Olihan taas viikonloppu! Lauantai oli kylmä päivä, auton mittari näytti kuutta astetta ja välillä tuli vettä taivaan täydeltä. Onneksi omalle jäljentekopläntillemme ei sattunut raekuuroja, mutta niitäkin oli välillä satanut.
Jälki jonka teimme, oli varsinainen vuoristorata, muistaakseni Salokannon Jari kirjoitti jäljen arvostelussaan että kiipesimme Mount Pilkotulle ( ja alas, ja ylös, ja alas, ja...). Onneksi kaksi viimeistä osuutta kulkivat hieman tasaisemmassa ja helppokulkuisemmassa maastossa. Aimo annos reipasta liikuntaa tuli kun sen jäljen suunnisti ja veretti, sekä sunnuntaina opasti ja purki.
Meillä kävi tuuri, sillä kokeeseen oli ilmoittautunut muutama muukin oman jälkiparinsa kanssa, ja mekin selvisimme sitten tämän yhden jäljen tekemisellä. Mutta siihen sitten tuhrattiinkin aikaa ja paljon!
Sunnuntaina piirinmestaruus alkoi klo 8.00 ja meidän kokeemme klo 9.00. Aamu hieman venähti ja ensimmäiset oman kokeemme koirakot lähtivät metsään n. 10.40. Marsalle osui arvonnassa päivän toiseksiviimeinen jälki ja oma opastettavani oli päivän viimeinen, joten kello oli pitkälti yli 14 ennen kuin edes aloimme suunnitella metsään lähtemistä.
Marsan jälki oli aikamoinen sekoitelma ryteikköä, märkää sammalta, jäkälän peittämiä kallioita ja seassa muutama hervottoman suuri oja. Siis sellaisia ojia, että sai tosissaan skarpata miten loikkasi yli. Ojien reunat olivat korkeita ja "veden syömiä" joten jos olisi tipahtanut aivan pohjalle niin sieltä olisi ollut kova työ punnertaa ylös.
Jäljen ensimmäinen makaus oli kalliorinteessä, alamäessä. Itse meinasin kävellä koiran päälle, kun lähdin mäen nyppylältä laskeutumaan enkä edes huomannut että Marsa oli pysähtynyt makausta nuuskimaan. Tuomarimme Jari Salokanto oli onneksi saanut ajoissa tiedon oppaalta, että makaus oli juuri tuossa kohdassa ja onnistui sivusta näkemään merkkauksen. Paha paikka mutta se selvitettiin!
Ensimmäisellä kulmalla oli katko, jonka Marsa teki samoin kuin parissa treenissä aiemmin. Se nuuhkaisi ilmavainulla vasemmalle, johon jälki jatkui. Meni kuitenkin veretyksen loppuun, kiepsahti oikealle, teki aika pienen kaarroksen (max. 10 metriä ehkä alle), kulki jo jäljestetyn osuuden yli ja puolimetriä vasemmalle siitä missä näin krepin veretyksen jatkumisen merkkinä. Pari korjaus askelta, paluu linjalle ja matka jatkui.
Katkon jälkeen saavuttiin sitten isoimmalle ojalle. Marsa ajautui aavistuksen vasemmalle jäljestä ja loikkasi ojan yli, minä perässä. Se lähti etsimään jälkeä edeten vasemmalle muutaman metrin. Kun jälkeä ei löytynyt, se ei hoksannut kääntyä takaisin, vaan taas me loikittiin ojan yli. Sitten paineltiin hervottoman risukasan yli takaisin kohtaan josta oltiin lähdetty jäljestä sivuun ja nyt sitten siitä jälkientekijöiden kohdasta taas sen halavatun ojan yli! Melko pian tämän jälkeen tehtiin myös pieni tarkistuslenkki jäljen oikealle puolelle, olen melkovarma että se seurasi supikoiran tai jonkun muun yöllä jäljellä liikkuneen jälkiä. Tämäkin poistuminen jäljeltä oli onneksi kovin pieni, verijälki vei voiton muista tuoksuista. Toinen makaus, Marsa pysähtyi ensin sen eteen, siirtyi sitten sivulle ja nuuhki ilmaa makauksen päällä niska piiiitkäksi venyen. Sitten se vain nopeasti nuuhkaisi makauksen pintaa ja jatkoi matkaa.
Toinen kulma tosi hyvin ja kolmas osuus mallikkaasti. Makauskin merkattiin pysähtyen ja ihan kunnolla verta nuuhkien. Kolmannella kulmalla tuuli painoi jäljen tuoksua oikealle ja kun veretys loppui ja jälki kääntyi vasemmalle Marsa ennätti edetä muutaman metrin ennen kuin huomasi menneensä kulman ohi. Pikainen rengastus vasemmalle ja taas mentiin.
Neljäs makaus oli ryteikössä. Opas oli hieman hukassa ja sekä tuomari että opas kiersivät ryteikön vasemmalta missä jälki ei kulkenut. Me kiersimme oikealta, missä makaus oli. Marsa merkkasi makauksen nopeasti nuuhkaisten ja jatkoimme matkaa. Pöheikön jälkeen porukka oli taas kasassa ja kuten metsässä arvelinkin, niin koska tuomari ei voi arvostella sitä mitä ei näe, niin tämä makaus on sitten virallisesti ohitettu. Maasto oli tässä kohden erityisen hankalaa, ja jäljen tekijällä on varmasti ollut vaikeaa löytää hyvää paikkaa makaukselle. Myös opastaminen oli tässä kohden hankalaa, ja kun oli ajautunut jäljeltä oikealle, oli oma etumerkki jäänyt huomaamatta ja huomio (oppaan ja tuomarin) keskittynyt lähinnä jäljen piilomerkkien uudelleen löytämiseen. Näitä sattuu, onneksi ei ollut kyse mistään arvokisasta.
Viimeiset parikymmentä metriä oli heinikkoa ja jäkälän peittämää kalliota, muutama kuusi siellä täällä. Marsa sai sorkasta ilmavainun ja lähti "sahaamaan" sitä kohti. Minä en oikeastaan ennättänyt poistua jäljeltä, kun Marsa aina jo ennen kuin jälkiliinan kantama täyttyi (6 metriä) käännähti takaisin ja lähti risteämään toiseen suuntaan. Muutaman tälläisen sik-sakin jälkeen saavuimme ihastelemaan loppumakaukselta löytynyttä sorkkaa.
Selvisimme siis rankasta maastosta ilman hukkaa, illalla koepöytäkirjassa oli VOI 1, 46 pistettä.
Neljän tuomarin koe hieman venähti ja tulosten luku saatiin päätökseen vasta klo 20.50, onneksi kotimatka kesti vain 45 minuuttia.
Niin ja se piirinmestaruus, sen tulokset luettiin jo kun me vasta aloittelimme urakkaamme metsässä! Kisan voitti (yllätys, yllätys) Karlan Volvo, eli lyhytkarvainen kääpiömäyräkoirauros Angelhaken Xavier. Onnea viellä kerran!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti