Summa summarum

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Yleensä tässä vaiheessa katsastetaan kulunutta vuotta ja mitä se on mukanaan tuonut. Onko saavutettu se, mitä on suunniteltu.

Minulla oli Marsalle vuodelle 2012 vain yksi tavoite, eikä se ollut kovin pieni: taipparit hyväksytysti läpi. Muulla ei olisi niin kiirettä, mutta tämä oli se iso juttu joka olisi hyvä saada pois päiväjärjestyksestä, että voi sitten rauhassa keskittyä kaikkeen muuhun.
Pari "kuivaharjoittelua" siihen tarvittiin, kolmannella yrityksellä taipparit saatiin läpi. Kaksi ensimmäistä kaatui lähinnä neidin "mörkökauteen" ja yleisön ujosteluun. Variksia lähdettiin kyllä innolla hakemaan, mutta aina palatessa suu loksahti auki, varis putosi ja täytyi ryhtyä ihmettelemään katselijoita. Onneksi aika teki tehtävänsä ja itsevarmuutta alkoi löytyä.

Koska tuo mejä on laji joka on sydäntä lähellä, emme malttaneet ryhtyä vain odottelemaan taippareiden kustannuksella, vaan kävimme myös muutamassa kokeessa testaamassa mihin neidin rahkeet tällä hetkellä riittävät. Viisi starttia kertyi ensimmäiselle koevuodelle: AVO-luokasta yksi kakkostulos ja kaksi ykköstä, eli siirto VOI-luokkaan. VOI-luokasta yksi kakkostulos ja yksi ykköstulos.
Ihan hyvä, että saatiin tuo avo-luokka pois päiväjärjestyksestä, nyt pääsee keväällä jatkamaan voittajaluokan kuvioiden treenaamista. Vaikka olisi se niin kiva kokeissa tehdä ja opastaa avo-luokan jälkiä, helppoja ja vaivattomampia. ; )

Näyttelyrintamalla ei ollut minkäänlaisia tulostavoitteita. Kunhan nyt saataisiin vaikka se H tälle vuodelle, niin voisi hyvillä mielin jatkaa mejäilyä (JVA:han tarvitaan H). Ajatus oli, että kävisimme tasaisesti vuoden mittaan 4-6 näyttelyä, pari ulkona ja pari sisällä. Täällä hieman syrjemmällä asuvan ja hiljaisilla lenkkipoluilla kiertävän pienen koiran kun on hyvä päästä välillä ihmettelemään kunnon hulinaa.
Marsa ei vielä tähän mennessä ole ennättänyt kasvattaa kunnon karvaa. Syksyllä hyvään alkuun päässyt turkki tipahti täysin pois elokuun juoksujen jälkeen ja on se vieläkin novascotian karvaton koira. Arvostelut ovat kyllä olleet ihan hyviä: kaksi kertaa on saatu EH ja kolme kertaa ERI. Laukaassa kesäkuun lopulla PN 3 ja ensimmäinen SA.
Marraskuussa Jyväskylän KV-näyttely meni sitten aivan yli odotusten. Reippaasti esiintynyt neiti oli tuomarille mieleen ja ensimmäisen sertin ja VSP:n lisäksi kotiin oli viemisinä CACIB. No huh huh! ; )

Pääasia on kuitenkin se, että neidistä on kuoriutunut aivan mahtava koirakaveri, paras ystävä. Pois en vaihtaisi mistään hinnasta!

HYVÄÄ JOULUA!

Kaksi yötä jouluhun...

Aika karkaa käsistä. Joulu lähenee ja kiire pahenee. Viime viikonlopun damiruutu -treenin jälkeen ei ole ennätetty tehdä mitään järkevää...

Siivoaminen on rankkaa!

Tänään oli yläasteen ja lukion joulujuhla. Eetu & Sikke esittivät pari biisiä: Swedish House mafia - Don´t you worry child sekä Nomy - Hold your head up high.

Sinun silmiesi tähden...

Viikonloppu karkasi taas kerran käsistä. Lauantaina ennätin tehdä Marsan kanssa piiiitkän metsälenkin ja treenasimme yhdellä damilla vasemmalle ohjaamista. Luminen metsä oli kuin suoraan satukirjasta. Liikkuminen oli kuitenkin helppoa kun lunta ei ollut kuin n.15cm.

Tänään on sitten ollut se vuoden "toiseksi tärkein" päivä, koska käytin Marsan silmäpeilauksessa. Ell. Päivi Kallioniemi kurkisti Marsan silmiin ja totesi ne paitsi erittäin kauniiksi, myös terveiksi. Vasemmasta silmästä löytyi kaksi ylimääräistä ripseä, eli merkinnäksi papereihin saatiin distichiasis. Ja taas voi huokaista helpotuksesta, ei mitään pahempaa!

Perjantai...

Marsa tutustui Sirjan läppäriin eilen illalla, kun kone jäi vähäksi aikaa lattialle ilman käyttäjää.

"Tuolla on tolleri!"

Päivän korttisaaliissa esiintyi yhteisenä tekijänä "mamman silmäterä". Sara ja Sirja olivat vähän askarrelleet.  ☺

Viikonloppua

Perjantain koira "-harrastus" toteutui vaihteeksi ilman nelijalkaisia ystäviämme, olimme Keuruun Seudun Kennelkerhon pikkujoulussa Pöyhölän rantasaunalla. Ilta oli mukava: ruoka hyvää, sauna lämpöisenä, Joulupukki ja Muori kävivät jakamassa lahjoja ja tuli taas naurettua kaiken maailman jutuille. Keli oli melkoinen Antti -myrskyn kolistellessa kattopeltejä, mutta se ei tahtia haitannut.

Lauantaina oli sitten aika tehdä pieni treeni. Kävin ensin Marsan kanssa pitkällä kävelyllä. Oli n.10 astetta pakkasta ja lunta pyrytti, mutta metsän suojassa oli hyvä kävellä. Mukanani raahasin kahta damia.
Ensin tehtiin lyhyempi linja, sitten kierrettiin damin samalle paikalle jättämisen jälkeen pieni lenkki ja tehtiin linjalle lähetys hieman kauempaa. Sitten taas dami samaan paikkaan, toinen dami n. 90 asteen kulmassa sivulle. Ensin sivulla olevalle damille lähetys, ja sitten dami vanhasta paikasta. Lopuksi tehtiin vielä muutama ohjaus oikealle. Dami oli helppo saada tasaisemmallekin maalle hieman piiloon, kun lumesta sai tehtyä pienen suojapenkereen.
Marsa oli tyytyväinen: nouti innolla, nappasi damit suuhunsa vauhdilla, palautti suoraviivaisesti ja suoraan käteen. Työskentelyhalua olisi ollut vielä pidempäänkin treeniin, mutta tämä oli mielestäni riittävästi. Lopuksi tehtiin vielä n. puolen tunnin lenkki metsässä.

Olen yrittänyt etsiskellä Marsalle sopivia huskyvaljaita talven hiihtolenkkejä varten. Ei ole vielä löytynyt ja Väpän vanhat valjaat ovat aivan liian suuret, neiti pystyy kävelemään niistä ulos. Toivottavasti tänä vuonna saadaan jäälle hyvät lumet ja päästään aloittelemaan hiihtoa, se olisi niin mukavaa puuhaa. Viime vuonna ei jäällä ollut monenkaan viikon aikana hyvä lumikeli, tosin Marsakin oli silloin vielä liian nuori moisiin rientoihin. Pakkasta on luvassa koko ensi viikoksi, toivottavasti järvi jäätyy hyvin ja sitten tulee riittävästi lunta hiihtämiseen; )

Jihaa!

Tänään tuli kennelliiton viralliset lausunnot Marsan kuvista:
lonkat A/A ja kyynärät 0/0!!

Tehotreeniä

Tänään oli tehopäivä. Pakkasin Marsan ennen kahdeksaa autoon ja hurautimme Mäntän Seudun Nuuskujen koulutusviikonlopun treeniin Luomen koululle. Osallistuimme nomen ALO-ryhmän koulutukseen, kuulostaa tosi hienolta!

Menin jo aamusta ensin kuunteluoppilaaksi ryhmään joka treenasi klo 9 - 12. Kouluttajana oli Tomi Sarkkinen. Teki hyvää seurata ensin hänen neuvojansa ja ohjeitansa muille koirakoille. Kun ei tarvinnut keskittyä jännittämään oman koiran suoritusta, pystyi ihan toisella tavalla kuuntelemaan ohjeistuksia.

Hieman ennen aamuryhmän loppumista lähdin käyttämään Marsan kunnon kävelyllä. Neidissä oli virtaa, olihan se istuskellut autossa reilut kolme tuntia.

Omassa ryhmässämme oli viisi koirakkoa. Kaikki n. 1,5 - 2,5 -vuotiaita. Teimme lähinnä linja- ja markkeeraus treenejä, monin erilaisin variaatioin. Treenipaikkana oli paikoin kovin märkä ja kurainen pelto.
Kaikki suoritukset tehtiin yksi koira kerrallaan, siten että toiset koirakot olivat vain muutaman metrin päässä katsomassa. Minä vähän pelkäsin, että moinen haittaisi Marsaa, kun pääsääntöisesti treenataan yksin, mutta ei se muista mitään suurempaa häiriötä ottanut.
Viereisellä pellolla oli samaan aikaan AVO- ja VOI-ryhmän treenit ja pauke sen mukaista. Aluksi oman ryhmämme koirat olivat kovin kiinnostuneita seuraamaan toisen ryhmän tapahtumia, mutta jo reilun kymmenen minuutin kuluttua ne eivät enää kiinnittäneet paukkeeseen minkäänlaista huomiota. Tosi hyvä treeni siis jo ihan tuon paukkuihin "kyllästymisen" suhteen. Muutenkin oli mukava saada taas uusia ajatuksia siihen, kuinka treenin voi rakentaa. Ja taas kerran sain hyviä ohjeita, kuinka työstää tuota palauttamista paremmaksi.

Hämärän laskeutuessa, hieman ennen kello neljää, lopettelimme. Kelin suhteen oli tuuria, koko päivänä ei satanut pisaraakaan.

Täällä on nyt kaksi väsynyttä nomeilijaa. Koira on pesty ja emäntä painuu kohta saunan kautta pehkuihin. Raitisilmamyrkytys...

