Tässä illan otos, montako löydät?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jkylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jkylä. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Kalasoppaa!
Eilisen illan ohjelmassa oli ajelu eläinlääkäriasema Animagiin Jyväskylään. Tiineysröntgenin aika. Marsa kyllä näyttää jo lähinnä siltä, että pennut voisivat pyörähtää maailmaan millä hetkellä hyvänsä. Se alkaa olla val-ta-van kokoinen. Pikku valas! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Tässä illan otos, montako löydät?
Tässä illan otos, montako löydät?
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Vuosikokouksessa
Kävin eilen illalla ajelulla Jyväskylässä. Oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen vuosikokous, jossa jaettiin vuoden aikana valioituneille koirakoille valiokuksat. Jälkivalion kuksa Marsalla jo onkin, nro 175!
lauantai 16. marraskuuta 2013
Vuoden näyttelyt kasassa
Tämän vuoden näyttelyt on nyt näytelty, tämän puoliturkkisen neidin kanssa en enää tänä vuonna lähde näytille. Jyväskylän KV -näyttelyssä käytiin tänään, kun se oli niin lähellä. Päivän saldo oli kyllä parempi kuin olin odottanut: SA ja käyttöluokan kilpailuluokan 2./4.
Arto arveli menomatkalla, että tuloksena olisi neidin ensimmäinen H, mutta paljon paremmin siis meni. ♡ Arvostelu löytyy näyttelytuloksista ja koko näyttelyn tuloksetkin näyttäisivät olevan jo jalostustietojärjestelmässä.
Arto arveli menomatkalla, että tuloksena olisi neidin ensimmäinen H, mutta paljon paremmin siis meni. ♡ Arvostelu löytyy näyttelytuloksista ja koko näyttelyn tuloksetkin näyttäisivät olevan jo jalostustietojärjestelmässä.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
K-S Noutajat: Vuoden 2012 mejä-tulokas!
Yes! Tänään oli suuri ilo ja kunnia käydä Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen vuosikokouksessa pokkaamassa pysti!
Marsa on vuoden 2012 tulosten perusteella valittu mejä-tulokkaaksi!
Marsa on vuoden 2012 tulosten perusteella valittu mejä-tulokkaaksi!
 |
| Hirvi-patsas asustaa seuraavan vuoden meillä. |
lauantai 10. marraskuuta 2012
Jyväskylän Kv -näyttely
Tuo näyttely "maailma" on kanssa ihan outoa, ikinä ei tiedä mitä tulee ja kenelle. Tänään oli meidän vuoromme iloita menestyksestä, Marsa oli tuomarille mieleen ja hän sijoittikin neidin parhaaksi nartuksi. Lisäksi Marsa sai ensimmäisen sertinsä ja CACIBIn (jälkimmäistä pitää saada neljä kolmelta eri tuomarilta ja kolmesta eri maasta jos haluaa koiralle kansainvälisen muotovalion arvon, taitaa jäädä meiltä väliin ☺). Lopulta Marsa oli VSP, komean Ramonin ollessa ROP. Onnea vielä kerran!!
Marsa kisasi käyttöluokassa, koska taipumuskoe on suoritettu hyväksytysti. Suomen muotovalion arvoon tarvitaan taippareiden lisäksi kolme sertiä, joten sertien metsästys jatkukoon!
Olen vieläkin aivan pyörällä päästäni. Marsan pärjääminen johtui varmaankin lähinnä kahdesta asiasta: se käyttäytyi hyvin reippaasti ja liikkui tosi hyvin.
Minä en ihan hirmuisen usein näyttelyissä käy, mutta pakko sanoa että tuo kehä Jyväskylässä oli vallan erinomainen. Kehä oli tilava, lattiaan teipatut maton eivät luistaneet lainkaan, joten oli riittävästi tilaa saada koira liikkumaan. Etu- ja takaliikkeitä katsottaessakin kehän poikki laitettu matto oli melko pitkä. Ei käynyt niin kuin Seinäjoella, että koiraa ei välttämättä ennättänyt saada hyvin juoksemaan jo ennen kuin matto loppui.
Marsa sai lahjukseksi ylimääräisten makkarapalojen lisäksi uuden punkan, ison pussillisen puruluita ja Aijalta naudankorvan. Neiti on ottanut punkan omakseen, se on nukkunut sillä jo pitkään nyt illalla.
Kameraahan ei tietenkään ollut mukana. Vitsailinkin Artolle menomatkalla, että nyt sitten varmaan tulee hyvä tulos, kun kamerakin on vaihteeksi jäänyt kotiin. Hmm! Tästä lähtien aina näyttelyyn ilman kameraa?
***************
Ja sitten korjausta yllä olevaan, ei pitäisi kirjailla muistinvaraista tietoa. ☺
Kansainvälinen muotovalio (C.I.B.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetuloksen:
saadakseen kansainvälisen muotovalion arvon koiralla on oltava CACIB kahdesta maasta, kahdelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.
