Mörköjä ja maksettu harjoitus

Lauantaiaamu, kello 7.15 ja auto kohti Suonenjokea. Olin menossa taipumuskokeeseen Marsan kanssa. Iltapäiväryhmämme tuli olla kokoontumispaikalla klo 10.30, mutta olin paikalla jo vähän ennen puolta kymmentä sillä halusin nähdä ainakin parin aamuryhmän koiran suorituksen.

Aikataulu hieman venyi, oma ryhmämme alkoi vähän yli klo 14 ja kun Marsa sitten lopulta pääsi töihin, oli kello yli puoli neljän. Siinävaiheessa takanamme oli siis melkein seitsemän tuntia odottelua aurinkoisella hiekkatienpätkällä.

Omat odotukseni tuloksesta eivät olleen kovin korkealla, johtuen lähinnä siitä, että neidillä on taas viime päivinä ollut "mörkökausi" pinnassa. Kaikki mahdollinen naapurin kottikärryistä katuharjan eri asentoihin on aiheuttanut päänvaivaa.

En kuitenkaan hetken harkittuani lähtenyt perumaan osallistumistamme, vaan päätin tehdä siitä hyvän harjoituksen, olisipahan ainakin "kokeenomainen". Tämä realistinen asennoitumiseni toi myös mukanaan sen edun, ettei tarvinnut turhia jännitellä, voin vannoa ettei puntti kertaakaan vipattanut.

Ja sitten pitkän päivän päätteksi tuli meidän vuoromme. Kävelimme rannan lähetyspaikkaan ja siinä reilun metrin päässä polustamme oli "toteemipaalu" johon oli ripustettu 4-5 lokkia kaulastansa oksan haaroihin kuivumaan. Juuri kun olimme melkein ohittaneet tuon kohdan Marsa huomasi silmäkulmastansa lokit, se pomppasi noin metrin korkeudelle ja kääntyi ilmassa kohti lokkeja. Ja siinä oli sitten taas yksi mörkö.
Mielessäni kävi, että noinkohan lokin noudosta tulee mitään... Hieman se välillä pälyili puussa roikkuvien lokkien suuntaan, mutta oli sen verran kiinnostuneempi veteen läiskähtäneistä lokeista, ettei voinut olla lähtemättä niitä hakemaan.  Ranta oli melko pehmeää ja sammaleista, kun vesi alkoi, ei koiran jalka ottanut pohjaan, mutta onneksi Marsa tykkää lähteä hyppäämällä. Lokit eivät siis tuottaneet ongelmia.

Sitten siirryttiin hakuruutuun ja mörkö alkoi taas jyllätä takaraivossa. Ruutu oli melko avonaista maastoa, koira ei hävinnyt kaukanakaan täysin näkyvistä. Harvaa mäntymetsää, muutama kuusi eikä juurikaan aluskasvillisuuta.

Tavallisesti Marsa lähtee hakuruutuun aivan innoissansa  ja liikkuu sielä vauhdikkaasti, villahousut vain vilahtelevat. Nyt Marsan liikkumisesta oli selkeästi luettavissa sen jännittyneisyys. Liikkeet olivat liioitellun varovaisia. Kolme kertaa toistui sama kuvio, se lähti palauttamaan varista kovalla vauhdilla, jossain vaiheessa tullessansa se teki äkkipysähdyksen, säikähdettyään jotain, milloin mitäkin rasahdusta tms. Suu auki, varis maahan ja pientä pälyilyä ympäristöön. Yksi variksista tuli kehoituksella ja kahden seuraavan kanssa en enää ryhtynyt sitä painostamaan palautuksella vaan hain itse ne muutaman metrin päästä, johon olivat pudonneet.

Tuomarin kanssa olimme jo hiljalleen jutelleet siitä, että koira on selvästikin säikähtäneen oloinen, ja tässä vaiheessa tulimme molemmat siihen tulokseen, että on turha stressata sitä enää enempää. Koe siis keskeytettiin tähän.

