Liikenteessä

Tässä on vähän takki tyhjänä. Eilinen päivä: aamulla Helsinkiin kirjamessuille, kävelyä ja illalla taas takaisin Keuruulle. Tänään: aamusta autoilua Seinäjoelle, koiranäyttely, shoppailua Tuurissa ja takaisin Keuruulle. Jalat on ihan poikki!

Mitä ihmettä ne tekee?

Seinäjoen näyttelykeikka oli ihan mukava. Veimme ensin Sirjan keskustaan kiertelemään kauppoja ja suuntasimme sitten kohti Seinäjoki Areenaa. Kehä oli hieman myöhässä, mutta ei onneksi paljoa. Marsa oli ensi kertaa sisällä pidettävässä näyttelyssä, mutta eipä tuo näyttänyt kauheasti neitiä haittaavan. Se on niin ihanan rauhallinen pakkaus! Samalla tuli korkattua käyttöluokka, jossa narttuja oli kaksi kappaletta. Marsan tulos KÄY EH ja KÄK 1. Tällä turkilla (jota ei siis ole) ihan hyvä tulos.

Kuva on napattu kännykällä. Odottelimme vuoroamme kehän laidalla ja Marsa asettui köllöttelemään laukkuni päälle. Tiiraili siitä samalla nauhan alitse kehään ja seuraili kiinnostuneena mitä siellä tapahtui.

Pientä puuhastelua

Käytiin mökillä laittamassa paikkoja talviteloilleen. Koirat tietysti mukana. Mahtava keli, järvi peilityyni ja aurinko paistoi.

Yhdessä monttua kaivamassa.

Välillä piti huilata ja poseerata.

Kuten kuvista näkyy, meidän Marsan karvankasvatusprojekti ei etene. Olin taas väärässä, kun toiveikkaana laitoin näytelyilmoittautumisia menemään: "kyllä se tuohon mennessä on kasvanut..." No, mutta mitäs määrästä, laatu ainakin on hyvää!

Kuvat kännykällä ; )

Vapaalla...

Kesälomaa on vielä pitämättä, joten pyysin tämän perjantain vapaaksi. Jotenkin on tämä pimeä ja synkkäkelinen syksy tyhjentänyt kaikki energiavarastot. Koko ajan väsyttää.

Rauhallisen aamiaisen jälkeen pakkasin Marsan ja ison damikassin autonperään ja suuntasin kohti treenimetsää. Ensin kävimme kävelemässä. Pilvet roikkuivat matalalla ja metsä oli läpimärkä, mutta onneksi juuri silloin ei satanut.

Tein aika suuren ruudun Marsalle, sen odotellessa lähetyspaikan tuntumassa. Vein kahdeksan damia laajalle alueelle. Onneksi oli pyykkipoikakreppejä mukana, niin tiesin että löytäisin itsekin ne joita en Marsalla haetuttaisi.

Neiti oli aivan onnessaan! Se ryntäsi ruutuun ja damien kanssa takaisin kuin raketti. Sille on jotenkin nyt kolahtanut se, että damien kanssa voi juosta vauhdilla ja niitä on kivaa tuoda mammalle. Haetutin sillä kuusi kappaletta ja kävin itse etsiskelemässä loput, samalla kun hain pyykkipojat pois.

Treenipaikan vieressä oli suppilovahveroita, joten keräsin niitä vielä vähän kassin päälle, ennen kuin kävimme viemässä kassin takaisin autoon. Otin vain yhden damin taskuuni mukaan.

Lyhyen kävelymatkan päässä oli heinikkoinen aukio ja siinä teimme linjatreeniä. Tähänkin on tullut vauhtia lisää, pienintäkään epäröintiä ei ollut nyt havaittavissa. Toistoja vaan tarvittaisiin paljon... mutta kun me tehdään tätä vain omaksi iloksemme niin tämäkin kyllä riittää. Minusta ei ole ohjaajaksi nomekokeeseen, joudun halaamaan edellisen yön vessanpönttöä. On kokeiltu; )

Ajelin kotiin ja pikaisen suihkun jälkeen oli aika lähteä Saran kanssa baanalle pitämään viimeistä ajotuntia ennen inssiä. Kyllä, meillä on tässä kesän ja syksyn aikana ollut projekti: ajokortti opetusluvalla ja kun kirjalliset menivät ensi yrittämällä läpi tiistaina, niin tänään oli sitten vuorossa ajokoe. Ja läpihän tuokin meni. Jihuu!
On tässä kyllä yksi huonokin puoli, tää on ollut tosi kivaa aikaa ja nyt se on ohi. Yhtään kunnon riitaa ei ole saatu aikaiseksi, vaan aina on ollut tosi hauskaa ajella ja keskittyä yhdessä viemään tätä hommaa läpi. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä vaihtoehtoa ajokortin hankkimiseen. Tosin ensivuoden alussa ajokorttimuutos tulee tekemään tästäkin hieman hankalampaa.

Metsää ja mätsäriä

Jaloissani nukkuu väsynyt, onnellinen koira. Eilen päästiin pitkästä aikaa treenaamaan jotain, ja sehän on Marsalle mieluisaa.