Kansainvälinen näyttelyvalio (C.I.E.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetulokset, mutta koiralla ei ole riittävää tulosta:
saadakseen kansainvälisen näyttelymuotovalion arvon, koiralla on oltava neljä CACIBia kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välissä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.
Usein käynti kennelliiton sivuilla auttaa ; )
Marsa kisasi käyttöluokassa, koska taipumuskoe on suoritettu hyväksytysti. Suomen muotovalion arvoon tarvitaan taippareiden lisäksi kolme sertiä, joten sertien metsästys jatkukoon!
Olen vieläkin aivan pyörällä päästäni. Marsan pärjääminen johtui varmaankin lähinnä kahdesta asiasta: se käyttäytyi hyvin reippaasti ja liikkui tosi hyvin.
Minä en ihan hirmuisen usein näyttelyissä käy, mutta pakko sanoa että tuo kehä Jyväskylässä oli vallan erinomainen. Kehä oli tilava, lattiaan teipatut maton eivät luistaneet lainkaan, joten oli riittävästi tilaa saada koira liikkumaan. Etu- ja takaliikkeitä katsottaessakin kehän poikki laitettu matto oli melko pitkä. Ei käynyt niin kuin Seinäjoella, että koiraa ei välttämättä ennättänyt saada hyvin juoksemaan jo ennen kuin matto loppui.
Marsa sai lahjukseksi ylimääräisten makkarapalojen lisäksi uuden punkan, ison pussillisen puruluita ja Aijalta naudankorvan. Neiti on ottanut punkan omakseen, se on nukkunut sillä jo pitkään nyt illalla.
Kameraahan ei tietenkään ollut mukana. Vitsailinkin Artolle menomatkalla, että nyt sitten varmaan tulee hyvä tulos, kun kamerakin on vaihteeksi jäänyt kotiin. Hmm! Tästä lähtien aina näyttelyyn ilman kameraa?
***************
Ja sitten korjausta yllä olevaan, ei pitäisi kirjailla muistinvaraista tietoa. ☺
Kansainvälinen muotovalio (C.I.B.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetuloksen:
saadakseen kansainvälisen muotovalion arvon koiralla on oltava CACIB kahdesta maasta, kahdelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.
Kansainvälinen näyttelyvalio (C.I.E.), rodut joilta FCI vaatii käyttökoetulokset, mutta koiralla ei ole riittävää tulosta:
saadakseen kansainvälisen näyttelymuotovalion arvon, koiralla on oltava neljä CACIBia kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta, riippumatta rodun koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välissä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.
Usein käynti kennelliiton sivuilla auttaa ; )
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Treenintynkää(kin)
Tämä aika vuodesta on aina jotenkin niin "kuollutta" koiraharrastuksen kannalta. Sitä odottelee lunta ja pientä pakkasta, että metsässä voisi liikkua ilman että on aivan märkä ja kurainen.
Arki on siis taas saapunut, viikolla on töihin lähtiessä ja sieltä palatessa on aina aivan säkkipimeää. Lähinnä vain viikonloppuisin on mahdollista lähteä metsään ja silloinkin täytyy ensin ottaa selville missä hirvenmetsästäjät liikkuvat.
Eilen oli mökkimme lähimetsät vapaasti käytettävissä, metsästäjät liikkuivat toisaalla ja siitähän sitten otettiin ilo irti. Koirilla tuntui olevan virtaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Ne juoksivat ja riehuivat kunnes lopulta alkoi tahti vähän hiipua. Eipä olisi äkiltään uskonut että Repekin on jo veteraani-ikäinen, se painoi pitkin metsää tanner tömisten.
Löydettiin muuten samalla reissulla suppilovahveroita illaksi pihvien kaveriksi. Joten joutui sitä yhden punaviininkin korkkaamaan, että saisi ruoalle sopivaa juomaa tarjolle. Kun kynttilät oli viety haudoille, oli siis tarjolla hyvää ruokaa hyvässä seurassa!
Vielä ei ole vuosi lopussa, mutta meidän osaltamme alkavat kokeiden ja näyttelyiden tulokset olla kasassa tuolla jalostustietokannassa. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus käydä pyörähtämässä Jyväskylän kv-näyttelyssä. Odotukset eivät ole suuret, karvaa kasvaa mutta kovin hiljaisella tahdilla. Olen vähän yrittänyt karvojen päistä nykimällä niitä pidentää, mutta sekään ei tunnu auttavan. =D Pääasia onkin se, että käydään tutustumassa suuren sisänäyttelyn ihmeellisyyksiin ja Marsa saa totutella siihen hulinaan.
Tampereen itsenäisyyspäivän näyttelyyn piti alkuperäisen suunnitelman mukaan myös mennä, mutta se pitää nyt jättää doping-säännösten vuoksi väliin. Eli olen viemässä Marsan lonkka- ja kyynärkuvauksiin ja rauhoitusaineen varoaika on sen verran pitkä, että tuohon näyttelyyn ei päästä. Tosin ovat mokomat menneet siirtämään sen näyttelyn pois Niihaman maneesista, joten ajomatkan piteneminenkin laittoi jo vähän harkitsemaan ilmoittautumista. Yleensä kun olemme tuohon näyttelyyn menneet, on ollut aivan kaamea keli, kieli keskellä suuta on saanut körötellä lumituiskun keskellä. Ja palella koko päivän maneesissa. Oikeastaan taitaa olla hyvä ettei tarvitse edes harkita ilmoittautumista.☺
Illalla käytiin kävelyllä ja tekemässä linjatreeniä metsässä. Olipas mukavaa! Paluumatkalla tehtiin vielä muutama lähetys sokkona, kun laitoin suorilla polunpätkillä damin Marsan huomaamatta odottelemaan noutamista. Hyvin se on tuon homman hoksannut!
Arki on siis taas saapunut, viikolla on töihin lähtiessä ja sieltä palatessa on aina aivan säkkipimeää. Lähinnä vain viikonloppuisin on mahdollista lähteä metsään ja silloinkin täytyy ensin ottaa selville missä hirvenmetsästäjät liikkuvat.
Eilen oli mökkimme lähimetsät vapaasti käytettävissä, metsästäjät liikkuivat toisaalla ja siitähän sitten otettiin ilo irti. Koirilla tuntui olevan virtaa kuin pienessä ydinvoimalassa. Ne juoksivat ja riehuivat kunnes lopulta alkoi tahti vähän hiipua. Eipä olisi äkiltään uskonut että Repekin on jo veteraani-ikäinen, se painoi pitkin metsää tanner tömisten.
Löydettiin muuten samalla reissulla suppilovahveroita illaksi pihvien kaveriksi. Joten joutui sitä yhden punaviininkin korkkaamaan, että saisi ruoalle sopivaa juomaa tarjolle. Kun kynttilät oli viety haudoille, oli siis tarjolla hyvää ruokaa hyvässä seurassa!
Vielä ei ole vuosi lopussa, mutta meidän osaltamme alkavat kokeiden ja näyttelyiden tulokset olla kasassa tuolla jalostustietokannassa. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus käydä pyörähtämässä Jyväskylän kv-näyttelyssä. Odotukset eivät ole suuret, karvaa kasvaa mutta kovin hiljaisella tahdilla. Olen vähän yrittänyt karvojen päistä nykimällä niitä pidentää, mutta sekään ei tunnu auttavan. =D Pääasia onkin se, että käydään tutustumassa suuren sisänäyttelyn ihmeellisyyksiin ja Marsa saa totutella siihen hulinaan.
Tampereen itsenäisyyspäivän näyttelyyn piti alkuperäisen suunnitelman mukaan myös mennä, mutta se pitää nyt jättää doping-säännösten vuoksi väliin. Eli olen viemässä Marsan lonkka- ja kyynärkuvauksiin ja rauhoitusaineen varoaika on sen verran pitkä, että tuohon näyttelyyn ei päästä. Tosin ovat mokomat menneet siirtämään sen näyttelyn pois Niihaman maneesista, joten ajomatkan piteneminenkin laittoi jo vähän harkitsemaan ilmoittautumista. Yleensä kun olemme tuohon näyttelyyn menneet, on ollut aivan kaamea keli, kieli keskellä suuta on saanut körötellä lumituiskun keskellä. Ja palella koko päivän maneesissa. Oikeastaan taitaa olla hyvä ettei tarvitse edes harkita ilmoittautumista.☺
Illalla käytiin kävelyllä ja tekemässä linjatreeniä metsässä. Olipas mukavaa! Paluumatkalla tehtiin vielä muutama lähetys sokkona, kun laitoin suorilla polunpätkillä damin Marsan huomaamatta odottelemaan noutamista. Hyvin se on tuon homman hoksannut!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Joskus tekis, toisinaan sitten taas ei...
Ja tänään oli se: "toisinaan sitten taas ei". Meidän murkku.
Pitäisikö noudattaa yhtä saamaani neuvoa ja laittaa neiti kolmeksi kuukaudeksi hyllylle? Jotenkin vain luulen, että sen jälkeen se ei tekisi senkäänvertaa. Nämä kuukaudet (kauanko murkkuikä kestää?) täytyy nyt vain luovia läpi.
Ennen ruutuun menoa otin ylimääräisen variksen ja kävin pienen matkan päässä tekemässä sillä Marsalle kaksi n. 35-40 metrin mittaista noutoa. Varis tuli ihan nätisti ja nikottelematta.
Sitten mentiin ruutuun. Marsa toi ruudusta vain kaksi varista ja nekin pienen painostuksen avulla. Lokkia ja fasaania se kävi vain morjestamassa (lokista on aiemmin nähnyt siiven, fasaania ei lainkaan). Loput varikset jätettiin suosiolla rauhaan, kun ei niitä kerran halunnut spontaanisti tuoda.