No, kannattiko mennä? Kyllä mielestäni. Olin jo etukäteen ajatellut itselleni muutaman jutun, joita minun pitäisi muistaa noudattaa ruudussa ja näissä onnistuin.
Jälkeenpäin mietin sitä, että sinänsä oli ihme että Marsa tuossa mielentilassa teki ylipäätään yhtään mitään ruudussa. Luulen, että jos minä olisin jännittänyt koetta ja se olisi sen vaistonnut, niin ehkä se ei silloin olisi uskaltanut tehdä yhtään mitään. Mutta nyt se kuitenkin tiesi, että minun mielestäni tilanteessa ei ollut mitään pelättävää, se sai siitä sen verran potkua että edes yritti tehdä sitä mitä tiesi siltä odotettavan.

Summa summarum, palaamme areenalle kun neiti saa "päänsä kasaan" ja tämä mörköily painuu unholaan (toivottavasti joskus). Homman se osaa, nyt vaan pitäisi saada tuota itsevarmuuttakin vähän pönkitettyä.

Punkan pohjalla

Luulin jo, että flunssa antoi periksi, mutta se tekikin uuden hyökkäyksen maanantai-iltana. Päivät ovat kuluneet punkan pohjalla.
Tänään seuraani liittyi myös Sirja: kuumetta, nuhaa ja kurkku turkasen kipeänä, kuullostaa kovin tutulta.
Minä niin jo haluaisin päästä tästä eroon!

Vapaaaaata

Hyvin ansaittu vapaapäivä meillä molemmilla! Kävimme pitkällä, rauhallisella aamukävelyllä.

Metsänkeiju

Tuu jo!

No odottelen tässä...

Canis lupus familiaris,
alalaji "lutra lutra"

Vauhti riittää seinämällä juoksemiseen.

Taas ojassa.

Metsästä kuului rasahdus.

Surkee, päivä 2

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Vähän olisi väsyttänyt, mutta ei auttanut muu kuin nousta kellon soidessa. Eipä Marsakaan kovin virkeältä näyttänyt.

Ensimmäinen treeni oli hakuruutu. Se rakennettiin samaan paikkaan, missä eilen noudettiin varista. Pari ensimmäistä teki ruudun dameilla. Marsalle ja labukalle taas käytettiin variksia, joita Marsalla haetutettiin kolme. Ruudun alkuosan poikki kulkenut leveä polku oli neidille hankala, se aina hidasti polulle tullessaan ja kahden variksen kanssa se jopa hetkeksi pysähtyi polulle. Viidennelle koirakolle ei ruutua edes yritetty, vaan sille tehtiin perus damin nouto metsikössä.

Seuraavaksi tehtiin laahausjälki. Kani on ollut hieman hankala, kun se on niin tuore tuttavuus. Marsa jäljesti mallikkaasti pupulle ja toi sitä reilut viisi metriä, sitten se jäi ihmettelemään. Kouluttaja yritti sitten käydä katsomassa touhua, mutta sinä vaiheessa Marsa taas totesi, että pupu taitaakin kuulua kouluttajalle ja peruutteli muutaman metrin päähän. Olin jo aiemmin jutellut kouluttajan kanssa siitä, että Marsa tarvitsee myös lisää kokemusta siitä, että ruudussa ja jäljellä voi liikkua vieraita ihmisiä. Tällä hetkellä neiti kunnioittaa liikaa näitä ylimääräisiä henkilöitä, kun ei treneissä ole moiseen tottunut. No, pupu saatiin lopulta minulle, pientä pönkitystä itsevarmuuteen vielä tarvitaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vesinouto. Tämähän se oli Marsalle mieluisin. Veteen mentiin vauhdilla ja lokki uitettiin ripeästi rantaan. Venettä se ei varmaankaan ennättänyt edes huomata tässä vaiheessa.
Kun Marsa toi toista lokkia rantaan, manasin kun kenelläkään ei ollut kameraa, sillä siitä olisi saanut aivan mahtavan kuvan. Samalla kun Marsa oli ottanut lokin siivestä kiinni, lintu oli heilahtanut vedessä niin, että sen pää oli Marsan lapojen päällä. Neiti näytti ihan siltä kuin yrittäisi pelastaa hukkuvaa, kun linnun kaula ja pää lepäsivät hiljalleen uinnin tahtiin keinahdellen Marsan selässä. Mutta kun sitä kameraa ei ollut kenelläkään...
Rannasta pois lähtiessämme Marsa heitti vielä kaihoisia katseita venettä kohti eikä millään meinannut uskoa, että tämä hauskuus oli ohi.