19.-21.11.2010

Silloin oli viikonloppu. Pakkasta oli illalla reilut 15 astetta ja luntakin reilut 20 senttiä. Mistäkö muistan? Zuri (Marsan mamma) oli sen viikonlopun meillä ja Repe katselemassa mualimaa Sarin matkassa.

Siellä sitä sitten nökötettiin, Arton kanssa takapihalla, lumihangessa, auttamassa Zuria ja Väpää laittamaan Marsaa ja muuta pentuetta alulle. Ikimuistoinen viikonloppu!

Jo sen viikonlopun alkuhetkien jälkeen oli täysin selvää, että tästä yhdistelmästä haluaisimme pennun. Zuri vei enemmän kuin pikkusormen, sillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Ihan koko perheemme ihastui sen rauhalliseen ja luottavaiseen olemukseen. Silti siitä löytyi heti virtaa, kun jotain ryhdyttiin tekemään. Pallot ja lelut saivat kyytiä. Se oli heti aivan kuin kotonansa, aivan kuin olisi aina asunut meillä.

Tällaista mielessä tänään, eräänlaisena "vuosipäivänä" ; )

Lähihakua

Päivä ei tuntunut valkenevan tänään lainkaan. Pilvet roikkuivat matalalla ja tiheää tihkua oli ilmassa. Ei kyllä ollut mikään kiirekään, eilen illalla (tai oikeastaan aamulla...) meni myöhään. Linda tuli Kajaanista muutamaksi päiväksi käymään ja ilta vain hävisi käsistä. Tytöt ja meidän neitien poikakaverit, pelasivat wiitä ja istuimme iltaa. Nukkumaan ei ollut kiire.

Aamu meni siis rauhalliseen tahtiin, mutta Marsankin oli päästävä tekemään jotain järkevää.  Se on taas viikon kantanut kaikkea irtaimistoa, joten otin damikassin mukaan ja lähdimme metsäaukealle treenaamaan.
Ohjelmassa oli piiiitkästä aikaa lähihakua. En edes muista milloin viimeksi sitä on tullut tehtyä.

Jätin Marsan odottelemaan ja vein "takakautta" heinäpusikon ympärille kuusi damia. Ensin vähän hajustin aluetta ja sitten piilotin damit. Muistinpa vielä laittaa pyykkipoikakrepin kiinni puskan keskeltä töröttävän oksan haaraan. Palasin Marsan luokse ja lähdimme kiertämään lähetysalueelle.
Ensimmäinen lähetys meni hienosti, ehdin tuskin tehdä lähihakupillityksen kun dami oli jo tulossa vauhdilla. Seuraava dami olikin sitten ongelma, neiti ei millään uskonut että samassa paikassa olisi ollut toinenkin dami. Se lähti vauhdilla kaartamaan oikealle, ajatteli varmaankin olevansa hakuruudussa. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen. Taas kaarros oikealle. Nyt oli pakko kokeilla pillillä pysäytystä. Marsa oli sen verran tiheän heinikon keskellä, että en edes nähnyt istuiko vai ei, mutta koira pysähtyi ja tapitti katseellaan minua. Näytin liioitellusti vasenta suuntaa ja huusin myös käskyn: vasen. Ja se mokoma lähti juoksemaan kohti damipuskaa! Suoraan damille ja palautukseen. Tämä oli aika hyvä onnenkantamoinen ; )  Loput damit olivatkin sitten ihan helppoja. Neiti juoksi suoraan niitä etsimään, pillittelin ja taas lähti dami tulemaan.

Heitimme damikassin autolle ja lähdimme pitkälle kävelylle. Kiersimme hiekkatietä ja välillä poikkesimme metsän puolelle. Koko ajan tuli hämärämpää ja tihkusade tiivistyi.

Lenkin jälkeen haimme taas kassin ja palasimme samaan paikkaan toistaen saman treenin. Oli jo sen verran hämärää, että vaikka olin laittanut parikin pyykkipoikakreppiä puskan tunnistaakseni, niin sain ihan tosissani tuijotella ennen kuin hahmotin missä damit oikein majailivat.
Nyt siirryimme ensimmäisen damin jälkeen hieman kauemmas. Toista damia hakiessaan Marsa meinasi selvästi juosta puskan ohi, mutta pillityksen kuultuaan veti jarrut pohjaan ja ryhtyi nuuhkimaan maata. Viime talven lihapullasulkeiset eivät siis olleet menneet hukkaan. Vai voiko se muistaa noin vanhoja asioita?
Jokatapauksessa loput damit palautuivat vikkelästi. Nyt se varmaasti seuraavaa hakuruutua tehtäessä vetää vain ympyrää ekan löytämänsä damin ympärillä!

Kuvauskeikalla

No niin, Marsan kyynärät ja lonkat kuvattu. Nyt sitten istutaan ja odotellaan virallisia lausuntoja. Piinaviikot edessä!

Arki-illat, plääh...

Pimeitä ja synkkiä ovat illat olleet. Tiistaina lähdin suoraan töistä tultuani Marsan kanssa metsään kävelylle. Pimeys laskeutui turhan nopeasti. Otsalampulla varustautuneena hipsin eteenpäin, Marsalla oli heijastinliivit joten se oli helppo bongata mättähältä mättähälle pomppiessaan. Damia en tietenkään muistanut ottaa mukaan, mutta harjoiteltiin vähän pillillä pysähtymistä, joka näyttikin aika hyvin unohtuneen.

Tänään sitten karkasin töistä hieman aiemmin, ennätimme Marsan kanssa pyörähtää mökillä. Sitä vauhtia kun neiti viiletti hiekkarannalla, ees taas ja ympäri. Riemua riitti!

Kävimme myös hakemassa vähän suppilovahveroita viikonlopuksi. Marsa taisi hämärässä vahtia enemmän minua kuin minä Marsaa.

Huomenna on Vuoden Tärkein Päivä!

Jyväskylän Kv -näyttely

Tuo näyttely "maailma" on kanssa ihan outoa, ikinä ei tiedä mitä tulee ja kenelle. Tänään oli meidän vuoromme iloita menestyksestä, Marsa oli tuomarille mieleen ja hän sijoittikin neidin parhaaksi nartuksi. Lisäksi Marsa sai ensimmäisen sertinsä ja CACIBIn (jälkimmäistä pitää saada neljä kolmelta eri tuomarilta ja kolmesta eri maasta jos haluaa koiralle kansainvälisen muotovalion arvon, taitaa jäädä meiltä väliin ☺). Lopulta Marsa oli VSP, komean Ramonin ollessa ROP. Onnea vielä kerran!!
Marsa kisasi käyttöluokassa, koska taipumuskoe on suoritettu hyväksytysti. Suomen muotovalion arvoon tarvitaan taippareiden lisäksi kolme sertiä, joten sertien metsästys jatkukoon!

Olen vieläkin aivan pyörällä päästäni. Marsan pärjääminen johtui varmaankin lähinnä kahdesta asiasta: se käyttäytyi hyvin reippaasti ja liikkui tosi hyvin.
Minä en ihan hirmuisen usein näyttelyissä käy, mutta pakko sanoa että tuo kehä Jyväskylässä oli vallan erinomainen. Kehä oli tilava, lattiaan teipatut maton eivät luistaneet lainkaan, joten oli riittävästi tilaa saada koira liikkumaan. Etu- ja takaliikkeitä katsottaessakin kehän poikki laitettu matto oli melko pitkä. Ei käynyt niin kuin Seinäjoella, että koiraa ei välttämättä ennättänyt saada hyvin juoksemaan jo ennen kuin matto loppui.

Marsa sai lahjukseksi ylimääräisten makkarapalojen lisäksi uuden punkan, ison pussillisen puruluita ja Aijalta naudankorvan. Neiti on ottanut punkan omakseen, se on nukkunut sillä jo pitkään nyt illalla.
Kameraahan ei tietenkään ollut mukana. Vitsailinkin Artolle menomatkalla, että nyt sitten varmaan tulee hyvä tulos, kun kamerakin on vaihteeksi jäänyt kotiin. Hmm! Tästä lähtien aina näyttelyyn ilman kameraa?

***************
Ja sitten korjausta yllä olevaan, ei pitäisi kirjailla muistinvaraista tietoa. ☺

Kansainvälinen muotovalio (C.I.B.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetuloksen:
saadakseen kansainvälisen muotovalion arvon koiralla on oltava CACIB kahdesta maasta, kahdelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.

Kansainvälinen näyttelyvalio (C.I.E.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetulokset, mutta koiralla ei ole riittävää tulosta:
saadakseen kansainvälisen näyttelymuotovalion arvon, koiralla on oltava neljä CACIBia kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välissä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.

Usein käynti kennelliiton sivuilla auttaa ; )

Treenintynkää(kin)

Tämä aika vuodesta on aina jotenkin niin "kuollutta" koiraharrastuksen kannalta. Sitä odottelee lunta ja pientä pakkasta, että metsässä voisi liikkua ilman että on aivan märkä ja kurainen.
Arki on siis taas saapunut, viikolla on töihin lähtiessä ja sieltä palatessa on aina aivan säkkipimeää. Lähinnä vain viikonloppuisin on mahdollista lähteä metsään ja silloinkin täytyy ensin ottaa selville missä hirvenmetsästäjät liikkuvat.
Eilen oli mökkimme lähimetsät vapaasti käytettävissä, metsästäjät liikkuivat toisaalla ja siitähän sitten otettiin ilo irti. Koirilla tuntui olevan virtaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Ne juoksivat ja riehuivat kunnes lopulta alkoi tahti vähän hiipua. Eipä olisi äkiltään uskonut että Repekin on jo veteraani-ikäinen, se painoi pitkin metsää tanner tömisten.
Löydettiin muuten samalla reissulla suppilovahveroita illaksi pihvien kaveriksi. Joten joutui sitä yhden punaviininkin korkkaamaan, että saisi ruoalle sopivaa juomaa tarjolle. Kun kynttilät oli viety haudoille, oli siis tarjolla hyvää ruokaa hyvässä seurassa!