Summa summarum... no, se ei ainakaan rikkonut riistaa... ja ne mitkä toi, kantoi nätisti ja sylkäisi jalkoihini. Mutta kyllä se silti oli ihan hukassa, ulkoilutti itseänsä suurimman osan aikaa. Kattoi kyllä alueen ihan nätisti, mutta ei se lämmitä yhtään.
Kun lähdettiin palailemaan autolle, annoin sille variksen kannettavaksi. Kyllä se sitä kantoi kertaakaan pudottamatta koko matkan autolle, olisko ollut sellaiset 60-80 metriä. Ei se siis variksia hyljeksi, niitä on ihan kiva kantaa... mutta....
No, tämä ilta kynnetään pohjamutia ; ( Huomenna kasataan rippeet ja puhelletaan uutta tuulta purjeisiin. Nyt on tehty liian paljon töitä, että voisi antaa periksi.
Ps. Marsan ja pupun treffit eivät toteutuneet, pupu teki oharit ja ei tullutkaan paikalle...
Niin ja hyviä neuvoja otetaan vastaa, sähköpostikin löytyy tuosta sivupalkista vasemmalta.
Pitäisikö noudattaa yhtä saamaani neuvoa ja laittaa neiti kolmeksi kuukaudeksi hyllylle? Jotenkin vain luulen, että sen jälkeen se ei tekisi senkäänvertaa. Nämä kuukaudet (kauanko murkkuikä kestää?) täytyy nyt vain luovia läpi.
Ennen ruutuun menoa otin ylimääräisen variksen ja kävin pienen matkan päässä tekemässä sillä Marsalle kaksi n. 35-40 metrin mittaista noutoa. Varis tuli ihan nätisti ja nikottelematta.
Sitten mentiin ruutuun. Marsa toi ruudusta vain kaksi varista ja nekin pienen painostuksen avulla. Lokkia ja fasaania se kävi vain morjestamassa (lokista on aiemmin nähnyt siiven, fasaania ei lainkaan). Loput varikset jätettiin suosiolla rauhaan, kun ei niitä kerran halunnut spontaanisti tuoda.
Summa summarum... no, se ei ainakaan rikkonut riistaa... ja ne mitkä toi, kantoi nätisti ja sylkäisi jalkoihini. Mutta kyllä se silti oli ihan hukassa, ulkoilutti itseänsä suurimman osan aikaa. Kattoi kyllä alueen ihan nätisti, mutta ei se lämmitä yhtään.
Kun lähdettiin palailemaan autolle, annoin sille variksen kannettavaksi. Kyllä se sitä kantoi kertaakaan pudottamatta koko matkan autolle, olisko ollut sellaiset 60-80 metriä. Ei se siis variksia hyljeksi, niitä on ihan kiva kantaa... mutta....
No, tämä ilta kynnetään pohjamutia ; ( Huomenna kasataan rippeet ja puhelletaan uutta tuulta purjeisiin. Nyt on tehty liian paljon töitä, että voisi antaa periksi.
Ps. Marsan ja pupun treffit eivät toteutuneet, pupu teki oharit ja ei tullutkaan paikalle...
Niin ja hyviä neuvoja otetaan vastaa, sähköpostikin löytyy tuosta sivupalkista vasemmalta.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
... onko ihanampaa aamua kuin tää...
Junnunoutajien treenit olivat tänään Ankeriasjärvellä. Homma polkaistiin käyntiin vallan tyylikkäästi: auton konepellin päälle katettiin aamukahvipöytä, oli teetä, kahvia, pullaa, pikkuleipiä... Siinä sitä sitten kahviteltiin auringon paistaessa ja lämmittäessä mukavasti, ihan luksusta!
Tänään oli vuorossa leikkimielistä kisailua. Ensin jätettiin koirat vielä autoon ja ohjaajat saivat yrittää damin heittämistä mahdollisimman pitkälle ja sitten vielä tarkasti.
Seuraavaksi tehtiin koira kerrallaan pienet tehtävät, seuraavan koiran odotellessa pienen matkan päässä vuoroansa.
Ensiksi oli tienpätkälle laitettu kuusi damia peräkkäin. Koira irti hihnasta, seuraamaan ja pujottelemaan niitä dameja, ilman että koira nappaa yhtään suuhunsa. Ja sitten takaisin alkuun damirivistön viertä siten, että jokaisen damin kohdalla koira käskettiin istumaan sivulle. Tämä näytti alunperin pahemmalta hommalta kuin mitä se oli!
Sitten jätettiin koira istumaan ja poistuttiin koiran luota vähän matkan päähän luoksetulokäskyä varten. Välille jätettiin käveltäessä yksi dami, joka koiran tuli napata matkaansa. Tämä oli monelle yllättävän vaikea, mutta me oli tehty tätä muutamaan otteeseen parin viime viikon aikana, niin tiesin että tästä Marsa selviää kunnialla, niin kuin tekikin.
Dami jätettiin nyt maahan ja palattiin koiran kanssa aloituspisteeseen. Sieltä sitten vain ihan yksinkertainen linjallalähetys.