Kävimme ensin metsälenkillä etsiskelemässä suppilovahveroita, mutta mukana oli myös damikassi ja teimme linjatreeniä.
Ensin lähetyksiä yhdellä damilla, sitten kauemmas samalla linjalla toisella damilla, niin että piti malttaa mennä yli aiemmasta paikasta, mikä ei näyttänyt tuottavan ongelmia. Ja sitten vielä niin, että vein damin sekä kauempaan että lähempään kohtaan. Ja neitihän oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain!!
Kertaalleen meinasi varastaa lähetyksessä, mutta huomasi sen itsekin ja lähti hieman hiipien, eli oli helppo pienellä konahduksella palauttaa istumaan vierelle odottamaan lähetystä.
Damit palautuivat suoraviivaisesti käteen, joten mammakin oli tyytyväinen.

Kameraahan ei tietenkään ollut mukana, ja pari kertaa kännykkäkameralla yritettyäni luovuin toivosta. Hämärässä metsässä kännykän kamera ei vaan ehtinyt mukaan.

Tänään lähdimme aamusta Keuruun eläinklinikan match showhun. Koiria oli mukana ihan mukavasti, joten Marsakin pääsi pitkästä aikaa liikkumaan ruuhkassa ja ihmettelemään muita koiria. Onneksi kaivelin toppatakin päälleni, oli todella kylmä aamu. Kauaa ei kärsinyt seisoskella paikallaan ja sormetkin olivat aivan umpijäässä.
Marsa sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut enää loppukehässä. Saatiin hyvää harjoitusta kehässä esiintymisessä. Olin neidin esiintymisestä enemmän kuin tyytyväinen; ) Seuraavaan näyttelyyn ei ole enää pitkä aika, joten toivottavasti tämä auttoi taas vähän. Tosin, Marsa menee sitten ensimmäistä kertaa sisänäyttelyyn, joten uutta asiaa tulee taas eteen.

The Little Prince

Antoine de Saint-Exupéry, 1943

The fox gazed at the little prince, for a long time.

"Please--tame me!" he said.

"I want to, very much," the little prince replied. "But I have not much time. I have friends to discover, and a great many things to understand."

"One only understands the things that one tames," said the fox. "Men have no more time to understand anything. They buy things all ready made at the shops. But there is no shop anywhere where one can buy friendship, and so men have no friends any more. If you want a friend, tame me . . ."

"What must I do, to tame you?" asked the little prince.

"You must be very patient," replied the fox. "First you will sit down at a little distance from me--like that--in the grass. I shall look at you out of the corner of my eye, and you will say nothing. Words are the source of misunderstandings. But you will sit a little closer to me, every day . . ."

The next day the little prince came back.

"It would have been better to come back at the same hour,"said the fox. "If, for example, you come at four o'clock in the afternoon, then at three o'clock I shall begin to be happy. I shall feel happier and happier as the hour advances. At four o'clock, I shall already be worrying and jumping about. I shall show you how happy I am! But if you come at just any time, I shall never know at what hour my heart is to be ready to greet you . . . One must observe the proper rites . . ."

"What is a rite?" asked the little prince.

"Those also are actions too often neglected," said the fox."They are what make one day different from other days, one hour from other hours. There is a rite, for example, among my hunters. Every Thursday they dance with the village girls. So Thursday is a wonderful day for me! I can take a walk as far as the vineyards. But if the hunters danced at just any time, every day would be like every other day, and I should never have any vacation at all."

So the little prince tamed the fox. And when the hour of his departure drew near--

"Ah," said the fox, "I shall cry."

"It is your own fault," said the little prince. "I never wished you any sort of harm; but you wanted me to tame you . . ."

"Yes, that is so," said the fox.

"But now you are going to cry!" said the little prince.

"Yes, that is so," said the fox.

"Then it has done you no good at all!"

"It has done me good," said the fox, "because of the color of the wheat fields." And then he added:

"Go and look again at the roses. You will understand now that yours is unique in all the world. Then come back to say goodbye to me, and I will make you a present of a secret."

The little prince went away, to look again at the roses.

"You are not at all like my rose," he said. "As yet you are nothing. No one has tamed you, and you have tamed no one. You are like my fox when I first knew him. He was only a fox like a hundred thousand other foxes. But I have made him my friend, and now he is unique in all the world."

And the roses were very much embarassed.

"You are beautiful, but you are empty," he went on. "One could not die for you. To be sure, an ordinary passerby would think that my rose looked just like you--the rose that belongs to me. But in herself alone she is more important than all the hundreds of you other roses: because it is she that I have watered; because it is she that I have put under the glass globe; because it is she that I have sheltered behind the screen; because it is for her that I have killed the caterpillars (except the two or three that we saved to become butterflies); because it is she that I have listened to, when she grumbled, or boasted, or ever sometimes when she said nothing. Because she is my rose.

And he went back to meet the fox.

"Goodbye," he said.

"Goodbye," said the fox. "And now here is my secret, a very simple secret: It is only with the heart that one can see rightly; what is essential is invisible to the eye."

"What is essential is invisible to the eye," the little prince repeated, so that he would be sure to remember.

"It is the time you have wasted for your rose that makes your rose so important."

"It is the time I have wasted for my rose--" said the little prince, so that he would be sure to remember.

"Men have forgotten this truth," said the fox. "But you must not forget it. You become responsible, forever, for what you have tamed. You are responsible for your rose . . ."

"I am responsible for my rose," the little prince repeated, so that he would be sure to remember.