Vielä ei ole vuosi lopussa, mutta meidän osaltamme alkavat kokeiden ja näyttelyiden tulokset olla kasassa tuolla jalostustietokannassa. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus käydä pyörähtämässä Jyväskylän kv-näyttelyssä. Odotukset eivät ole suuret, karvaa kasvaa mutta kovin hiljaisella tahdilla. Olen vähän yrittänyt karvojen päistä nykimällä niitä pidentää, mutta sekään ei tunnu auttavan.  =D   Pääasia onkin se, että käydään tutustumassa suuren sisänäyttelyn ihmeellisyyksiin ja Marsa saa totutella siihen hulinaan.
Tampereen itsenäisyyspäivän näyttelyyn piti alkuperäisen suunnitelman mukaan myös mennä, mutta se pitää nyt jättää doping-säännösten vuoksi väliin. Eli olen viemässä Marsan lonkka- ja kyynärkuvauksiin ja rauhoitusaineen varoaika on sen verran pitkä, että tuohon näyttelyyn ei päästä. Tosin ovat mokomat menneet siirtämään sen näyttelyn pois Niihaman maneesista, joten ajomatkan piteneminenkin laittoi jo vähän harkitsemaan ilmoittautumista. Yleensä kun olemme tuohon näyttelyyn menneet, on ollut aivan kaamea keli, kieli keskellä suuta on saanut körötellä lumituiskun keskellä. Ja palella koko päivän maneesissa. Oikeastaan taitaa olla hyvä ettei tarvitse edes harkita ilmoittautumista.☺

Illalla käytiin kävelyllä ja tekemässä linjatreeniä metsässä. Olipas mukavaa! Paluumatkalla tehtiin vielä muutama lähetys sokkona, kun laitoin suorilla polunpätkillä damin Marsan huomaamatta odottelemaan noutamista. Hyvin se on tuon homman hoksannut!

Liikenteessä

Tässä on vähän takki tyhjänä. Eilinen päivä: aamulla Helsinkiin kirjamessuille, kävelyä ja illalla taas takaisin Keuruulle. Tänään: aamusta autoilua Seinäjoelle, koiranäyttely, shoppailua Tuurissa ja takaisin Keuruulle. Jalat on ihan poikki!

Mitä ihmettä ne tekee?

Seinäjoen näyttelykeikka oli ihan mukava. Veimme ensin Sirjan keskustaan kiertelemään kauppoja ja suuntasimme sitten kohti Seinäjoki Areenaa. Kehä oli hieman myöhässä, mutta ei onneksi paljoa. Marsa oli ensi kertaa sisällä pidettävässä näyttelyssä, mutta eipä tuo näyttänyt kauheasti neitiä haittaavan. Se on niin ihanan rauhallinen pakkaus! Samalla tuli korkattua käyttöluokka, jossa narttuja oli kaksi kappaletta. Marsan tulos KÄY EH ja KÄK 1. Tällä turkilla (jota ei siis ole) ihan hyvä tulos.

Kuva on napattu kännykällä. Odottelimme vuoroamme kehän laidalla ja Marsa asettui köllöttelemään laukkuni päälle. Tiiraili siitä samalla nauhan alitse kehään ja seuraili kiinnostuneena mitä siellä tapahtui.

Pientä puuhastelua

Käytiin mökillä laittamassa paikkoja talviteloilleen. Koirat tietysti mukana. Mahtava keli, järvi peilityyni ja aurinko paistoi.

Yhdessä monttua kaivamassa.

Välillä piti huilata ja poseerata.

Kuten kuvista näkyy, meidän Marsan karvankasvatusprojekti ei etene. Olin taas väärässä, kun toiveikkaana laitoin näytelyilmoittautumisia menemään: "kyllä se tuohon mennessä on kasvanut..." No, mutta mitäs määrästä, laatu ainakin on hyvää!

Kuvat kännykällä ; )

Vapaalla...

Kesälomaa on vielä pitämättä, joten pyysin tämän perjantain vapaaksi. Jotenkin on tämä pimeä ja synkkäkelinen syksy tyhjentänyt kaikki energiavarastot. Koko ajan väsyttää.

Rauhallisen aamiaisen jälkeen pakkasin Marsan ja ison damikassin autonperään ja suuntasin kohti treenimetsää. Ensin kävimme kävelemässä. Pilvet roikkuivat matalalla ja metsä oli läpimärkä, mutta onneksi juuri silloin ei satanut.

Tein aika suuren ruudun Marsalle, sen odotellessa lähetyspaikan tuntumassa. Vein kahdeksan damia laajalle alueelle. Onneksi oli pyykkipoikakreppejä mukana, niin tiesin että löytäisin itsekin ne joita en Marsalla haetuttaisi.

Neiti oli aivan onnessaan! Se ryntäsi ruutuun ja damien kanssa takaisin kuin raketti. Sille on jotenkin nyt kolahtanut se, että damien kanssa voi juosta vauhdilla ja niitä on kivaa tuoda mammalle. Haetutin sillä kuusi kappaletta ja kävin itse etsiskelemässä loput, samalla kun hain pyykkipojat pois.

Treenipaikan vieressä oli suppilovahveroita, joten keräsin niitä vielä vähän kassin päälle, ennen kuin kävimme viemässä kassin takaisin autoon. Otin vain yhden damin taskuuni mukaan.

Lyhyen kävelymatkan päässä oli heinikkoinen aukio ja siinä teimme linjatreeniä. Tähänkin on tullut vauhtia lisää, pienintäkään epäröintiä ei ollut nyt havaittavissa. Toistoja vaan tarvittaisiin paljon... mutta kun me tehdään tätä vain omaksi iloksemme niin tämäkin kyllä riittää. Minusta ei ole ohjaajaksi nomekokeeseen, joudun halaamaan edellisen yön vessanpönttöä. On kokeiltu; )

Ajelin kotiin ja pikaisen suihkun jälkeen oli aika lähteä Saran kanssa baanalle pitämään viimeistä ajotuntia ennen inssiä. Kyllä, meillä on tässä kesän ja syksyn aikana ollut projekti: ajokortti opetusluvalla ja kun kirjalliset menivät ensi yrittämällä läpi tiistaina, niin tänään oli sitten vuorossa ajokoe. Ja läpihän tuokin meni. Jihuu!
On tässä kyllä yksi huonokin puoli, tää on ollut tosi kivaa aikaa ja nyt se on ohi. Yhtään kunnon riitaa ei ole saatu aikaiseksi, vaan aina on ollut tosi hauskaa ajella ja keskittyä yhdessä viemään tätä hommaa läpi. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä vaihtoehtoa ajokortin hankkimiseen. Tosin ensivuoden alussa ajokorttimuutos tulee tekemään tästäkin hieman hankalampaa.

Metsää ja mätsäriä

Jaloissani nukkuu väsynyt, onnellinen koira. Eilen päästiin pitkästä aikaa treenaamaan jotain, ja sehän on Marsalle mieluisaa.

Kävimme ensin metsälenkillä etsiskelemässä suppilovahveroita, mutta mukana oli myös damikassi ja teimme linjatreeniä.
Ensin lähetyksiä yhdellä damilla, sitten kauemmas samalla linjalla toisella damilla, niin että piti malttaa mennä yli aiemmasta paikasta, mikä ei näyttänyt tuottavan ongelmia. Ja sitten vielä niin, että vein damin sekä kauempaan että lähempään kohtaan. Ja neitihän oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain!!
Kertaalleen meinasi varastaa lähetyksessä, mutta huomasi sen itsekin ja lähti hieman hiipien, eli oli helppo pienellä konahduksella palauttaa istumaan vierelle odottamaan lähetystä.
Damit palautuivat suoraviivaisesti käteen, joten mammakin oli tyytyväinen.

Kameraahan ei tietenkään ollut mukana, ja pari kertaa kännykkäkameralla yritettyäni luovuin toivosta. Hämärässä metsässä kännykän kamera ei vaan ehtinyt mukaan.

Tänään lähdimme aamusta Keuruun eläinklinikan match showhun. Koiria oli mukana ihan mukavasti, joten Marsakin pääsi pitkästä aikaa liikkumaan ruuhkassa ja ihmettelemään muita koiria. Onneksi kaivelin toppatakin päälleni, oli todella kylmä aamu. Kauaa ei kärsinyt seisoskella paikallaan ja sormetkin olivat aivan umpijäässä.
Marsa sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut enää loppukehässä. Saatiin hyvää harjoitusta kehässä esiintymisessä. Olin neidin esiintymisestä enemmän kuin tyytyväinen; ) Seuraavaan näyttelyyn ei ole enää pitkä aika, joten toivottavasti tämä auttoi taas vähän. Tosin, Marsa menee sitten ensimmäistä kertaa sisänäyttelyyn, joten uutta asiaa tulee taas eteen.

The Little Prince

Antoine de Saint-Exupéry, 1943

The fox gazed at the little prince, for a long time.

"Please--tame me!" he said.

"I want to, very much," the little prince replied. "But I have not much time. I have friends to discover, and a great many things to understand."

"One only understands the things that one tames," said the fox. "Men have no more time to understand anything. They buy things all ready made at the shops. But there is no shop anywhere where one can buy friendship, and so men have no friends any more. If you want a friend, tame me . . ."

"What must I do, to tame you?" asked the little prince.

"You must be very patient," replied the fox. "First you will sit down at a little distance from me--like that--in the grass. I shall look at you out of the corner of my eye, and you will say nothing. Words are the source of misunderstandings. But you will sit a little closer to me, every day . . ."

The next day the little prince came back.

"It would have been better to come back at the same hour,"said the fox. "If, for example, you come at four o'clock in the afternoon, then at three o'clock I shall begin to be happy. I shall feel happier and happier as the hour advances. At four o'clock, I shall already be worrying and jumping about. I shall show you how happy I am! But if you come at just any time, I shall never know at what hour my heart is to be ready to greet you . . . One must observe the proper rites . . ."

"What is a rite?" asked the little prince.

"Those also are actions too often neglected," said the fox."They are what make one day different from other days, one hour from other hours. There is a rite, for example, among my hunters. Every Thursday they dance with the village girls. So Thursday is a wonderful day for me! I can take a walk as far as the vineyards. But if the hunters danced at just any time, every day would be like every other day, and I should never have any vacation at all."

So the little prince tamed the fox. And when the hour of his departure drew near--

"Ah," said the fox, "I shall cry."

"It is your own fault," said the little prince. "I never wished you any sort of harm; but you wanted me to tame you . . ."

"Yes, that is so," said the fox.

"But now you are going to cry!" said the little prince.

"Yes, that is so," said the fox.

"Then it has done you no good at all!"