Koska tekokasta työaikaa oli vielä jäljellä, meille neuvottiin vielä lopuksi linjalle lähetyksiä. Ja sitten kokeiltiin samaa vielä omien koiriemme kanssa.

Todella mukava, mutta aika raskas viikonloppu. En voinut kuin ihmetellä, että koirat vielä toisenakin päivänä jaksoivat tehdä jotain ja keskittyä kuuntelemaan ohjaajiansa. Varsinkin se, että koirat koko ajan näkivät toistensa työskentelyn, oli niille todella stressaavaa. Mutta niin sitä vain luovittiin koko tehoviikonloppu läpi.
Ehkä olisi ollut parempi, että homma olisi pilkottu lyhemmiksi pätkiksi ja useammalle päivälle, mutta menihän tämä näinkin. Tosin tällainen tehorupeama kallistuu vielä vahvemmin ohjaajien koulutukseen kuin siihen että koirat ihan hirveästi oppisivat.
Monet keskustelut kävimmekin kouluttajiemme kanssa. Kysymyksiä lenteli ja puimme eri kanteilta koirien koulutuksen määrää, eri tapoja, kaikkea mahdollista. Nämä keskustelut olivat todella hyödyllisiä ja mukavia. Kaiken kaikkiaan, meillä oli aivan mahtava treeniporukka, siinä sitä pohdittiin syntyjä syviä lyhyen tuttavuuden jälkeen!

Surkee, päivä 1

Aamulla varhain kohti Korpilahtea ja Surkeenjärven matkailutilaa. Pihapiiriin kertyikin paljon autoja, sillä osallistujia K-S Noutajakoirayhdistyksen taipparikurssille oli ilmoittautunut ihan mukavasti.
Pienen alku "puhuttelun" jälkeen jakaannuimme ryhmiin ja ryhdyimme töihin. Omassa ryhmässämme oli se hauska piirre, että meitä oli yksi labukka, yksi flatti, yksi kultsikka, yksi kihara ja yksi tolleri.

Ensin oli pientä testausta siitä, että koirat ylipäätään tekivät jotain, eli ihan perus luoksetulosta aloitettiin. Ja sehän sujui kaikilta mallikkaasti!
Seuraavaksi oli vuorossa damin noutamista. Ohjeita ja pieniä vinkkejä työn loppuviilaukseen sateli kahdelta kouluttajaltamme ja osittain tämän vuoksi oli ihan kiva istuskella ohjaajantuolissa (jonka onneksi olin älynnyt ottaa mukaan) ja kuunnella myös muille tulevia vinkkejä. Tosin eipä sillä peltoaukealla juurikaan voinut muuta tehdä, kun seurata toisten suorituksia! Tai ehkä vähän välillä sivusilmällä vilkaista mitä muissa ryhmissä tehtiin. Siinähän sitä sitten tuli samalla Marsallekin kunnon siedätyshoitoa toisten treenailun katsomiseen. Alkupäivästä se jaksoi istua tosi skarppina ja tuijottaa muiden touhua, loppupäivästä oli havaittavissa pientä turnausväsymystä ; )

Lounastauon jälkeen oli vuorossa laukauksien kuuntelu ja sekin meni yhtä hieman pelästynyttä lukuun ottamatta ihan hyvin.
Seuraavaksi otettiin riistat kehiin tutustumista varten. Lokki oli her-vot-to-man suuren näköinen! Se oli yli puolet Marsan koosta. Sitkeästi se neiti vaan yritti sitä kammeta pellon poikki. Kertaalleen sai hyvän otteen rinnasta, mutta hermostui(?) pienen matkan sitä näin raahattuaan kun ei nähnyt sen takaa mitään. Enimmäkseen kantoi siivestä niskat tiukassa takakenossa.