Vielä oli yksi tehtävä saamaan putkeen, eli metsän reunaan oli viety viisi damia ja niistä piti noutaa yksi. Sitten olikin aika viedä koira vähäksi aikaa autoon huilaamaan.
Kun kaikki olivat vuorollaan tehneet nämä tehtävät, haettiin kaikki koirat aukealle alueelle johon oli kasattu hieman erilainen hakuruutu. Sielä oli limsatölkkiä, kenkää ja sun ties vaikka mitä. Monella, myös Marsalla homma kaatui siihen, että tavaraa oli niin paljon (yli kymmenen esinettä) että koira vaan viiletti tavaralta toiselle ihmetellen mikä tässä oikein oli kupletin juoni. Yllättävän vaikea tehtävä. Niillä tavaroilla oli vielä eri pistemäärä, eli jos sai koiran tuomaan jotain, niin pisteet määräytyivät sen mukaan mitä ruudusta tuotiin.
Lopuksi oli tietysti palkintojen jako ja kolme ensimmäistä sai valita palkintonsa ensin ja me muut sitten. Onnea Anu ja Jesse!!!! Marsa sai suuren pötkön lihasäilykettä ja ihan oman beautyboxin.
Sitten juotiin taas vähän lisää kahvia ;)
Siinä jutellessa todettiin ettei ole kokeiltu koirilla laukausten kanssa noutamista. No, eiköhän toisen ohjaajamme auton perästä löytynyt dummy launcher ja sitähän piti sitten viellä lähteä ihan käytännössä testaamaan. Vein Marsan laukausrivistöön eikä se ollut moksiskaan, tosin olisin kyllä ihmetellyt jos se olisi pelännyt laukauksia. Olin aika yllättynyt miten se malttoi istua hiljaa paikoillaan kuin kolme koiraa ennen sitä kävi noutamassa daminsa. Se ei edes nytkähtänyt lähteäkseen perään, mutta oli kyllä muutoin niin skarppina ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Itse pidin huolen että talutin oli aivan löysällä.
Omalla vuorollansa se sitten singahti damia hakemaan niin lujaa kun kintereistä irtosi. Vähän piti ihmetellä damia joka oli rakenteeltaan erilainen kuin tavallinen dami, mutta kyllä sen sitten saattoi ottaa suuhunsa ja tuoda. Dami tosiaankin oli paljon kevyempi ja kovempi kuin tavallinen dami.
Tänään oli ensimmäinen todellinen kevätaamu. Upea keli!!! Oli hienoa touhuta koirien kanssa pihalla, tänään paikalla oli kahdeksan koirakkoa + kaksi ohjaajaa koirineen.
Tänään oli vuorossa leikkimielistä kisailua. Ensin jätettiin koirat vielä autoon ja ohjaajat saivat yrittää damin heittämistä mahdollisimman pitkälle ja sitten vielä tarkasti.
Seuraavaksi tehtiin koira kerrallaan pienet tehtävät, seuraavan koiran odotellessa pienen matkan päässä vuoroansa.
Ensiksi oli tienpätkälle laitettu kuusi damia peräkkäin. Koira irti hihnasta, seuraamaan ja pujottelemaan niitä dameja, ilman että koira nappaa yhtään suuhunsa. Ja sitten takaisin alkuun damirivistön viertä siten, että jokaisen damin kohdalla koira käskettiin istumaan sivulle. Tämä näytti alunperin pahemmalta hommalta kuin mitä se oli!
Sitten jätettiin koira istumaan ja poistuttiin koiran luota vähän matkan päähän luoksetulokäskyä varten. Välille jätettiin käveltäessä yksi dami, joka koiran tuli napata matkaansa. Tämä oli monelle yllättävän vaikea, mutta me oli tehty tätä muutamaan otteeseen parin viime viikon aikana, niin tiesin että tästä Marsa selviää kunnialla, niin kuin tekikin.
Dami jätettiin nyt maahan ja palattiin koiran kanssa aloituspisteeseen. Sieltä sitten vain ihan yksinkertainen linjallalähetys.
Vielä oli yksi tehtävä saamaan putkeen, eli metsän reunaan oli viety viisi damia ja niistä piti noutaa yksi. Sitten olikin aika viedä koira vähäksi aikaa autoon huilaamaan.
Kun kaikki olivat vuorollaan tehneet nämä tehtävät, haettiin kaikki koirat aukealle alueelle johon oli kasattu hieman erilainen hakuruutu. Sielä oli limsatölkkiä, kenkää ja sun ties vaikka mitä. Monella, myös Marsalla homma kaatui siihen, että tavaraa oli niin paljon (yli kymmenen esinettä) että koira vaan viiletti tavaralta toiselle ihmetellen mikä tässä oikein oli kupletin juoni. Yllättävän vaikea tehtävä. Niillä tavaroilla oli vielä eri pistemäärä, eli jos sai koiran tuomaan jotain, niin pisteet määräytyivät sen mukaan mitä ruudusta tuotiin.