"It has done me good," said the fox, "because of the color of the wheat fields." And then he added:

"Go and look again at the roses. You will understand now that yours is unique in all the world. Then come back to say goodbye to me, and I will make you a present of a secret."

The little prince went away, to look again at the roses.

"You are not at all like my rose," he said. "As yet you are nothing. No one has tamed you, and you have tamed no one. You are like my fox when I first knew him. He was only a fox like a hundred thousand other foxes. But I have made him my friend, and now he is unique in all the world."

And the roses were very much embarassed.

"You are beautiful, but you are empty," he went on. "One could not die for you. To be sure, an ordinary passerby would think that my rose looked just like you--the rose that belongs to me. But in herself alone she is more important than all the hundreds of you other roses: because it is she that I have watered; because it is she that I have put under the glass globe; because it is she that I have sheltered behind the screen; because it is for her that I have killed the caterpillars (except the two or three that we saved to become butterflies); because it is she that I have listened to, when she grumbled, or boasted, or ever sometimes when she said nothing. Because she is my rose.

And he went back to meet the fox.

"Goodbye," he said.

"Goodbye," said the fox. "And now here is my secret, a very simple secret: It is only with the heart that one can see rightly; what is essential is invisible to the eye."

"What is essential is invisible to the eye," the little prince repeated, so that he would be sure to remember.

"It is the time you have wasted for your rose that makes your rose so important."

"It is the time I have wasted for my rose--" said the little prince, so that he would be sure to remember.

"Men have forgotten this truth," said the fox. "But you must not forget it. You become responsible, forever, for what you have tamed. You are responsible for your rose . . ."

"I am responsible for my rose," the little prince repeated, so that he would be sure to remember.

Vapaa viikonloppu

Ei mahduttu mejä-kokeeseen tänäkään viikonloppuna, joten ne hommat on sitten paketissa tältä vuodelta. Vähän jää kaivelemaan, kun kolme viimeistä ilmoittautumista ei tuonut toivottua tulosta, mutta näinhän tässä aina välillä käy, ilmoittautujia on paljon enemmän kuin osallistujia voidaan ottaa ja jäsenet ovat kokeessa yleensä etusijalla. Uusi vuosi ja uudet kujeet, niitä jäädään nyt odottelemaan.

Meillähän oli sitten vapaa viikonloppu! Perjantaina oli pakko pakata metsään mukaan damikassi ja tehdä pientä treeniä neidille. Se alkoi olla siinä pisteessä, että hyppi seinille jos ei saanut jotain puuhaa, kiersi ympäri taloa ja kantoi minulle kaiken mihin yletti ; )
Tehtiin linja-treeniä, joka menikin ihan nappiin. Damit olivat pitkästä aikaa niiin ihania, niitä tuotiin vauhdilla, yhtään ei epäröinyt tai kaarrellut. Muisti tuo vielä taakse-lähetyksenkin. Marsa on muuten oikeatassuinen, ei ole koskaan kääntynyt vasemman kautta taakse lähtiessään. Pimeä tuli nopeasti, joten lenkkimme metsätiellä treenin jälkeen jäin liian lyhyeksi, keli olisi ollut aivan ihana.

Lauantai meni "mökkiulkoilussa" ja pienellä hihnalenkillä. Jälkiä ei nyt voi mennä tekemään, kun hirvenmetsästys on alkanut treenimaastoissamme. Mutta kyllä niitäkin varmaan ennätetään vielä ennen lumia tehdä, kunhan saadaan hirviporukalta tieto milloin lopettelevat.

Tänään käytiin piiitkällä kävelyllä ja mietittiin miten toko-liikkeitä voisi/ei kannata  tehdä...

25.09.1992

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 20-vuotta siitä, kun ensimmäinen tolleri tuli perheeseemme. Jami: rakas, raivostuttava, riemastuttava, riiviö.

Pari ensimmäistä vuotta sen kanssa olivat aika... haastavia ; ) Se ei ollut niitä maan kilteimpiä ihan koko ajan. Mutta aikaa myöten se tasaantui, en kyllä silti sanoisi että rauhoittui. Kyllähän Jamista lopulta kuoriutui aivan mahtava koira, vahva persoona joka ei aivan äkkiä unohdu. Paljon se meille opetti, ainakin kärsivällisyyttä.

Jamista oli ihanaa olla huomion keskipisteenä. Tämä oli helppo huomata erityisesti toko-kokeissa ja niissä muutamassa taipumuskokeessa, joissa se ennätti käydä ennen kuin lopulta taipui kokeesta hyväksytysti läpi. Aina se keksi jotain yleisöä hauskuttaakseen ja joka kerta temppu oli erilainen. Ohjaajan mielipide näistä tempauksista, juuri niillä hetkillä, ei ehkä olisi ollut painokelpoista. Mutta ei voinut kuin ihailla tuon koiran kekseliäisyyttä!

Tänään syttyy lyhty haudallesi: FIN MVA&JVA Openbays Bariton  JAMI

Liikenteessä

Kovasti kaivattua kutsua tämän vkonlopun mejä-kokeeseen ei tullut, jäimme varasijalle. Nyt ottaa päähän!
Kun ei muuta keksitty, lähdettiin lauantaina iltapäivällä ajelemaan Padasjoelle mejän SM-karsinnan tuloksia kuuntelemaan. Onhan se hieman erilaista olla ihan livenä kuuntelemassa ja jännittämässä, kuin vain lukea tulokset netistä. Ja on paljon hauskempaa päästä onnittelemaan finaaliin päässeitä halauksin, pelkkä tekstari kun nyt on mitä on.

Saavuimme paikalle juuri kun arpajaiset olivat alkamassa, emmäkä siis enää ennättäneet ostaa arpoja, pahus. Käsiohjelmia sentään oli vielä kaupan!

Tuttuja oli paikalla paljon, joten kolmen tunnin odottelu sujui mukavasti. Sitten vaan tuolit kasalle pihaan ja tulostenluku alkoi. Saimme jännätä keski-suomen edustajan Timon ja Kutin tulosta pitkään, mutta valitettavasti he joutuivat pokkaamaan "itkumaljan" eli olivat ensimmäinen koirakko joka jäi sunnuntaisen finaalin ulkopuolelle. Samalla pistemäärällä (47 p.) finaaliin pääsivät Karla ja Volvo (Angelhaken Xavier).
Tollereita karsinnassa oli kolme ja kaksi selvisi finaaliin: Heidi ja Casey (Hedera´s Come Undone) olivat neljänsiä (48 p.) ja Niina ja Nitro (Redadict Ruthless Ranger) toisia (50 p.). Marja ja Reetu (Hedera´s Go For It) olivat kovan kisan kolmastoista koirakko, pisteitä heillä 42 p.
Karsintapäivän tulosten linkki. Tulossivulta myös linkki koepöytäkirjoihin, molempien arvostelleiden tuomareiden kirjoittamat arvostelut löytyvät!

Tänään sitten istutaan kotona pureskelemassa kynsiä ja jännitetään finaalin tuloksia!!!

Marsa on taas tänään sitä mieltä, että jotain on päästävä tekemään. Se kantaa mulle tavaraa syliin ihan koko ajan. Lähden nyt ensin vähän siivoamaan mökille, koirat saavat reuhata pihalla. Illemmalla täytyy keksiä vielä jotain Marsan "pään menoksi"...

Syksyinen päivä

Väpä olisi täyttänyt tänään 12-vuotta.

Marsa täyttää tänään vuoden ja 8-kuukautta. Olen niin iloinen, että meillä on ollut mahdollisuus saada tämä ihana neitokainen perheeseemme. Se on valloittanut meidän kaikkien sydämet, ihana pakkaus ; )  Kiitos Sari!

Yesterday

Taipumuskoe, Virrat

Kun on käynyt alhaalla on ainoa mahdollinen suunta ylöspäin. No, tänään mentiin sitten ihan raketilla suoraan huipulle.
Marsa on tänään suorittanut hyväksytysti noutajien taipumuskokeen!!!   NOU 1
Täällä emäntä ei tiedä kuinka päin olisi. Wuhuu!! Ja taitaa kasvattajakin olla vähän sekaisin!

Aamulla oli kokoontuminen Virroilla Marttisen lomasaaressa klo 8.30. Ilmoittautumiskuvioiden jälkeen ajoimme jonkin matkaa Äijännevalle ja parkkeerasimme autot tien varteen. Ensimmäiseksi odotettiin tuomaria, joka oli koiransa kanssa starttaamassa ensimmäisenä koirakkona lähistön NOME-kokeessa.
Ei siinä onneksi kauaa mennyt, ja saatiin homma käyntiin.

Marsa starttasi numerolla 5, eli meillä oli reilusti aikaa odotella. Kun siirryimme edellisen koirakon mennessä "areenalle" siihen polun kohtaan jossa tuli odottaa vuoroansa, totesin että siitä paikasta näki suoraan ruutuun. Ruutu oli korkealla kalliolla ja kovin harvassa metsikössä, joten polulta oli siihen vallan mainio näkyvyys. Siirryin siis muutaman askeleen taaksepäin, että sain Marsan sopivan pusikon taakse, pois suorasta näköyhteydestä.

Ensiksi vesinouto, mentiin kalliolta alas jyrkkään rantaan. Ranta oli noutokohdalta tosi kapea ja oli oikeastaan ihan sama heitettiinkö lokki maalta vai veneestä.
Ensiksi kuitenkin se vierestämme heitetty lokki, jonka Marsa haki nopeasti. Sitten laukaus ja heitto veneestä. Marsa epäröi muutaman sekunnin ennen kuin se lähti, mutta luulen että tämä johtui lähinnä siitä, että heitto oli niin lähellä vastarannan tiheätä metsikköä, että se ei heti nähnyt mihin lintu tipahti. Taas hirmu loikalla veteen (kuulemma ainakin siihen mennessä vauhdikkain suoritus) ja lokkia noutamaan. Hyvin meni, vaikka tätä ei ole kevään taipparikurssin jälkeen harjoiteltu kuin niissä kahdessa epäonnisessa taipumuskokeessa. Lokit ovat saaneet köllötellä pakkasessa. Tätä Marsa tekisi aamusta iltaan, kivaa!