Metsikön puolella oli meidän varikseen tutustumisemme. Sehän olikin Marsan vanha tuttu ja tänään neiti toi sitä ihan mallikkaasti. Meidän ei tarvinnut tehdä lainkaan tuttavuutta sukkaan pakatun variksen kanssa.

Kun olisi ollut vuoro tutustua kaniin, alkoi toinen ryhmä jo hieman "ahdistella" meitä. He kun olivat olleet jo vedinoudossa ja olivat tulossa kokeilemaan meillä olleita riistoja. Eli kani jäi aika vähälle, mutta kyllä Marsa sitäkin varovaisesti ehti kantaa pienen matkan.

Sitten siirryttiin rantaan kokeilemaan vesinoutoa. Se oli Marsalle varmasti kaikkein mieluisinta. Sinnehän tuo ryntäsi damia hakemaan ja toi myös sen minulle.
Yksi ryhmästämme ei ollut aivan yhtä ihastunut uimiseen ja siinä sitten saimmekin jälleen kerran todistaa kuinka asialleen omistautunut ohjaaja tekee kaikkensa koiran onnistuneen suorituksen eteen: housut ja kengät pois, pikkuhousuissa ja fleesepaidassa järveen houkuttelemaan koiraa, joka näin saatiinkin noutamaan dami raivoisien suosionosoitusten saattelemana!

Nyt vähän väsyttää. Reilut kuusi tuntia pihalla ja minulla tuntuu olevan raitisilmamyrkytys. Onneksi tänään ei satanut. Välillä auringon paistaessa oli todella lämmin ja taas tuulen puhaltaessa alkoi palella. Omaan herkkyyteeni lämmön vaihtelulle toi pienen pikantin lisänsä se, että koko viikon tuloaan tehnyt flunssa alkoi viime yönä nostaa lämpöäni. En uskaltanut aamulla edes ajatella kuumemittaria, parempi kun ei tiedä... Ja on tuo Marsakin väsynyt, Reiska saa touhuta ihan rauhassa!

Huomenna on vuorossa toinen treenipäivämme.

Pientä treenintynkää

Viikolla tuli tehtyä vain pari treeniä. Alkuviikosta ruutu dameilla, joka meni vallan mainiosti. Puolivälissä viikkoa ruutu viidellä variksella, ja nekin kaikki löytyivät metsästä. Sen varran peitteinen oli metsä, johon ruudun rakensin, että en tiedä mitä reittiä neiti liikkui. Toisena kuitenkin palautui kauimmainen varis (sillä oli kaunis punainen krepinpätkä jalassansa ja matkaa varikselle reilut 70m) ja kaikkein lähin tuotti eniten työtä kun Marsa jotenkin onnistui aina ohittamaan sen tuulen yläpuolelta.

Dami oli taas mukana parilla kävelylenkillä, mutta muutoin sitten olikin hiljaista.

Viikonloppua...

Torstai-ilta meni Jyväskylässä, taipparikurssin teoriaa kuunnellessa. Perjantaina töiden jälkeen ei juurikaan jaksanut muuta kuin raahautua kotiin.

Tänään jalkauduttiin taas tulevan mejä-kokeen maastoihin, katsastimme aluetta johon tulee AVO-jäljet.  Marsa oli mukana, mutta joutui kulkemaan hihnassa koko ajan. Alueella on runsas kanalintukanta, joiden elämää emme halunneet häiritä.

Kokeemme keskuspaikka on mielestäni niin "mejä-henkinen" kuin vain voi olla. klik  Kodalla (johon mahtuu 40 henkilöä) ei ole sähköjä, mutta kun roudaamme mäelle agregaatin niin tietokone ja tulostinkin saadaan pelittämään. Näkisittepä sen piuhojen määrän joka risteilee toimistorakennuksessa, kaksikerroksisessa "laavussa" jossa on parveke jolta on aivan upea näkymä!