Lopuksi oli tietysti palkintojen jako ja kolme ensimmäistä sai valita palkintonsa ensin ja me muut sitten. Onnea Anu ja Jesse!!!! Marsa sai suuren pötkön lihasäilykettä ja ihan oman beautyboxin.
Sitten juotiin taas vähän lisää kahvia ;)
Siinä jutellessa todettiin ettei ole kokeiltu koirilla laukausten kanssa noutamista. No, eiköhän toisen ohjaajamme auton perästä löytynyt dummy launcher ja sitähän piti sitten viellä lähteä ihan käytännössä testaamaan. Vein Marsan laukausrivistöön eikä se ollut moksiskaan, tosin olisin kyllä ihmetellyt jos se olisi pelännyt laukauksia. Olin aika yllättynyt miten se malttoi istua hiljaa paikoillaan kuin kolme koiraa ennen sitä kävi noutamassa daminsa. Se ei edes nytkähtänyt lähteäkseen perään, mutta oli kyllä muutoin niin skarppina ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Itse pidin huolen että talutin oli aivan löysällä.
Omalla vuorollansa se sitten singahti damia hakemaan niin lujaa kun kintereistä irtosi. Vähän piti ihmetellä damia joka oli rakenteeltaan erilainen kuin tavallinen dami, mutta kyllä sen sitten saattoi ottaa suuhunsa ja tuoda. Dami tosiaankin oli paljon kevyempi ja kovempi kuin tavallinen dami.
Tänään oli ensimmäinen todellinen kevätaamu. Upea keli!!! Oli hienoa touhuta koirien kanssa pihalla, tänään paikalla oli kahdeksan koirakkoa + kaksi ohjaajaa koirineen.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Let the sun shine
Olipas upea viikonloppu. Lauantaina tuuli hieman haittasi, varsinkin järven jäällä tehtyä hiihtolenkkiä. Marsasta ei ole vielä hiihtokaveriksi, ja kyllä lumi oli nyt niin jäistä ja kovaa, että tassut olisivat olleet kovilla.
Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti, kun kuunteli Sirjan ja Erikan harjoittelevan uutta biisiä. Arto innostui äänittämään sen ja äänite löytyy täältä.
Sunnuntaina ajelin Marsan kanssa Ankeriasjärvelle treeneihin. Keuruulla oli lähtiessäni, puoli yhdeksän aikoihin, n. -9 C, Petäjävedellä -13 C, Jyväskylässä kymmenen aikoihin -11. Aamu oli aivan upea, aurinko paistoi ja se myös lämmitti jo hieman.
Paikalla oli neljä oppilaskoirakkoa ja kaksi opettajaa koirineen. Alku oli hieman hankala, ei millään saatu päätettyä mihin tehdään kaksoismarkkeeraukset. Suunnitteluun hupeni yli puolituntia, ennen kuin löytyi ratkaisu joka toimi. Päivä jatkui jotensakin samaan malliin, kenelläkään ei tuntunut menevän homma ihan putkeen. Ohjaajat sekoilivat ja unohtivat mitä piti tehdä, koirilla tuntui olevan kevättä rinnassa, paikalle pölähti: sauvakävelijä, polkupyöräilijä, metsuri, hevonen (+ratsastaja), poliisien helikopteri (joka pörräsi pitkään päällämme) yms. ylimääräistä sähellystä. Onhan se aika eksoottista tehdä kaksoismarkkeerausta kun helikopteri pyörii yläpuolella.
Marsa meni hyvin ja huonosti, onneksi ei sentään hyvinhuonosti.
Kaksoismarkkeerauksessa kehitin taas itselleni "aukeanpaikankammon". Isolla auratulla alueella, alueen reunoille tehtyjä markkeerauksia palauttaessaan, Marsan piti taas riekkua damin kanssa, ennen kuin se "muisti" että tämä piti viedä mammalle. Vähänkö ketutti!
Aukion reunamalle tehty linja kahdella damilla meni sitten taas ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Meidän aikaan siellä ei onneksi liikkunut hevosia, en tiedä mitä Marsa olisi niistä tuumannut. Mutta ei sitä myöskään haitannut ne muutaman hevonkakat joita sielä oli. Jotain positiivistakin siis!
Illemmalla kävin vielä hiihtolenkillä jäällä. Alkumatkasta oli upea auringonlasku, loppu sujui kuun valossa.
Alla kuvia hieman väsyneestä Marsasta. Aamu oli ollut sille ihan riittävän rankka.
Kuvat © Arto
Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti, kun kuunteli Sirjan ja Erikan harjoittelevan uutta biisiä. Arto innostui äänittämään sen ja äänite löytyy täältä.
Sunnuntaina ajelin Marsan kanssa Ankeriasjärvelle treeneihin. Keuruulla oli lähtiessäni, puoli yhdeksän aikoihin, n. -9 C, Petäjävedellä -13 C, Jyväskylässä kymmenen aikoihin -11. Aamu oli aivan upea, aurinko paistoi ja se myös lämmitti jo hieman.