Sitten kalliokiipeilyä hakuruutuun. Tuomari piti kovan puhuttelun siitä, että ennen kuin varis on suussa ja tulossa kohti ohjaajaa, ei saa kehoittaa, pillittää, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään.
Laukaus ja heittovaris liikenteeseen. Marsa lähti noutamaan, katsoi varista parin hännän heilautuksen ajan ja toi minulle, tai noin metrin päähän. Sitten haku alkuun ja neiti oli aivan täpinöissään.
Se toi variksen ruudun vasemmasta reunasta, varis tipahti kerran tulomatkalla, mutta Marsa nappasi sen nopeasti suuhunsa ja toi minulle. Sitten Marsa ajautui ruudun oikeaan laitaan ja ajautui kohti vesityöskentelyn aluetta. Sain luvan kutsua koiran luokseni ja lähettää sen takaisin. Tuomari sanoi, että antaisin käskyn vain vauhdista, mutta minä silti pyysin Marsan sivulle ja lähetin siitä. Se ampaisi kuin raketti taas oikeaan laitaan ja toi sieltä kolmannen variksen, jonka kanto-otetta piti matkalla korjata. Tämä varis tipahti suusta juuri ennen kuin ennätin sen siepata. Mokoma rähmäkäpälä!
Taas lähetys töihin, ja nyt Marsa palasi mukanaan ruudun kauimmainen varis. Se tuli taas kauniisti käteen. Tämän jälkeen tuomari kysyi avustajalta montako varista oli haettu ja kehoitti minua kytkemään koiran. Marsa teki hyvää ja vauhdikasta hakua koko ajan ja lähti tuomaan varista aina kun sen löysi. Ei siis onneksi aikomustakaan käydä ensin katsomassa kaikki riistat ja vasta sitten arpoa toisiko jonkun.  Pääsisimme jäljelle!!

Nyt jo hieman jännitti! Pupua ei ole kauheasti harjoiteltu, kun se on mennyt ihan hyvin. Tiistaina tein laahausjäljen jossa ei ollut ongelmia, ja edellinen kerta oli ennen Mäntän taippareita, joten nyt alkoi jännittää!

Odottelussa kului reipas tunti. Ryhmästämme jäljelle pääsi kolme koiraa. Ajoimme toisen tien varteen ja jäimme odottamaan kutsua jäljelle.  Ensin meni labukkauros, joka ei kauaa aikaillut ja hoiti homman hienosti.
Sitten Marsa. Se lähti aika hitaasti, mutta tarkasti seuraamaan laahausjälkeä ja hävisi näkyvistäni. Kohta tuomari huusi, että voisin kutsua koiraa. Hetken kuluttua ainoa mitä näin, oli Marsan pää, kun se kurkisti metsän laidasta pienen puskan takaa. Kania ei ollut suussa, ja neidistä ei näkynyt kuin pää. Tuomari huusi, että kehoittaisin vielä koiraa hakemaan kanin. Huutoni kuultuaan Marsa katosi näkyvistä takaisin metsikköön ja nopeasti se palasi näkyviin valtavan valkoisen kanin kanssa, jonka sitten raahasi suoraan syliini. Se kani oli todella suuri!
Kun kolmaskin koira oli pupunsa hakenut, palasimme koepaikalle saamaan koepöytäkirjamme ja kunniakirjat. Marsan papereita lukiessaan tuomari vielä kehui pientä narttua, joka raahasi lähes itsensä kokoisen pupun omistajansa syliin.

Mitä tehdään kun koira on mennyt taipparit läpi? Laitetaan kepolle tekstiviesti, että laittaisi skumpan kylmään! Ja ajetaan Vip-storen kautta kotiin, matkalla siis tuli hankittua Marsalle kaikkea pientä kivaa!

Olen niiiiin onnellinen! Marsa on kova jätkä!



Tämä on rasittavaa, ohjelma pätkii lauseita tai tekee muuta jäynää. Olen jo useampaan otteeseen korjannut sekoilevia  rivejä! Ketuttaa!

Tänään ei paista risukasaan... :(

No niin, nyt on sitten koettu sekin, kuinka kovaan koskee kun joutuu perumaan mejä-kokeeseen menon vaikka ei haluaisikaan. En suosittele!
Emme siis yrityksistä huolimatta onnistuneet järjestämään Artolle kyytiä Sastamalaan jälkientekoon ensi lauantaille. Oli sitten pakko perua koko homma. Lähden tästä täyttämään lottokuponkia, jos vaikka saisi joskus sen toisen auton tähän talouteen...

Ruovesi, Pilkottu

Olihan taas viikonloppu! Lauantai oli kylmä päivä, auton mittari näytti kuutta astetta ja välillä tuli vettä taivaan täydeltä. Onneksi omalle jäljentekopläntillemme ei sattunut raekuuroja, mutta niitäkin oli välillä satanut.
Jälki jonka teimme, oli varsinainen vuoristorata, muistaakseni Salokannon Jari kirjoitti jäljen arvostelussaan että kiipesimme Mount Pilkotulle ( ja alas, ja ylös, ja alas, ja...). Onneksi kaksi viimeistä osuutta kulkivat hieman tasaisemmassa ja helppokulkuisemmassa maastossa. Aimo annos reipasta liikuntaa tuli kun sen jäljen suunnisti ja veretti, sekä sunnuntaina opasti ja purki.
Meillä kävi tuuri, sillä kokeeseen oli ilmoittautunut muutama muukin oman jälkiparinsa kanssa, ja mekin selvisimme sitten tämän yhden jäljen tekemisellä. Mutta siihen sitten tuhrattiinkin aikaa ja paljon!

Sunnuntaina piirinmestaruus alkoi klo 8.00 ja meidän kokeemme klo 9.00. Aamu hieman venähti ja ensimmäiset oman kokeemme koirakot lähtivät metsään n. 10.40.  Marsalle osui arvonnassa päivän toiseksiviimeinen jälki ja oma opastettavani oli päivän viimeinen, joten kello oli pitkälti yli 14 ennen kuin edes aloimme suunnitella metsään lähtemistä.

Marsan jälki oli aikamoinen sekoitelma ryteikköä, märkää sammalta, jäkälän peittämiä kallioita ja seassa muutama hervottoman suuri oja. Siis sellaisia ojia, että sai tosissaan skarpata miten loikkasi yli. Ojien reunat olivat korkeita ja "veden syömiä" joten jos olisi tipahtanut aivan pohjalle niin sieltä olisi ollut kova työ punnertaa ylös.
Jäljen ensimmäinen makaus oli kalliorinteessä, alamäessä. Itse meinasin kävellä koiran päälle, kun lähdin mäen nyppylältä laskeutumaan enkä edes huomannut että Marsa oli pysähtynyt makausta nuuskimaan. Tuomarimme Jari Salokanto oli onneksi saanut ajoissa tiedon oppaalta, että makaus oli juuri tuossa kohdassa ja onnistui sivusta näkemään merkkauksen. Paha paikka mutta se selvitettiin!
Ensimmäisellä kulmalla oli katko, jonka Marsa teki samoin kuin parissa treenissä aiemmin. Se nuuhkaisi ilmavainulla vasemmalle, johon jälki jatkui. Meni kuitenkin veretyksen loppuun, kiepsahti oikealle, teki aika pienen kaarroksen (max. 10 metriä ehkä alle), kulki  jo jäljestetyn osuuden yli ja puolimetriä vasemmalle siitä missä näin krepin veretyksen jatkumisen merkkinä. Pari korjaus askelta, paluu linjalle ja matka jatkui.
Katkon jälkeen saavuttiin sitten isoimmalle ojalle. Marsa ajautui aavistuksen vasemmalle jäljestä ja loikkasi ojan yli, minä perässä. Se lähti etsimään jälkeä edeten vasemmalle muutaman metrin. Kun jälkeä ei löytynyt, se ei hoksannut kääntyä takaisin, vaan taas me loikittiin ojan yli. Sitten paineltiin hervottoman risukasan yli takaisin kohtaan josta oltiin lähdetty jäljestä sivuun ja nyt sitten siitä jälkientekijöiden kohdasta taas sen halavatun ojan yli! Melko pian tämän jälkeen tehtiin myös pieni tarkistuslenkki jäljen oikealle puolelle, olen melkovarma että se seurasi supikoiran tai jonkun muun yöllä jäljellä liikkuneen jälkiä. Tämäkin poistuminen jäljeltä oli onneksi kovin pieni, verijälki vei voiton muista tuoksuista. Toinen makaus, Marsa pysähtyi ensin sen eteen, siirtyi sitten sivulle ja nuuhki ilmaa makauksen päällä niska piiiitkäksi venyen. Sitten se vain nopeasti nuuhkaisi makauksen pintaa ja jatkoi matkaa.
Toinen kulma tosi hyvin ja kolmas osuus mallikkaasti. Makauskin merkattiin pysähtyen ja ihan kunnolla verta nuuhkien. Kolmannella kulmalla tuuli painoi jäljen tuoksua oikealle ja kun veretys loppui ja jälki kääntyi vasemmalle Marsa ennätti edetä muutaman metrin ennen kuin huomasi menneensä kulman ohi. Pikainen rengastus vasemmalle ja taas mentiin.
Neljäs makaus oli ryteikössä. Opas oli hieman hukassa ja sekä tuomari että opas kiersivät ryteikön vasemmalta missä jälki ei kulkenut. Me kiersimme oikealta, missä makaus oli. Marsa merkkasi makauksen nopeasti nuuhkaisten ja jatkoimme matkaa. Pöheikön jälkeen porukka oli taas kasassa ja kuten metsässä arvelinkin, niin koska tuomari ei voi arvostella sitä mitä ei näe, niin tämä makaus on sitten virallisesti ohitettu. Maasto oli tässä kohden erityisen hankalaa, ja jäljen tekijällä on varmasti ollut vaikeaa löytää hyvää paikkaa makaukselle. Myös opastaminen oli tässä kohden hankalaa, ja kun oli ajautunut jäljeltä oikealle, oli oma etumerkki jäänyt huomaamatta ja huomio (oppaan ja tuomarin) keskittynyt lähinnä jäljen piilomerkkien uudelleen löytämiseen. Näitä sattuu, onneksi ei ollut kyse mistään arvokisasta.
Viimeiset parikymmentä metriä oli heinikkoa ja jäkälän peittämää kalliota, muutama kuusi siellä täällä. Marsa sai sorkasta ilmavainun ja lähti "sahaamaan" sitä kohti. Minä en oikeastaan ennättänyt poistua jäljeltä, kun Marsa aina jo ennen kuin jälkiliinan kantama täyttyi (6 metriä) käännähti takaisin ja lähti risteämään toiseen suuntaan. Muutaman tälläisen sik-sakin jälkeen saavuimme ihastelemaan loppumakaukselta löytynyttä sorkkaa.

