Hakua ja muutakin

Maanantaina jatkettiin PeTo-kurssilla.  Porukka jaettiin kahteen seitsemän koirakon ryhmään ja jalkauduimme kiertelemään Keuruun keskustaan. Reitti oli suunniteltu siten, että ryhmämme tulivat välillä vastakkain. Matkalla tehtiin seuraamis-, istumis-, maahanmeno- ja seisomistreeniä. Ihan kiva, tuli samalla ulkoiltua reilun tunnin verran. Seuraavalla kerralla tutustutaan pk-jälkeen.

Tiistaina ajelin Meten kanssa Palokan "taakse" haku -treeneihin. Muu taippariporukka suuntasi Ankeriasjärven treenipaikkaan, mutta oman ryhmäni vetäjä kutsui ryhmämme kotiinsa, siellä kun oli hyvät maastot ympärillä harjoitusta varten.
Kuudesta koirakosta paikalle tuli viisi. Ensin mentiin läpi hakuruudun teko ja mitä tulisi huomioidan maastosta ja esim. tuulen suunnasta ruutua tehtäessä. Kovasti teroitettiin myös sitä, että ei saa jämähtää yhteen ja samaan paikkaan treenaamaan. Tai haetuttaa aina samaa määrää ruudusta.
Ruutu tehtiinkin sitten vain reilun parinsadan metrin päähän pihasta. Maija kävi viemässä damit paikoilleen, hän oli jo etukäteen käynyt merkkaamassa damien paikat pienillä keltaisilla nauhanpätkillä puihin. Sitten pääsimme seuraamaan 1,5 vuotiaan labradorin työskentelyä ruudussa. "Mallikoira" oli jo taipparit läpäissyt ja hienostihan se damit löysi. Vauhtia oli vain sen verran reippaasti, että välillä tarkkuus hieman kärsi.

Sitten laitettiin meidät kurssilaiset töihin. Menin Meten kanssa ruutuun neljäntenä kurssikoirakkona, eli hajuja oli ruutuun kertynyt jo ihan mukavasti.
Ensin otettiin löysät pois, eli heitettiin ruudun ulkopuolella damia pari kertaa noudettavaksi. Ja sehän sujui ihan hyvin.
Seuraavaksi siirryttiin ruutuun ja Mette seurasi tarkasti kun Maija vei dameja ruutuun, samalla äännellen että koiran huomio varmasti säilyisi. Sitten laukaus starttipistoolilla ja viimeisen damin heitto ruutuun (yhteensä seitsemän damia).
Mette haki ensin viimeisenä heitetyn damin. Sitten se lähti vasenta reunaa eteenpäin ja toi sieltä lähimmän damin. Seuraavaksi jo hieman kauemmas vasemmalle. Kertaalleen se vilkaisi olkansa yli, ja ihan selvästi tarkisti että mamma oli tallella ja jatkoi eteenpäin. Sieltä sitten löytyi kolmas dami. Keskeltä melko edessä ollut dami haettiin neljäntenä.
Ruutu oli tehty notkelmaan, siten että kauimmaiset damit olivat aika kaukana vastarinteessä ja matkalla piti ylittää muutama kaatunut puu. Marsa kävi melko lähellä keskellä kaukana ollutta damia, mutta ei löytänyt sitä. Tässä välissä se päätti tulla käväisemään luonani. Lähetin sen hieman oikealle, ja risukasan takaa oikealta löytyi sitten siinä suunnassa ollut kauempi dami.Tässä vaiheessa päätimme, että tämä on riittävä määrä.
Olin kyllä tosi tyytyväinen neidin hakuun. Eihän se toki juossut siellä sata lasissa koko ajan eteenpäin, mutta aina kun se tutki aluetta, se teki riittävän tehokasta työtä ja damin löydettyään lähti sitä heti palauttamaan.

Pari seuraavaa päivää vedettiin henkeä, tai no minulla oli muutakin puuhaa ja Mette piti vapaata. Tänään sitten otettiin mukaan pakkasesta sulateltu kani ja käytiin tekemässä ensimmäinen kunnon laahausjälki. Ihan vain sellainen n. 25 - 30 metrinen.
Ensimmäisellä lähetyksellä Mette eteni jälkeä noin puoleenväliin ja kadotti sen sitten ja eteni suoraan, kun jälki oli kaareva. Kutsuin sen takaisin, ja seuraava yritys tuotti tulosta. Vähän aikaa se ihmetteli kania, mutta toi sen sitten. Tosin jälki oli niin lyhyt, että se oikaisi suoraan luokseni, mutta sehän ei tässä tapauksessa haitannut yhtään. Pupu löydettiin jälkeä seuraten ja tuotiin, eli tavoite tästä treenistä oli saavutettu. Enempää emme tehneet, tämä sai riittää tällä kertaa.

