti eli Vimpulan Neuvokas Norman (49p.).
Repen koeselostus:
"Repelle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Jälkityötä tehdään sekä maa- että ilmavainulla, vauhti on sopivaa ja työ on jälkitarkkaa. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus merkataan. Toinen kulma oikaistaan ja makaus jää merkkaamatta. Viimeisellä suoralla vainu riistasta vie Repen kahdesti samaan paikkaan jäljen sivulla. Löytää kuitenkin takaisin jäljelle ja jäljestys jatkuu. Jälkeä pitkin kaadolle, jota ensin vain hätäisesti nuuhkaisee. Palaa kuitenkin omimaan sen suuhunsa ja esittelee sitä tuomarille. Ohjaaja luottaa hyvään koiraansa."
Koepaikalla käväistiin huuhtelemassa hirvikärpäset pois ja syömässä riistakeittoa. Samalla kävi ilmi, että seuraavan päivän kokeessa ryhmässämme olisi vain kaksi avo-jälkeä, eli meille tulisi heti ensimmäisen jäljen opastus ja perään Repen startti. Minun kurkkuni oli melkoisen kipeä ja olo oli muutoinkin tukkoinen. Arto oli suunnitellut sunnuntaiksi kalastusreissua, mutta "uhrautui" oppaaksi, onneksi oli ollut jälkeä verettämässä.
Sunnuntaiaamuna, kellon soittaessa, kävi mielessä koko homman peruminen. Mitä sitä sinne asti lähtee rämpimään, kun nolla kuitenkin taas tulee... No, kamat kasalle ja menoksi. Marsa lähti mukaan tutustumaan koepaikan ilmapiiriin. Niin ja kuuntelemaan laukauksia! Porukkaa oli paljon, kyseessä kun oli viiden tuomarin koe.
Normaalien alkukuvioiden jälkeen päästiin tienpäälle. Ensin lähti Arto oppaaksi jäljellemme ja minä ryhdyin "virittämään" Repeä. Se oli tosi tohkeissaan ja olisi ihan väkisin ollut menossa heti metsään. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Arto seurueineen tupsahti takaisin tielle.
Repe lähti heti alusta alkaen innoissaan liikkeelle. Mentiin tosi tarkasti ensimmäiselle kulmalle. Sitä lähestyttäessä alkoi tuskanhiki nousta otsalle, kun näin että tulemme suht´tuoreelle hakkuuaukolle, Repe kun ei ole tainnut aukoilla juuri treenata. Mutta se jatkoi tarkkaa työtä ja aukolla olleen makauksen se merkkasi tapansa mukaan tosi hyvin. Se pysähtyi selvästi, nuuski ja jatkoi matkaa n. 5 sekunnin kuluttua. Kulma mentiin tarkasti, ei askeltakaan yli makauksen.
Sitten tuli se ensimmäinen työtapaturma. Toinenkin makaus oli hakkuuaukolla ja nyt kävi niin ikävästi, että tuulenpuuskat painoivat makuulta vasemmalle jatkuvan jäljen tuoksua suoraan meitä kohti. Repe haistoi jäljen ja ohitti toisen makauksen jonkin matkan päästä, harmi kun tuuli ei tullut sen makauksen suunnasta. No, tarkka työskentely jatkui. Reilut satametriä ennen loppukaatoa, oli jäljen oikealla puolella pieni notkelma, jossa oli edellisenä yönä ollut "hirvien bileet" ja se oli ihan pakko käydä tutkimassa. Matkaa oli reilut kymmenen metriä jäljestä, Repe tutki aluetta ja palasi sitten melkein takaisin jäljelle. Juuri ennen kuin palasimme tarjoustarrojen turvalliselle vanalle, se päätti kuitenkin käydä vielä varmistamassa ettei alueelle vain ollut jäänyt yhtään hirveä. Palasimme siis toiselle kierrokselle tutkimaan makuita. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, että jos ei nyt ala kuono kääntyä kohti jälkiuraa, niin hukka meidät perii. Kuin ajatukseni lukien Repe huokaisi ja palasi työtehtävänsä pariin. Taas mentiin kuono maassa eteenpäin ja saavuttiin kaadolle. Sorkkaa Repe nuuhkaisi ja jatkoi sitten matkaansa! Minä ehdin jo manata mielessäni, mutta samassa Repen pään päälle syttyi lamppu: sorkka. Meidän dementikko tajusi että hänhän oli juuri nuuhkaissut sorkkaa! Koira kääntyi kaksi metriä kaadon jälkeen paikallaan täyskäännöksen ja ryntäsi sorkalle. Se nappasi sorkan suuhunsa, nosti sitä suoraan tuomaria kohti ja päästi suustansa tuon tollereille melko tyypillisen röhkimisen. Tuomarilla oli hauskaa ja hän antoi luvan kiittää koiraa. Saimmepa vielä kuulla hänen kehuvan oppaalle, että tässä oli malliesimerkki oikeasta vauhdista jäljellä liikuttaessa.
Kun pääsimme autolle, kysyin Artolta haluaako hän kuulla selostukseni jäljestä vai odottaako tulosta iltaan. Sen verran sanoin, että nolla ei ole tälläkertaa tulossa. Arto päätti odottaa iltaan.
On tuo avo-jälkien kanssa touhuaminen paljon helpompaa. Kävimme purkamassa jälkemme ja olimme päivän työn tehneenä koekeskuksessa klo 11.30. Sitten vain saunaan, syömään ja odottelemaan ja odottelemaan ja odottelemaan.