Selvisimme siis rankasta maastosta ilman hukkaa, illalla koepöytäkirjassa oli VOI 1, 46 pistettä.
Neljän tuomarin koe hieman venähti ja tulosten luku saatiin päätökseen vasta klo 20.50, onneksi kotimatka kesti vain 45 minuuttia.

Niin ja se piirinmestaruus, sen tulokset luettiin jo kun me vasta aloittelimme urakkaamme metsässä! Kisan voitti (yllätys, yllätys) Karlan Volvo, eli lyhytkarvainen kääpiömäyräkoirauros Angelhaken Xavier. Onnea viellä kerran!!!

Löysäillen

Olen tässä pari päivää seurannut noita neidin touhuja, enkä taas ole aivan kärryllä missä mennään. Se ei ole juoksujen jälkeen ollut ihan oma itsensä, haaveksii vieläkin ja on välillä aivan kuutamolla kaikesta. Jotenkin tuntuu että se välillä unohtuu omiin ajatuksiinsa, oltiin sitten kotosalla tai lenkillä. Repeä se on taas ryhtynyt kurittamaan, Reiskan kolmen viikon "rauhoitusaika" on siis ohi.

Viikonloppuna olisi taas luvassa aimo annos ulkoilua, olemme mahtuneet Ruoveden mejäkokeeseen. Samaan aikaan on myös Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskoe samoissa maastoissa ja koepaikassa, mutta omana kokeenaan. Mukava päästä jännäämään pm-tuloksia, kyllä siellä pitäisi olla useampikin tuttu koirineen kisaamassa tuosta tittelistä.

Toivottavasti saan ravisteltua neitimme hereille ennen viikonloppua. Tämänhetkisellä "innokkaalla" suhtautumisella ei pitkälle pötkitä.

Korpilahden mejäkoe

Lauantaina oli Korpilahden mejän jälkientekopäivä. Olimme siis taas kerran Surkeella! Keli oli aivan ihana, ei kuuma eikä kylmä, ei satanut. Jos ei olisi ollut hirvikärpäsiä, niin olisi ollut aivan täydelliset olosuhteet tehdä jälkiä!

Yöllä sitten satoi ja satoi, välillä satoi aivan kaatamalla. Ou nou :(

Opastin aamun toisen jäljen. Varauduin sorkanvientiin sadetakilla, sillä kaadon paikka oli 200 metriä tieltä, tiheän n.kaksi ja puolimetriä korkean koivupöheikön takana. Housut olivat tämän keikan jälkeen läpimärät, aivan kuin olisin käynyt uimassa. Kun palailimme jäljen lopussa tielle, kastuin sitten aivan kokonaan. Niin kastuivat kaikki muutkin!
Mutta ei auttanut kuin hypätä autoon ja ajaa kohti seuraavaa jälkeä, sillä oma vuoromme oli seuraavaksi.

Jälki oli juuri sellainen mitä en olisi meille toivonut, paljon sammalta, kosteikkoa ja aukeata maastoa. Tosi paha kaatosateen jälkeen.
Ensimmäinen makaus merkattiin kauniisti pysähtyen. Matkalla tehtiin yksi laajahko rengastus, jäljeltä poistuttiin ja sille palattiin täysin samasta kohtaa. Ensimmäisellä kulmalla oli katko, joka meni ällistyttävän hyvin: yhdellä rengastuksella suoraan veretyksen jatkoon. Olin sanaton!

Toinen makaus merkattiin myös pysähtyen. Toinen kulma pienellä rengastuksella, ei kuitenkaan edes jälkiliinan mittaa.
Kolmas makaus nopeasti nuuhkaisten, kuitenkin niin että koira selvästi pysähtyi, mutta kovin lyhyeksi hetkeksi. Kolmas kulma aivan jäljen päällä, mutta sitten... aivan lyhyen matkaa viimeistä osuutta kuljettuamme tulimme tuoreelle hakkuuaukolle, mustalle mullalle. Siitä Marsa varmaanki bongasi jotain, ties mitä, ja lähti jonkinmatkaa jäljen sivussa palaamaan takaisin päin. Tuomittiin hukka.

Palattiin jäljelle ja jatkettiin matkaa mustalla mullalla pienten kantojen seassa. Sitten takaisin harvahkoon metsään. Hetken aikaa näytti, että Marsa menee viimeisen makauksen ohi, mutta se kääntyi sitä kohti makauksen oikealta puolelta ja painoi hetkeksi kuononsa sitä nuuhkiakseen. Matka jatkui.

Sorkasta melkein mentiin koko konkkaronkka ohi (opaskin taisi hetken seurata Marsan eikä merkkien perässä). En nähnyt sorkkaa, mutta havaitsin yllättäen että edessämme oli pitkillä krepeillä merkattu "polku", olimme siis jo poistuneet jäljeltä kohti tietä. Onneksi Marsakin pysähtyi miettimään ja sain tilaisuuden kehoittaa sitä jäljelle. Melkein kuulin sen korvien välissä käyvän raksutuksen. Hetken tuumattuaan neiti lähti palailemaan jalanjälkiä myöten ja tulimme sorkalle takakautta. En vieläkään tiedä mikä siinä oikein oli. Ehkä jäljessä oli pieni mutka, tai sitten neiti meni kuusikossa ilmavainuunsa luottaen kaadon ohi. Jokatapauksessa, häntä heiluen tervehdittiin jäljen päästä löytynyttä aarretta!
Matkalla yksi hukka ja tuloksena VOI 2, 39 pistettä. Olisi siis tullut tosi hyvät pisteet ilman tuota hukkaa!

What goes around comes around...

Viikonloppuna olisi edessä seuraava mejä-koe, Marsan debytointi voittajaluokassa. Kovin suurin odotuksin en tuohon kokeeseen ole lähtemässä. Jälkientekopäiväksi sekä seuraavaksi yöksi on luvattu vesisadetta, mikä on omiaan levittämään jäljen tuoksut laajalle alueelle. Marsa työskentelee paljon maavainulla, mutta se on melko rankkaa ja nuori koira tulee varmasti väsymään pitkän jäljen loppuvaiheissa. Ja kun siirrytään ilmavainuun, "lepuuttelemaan", niin kokemattomuus voi kostautua. No, katsotaan kuinka neidin käy! Saadaan ainakin taas yksi hyvä "kokeenomainen harjoitus". ; )

Kävimme tiistaina juhlistamassa Arton syntymäpäivää treenijäljenteon merkeissä. Kaunis, aurinkoinen, syksyinen ilta, mikäs siinä oli metsässä kävellessä. Seuraavana yönä satoi hieman ja keskiviikkopäivän mittaan vettä tuli useampaan otteeseen ja välillä aivan kaatamalla. Jälki tuli siis huuhdeltua vallan perusteellisesti.

Eilen illalla kun lähdimme Marsan kanssa jälkeä ajamaan, oli taas kaunis ilma. Pariin otteeseen oli ongelmia, näissä kohdissa maasto oli sammaleinen ja hieman suopohjainen, joka askeleella kengänpohjista kuului "lurps". Juuri niillä paikoilla Marsa pyöri jäljen vierellä ja teki tarkastuspistoja.
Matkalla oli yksi pienen metsätien (hiekkatie, keskipenger nurmikolla) ylitys ja se sujui hyvin, yhtään ei empinyt tai ihmetellyt tietä, vauhdilla yli ja jatko löytyi heti tien toiselta puolelta.
Vaikka on todennäköistä, että tiellä ei olisi ollut kukaan liikkeellä jäljen teon ja sen ajamisen välillä, teimme veretyksen siten että veretys lopetettiin tien pientareelle, sientä käytettiin maassa keskikohdan nurmella ja sitten jälkeä jatkettiin taas tien toisesta pientareesta metsään. Tämä siksi, että mahdollisesti tiellä liikkuva auto ei turhaan levittäisi verta mukanansa ja näin häiritsisi turhaan jäljen seuraamista.

Sitten meillä oli ne kaksi katkoa. Eka oli tehty ehkä hieman liian pahaan paikkaan, veretys päättyi juuri ennen tiheähköä kuusikkoa, ja niinhän siinä kävi, että neiti ajautui ensin tuon kuusikon taakse. Jäljen jatko olisi lähtenyt oikealle, mutta me teimme pienen epämääräisen kaarroksen vasemmalle. Ensin ajattelin, että siksakkaava kaarros lähtee ajautumaan liian kauas, mutta sitten käännyttiinkin päättäväisesti takaisin, pyyhällettiin jäljen yli suoraan siihen mistä veretys jatkui katkon jälkeen. Taas jäi se tuntu, että se mokoma kyllä tiesi mistä jälki jatkuu, mutta kävi vain varulta hieman hiihtelemässä ympäriinsä.
Toinen katko oli avoimemmalla paikalla, jossa oli risukasoja, heinää ja vanhaa hakkuujätettä. Nyt Marsa ihan selkeästi nuuhkaisi siihen suuntaan jossa jatko olisi ollut. Meni kuitenkin veretyksen loppuun, lähti kaartamaan oikealle, suoraan kohti veretyksen jatkumista. Ja kolme metriä ennen perillepääsyä teki täyskäännöksen ja lähti tekemään rengastusta vasemmalle. Kierrettiin reilun 10m halkaisijaltaan oleva rengastus ja taas mentiin veretetyn osuuden yli. Nyt "törmättiin" jalanjälkiin ja niitä hieman ihmeteltiin ja nuuhkittiin. Marsa eteni jalanjälkiämme pitkin kohtaan josta olimme kääntyneet 90-astetta poispäin, ei heti huomannut käännöstämme vaan teki hieman suuremman kaarroksen ja päätyi sitten kohtaan josta veretys jatkui. Ja taas mentiin, loppua kohden työskentelyn varmuus parani ja mennä pompoteltiin jäljen päällä sorkalle.
Makaukset merkattiin, paitsi yksi rinteessä ollut, jonka kierti hieman ohi kun väliin jäi iso kumpare.