Hauskaa Vappua!

Taipumuskoe, Virrat

Kun on käynyt alhaalla on ainoa mahdollinen suunta ylöspäin. No, tänään mentiin sitten ihan raketilla suoraan huipulle.
Marsa on tänään suorittanut hyväksytysti noutajien taipumuskokeen!!!   NOU 1
Täällä emäntä ei tiedä kuinka päin olisi. Wuhuu!! Ja taitaa kasvattajakin olla vähän sekaisin!

Aamulla oli kokoontuminen Virroilla Marttisen lomasaaressa klo 8.30. Ilmoittautumiskuvioiden jälkeen ajoimme jonkin matkaa Äijännevalle ja parkkeerasimme autot tien varteen. Ensimmäiseksi odotettiin tuomaria, joka oli koiransa kanssa starttaamassa ensimmäisenä koirakkona lähistön NOME-kokeessa.
Ei siinä onneksi kauaa mennyt, ja saatiin homma käyntiin.

Marsa starttasi numerolla 5, eli meillä oli reilusti aikaa odotella. Kun siirryimme edellisen koirakon mennessä "areenalle" siihen polun kohtaan jossa tuli odottaa vuoroansa, totesin että siitä paikasta näki suoraan ruutuun. Ruutu oli korkealla kalliolla ja kovin harvassa metsikössä, joten polulta oli siihen vallan mainio näkyvyys. Siirryin siis muutaman askeleen taaksepäin, että sain Marsan sopivan pusikon taakse, pois suorasta näköyhteydestä.

Ensiksi vesinouto, mentiin kalliolta alas jyrkkään rantaan. Ranta oli noutokohdalta tosi kapea ja oli oikeastaan ihan sama heitettiinkö lokki maalta vai veneestä.
Ensiksi kuitenkin se vierestämme heitetty lokki, jonka Marsa haki nopeasti. Sitten laukaus ja heitto veneestä. Marsa epäröi muutaman sekunnin ennen kuin se lähti, mutta luulen että tämä johtui lähinnä siitä, että heitto oli niin lähellä vastarannan tiheätä metsikköä, että se ei heti nähnyt mihin lintu tipahti. Taas hirmu loikalla veteen (kuulemma ainakin siihen mennessä vauhdikkain suoritus) ja lokkia noutamaan. Hyvin meni, vaikka tätä ei ole kevään taipparikurssin jälkeen harjoiteltu kuin niissä kahdessa epäonnisessa taipumuskokeessa. Lokit ovat saaneet köllötellä pakkasessa. Tätä Marsa tekisi aamusta iltaan, kivaa!

Sitten kalliokiipeilyä hakuruutuun. Tuomari piti kovan puhuttelun siitä, että ennen kuin varis on suussa ja tulossa kohti ohjaajaa, ei saa kehoittaa, pillittää, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään.
Laukaus ja heittovaris liikenteeseen. Marsa lähti noutamaan, katsoi varista parin hännän heilautuksen ajan ja toi minulle, tai noin metrin päähän. Sitten haku alkuun ja neiti oli aivan täpinöissään.
Se toi variksen ruudun vasemmasta reunasta, varis tipahti kerran tulomatkalla, mutta Marsa nappasi sen nopeasti suuhunsa ja toi minulle. Sitten Marsa ajautui ruudun oikeaan laitaan ja ajautui kohti vesityöskentelyn aluetta. Sain luvan kutsua koiran luokseni ja lähettää sen takaisin. Tuomari sanoi, että antaisin käskyn vain vauhdista, mutta minä silti pyysin Marsan sivulle ja lähetin siitä. Se ampaisi kuin raketti taas oikeaan laitaan ja toi sieltä kolmannen variksen, jonka kanto-otetta piti matkalla korjata. Tämä varis tipahti suusta juuri ennen kuin ennätin sen siepata. Mokoma rähmäkäpälä!
Taas lähetys töihin, ja nyt Marsa palasi mukanaan ruudun kauimmainen varis. Se tuli taas kauniisti käteen. Tämän jälkeen tuomari kysyi avustajalta montako varista oli haettu ja kehoitti minua kytkemään koiran. Marsa teki hyvää ja vauhdikasta hakua koko ajan ja lähti tuomaan varista aina kun sen löysi. Ei siis onneksi aikomustakaan käydä ensin katsomassa kaikki riistat ja vasta sitten arpoa toisiko jonkun.  Pääsisimme jäljelle!!