Mitään kuvia ei tältä päivältä ole, mutta sähköpostia siivotessani törmäsin yhteen helmeen, johon oli ihan pakko pyytää julkaisulupa.

Marsa kasvattajan hellässä huomassa,
ulkoilemassa Sofian kanssa talvella 2011.
©Sari Tihinen

Kevään ensimmäinen verijälki

Eilinen kului lähinnä auton ratissa, tyttöjä kuskaillessa. Mitä nyt pihistin sen pienen hetken pupun ja Marsan treenille. Mutta minun viilettäessäni ympäriinsä, kävivät Arto ja Aija tekemässä mejä-jäljet metsikköön. Heta on hieman kipeänä, joten jäljet tehtiin lähinnä Marsalle ja yhdelle vierailevalle tähdelle, nuorelle labradorinnoutajalle. Dina meni oman jälkensä jo eilen, mutta tänään oli sitten meidän vuoromme.

Väpän vanhoissa koevaljaissa löytyi sen verran säätövaraa, että ne saattoi laittaa Marsallekin käyttöön. Hieman oli hidasta metsään lähteminen, kun piti oikein miettiä mitä kaikkea tarvitsee mukaansa, jäi tuo treenaminen ja muu aikans vähälle viime vuonna. Veritippa, valjaat, naru, sorkka yms. rekvisiitta löytyi lopulta ja sitten mentiin metsään.

Menossa jäljelle.
©Aija 

Ihanaa! Oli niin U-P-E-A-A tehdä vaihteeksi jotain sellaista josta tietää jotain, joka on tuttua ja kotoisaa, päässä on valmiina toimintamallit mitä tekee jos tulee vastaan jotain yllättävää... Olen tämän talven ollut noiden nou ja nome -harjoituksien kanssa kuin orpo piru eksyksissä ;D

Tästä se alkaa.
©Aija

Kevään ensimmäinen jälki oli lyhyt, varmaankin reilut 250 metriä. Ihan hyvinhän tuo meni. Ekalla suoralla teki pienen kaarron vasemmalle, mutta maasto oli aika avointa ja tuuli puski puuskissa siihen suuntaan. Aivan itse palautui jäljelle. Ensimmäinen makaus nuuskittiin.
Kulmalla ei tullut lenkkiä vaan matka jatkui jäljen suuntaisesti.
Heti kulman jälkeen oli parikin vanhaa tienpohjaa, ruohikkoista polkua, suorassa kulmassa jäljen poikkisuuntaisesti kulkevia. Ne tuntuivat vetävän puoleensa. Marsa kävi pienellä lenkillä, taas vasemmalla, mutta kurvasi sitten takaisin ensimmäisen kulman makaukselle, josta matka taas jatkui jälkeä pitkin.
Seuraava makaus nuuhkittiin ja taas jatkettiin jälkeä. Pientä siksakkia jäljen päällä ja sorkka löytyi. Sorkka oli aika painava, mutta niin vain neiti kantoi sen sitkeästi koko matkan autolle.
Kiitos Aija ja Arto! Kevään ensimmäinen mejätreeni tehtynä!

Seuraa jälkeä, ei avomerkkiä ;)
©Aija

Jänöjussin sulattelua

Maanantaina otin damikassin mukaan metsälenkille. Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni sitä, mihin on iloisuus kadonnut, ja nyt tarkoitan työskentelyn loppuvaiheen iloisuutta. Ainahan Marsa on ollut riemuissaan kun näkee että mennään jotain tekemään, oli sitten mukana dameja, riistaa, ihan mitä tahansa. Innoissaan lähtee noutamaan, ihan sata lasissa. Mutta nyt on sitten alkanut "roikkua" damienkin päällä, ennen kuin nostaa ja lähtee palauttamaan.
Olen kokeillut damien, ja varisten, nostamista maasta siten, että ne ovat maassa ja me hölkkäämme hihnajuoksua ohi. Saalis on pakko napata nopeasti tai sitä ei saa mukaan. Tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.