Marsa istuskeli välillä seuranamme pihalla, sillä oli lähes ikäistään seuraa kun Koton V-P:n 10kk -ikäinen Felix oli myös paikalla. Neiti otti vastaan kaikki rapsutukset joita ohikulkijoilta sai. Välillä käytiin vähän kävelyllä ja molemman koirat pääsivät uimaan läheiselle järvelle.
Loppusaldo viikonlopulta oli Repelle AVO 1, 44pistettä. Avoimen luokan mestaruuden vei Hugo eli Mallorn`s Zone Alarm (49p.), om. ja ohj.Kirsi Hjelt. Tämän koiran työskentelyä Arto pääsi seuraamaan jälkeämme opastaessaan. Ja seinällämme roikkunut voi-luokan mestaruuslautanen siirtyi Nojosen Timon olohuoneeseen, sillä mestaruuden vei Kuti eli Vimpulan Neuvokas Norman (49p.).
Repen koeselostus:
"Repelle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Jälkityötä tehdään sekä maa- että ilmavainulla, vauhti on sopivaa ja työ on jälkitarkkaa. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus merkataan. Toinen kulma oikaistaan ja makaus jää merkkaamatta. Viimeisellä suoralla vainu riistasta vie Repen kahdesti samaan paikkaan jäljen sivulla. Löytää kuitenkin takaisin jäljelle ja jäljestys jatkuu. Jälkeä pitkin kaadolle, jota ensin vain hätäisesti nuuhkaisee. Palaa kuitenkin omimaan sen suuhunsa ja esittelee sitä tuomarille. Ohjaaja luottaa hyvään koiraansa."
perjantai 2. syyskuuta 2011
Eilinen treeni
Eilen sitten käytiin ajamassa jäljet läpi ja ihan mukavastihan nuo menivät. Yön ja aamun aikana oli tullut vettä melkoisesti, mutta se ei tuntunut tahtia haittaavan.
Bella meni ihan älyttömän hyvin! Kuudesta makauksesta vain ensimmäinen jäi vähän heikommalle huomiolle ja sekin oli kallion päälle tehty makaus. Tiesin, että jälkien teon jälkeen tulee satamaan reilusti, joten tein juuri sellaisen makauksen kun kokeissa joskus näkee: kallion päälle sammaleeseen, kaltevalle alustalle. Veretin sen ihan älyttömän tarkasti ja reilulla verimäärällä. Hyvin tuo oli yön aikana huuhtoutunut kalliota pitkin alarinteeseen...
Repe meni paremmin kuin koskaan;) Olin itse narun nenässä ja kastuin ihan perusteellisesti. Jäljestä osa kulki melko tiheässä koivutaimikossa ja vettä suorastaan ryöppysi niskaani. En tiedä mistä Repe sen innon löysi, mutta sen menoa oli kyllä mukava katsella. Saa nyt sitten nähdä pysyykö tuo into tallella ;D
Marsa meni ihan mukavasti, loppua kohden vauhti kiihtyi niin, että sai ihan vähän jarrutella. Matkalla neiti bongasi ihan oikean makuun, joka oli vain parin metrin päässä jäljestä. Sitä piti tutkiskella tarkkaan ja se onnistui sekoittamaan hetkeksi neidin ajatukset. Marsa tuntuu myös pitävän sorkkaa yhtenä makauksista. Se kyllä nuuskii sorkkaa, mutta olisi sitten kovasti etsimässä jäljelle jatkoa. Palaa taas nuuskimaan sorkkaa ja lähtee rengastamaan ympäristöä... Minä saan toimia sorkankantajana tielle saakka, sitten neiti kyllä haluaa kantaa sen autolle. Pitänee ottaa erikseen "sorkkasulkeiset", mitä se nyt sitten sisältääkään.
Bella meni ihan älyttömän hyvin! Kuudesta makauksesta vain ensimmäinen jäi vähän heikommalle huomiolle ja sekin oli kallion päälle tehty makaus. Tiesin, että jälkien teon jälkeen tulee satamaan reilusti, joten tein juuri sellaisen makauksen kun kokeissa joskus näkee: kallion päälle sammaleeseen, kaltevalle alustalle. Veretin sen ihan älyttömän tarkasti ja reilulla verimäärällä. Hyvin tuo oli yön aikana huuhtoutunut kalliota pitkin alarinteeseen...
Repe meni paremmin kuin koskaan;) Olin itse narun nenässä ja kastuin ihan perusteellisesti. Jäljestä osa kulki melko tiheässä koivutaimikossa ja vettä suorastaan ryöppysi niskaani. En tiedä mistä Repe sen innon löysi, mutta sen menoa oli kyllä mukava katsella. Saa nyt sitten nähdä pysyykö tuo into tallella ;D
Marsa meni ihan mukavasti, loppua kohden vauhti kiihtyi niin, että sai ihan vähän jarrutella. Matkalla neiti bongasi ihan oikean makuun, joka oli vain parin metrin päässä jäljestä. Sitä piti tutkiskella tarkkaan ja se onnistui sekoittamaan hetkeksi neidin ajatukset. Marsa tuntuu myös pitävän sorkkaa yhtenä makauksista. Se kyllä nuuskii sorkkaa, mutta olisi sitten kovasti etsimässä jäljelle jatkoa. Palaa taas nuuskimaan sorkkaa ja lähtee rengastamaan ympäristöä... Minä saan toimia sorkankantajana tielle saakka, sitten neiti kyllä haluaa kantaa sen autolle. Pitänee ottaa erikseen "sorkkasulkeiset", mitä se nyt sitten sisältääkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)