Nyt jo hieman jännitti! Pupua ei ole kauheasti harjoiteltu, kun se on mennyt ihan hyvin. Tiistaina tein laahausjäljen jossa ei ollut ongelmia, ja edellinen kerta oli ennen Mäntän taippareita, joten nyt alkoi jännittää!

Odottelussa kului reipas tunti. Ryhmästämme jäljelle pääsi kolme koiraa. Ajoimme toisen tien varteen ja jäimme odottamaan kutsua jäljelle.  Ensin meni labukkauros, joka ei kauaa aikaillut ja hoiti homman hienosti.
Sitten Marsa. Se lähti aika hitaasti, mutta tarkasti seuraamaan laahausjälkeä ja hävisi näkyvistäni. Kohta tuomari huusi, että voisin kutsua koiraa. Hetken kuluttua ainoa mitä näin, oli Marsan pää, kun se kurkisti metsän laidasta pienen puskan takaa. Kania ei ollut suussa, ja neidistä ei näkynyt kuin pää. Tuomari huusi, että kehoittaisin vielä koiraa hakemaan kanin. Huutoni kuultuaan Marsa katosi näkyvistä takaisin metsikköön ja nopeasti se palasi näkyviin valtavan valkoisen kanin kanssa, jonka sitten raahasi suoraan syliini. Se kani oli todella suuri!
Kun kolmaskin koira oli pupunsa hakenut, palasimme koepaikalle saamaan koepöytäkirjamme ja kunniakirjat. Marsan papereita lukiessaan tuomari vielä kehui pientä narttua, joka raahasi lähes itsensä kokoisen pupun omistajansa syliin.

Mitä tehdään kun koira on mennyt taipparit läpi? Laitetaan kepolle tekstiviesti, että laittaisi skumpan kylmään! Ja ajetaan Vip-storen kautta kotiin, matkalla siis tuli hankittua Marsalle kaikkea pientä kivaa!

Olen niiiiin onnellinen! Marsa on kova jätkä!



Tämä on rasittavaa, ohjelma pätkii lauseita tai tekee muuta jäynää. Olen jo useampaan otteeseen korjannut sekoilevia  rivejä! Ketuttaa!

Surkee, päivä 2

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Vähän olisi väsyttänyt, mutta ei auttanut muu kuin nousta kellon soidessa. Eipä Marsakaan kovin virkeältä näyttänyt.

Ensimmäinen treeni oli hakuruutu. Se rakennettiin samaan paikkaan, missä eilen noudettiin varista. Pari ensimmäistä teki ruudun dameilla. Marsalle ja labukalle taas käytettiin variksia, joita Marsalla haetutettiin kolme. Ruudun alkuosan poikki kulkenut leveä polku oli neidille hankala, se aina hidasti polulle tullessaan ja kahden variksen kanssa se jopa hetkeksi pysähtyi polulle. Viidennelle koirakolle ei ruutua edes yritetty, vaan sille tehtiin perus damin nouto metsikössä.

Seuraavaksi tehtiin laahausjälki. Kani on ollut hieman hankala, kun se on niin tuore tuttavuus. Marsa jäljesti mallikkaasti pupulle ja toi sitä reilut viisi metriä, sitten se jäi ihmettelemään. Kouluttaja yritti sitten käydä katsomassa touhua, mutta sinä vaiheessa Marsa taas totesi, että pupu taitaakin kuulua kouluttajalle ja peruutteli muutaman metrin päähän. Olin jo aiemmin jutellut kouluttajan kanssa siitä, että Marsa tarvitsee myös lisää kokemusta siitä, että ruudussa ja jäljellä voi liikkua vieraita ihmisiä. Tällä hetkellä neiti kunnioittaa liikaa näitä ylimääräisiä henkilöitä, kun ei treneissä ole moiseen tottunut. No, pupu saatiin lopulta minulle, pientä pönkitystä itsevarmuuteen vielä tarvitaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vesinouto. Tämähän se oli Marsalle mieluisin. Veteen mentiin vauhdilla ja lokki uitettiin ripeästi rantaan. Venettä se ei varmaankaan ennättänyt edes huomata tässä vaiheessa.
Kun Marsa toi toista lokkia rantaan, manasin kun kenelläkään ei ollut kameraa, sillä siitä olisi saanut aivan mahtavan kuvan. Samalla kun Marsa oli ottanut lokin siivestä kiinni, lintu oli heilahtanut vedessä niin, että sen pää oli Marsan lapojen päällä. Neiti näytti ihan siltä kuin yrittäisi pelastaa hukkuvaa, kun linnun kaula ja pää lepäsivät hiljalleen uinnin tahtiin keinahdellen Marsan selässä. Mutta kun sitä kameraa ei ollut kenelläkään...
Rannasta pois lähtiessämme Marsa heitti vielä kaihoisia katseita venettä kohti eikä millään meinannut uskoa, että tämä hauskuus oli ohi.