Nyt sitten ajattelin tehdä taas jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, "paukkunoutoja". Otin kaksi damia ja aina kun ensimmäinen palautui, heitin toisen haettavaksi.
Pari ensimmäistä palautui tosi hitaasti, mutta sitten Marsa hoksasi että tämähän on kivaa. Se rynnisti damien perään, nappasi ne vauhdilla, ryntäsi luokseni ja toi muuten ne damit vahingossa aivan suoraan syliini, ei tippunut kertaakaan matkalla.
Olen aina ollut niin tarkka, ettei neiti varasta lähdöissä ja kaikki menee hillitysti. Nyt ajattelin että kävi miten kävi, tähän hommaan täytyy saada uutta puhtia jostain. Ainakin se toimi näin hetkellisesti.

Tuunasin vanhasta autoliikkeen mainoskassista itselleni
tosi hyvän damikassin.

Reilun puolen tunnin samoilun jälkeen kaivoin taas damit esille ja tein viidellä suurehkon hakuruudun melko tiheään metsikköön, Marsan istuskellessa kassin vieressä ruohomättäällä. (Jos se jotain on tämän talven aikana oppinut, niin odottelemaan paikallaan irrallansa, kun minä puuhastelen omia touhujani damien tai varisten kanssa.)

Haku sujui hienosti! En tiedä oliko sillä vielä intoa sen leikkimme ansiosta, mutta kaikki viisi damia palautuivat vauhdilla ja riemulla suoraan syliini, ei mitään mutkitteluja ja aikailuja. Tässä vaiheessa oli hyvä pakata damit kassiin ja jatkaa lenkkiämme. Neiti oli kehunsa ansainnut ja onnistunut suoritus lämmitti minunkin mieltäni.

Onnistuin saamaan kanin, en ihan ensi yrittämällä, mutta muutaman puhelun jälkeen. Tosin se on hieman liian kevyt pitkäkorva, mutta pupu kuin pupu. Sitä on nyt tässä sulateltu ja tänään käväisin iltahämärässä sitä "ulkoiluttamassa". Ensin leikitin vähän Marsan kanssa  ja sain neidin kantamaan sitä. Sitten jätin Marsan odottelemaan ja nykäisin pupulla sellaisen reilun neljänkymmenen metrin laahausjäljen.
Lähetin Marsan matkaan ja jäin kannonnenään pureskelemaan kynsiäni. Arvelin, ettei se nyt ainakaan ryhdy sitä pupua syömään, mutta eipä sen touhuja ollut kukaan vahtimassa. Pienen hetken kuluttua alkoi pusikosta kuulua rapsetta. Sieltähän se muru tuli ylpeänä pupua kantaen, toi sen minulle ja katsoi pää kallellansa: olikos vielä muuta?

Vapaalla!

Marsalla on ollut tänään vapaapäivä. Oli kyllä mukana kun Arton kanssa jalkauduttiin katsastamaan kesäkuussa olevan oman koirakerhomme mejä-kokeen maastoja. klik

Tämän viikonlopun aikana on ollut jo useita mejä-kokeita.  Koko illan olen päivystänyt snj:n nettisivujen ääressä ja odotellut tuloksia! Vielä ei ole mitään näkynyt! Koittakaa nyt jo laittaa niitä muidenkin luettavaksi!!!!!
(Minäkö malttamaton???)  ;D

Sataa, sataa, ropisee...

... ja Jämsän näyttelyssä ulkokehät. Sadetakki mukaan ja baanalle.

Sirja lähti matkaani, mutta jäi shoppailemaan Jämsän keskustaan, me Marsan kanssa jatkettiin vielä Himokselle asti. Tuttu paikka mm. Tollerileireiltä.

Kehä oli hieman myöhässä, joten melko pian alkoi palella, varsinkin kun välillä tuli vettä vähän reippaammin. Tollereita oli onneksi vain viisi, joten tuomari, Tuula Savolainen, selvitti tämän porukan kohtuullisen nopeasti.
ROPpi oli Hedera´s Go For It ja VSP Siipiveikon Täyttä Ruutia. Marsa sai ERIn ja oli kilpailuluokkansa kakkonen. Arvostelu löytyy täältä.

