Korpilahden mejäkoe

Lauantaina oli Korpilahden mejän jälkientekopäivä. Olimme siis taas kerran Surkeella! Keli oli aivan ihana, ei kuuma eikä kylmä, ei satanut. Jos ei olisi ollut hirvikärpäsiä, niin olisi ollut aivan täydelliset olosuhteet tehdä jälkiä!

Yöllä sitten satoi ja satoi, välillä satoi aivan kaatamalla. Ou nou :(

Opastin aamun toisen jäljen. Varauduin sorkanvientiin sadetakilla, sillä kaadon paikka oli 200 metriä tieltä, tiheän n.kaksi ja puolimetriä korkean koivupöheikön takana. Housut olivat tämän keikan jälkeen läpimärät, aivan kuin olisin käynyt uimassa. Kun palailimme jäljen lopussa tielle, kastuin sitten aivan kokonaan. Niin kastuivat kaikki muutkin!
Mutta ei auttanut kuin hypätä autoon ja ajaa kohti seuraavaa jälkeä, sillä oma vuoromme oli seuraavaksi.

Jälki oli juuri sellainen mitä en olisi meille toivonut, paljon sammalta, kosteikkoa ja aukeata maastoa. Tosi paha kaatosateen jälkeen.
Ensimmäinen makaus merkattiin kauniisti pysähtyen. Matkalla tehtiin yksi laajahko rengastus, jäljeltä poistuttiin ja sille palattiin täysin samasta kohtaa. Ensimmäisellä kulmalla oli katko, joka meni ällistyttävän hyvin: yhdellä rengastuksella suoraan veretyksen jatkoon. Olin sanaton!

Toinen makaus merkattiin myös pysähtyen. Toinen kulma pienellä rengastuksella, ei kuitenkaan edes jälkiliinan mittaa.
Kolmas makaus nopeasti nuuhkaisten, kuitenkin niin että koira selvästi pysähtyi, mutta kovin lyhyeksi hetkeksi. Kolmas kulma aivan jäljen päällä, mutta sitten... aivan lyhyen matkaa viimeistä osuutta kuljettuamme tulimme tuoreelle hakkuuaukolle, mustalle mullalle. Siitä Marsa varmaanki bongasi jotain, ties mitä, ja lähti jonkinmatkaa jäljen sivussa palaamaan takaisin päin. Tuomittiin hukka.

Palattiin jäljelle ja jatkettiin matkaa mustalla mullalla pienten kantojen seassa. Sitten takaisin harvahkoon metsään. Hetken aikaa näytti, että Marsa menee viimeisen makauksen ohi, mutta se kääntyi sitä kohti makauksen oikealta puolelta ja painoi hetkeksi kuononsa sitä nuuhkiakseen. Matka jatkui.

Sorkasta melkein mentiin koko konkkaronkka ohi (opaskin taisi hetken seurata Marsan eikä merkkien perässä). En nähnyt sorkkaa, mutta havaitsin yllättäen että edessämme oli pitkillä krepeillä merkattu "polku", olimme siis jo poistuneet jäljeltä kohti tietä. Onneksi Marsakin pysähtyi miettimään ja sain tilaisuuden kehoittaa sitä jäljelle. Melkein kuulin sen korvien välissä käyvän raksutuksen. Hetken tuumattuaan neiti lähti palailemaan jalanjälkiä myöten ja tulimme sorkalle takakautta. En vieläkään tiedä mikä siinä oikein oli. Ehkä jäljessä oli pieni mutka, tai sitten neiti meni kuusikossa ilmavainuunsa luottaen kaadon ohi. Jokatapauksessa, häntä heiluen tervehdittiin jäljen päästä löytynyttä aarretta!
Matkalla yksi hukka ja tuloksena VOI 2, 39 pistettä. Olisi siis tullut tosi hyvät pisteet ilman tuota hukkaa!