On me puuhasteltu kaikkea muutakin, mutta kun ei jaksa aina kirjailla keikkea. Variksia on sulateltu, kannettu ja noudettu. Paria toko-liikettä ihmetelty (meille kummallekin pelkkää utopiaa, mulla ei mitään muistikuvaa miten liikkeitä voisi järkevästi treenata).  ; )  Ja sitten vaan vedetty lonkkaa, eli olla möllötelty ihan rauhassa.
Tämä ilta ainakin oli tuota "möllöttelyä". Kävin taas tankkaamassa rautaa ja tällä hetkellä olotila ei ole kovin hääppöinen, lämpö noususuhdanteessa. Parasta lähteä nukkumaan, Marsa tulee varmasti seurakseni omalle punkallensa.

Onnea!

Keski-suomen mejän piirinmestaruuden voitti lbu Vimpulan Neuvokas Norman eli Kuti, om. Leila Mäkinen & Timo Nojonen, ohj. Timo Nojonen. Onnea (taas kerran, nyt vähän isommasta mestaruudesta) ja menestystä SM-kokeeseen!!!

Me käytiin Marsan kanssa ajamassa treenijälki, ihan hyvin meni. Vähän haahuili nuuskimassa yön aikana ilmaantuneita tuoreita jälkiä, mutta ihan itsenäisesti palasi takaisin jatkamaan omaa urakkaansa. Kiltti tyttö!

Ohi on!

Yhtä nopeasti kuin Repen kiinnostus Marsaa kohtaan heräsi, se myös lopahti. Ainakin nyt tietää, että se "havaitsee" juoksujen parhaat päivät. Onneksi se ei missään vaiheessa alkanut pihisemään ja vinkumaan Marsan perään.
Neiti varmaankin tiesi, ettei vanhasta herrasta ole enää mihinkään. Pari kertaa se kävi vähän tyrkyttämässä itseään, mutta pääsääntöisesti tyytyi vaan luomaan pitkiä katseita kulmiensa alta.
Yksi erittäin näkyvä seuraus näistä juoksuista on ollut, karva lähtee. Ja sitä lähtee aivan älyttömästi! Ei voi kohta enää sanoa, että neiti on "bikineissä", ei se on lähinnä kuin kynitty kana. On se lykky, etten ilmoittanut sitä Toller Showhun (joka olisi tänään), en olisi kehdannut viedä kehään!
Juoksut on nyt siis onnellisesti ohi, voimme taas palata normaaliin elämään!

Viime viikolla tehtiin Marsalle pieni mejä-treeni, se meni (vastoin odotuksiani) ihan hyvin. Mutta muutoin tämä kesän linja, treenit-tauolla-milloin-mistäkin-syystä, tuntuu jatkuvan.

Treenissä totesin, että neidillä tuntuu olevan hassu tapa katkolla. Se nostaa kuonoaan suuntaan josta jälki jatkuu, ikään kuin rekisteröi uuden suunnan. Mutta se lähtee tekemään rengastusta päinvastaiseen suuntaan, kait varmistaakseen ettei jälki nyt sittenkin ole sielä... Ja saattaa tätä tehdessään ajautua liian kauas. Outo otus!

Kihniössä, jossa olin kokeessa oppaana, minulla kävi hyvä tuuri. Koira jäljelläni oli todella hidas, puolet matkasta etenimme reilut kymmenen askelta ja pysähdys -taktiikalla. Koko matkalla en joutunut ottamaan ainuttakaan juoksuaskelta vaan etenimme verkkaista kävelyvauhtia. Syvä helpotuksen huokaisu! Ensi viikolla taas rautatiputukseen, kahdeksatta kertaa! Ehkä tämä tästä hiljalleen.

Tänään on mejän keski-suomen piirinmestaruus, kohta voi ryhtyä jännittämään tuloksia. Jo aika monen vuoden ajan mestari on ollut tolleri tai mäykky, saa nähdä kuinka käy tänään. Kokeessa on mukana kovia koiria, saas nähdä kenellä on tänään se hyvä päivä!

Laiskotellen...

Tässä on nyt reilu vuosi kulunut tätä blogia päivittäen. Viime vuonna aloittelin Virtain tollereiden mejä mestaruus viikonloppuna ja tänään tuo samainen koe on taas käynnissä. Ja mikään ei ole muuttunut! Täällä taas istun, mökillä tappamassa aikaa.
Marsalla on juoksujensa kanssa "parhaat hetket" menossa. Jopa Repe the eunukki on hoksannut että jotain on tekeillä, se yrittää liehakoida Marsaa olemalla kovin leikkisä ja heiluttelemalla häntäänsä flirttaillen. Onneksi siitä ei ole mihinkään muuhun! On helpotus, kun tällä kertaa ei tarvitse viedä sitä pariksi viikkoa johonkin hoitopaikkaan.

Marsa ja Repe rannalla. Neiti juoksujen vuoksi hihnassa...

Keli tänä viikonloppuna on ollut ihanan kesäinen. Eilen vierähti muutama tunti rantahietikolla makoillen hyvän pokkarin parissa. Sitten vähän grillattiin, saunottiin pidemmän kaavan mukaan ja illalla Sirja rökitti meidät vielä scrabblessa.

Minäkö pitkästynyt?

Kuvat©Sirja

Mökkeilyä

Ehkä nuo narttukoirat ei olekaan mun juttu, kun tässä jo kuumeisesti odottelen että juoksut olisivat ohi ja pääsisi ihan kunnolla treenaamaan. Pitäisi osata nauttia tästä leppoisasta, vapaasta viikonlopusta, mutta kun ei, pää käy kierroksilla. Ei vaan, olen minä tuohon typykkään tosi tyytyväinen; )

Pakattiin taas koko pesue mökille. Viimeinen kesälomaviikonloppu hurahti ohi. Tytöillä alkoi lukio torstaina. Sirjakin on nyt virallisesti opiskelija, mihin nämä vuodet katosivat? Huomenna alkavat taas työt ja tiedän että sillä saralla syksystä on tulossa todella kiireinen. Vielä on onneksi yksi viikko lomaa pitämättä, sitä voisi pitää pieninä pätkinä syksyn mittaan.

Marsalle viritettiin mökille juoksulanka, heh heh, ihan kirjaimellisesti. Se ei tuntunut olevan moisesta moksiskaan, ei ryntäillyt tai kiertänyt itseänsä lähialueen puihin. Lähinnä istuskeli välillä varjossa ja välillä auringossa ja tarkkaili ympäristöään. Repe tykkäsi kun sai olla rauhassa, eikä Marsa päässyt koko ajan roikkumaan kaulanahassa tai ollut muutoin riehumassa. Tänään ne nökötti pihakalliolla ihan sopuisasti vierekkäin ja vahti soutuvenettä joka meni suht´ läheltä rantaa ohitse. Ihanan näköisiä: tarkkana ja aivan hiljaa.

 

Mejärintamalla on siis rauhaisaa. Ensi viikonlopun koe menee sivu suun, menemme ehkä käymään Virroilla, mutta Marsaahan ei voi ottaa edes turistiksi mukaan (juoksuista narttua ei saa viedä edes koepaikalle).
Olen yrittänyt katsastaa syksyn koekalenteria "sillä silmällä", mutta ei sieltä kovin montaa lähiseudun koetta löydy, ainakaan sellaista että olisimme järjestävän seuran jäseniä. Pitänee kuitenkin yrittää laittaa ilmoittautumista johonkin...

Viimeisimmät muotiluomukset ;)

Kuvat © Sirja

Yesterday...

Marsa aloitti juoksut eilen illalla. Virtain mejä jää siis väliin ja samalla tuli lisää aikaa treenata uusia kuvioita. Joku onnellinen pääsee tilallemme kokeeseen varasijalta!

Harmittaako? Rehellisesti? No, joo!

Ojasta allikkoon

Niinhän siinä sitten kävi, että Marsa jäljesti ykköstuloksen: AVO 1, 47p. Maasto oli tosi hankala: metsäautoteitä, traktorinuria, mutaojia, vesiojia, suo-ojia ja tiheää kuusikkoa (lippis meinasi karata kolme kertaa). Omalta osaltani en voinut muuta, kuin keskittyä katsomaan mihin astuin ja loikkimaan sekä ryömimään perässä. Kulmien makauksista tuli hyvä näköhavainto, kun niiden kohdalla pysähdyttiin. Muutoin huomio kiinnittyi lähinnä omiin jalkoihini. Onneksi opas ilmoitti jo ennen metsäänlähtöämme, ettei sinne ole ilman kumppareita mitään asiaa. No, ei tuo kumpparin varsikaan riittänyt kun pari kertaa oli niin syvää, että kengät hörppäsivät mutaa ja mönjää.

Täytyy tässä nyt sitten miettiä uusia treenikuvioita! Tuli nousu VOI-luokkaan.

Tänään ei muuten satanut lainkaan! Aika lämmintä ja kosteaa oli, kun aurinko paistoi ja eilen oli tullut reilusti vettä. Mutta sääennuste ei siis taas vaihteeksi pitänyt paikkaansa.

Onko järkeä?

Nii-in, pitäisi varmaankin tutkituttaa päänsä. Onko järkeä ilmoittaa koira kokeeseen ja sitten toivoa että ei tulisi ykköstulosta? No ei. Mutta kun olisi niin kiva mennä vielä tollereiden Virroilla pidettävään mejä-kokeeseen AVO-luokkaan. ; )  ; )
Nyt jos tulee ykköstulos, niin menee tuohon kokeeseen osallistuminen uusiksi harkintaan. Edessä olisi nimittäin pakollinen siirtyminen VOI-luokkaan. Eli huomisen tulostoiveena taitaa olla hyvä kakkostulos! Hyvä kokeenomainen treeni.  Heh, heh!!

Jäljet (oma ja koekaverin) tuli siis tänään pyöräytettyä Kihniön metsään. Huomenna nähdään mitä saadaan aikaiseksi. Puntti tutisee kun ajattelenkin opastustani, voimia kiitos!
Kolme voimakasta sadekuuroa pyyhkäisi ylitse, kun olin verettämässä omaa korvausjälkeäni. Tosi kiva, piilomerkkitarrat eivät edes yrittäneet tarttua puihin ja oksiin. Oli pakko vääntää pieniä, kauniita kreppirusetteja tukimerkeiksi ja myös vähän piilomerkeiksi kaatosateessa.

Huominen menee sitten kokeessa: oman koiran kanssa startaten, opastaen ja jälkeä metsästä purkaen. Sadetta on ennustettu iltapäivälle, toivottavasti olen sen saapuessa jo saunassa!

Tää päivä ollaan vaan...

Marsa ei ole kotona yrittänyt sänkyyn nukkumaan kuin kerran, ehkä Repen malli on pitänyt sen aisoissa. Myös sohvat ovat kotona kiellettyä aluetta. Mutta mökillä on lupa köllötellä kainalossa. Voi sitä onnea!!!

Tankataan taas

Olisihan se kiva, jos voisi olla lomalla ihan terveenä, mutta kaikki ei aina mene niin kun haluaisi. Olen nyt käynyt neljä kertaa terveyskeskuksessa saamassa rautavalmistetta suoraan suoneen, toivottavasti hb alkaa suunnata ylöspäin. Vielä olisi viisi keikkaa edessä.

Pohjaton väsymys on ehkä hieman hellittänyt, mutta mitä tapahtuu jos joutuu kovalle rasitukselle, se vähän mietityttää. No, pakko on yrittää, eli ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä mejä-kokeeseen ja siellä pitäisi olla oppaana. Täytyy toivoa, ettei tule kovin nopea koira opastukselleni, tai kyllä sitä sisulla mennään aika pahoistakin paikoista! Oman koiran kanssa mennessä on onneksi se etu, että koiran voi jarruttaa sopivaan vauhtiin. Marsaa olen jo treeneissä (tähän pitäisi varmaankin kirjoittaa "treenissä", kun viime kokeen jälkeen on ollut vain yksi treeni...;) totuttanut siihen, että vauhtia otetaan jarruttamalla pois.

Ensi viikolla taas seuraava "tankkaus", ehkä tämä tästä...

Kylmästä lämpimään

Eilinen, aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä. Kuvat pihistetty Sirjalta...

Kuka voisi kellot seisauttaa...

Viikko kulunut taas hurjaa vauhtia, ei meinaa perässä pysyä.

Linda (neiti Närhi) tuli meille perjantaina, käytiin Saran kanssa hakureissulla Jyväskylässä. Tehtiin samalla pikainen shoppailupyörähdys.
Lauantaina mentiin sitten koko sakki Jykylään Radio SuomiPOP -festareille. Tuli katsastettua Kauko Röyhkä (hyvä!), Happoradio (yllättävän hyvä livenä), Jukka Poika (todella hyvä!!), Yö (ihan ok) ja Eppu Normaali (paras!). Hauskaa oli ja sääennusteet eivät onneksi pitäneet paikkaansa! Yksi pieni saderipsaus ja muuten aivan upea keli. Porukkaa riitti, oli kuulemma loppuunmyyty.



Sunnuntaina iltapäivästä Linda jatkoi matkaansa ja me pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme mökille. Keli on ihan ok, tuuli voisi vähän tyyntyä, mutta kun sauna on lämpimänä ja grillattavaa riittävästi niin ei kait tässä voi valittaa. Eilen tuulikin oli jo hieman lämpimämpi...

Tälle päivälle näyttäisi olevan varoitus ukkosmyrskystä, katsotaan miten käy. Veri on sulamassa treenijälkiä varten, mutta jos ukkonen riehuu niin taitaa jäädä menemättä metsään tänä iltana.

Kesäloma alkoi...

Maanantaina kamat kasalle ja koko sakki mökille! Kelit ovat olleet aivan ok, eilen jopa auringonpaistetta. Pieniä sadekuuroja parina päivänä, mutta ne eivät ole tahtia haitanneet.
Saunalla on ollut lähes "ikuinen tuli". Vesi vaan on pahuksen korkealla, joten hiekkarantamme on vain pieni osa normaalista koostansa.

Tiistaina Marsa alkoi ilmoitella, että voisi taas tehdä jotain treeniä. Se kantoi systemaattisesti kaiken irtaimiston syliini ja katseli sitten aina toiveikkaana, että treenattaisko vaikka näillä sukilla, tai varvastossuilla, tai limsapullolla... Kun kävin kauppareissulla kotona hakemassa postin, nappasin samalla mukaani verta, valjaat, sorkan ja jäljenmerkkaus "hetulat". Illalla sitten askartelimme Arton kanssa lähimetsään jäljet sekä Marsalle, että Repelle.

Keskiviikkona kävimme aamupäivällä ajamassa jäljet. Olin hieman yllättynyt, sillä Reiskakin teki aivan älyttömän hyvän treenin, kyllä mä sille olisin antanut 50 pistettä. Ja Marsalle myös.

Keskiviikkona iltapäivästä veimme Marsan leikkimään nuoren tolleriuroksen, Riffin, kanssa. Riffi on noin viisi kuukautta ja oli tismalleen saman kokoinen kuin Marsa. Siinä sitä sitten mentiin vauhdilla reilu tunti. Kovin oli neiti pitkämielinen ja antoi pennun reuhata kimpussansa. Pari kertaa Marsa joutui ärähtämään, mutta eipä tuo jätkä muistanut moista viittä sekuntia kauempaa.
Illalla Repe vaikutti hieman hämilliseltä, kun neiti ei jaksanut reuhata Repen kimpussa niin kuin tavallisesti. Marsaa hieman väsytti ; )

Viikonloppu Kauhavalla

Viikko oli melko sateinen. Marsalle piti tehdä treenijälki ennen viikonlopun koetta, mutta ajatuskin lähteä nuoren aloittelijan kanssa jäljestämään kaatosateessa tehtyä ja kaatosateen yön yli vesittämää jälkeä ei oikein napannut.  Keskiviikkona teimme melko peitteiseen maastoon jäljen, jonka sade sitten yöllä ja seuraavana aamuna kasteli. Neiti vetäisi treenin yllättävän hyvin. Hieman pelotti, kun taippareiden kanssa tuo nappiin mennyt treeni ennen koetta on tiennyt sitä, että varsinainen koe menee ihan puihin.

Viimeinen työviikko ennen kesälomaa saatiin lopultakin valmiiksi ja lauantaina pakattiin auto ja suunnattiin (Tuurin kauppakeskuksen kautta) Kauhavalle hoitamaan omaa osuuttamme jälkien teossa. Vielä ennen metsään lähtöämme tuli pariin otteeseen nopeita sadekuuroja, mutta itse selvisimme omasta urakastamme ilman sadesuihkua. Paarmoja, hyttysiä ja kaiken maailman muita pikkuystäviä olikin sitten aika reippaasti. Meinasi mennä hermot!

Illalla kierros Kauhavan keskustassa jäätelöllä ja sitten majapaikkaan syömään pizzaa, saunomaan ja pelaamaan Scrabblea, Sirja voitti.

Koeaamuna heräsin ajoissa, sillä ajattelin yllättää aamiaista valmistelemaan tulevat sillä, että pumpputermarit olisivat jo ladattuna tuoreella kahvilla. Muutoinkin olin luvannut autella osaltani emännän hommissa, kun siihen ei varsinaisesti tullut ketään kokopäiväisesti pestiä hoitamaan.

Porukkaa alkoi saapua paikalle ja koe saatiin alkuun. Marsalle tuli päivän ensimmäinen jälki ja toinen oli meillä opastettavana (kiitos Arto opastuksesta). Pienen jännitysmomentin päivään toi se, että toinen auton takarenkaista tyhjeni hiljalleen, edellisenä päivänä siihen oli iskeytynyt naula... Onneksi apu oli lähellä ja yksi kokeen osallistujista kävi päivällä hakemassa kotoansa pumpun, jolla rengas saatiin täytettyä ennen kotiin lähtöä ( ja täytettiin kertaalleen huoltamolla vielä kotimatkalla).

Marsa suoritti oman osuutensa hyvin. Suopursut olivat uusi tuttavuus ja kun niitä oli enemmän kuin koko ensimmäinen osuus, ja todella tiheänä ja vaikeasti kuljettavana seinämänä, meinasi neidiltä loppua usko siihen että jälkeä todellakin voi mennä eteenpäin. Vähänkö kävi sääliksi kun näki kuinka paljon se joutui tekemään töitä, että pääsi etenemään!
Ensimmäinen kulma oli suopursujen keskellä ja se merkattiin mallikkaasti. Sitten, yllätyksekseni, Marsa rengasti ensimmäisen kulman! Se ei poistunut edes jälkinarun mittaa kauemmaksi, mutta se teki kauniin rengastuksen ja jatkoi matkansa seuraavalle osuudelle.
Juuri ennen kulmaa se oikaisi hieman suoraan viimeiselle osuudelle. Näin jo mielessäni kuinka pisteet ropisivat... mutta sepä kääntyikin kohti kulmaa jonka kävi merkkaamassa. Sitten mentiin muutama metri takaisin kakkososuutta, se nuuhki sitä jälkeä jonka yli oli oikaissut. Kun aloin ajatella, että kohta tuomitaan paluujälki, neiti teki täyskäännöksen ja palasi makuulle. Sitten se hoksasi aivan tuoreet hirvenjäljet, jotka kulkivat viimeisen jälkiosuuden vierellä. Tuuli painoi tuoksua jäljeltä näitä hirvenjälkiä kohti, ja me kuljimme pienen matkan päässä jäljen vasemmalla puolella, mutta aivan sen suuntaisesti. Lopulta Marsa päätti siirtyä aivan verijäljen päälle.
Ennen lopun kaatoa oli oja, jossa hirvet olivat liikkuneet. Marsa ajautui ojan kohdalla hieman vasemmalle. Sitten mentiin vielä toisen ojan yli ja näin, että tie on vain muutaman metrin päässä. Marsa siirtyi jäljelle, jota pitkin kaadolta oli kuljettu tielle. Se epäröi ja pysähtyi ja minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Yhdellä kehotuksella neiti "heräsi" ja lähti jäljentekijän jälkiä pitkin takaisinpäin. Ylitimme jälkimmäisen ojista ja saavuimme takakautta sorkalle.

Kävin Marsan kanssa pienellä kävelyllä sillä aikaa, kun Arto oli opastamassa ja sitten kävimme yhdessä purkamassa jälkemme. Sitten pikaisesti koekeskukseen lämmittämään ruokaa ja saunaa!

Päivä eteni ja tuli tulosten aika. Marsa sai 46 pistettä ja AVO1.

Huomenna, ja muutaman kerran seuraavien viikkojen aikana, on edessä "tankkausta", pitäisi saada hb reilusti nousemaan. Sitten uskaltaisi taas itsekin lähteä oppaaksi...