Koska tekokasta työaikaa oli vielä jäljellä, meille neuvottiin vielä lopuksi linjalle lähetyksiä. Ja sitten kokeiltiin samaa vielä omien koiriemme kanssa.

Todella mukava, mutta aika raskas viikonloppu. En voinut kuin ihmetellä, että koirat vielä toisenakin päivänä jaksoivat tehdä jotain ja keskittyä kuuntelemaan ohjaajiansa. Varsinkin se, että koirat koko ajan näkivät toistensa työskentelyn, oli niille todella stressaavaa. Mutta niin sitä vain luovittiin koko tehoviikonloppu läpi.
Ehkä olisi ollut parempi, että homma olisi pilkottu lyhemmiksi pätkiksi ja useammalle päivälle, mutta menihän tämä näinkin. Tosin tällainen tehorupeama kallistuu vielä vahvemmin ohjaajien koulutukseen kuin siihen että koirat ihan hirveästi oppisivat.
Monet keskustelut kävimmekin kouluttajiemme kanssa. Kysymyksiä lenteli ja puimme eri kanteilta koirien koulutuksen määrää, eri tapoja, kaikkea mahdollista. Nämä keskustelut olivat todella hyödyllisiä ja mukavia. Kaiken kaikkiaan, meillä oli aivan mahtava treeniporukka, siinä sitä pohdittiin syntyjä syviä lyhyen tuttavuuden jälkeen!

Jänöjussin sulattelua

Maanantaina otin damikassin mukaan metsälenkille. Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni sitä, mihin on iloisuus kadonnut, ja nyt tarkoitan työskentelyn loppuvaiheen iloisuutta. Ainahan Marsa on ollut riemuissaan kun näkee että mennään jotain tekemään, oli sitten mukana dameja, riistaa, ihan mitä tahansa. Innoissaan lähtee noutamaan, ihan sata lasissa. Mutta nyt on sitten alkanut "roikkua" damienkin päällä, ennen kuin nostaa ja lähtee palauttamaan.
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.

Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.

Tuunasin vanhasta autoliikkeen mainoskassista itselleni
tosi hyvän damikassin.

Reilun puolen tunnin samoilun jälkeen kaivoin taas damit esille ja tein viidellä suurehkon hakuruudun melko tiheään metsikköön, Marsan istuskellessa kassin vieressä ruohomättäällä. (Jos se jotain on tämän talven aikana oppinut, niin odottelemaan paikallaan irrallansa, kun minä puuhastelen omia touhujani damien tai varisten kanssa.)

Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.

Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa  ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?

May Day

Kun aloitin tämän blogin, niin ajattelin että sitten kun joskus on sata postausta tehtynä voisi varmaankin lopettaa. No, eilen tuli täyteen sata ja tässä sitä taas ollaan.
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.

Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!

Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.

Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.

Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.

Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua  jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!!  Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.

Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!

Raakkuvainaat

Tänään käytiin illalla tekemässä pieni treeni. Ensin kestokanilla laahausjälki sulalle pläntille metsään. Se meni ihan hyvin. Talvella tämä on tullut tehtyä niin, että olen palannut takaisin samoja jälkiä pitkin, mutta nyt poistuin jatkaen reittiä eteenpäin. Ei neiti innostunut pyyhkäisemään "läpijuoksuna" jälkiäni seuraten, vaan toi kanin ihan nätisti.

Sitten oli vuorossa neljän variksen hakuruutu. Nyt oli jo tilaa viedä kauimmainen varis yli 70 metrin päähän. Hyvin neiti työskenteli, liikkui tehokkaasti ja tarkasti isohkolla alueella! Viimeinen, kauimmainen raakku, oli vähän hakusassa, mutta lopulta meni sille takakautta (olin kannon nenässä kytiksellä ja näin aika hyvin kumpareen taakse missä neiti liikkui). Ja toi niin nätisti! Tänään oli se pahin "kiemurtelu" palautuksen kanssa oli unohdettu, ehkä se damin kantaminen ja luovuttelu oli tehnyt tehtävänsä. Vielä enemmän toivoisin, että tämä olisi seurausta siitä että murkkukausi olisi hellittämässä... mutta saa nyt nähdä. Seuraavalla kerralla voi taas olla niin, että olisin valmis antamaan koiran ilmaiseksi ensimmäiselle vastaantulijalle ;)

Nyt on jo kiire nukkumaan, huomenna on junnunuuskujen toiseksi viimeinen treeni ja sinne on mentävä!