Paikalla oli neljä oppilaskoirakkoa ja kaksi opettajaa koirineen. Alku oli hieman hankala, ei millään saatu päätettyä mihin tehdään kaksoismarkkeeraukset. Suunnitteluun hupeni yli puolituntia, ennen kuin löytyi ratkaisu joka toimi. Päivä jatkui jotensakin samaan malliin, kenelläkään ei tuntunut menevän homma ihan putkeen. Ohjaajat sekoilivat ja unohtivat mitä piti tehdä, koirilla tuntui olevan kevättä rinnassa, paikalle pölähti: sauvakävelijä, polkupyöräilijä, metsuri, hevonen (+ratsastaja), poliisien helikopteri (joka pörräsi pitkään päällämme) yms. ylimääräistä sähellystä. Onhan se aika eksoottista tehdä kaksoismarkkeerausta kun helikopteri pyörii yläpuolella.
Marsa meni hyvin ja huonosti, onneksi ei sentään hyvinhuonosti.
Kaksoismarkkeerauksessa kehitin taas itselleni "aukeanpaikankammon". Isolla auratulla alueella, alueen reunoille tehtyjä markkeerauksia palauttaessaan, Marsan piti taas riekkua damin kanssa, ennen kuin se "muisti" että tämä piti viedä mammalle. Vähänkö ketutti!
Aukion reunamalle tehty linja kahdella damilla meni sitten taas ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Meidän aikaan siellä ei onneksi liikkunut hevosia, en tiedä mitä Marsa olisi niistä tuumannut. Mutta ei sitä myöskään haitannut ne muutaman hevonkakat joita sielä oli. Jotain positiivistakin siis!
Illemmalla kävin vielä hiihtolenkillä jäällä. Alkumatkasta oli upea auringonlasku, loppu sujui kuun valossa.
Alla kuvia hieman väsyneestä Marsasta. Aamu oli ollut sille ihan riittävän rankka.
Kuvat © Arto
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...
Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.
Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.
Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.
Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.
Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin... <3 !!
Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...
Päivän kuvat © Arto
Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.
Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.
 |
| "Kohta on mun vuoro" |
Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.
 |
| Dami umpijäässä but who cares! |
Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.
Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.
Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.
 |
 |
Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...
 |
| "Tää olis sulle." |
Päivän kuvat © Arto
torstai 26. tammikuuta 2012
Nips naps
Tiedoksi kaikille kulmakunnan tyttökoirille: Repestä ei enää ole teille iloa, siltä lähti tänään pallit pois.
Reiska lähti aamulla aivan innoissaan matkaani, luuli varmaankin että mentäisiin metsälenkille tai muuten tekemään jotain kivaa. Voi raukkaa! Kun astelimme eläinklinikan ovesta sisään, sille valkeni ettei tämä ollutkaan mikään huvimatka. Odotushuoneessa se yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi ja suloiseksi, sekä vakuuttaa minulle että voitaisiin oikeastaan lähteä kotiin. Kun Repe vaipui uneen, suunnistin puoleksitoista tunniksi pyörimään Jyväskylän keskustaan.
Sille ei annettu herätyspiikkiä, vaan pakittelin auton aivan klinikan oven eteen ja heivasimme nukkuvan koiran farkun perään. Siellä oli lampaantalja ja pino lämpöisiä vilttejä odottelemassa, sinne sen peittelin ja huristelimme takaisin Keuruulle.
Muutamaan otteeseen se kävi tajuissaan iltapäivän aikana, mutta vasta kuuden jälkeen illalla se alkoi huterasti pyrkiä pystyyn.
Marsa on, jos mahdollista, vielä huolestuneemman näköinen kuin tavallista. Se kävelee aivan varpaillaan sipsutellen. Kun Repe lähti huojahdellen liikkumaan, Marsa paineli tuolin taakse ja kurkisteli varovaisesti sen takaa.
Toivottavasti tuo "pönttöpää" paranee nopeasti.
Reiska lähti aamulla aivan innoissaan matkaani, luuli varmaankin että mentäisiin metsälenkille tai muuten tekemään jotain kivaa. Voi raukkaa! Kun astelimme eläinklinikan ovesta sisään, sille valkeni ettei tämä ollutkaan mikään huvimatka. Odotushuoneessa se yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi ja suloiseksi, sekä vakuuttaa minulle että voitaisiin oikeastaan lähteä kotiin. Kun Repe vaipui uneen, suunnistin puoleksitoista tunniksi pyörimään Jyväskylän keskustaan.
Sille ei annettu herätyspiikkiä, vaan pakittelin auton aivan klinikan oven eteen ja heivasimme nukkuvan koiran farkun perään. Siellä oli lampaantalja ja pino lämpöisiä vilttejä odottelemassa, sinne sen peittelin ja huristelimme takaisin Keuruulle.
