perjantai 19. kesäkuuta 2015

HAUSKAA JUHANNUSTA!

Sataa, paistaa, sataa, paistaa...  Vuorot vaihtuvat noin puolen tunnin välein. Sain lenkkini Marsan kanssa sovitettua aika hyvin tuollaiseen poutataukoon. Lähdimme rivakasti liikkeelle kun satoi vielä vähän ja matkan lopun häämöttäessä alkoi uusi erä sadetta. Melkein kuivana selvittiin!

Keli ei ole kovin lämmin, joten päätimme pysytellä kotosalla. Tänä juhannuksena eivät ruusut ole vielä ennättäneet kukkaan, mutta nuppujen määrästä päätellen ruusujen tuoksusta saadaan jossain vaiheessa nauttia. Myöskin alppiruusut vasta availevat kukkiaan. Päivän kuvasato ei siis ole kummoinen.

Ruusut vasta nupuillaan.
Alppiruusut aukeamassa.
Meidän trio: Marsa, Repe (the polkkatukka) ja Mette.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Räytymispäivä...

Tai ainakin pitäisi olla. Tänään.

Koko viime viikko kului mejän merkeissä, viikonloppuna oli Keuruun Seudun Kennelkerhon mejä-koe. Valmisteluja oli kyllä tehty pitkin kevättä, mutta silti viimeinen viikko on aina kiireinen. Kaikki tarvikkeet pitää muistaa haalia kasalle, jälkiparien jakamisen kanssa pitäisi saada aikaan onnistuneet valinnat, maastoon täytyy tehdä vielä viime hetken tsekkauksia. Niinpä minäkin jalkauduin vielä tiistaina kävelemään läpi yhden jäljen, jonka sijoittelu oli tuottanut päänvaivaa.

Tänävuonna vaihdoimme kokeen keskuspaikan "hieman" modernimpaan paikkaan, Keurusselän Liikuntapuiston Sompalaan. Eli kun aiemmin ei ole ollut sähköjä eikä vesihanoja, niin nyt oli kaikki mukavuudet. Matka koemaastoihin oli hieman pidempi, mutta vielä ihan ok.

Ensimmäistä kertaa kokeemme kaikki osallistujat olivat jäseniä! Ilmoittautujia oli niin paljon, että pari jouduttiin jättämään vielä ulkopuolellekin. Meiltä oli ilmoitettu Marsa ja Mette, mutta vain Marsa starttasi. Ja Keuruu tuntuu edelleen olevan meille se paikka, että Marsa onnistuu ottamaan sen yhden hukan. Vaikuttaako siihen se, että koetilanne on erilainen kun me hääräämme kokeen järjestelyiden parissa enemmän, emmekä niinkään noudata normaaleja "koerutiineja"? Tiedä häntä... Kakkostulos siis tuli, mutta ne kolmoset ja nollat jäivät edelleen korkkaamatta.
Mukavaa oli myös se, että ilmoittautuneista vain neljä oli voittajaluokassa, eli kahden tuomarin kokeeseemme saatiin peräti kahdeksan avo-luokan osallistujaa! 

Sitä aina ennen koetta ajattelee, että yrittää istuskella ja jutella ihmisten kanssa, mutta kokeen jälkeen huomaa että on taas onnistunut enimmäkseen hääräämään jokapuolella ja "hermoilemaan". Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että päässä pyörii sata asiaa ja yrittää muistaa että tulee tsekanneeksi että kaikki on hoidettu. Vastaava koetoimitsija on kuitenkin vastuussa siitä, että homma etenee.

Ilman kommelluksia ei koskaan selvitä, mutta toivottavaa on ettei suurempia katastrofeja esiinny. Lauantain suurin huoli on yleensä jälkimaastoista. Kun ei koskaan tiedä onko joku tuonut metsätyökoneen paikalle ja päättänyt tehdä aukon juuri jälkemme kohdalle. Siinä kun ei auta vaikka olisi kuinka kokenut jäljentekijä. Jäljentekopäivänä nousee aina kylmä hiki otsalle kun puhelin soi.

Laukauksensietotesti alkamassa.
Koepäivä oli sateinen mutta onneksi ei tuullut paljon. Päivä eteni vauhdikkaasti ja viiden aikoihin oli tulokset luettu ja siivoaminen alkamassa.
Nyt pitäisi vielä palautella eilen kotiin kannetut lainatavarat, kerhon tavarat ja raivata omat tavarat paikoilleen. Mutta tässä välissä oli jo ihan täysi, kiireinen työpäivä. Onneksi ensi viikonloppuna ei tarvitse mennä minnekkään! Ensimmäinen vapaa viikonloppu viiden täystyöllistetyn jälkeen.

Seuraava mejäkoe johon olen Marsan ilmoittanut, olisi 5.7.-15. Kutsua ei ole vielä tullut...nähtäväksi jää olemmeko mahtuneet mukaan.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kuka voisi kellot seisauttaa...

Päivät ja viikot vilistävät taas vauhdilla. Sirjan ylioppilasjuhlat saatiin vietyä kunnialla läpi. Kova työ mutta kyllä kannatti!

Koirien treenailut jäivät vähän juhlajärjestelyiden jalkoihin, mutta kyllä me Marsalle ennätettiin tehdä kaksi pientä treeniä ennen kauden ensimmäistä koetta.
Kauhavalla startattiin ja Jussi oli onnistunut löytämään meille tehtäväksi jäljen jota en ole aiemmin tehnyt enkä myöskään koiran kanssa mennyt. Miljoona hyttystä oli seurana kun makausten paikkoja ja katkokulmaa metsään suunniteltiin. Varsinkin viimeinen osuus oli haastava, sillä siinä oli tasan kaksi paikkaa joista valita makauksen sijainti, melkoista pöpelikköä siis. No, työ palkittiin ja jälki mainittiin tuomariryhmänsä "parhaiten" tehtynä.

Marsa teki hyvää työtä vaikeassa kelissä. Koko yön jälkien teon jälkeen oli satanut vettä ja jälki jota menimme oli paljolti kallio ja suopohjaa. Työtä hankaloitti vielä voimakas ja puuskainen tuuli, jonka vuoksi avoimessa maastossa sai välillä pitää lippiksestään ihan kunnolla kiinni. Sen verran matkalla seikkailtiin ja kaksi makausta käveltiin ihan kirjaimellisesti vain pikaisesti nuuhkaisten yli (= ei pysähtynyt) että loppusaldoksi jäi 45 pistettä. Eli rouvalla on edelleen vain ykkös- ja kakkostuloksia, ei yhtään kolmosta tai nollaa. Mutta kyllä nekin tilastojen mukaisesti jossain vaiheessa iskevät.

Treenikuvat kännykkälaatua...
Mette ja jäljen päästä löytynyt sorkka.

Marsa roudaa sorkkaa autolle.

Pari muutakin kuvaa.

Empun tekemä voileipäkakku.

Lippis Terhiltä.
Sirja ja Sara.