Aina pitää olla kannettavaa!

Mamma lähtee viemään pupua.

Mammaa odotellessa...

Tällainen löytyi.

Täältä tullaan!!!

Päivän kuvat © Sirja ja sen pikku pokkari ;)

Vihdoinkin viikonloppu!

Aika ihanaa huomata, kuinka monet tavat ovat periytyneet isältä tyttärelle. Väpää kutsuimme aikoinaan paperisilppuriksi ja nyt meillä asuu paperisilppurin tytär!
Paras mahdollinen silputtava on pehmoinen talouspaperi tai paperinenäliinat. Niitä ei pureskella eikä muutoinkaan näljätä suussa, vaan ne otetaan varovasti etutassujen väliin ja etuhampailla aletaan huolellisesti kiskoa paperista suikaleita. Nämä suikaleet sitten asetetaan viereen ja niistä kertyy hiljalleen pienien paperipalojen pino. Sitten jäädään tyytyväisenä lepäilemään ja ihailemaan työn tulosta.
Toinen vastaava on Marsan tapa nukkua sohvan- tai seinänvieressä. Se asettuu mahdollisimman lähelle seinää ja pyöräyttää itsensä selän kautta ympäri. Lopullinen asento on se, että tassut on "nostettu seinälle" ja häntä on vielä yleensä aseteltu tassujen päälle aivan kuin kallisarvoinen karvapuuhka. Iskänsä tyttö!

Tänään kävimme laittamassa mökkiä talviteloille tai ainakin tuomassa pakkaselle arimmat tavarat pois. Onneksi saamme mökin vuokralle myös ensi kesäksi, ei tarvitse tuoda ihan kaikkea. Olemme vuokranneet samalta omistajalta toista mökkiä aiemmin, silloin kun tytöt olivat pieniä. Tätä mökkiä "kyttäsimme" vuosia, kun se oli vuodesta toiseen samalla perheellä vuokralla. Alkuvuodesta saimme puhelun, jossa kysyivät vieläkö olemme kiinnostuneita ko. mökistä. Alustavasti oli puhe, että saamme mökin tälle kesälle ja toinen perhe miettii vieläkö jatkavat. Nyt ilmoittivat, että voimme jatkaa vuokrausta myös ensi vuonna, heillä on nyt toinen paikka.
Oli suoranainen onnenpotku, että mökki tuli meille juuri täksi kesäksi. Ei ollut mejä tms. kokeita viikonlopuiksi ja pentu oli tullut taloon keväällä. Sitten vielä sattui tällainen hellekesä ja olimme kaiken mahdollisen vapaa-ajan mökillä.

Minulla oli matkassa mukana myös pari varista. Kun tavarat oli pakattu ja Arto karkasi veneellä "vähän kalastamaan" lähdin variskassin ja Marsan kanssa liikenteeseen. Ensin tein variksella laahausjäljen siten, että varis oli puskassa ja myös minä toisessa puskassa niin ettei Marsa nähnyt minua. Marsa lähti ja hetken kuluttua se palasi variksen kanssa. No problem.
Jatkoimme matkaa, kävin viemässä sille kaksi varista noudettavaksi. Ensimmäinen tuli ihan hyvin. Toista se lähti hakemaan, mutta kävi ensin kaartelemassa alueella, katsellen löytyisikö jotain muuta (?). Tätä varista palauttaessaan Marsa puotti sen parin metrin päähän, mutta toi sen kun siirryin kauemmas.
Vielä "paluumatkalla" yksi harjoitus. Tein taas laahausjäljen yhdellä variksella. Marsa lähti, mutta kierteli ja kaarteli alueella. Kun mitään ei näyttänyt "löytyvän" päätin pillittää neidin takaisin. Kun olin viheltänyt pilliin, se lähti tulemaan luokseni ja nappasi siinä matkalla variksen matkaansa ja toi sen minulle. Naisen logiikkaa?  Annoin Marsan kantaa sen variksen sitten tielle ja mökille asti. Neiti kantoi sitä ylpeänä saaliistaan.

Kuvat: Sara