Kamera oli mukana, mutta enhän minä sitä ennättänyt käyttää. Vettä tuli välillä sen verran reippaasti, että oli ehkä parempi pitääkin se piilossa ;)

Vesi nousee

Oli ihan pakko pyörähtää mökillä katsomassa paljonko vesi oli taas noussut, karvakuonot ulkoiluttivat samalla itseään. Marsa teki pienen uintilenkin, mutta tänään ei onneksi kumpikaan intoutunut sukeltamaa.

Kameraa ei tietysti ollut mukana, kuvat on otettu kännykällä.

May Day

Kun aloitin tämän blogin, niin ajattelin että sitten kun joskus on sata postausta tehtynä voisi varmaankin lopettaa. No, eilen tuli täyteen sata ja tässä sitä taas ollaan.
Väittäisin, että suurin syy jatkamiselle on se, että voin itse kelailla näitä juttuja välillä taaksepäin ja varmistaa mitä milloinkin on tullut tehtyä. Kalenteriin ei tulisi merkittyä. Eipä silti, kyllä osa tehdyistä treeneistä jää tännekin kirjoittamatta, aina ei vaan jaksa.

Tänään oli soittajapoikien vappumatinea. Flunssa vähän painoi päälle, mutta mentävä oli. Ja olikin ihan mukavaa!

Heti matinean jälkeen pakkasin Marsan mukaani ja vein sen vähän lenkkeilemään ennen treeniä, neiti sai hieman purkaa enimpiä höyryjä pihalle. Sitten ajaa hurautettiin treenaamaan vaihteeksi tolleriseuraan Hetan ja Nuutin kanssa.

Ensin rakennettiin hakuruutu. Pääajatuksena oli, että varikset olivat kaikki hieman kauempana ruudussa, läheltä ei löytynyt riistaa. Ruutu rakennettiin takaosasta käsin ja jokaisen variksen luokse johti lyhyt laahausjälki. Koko ruutu oli rinteen suuntaisesti, ruudun vasen reuna oli useampaa metriä alempana kuin oikea reuna.

Viimeisimmän treenin jälkeen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia Marsan suhteen. Olikin ihan positiivista että se toi kaksi varista aivan oma-aloitteisesti. Ensimmäinen palautui hieman paremmin, toisesta sillä oli sen verran huono ote, että varis tipahti kertaalleen matkalla ja sen kanssa piti sitten vähän sählätä. Kaksi oli kuitenkin mielestäni sille tänään ihan riittävä määrä, en lähettänyt enää kolmannelle.

Marsan ensitapaaminen kanin kanssa oli laahausjäljen päässä. Olisi tietysti ollut fiksua esitellä sille pupua  jo ennen jäljen tekoa, mutta ei sitä flunssaisena ja kiireessä aina kaikkea tajua.
No, ensimmäisellä kerralla Marsa kyllä jäljesti mallikkaasti, mutta pyyhkäisi myös jäljen kokonaan läpi, pupu jäi siis matkalle. Kutsuin takaisin luokse. Toisellakin kerralla jälki kiinnosti, nyt oli vauhtia jo tuplasti se mikä ensimmäisellä kerralla, mutta pupu vähän hirvitti. Hieman yllytettynä se veti pupua lyhyen matkaa perässänsä, siis veti sitä hännästä!!  Kun yritin innostaa Marsaa, se kyllä tarttui pupuun, mutta hieman varovasti ja ei lähtenyt kantamaan sitä.
No, nyt pitäisi löytää "pupu hyvään kotiin" niin päästäisiin tekemään parempaa tuttavuutta. Ei se kantaminen jäänyt paljosta vaille.

Viime viikonloppuna olivat tämän kevään ensimmäiset mejäkokeet. Olipa kiva lukea tuloksia, vähän tekisi jo itsekin mieli kokeeseen. Ehkä tuota jälkeäkin pitäisi treenata jossain välissä. Nyt alkaisi lumet olla jo niin vähissä, että treenijälkiä pystyisi tekemään, jos vaikka ensi viikonloppuna!