Marsa on, jos mahdollista, vielä huolestuneemman näköinen kuin tavallista. Se kävelee aivan varpaillaan sipsutellen. Kun Repe lähti huojahdellen liikkumaan, Marsa paineli tuolin taakse ja kurkisteli varovaisesti sen takaa.
 |
| Sirja ja Repe |
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Vehniällä
Kello soitti tänään varhain. Pakkasin toppavaatteita ja Marsan mukaani ja lähdin -13 pakkasessa ajelemaan Jyväskylän pohjoispuolelle noutotreeneihin. Enpä päässyt kuin Petäjävedelle, kun mittari näytti jo huomattavasti enemmän eli -18. Ajelin ensin Palokkaan, josta sitten soittelin ja kyselin toteutuuko treenaus tänään vai ei. Onneksi treenipaikka oli korken mäen päällä ja siellä oli vain -12 astetta, joten matka jatkui edelleen.
Paikalle saapui lopulta kahdeksan koirakkoa, kun kahden ohjaajamme koiratkin lasketaan mukaan. Sari ja Teresa olivat edellisenä päivänä kuntoilleet ja tampanneet meille treenauspaikan valmiiksi, tästä suuri kiitos!
Kun ensimmäiset koirat lähtivät suorituspaikkaan, minä otin Marsan ja vein sen pienelle kävelylle. Se oli ajomatkalla (77km) ennättänyt nukkua ihan mukavasti, joten pieni jaloittelu oli paikallaan.
Vähän aikaa odottelimme omaa vuoroamme katsellen samalla ensimmäisessä pisteessä työskennellyttä labukkaa. Sitten tuli Marsan vuoro. Tehtävä oli eteenlähetys ja se meni ihan loistavasti! Ensimmäisen damin laittaminen mentiin katsomaan vierestä ja palattiin reilun kahdenkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle. Neljä damia ja Marsa ei tehnyt mitään tyhmyyksiä, damit palautuivat suoraan käteeni. Se ei piitannut pätkääkään siitä, että toinen koira suoritti omaa tehtäväänsä todella lähellä.
Siirryimme odottamaan omaa vuoroamme toiseen pisteeseen. Minun olisi ehkä kannattanut viedä Marsa näkösuojaan odottelemaan, sillä se seurasi kokoajan hyvin tarkasti työskentelevän koiran touhuja ja taisi kerätä vähän liikaa kierroksia.
Seuraavaksi oli vuorossa markkeerauksia. Ensin haettiin lähempää markkeerausta siirtäen lähetyspaikkaa hieman taaksepäin heitto heitolta. Sitten siirryttiin koiran kanssa lähemmäs, dami heitettiin kauempaan kohtaan. Lopuksi vielä siirryttiin ensimmäisen markkeerauksen lähetyspaikkaan ja koiran piti hakea dami kauemmasta paikasta ja siis kulkea mennen tullen jo tutuksi tulleen ykköskohdan yli. (Ymmärsiköhän tästä kukaan yhtään mitään?)
Marsan oli ihan pakko käydä moikkaamassa damien heittäjiä. Kyllä se mulle sitten toi damit, mutta ne ihmiset siinä lähellä häiritsi sitä ihan selvästi. Aivan viimeinen kakkosdamin haku ensimmäisestä lähetyspaikasta, eli pisimmältä matkalta, meni sitten ihan ilman ylimääräisiä kohelluksia! No, ainakaan se ei lähtenyt simona juoksemaan ympäriinsä, eikä taaskaan välittänyt siitä vieressä työskentelevästä koirasta.
Sitten odotettiin vielä vuoroa ensimmäiselle rastille hakemaan "sokkodamia". Eli samaan paikkaan kuin ekassa treenissä laitettiin koiran näkemättä dami ja se piti hakea eteen -lähetyksellä. Tämä meni Marsalta ihan nappiin, sillä tuntuu tuo muisti pelaavan!
Paluumatkalla kävimme Marsan kanssa vähän shoppailemassa. Palokan Musti ja Mirri on auki sunnuntaisin joten sinne siis. Koska Marsa joutuu lähiaikoinakin odottelemaan vuoroansa kylmässä autossa, olin ajatellun ostaa sille talvimanttelin. Marsa oli hieman ihmeissään kun se pääsi mukaani kauppaan, hyviä tuoksuja oli enemmän kuin ehti nuuskia. Onneksi neiti kuitenkin käyttäytyi ihan esimerkillisesti ja sovitti kiemurtelematta talvivaatteita päällensä. Mukaamme lähti sitten punainen Hurtan mantteli ja suuri säkillinen koiranruokaa. Seuraavan kerran kun treenaamme pakkasilla ja Marsa joutuu odottelemaan, minun ei enää tarvitse kääriä sitä omaan fleesetakkiini, vaan nyt on mantteli lampaantaljan lisäksi!
Paikalle saapui lopulta kahdeksan koirakkoa, kun kahden ohjaajamme koiratkin lasketaan mukaan. Sari ja Teresa olivat edellisenä päivänä kuntoilleet ja tampanneet meille treenauspaikan valmiiksi, tästä suuri kiitos!
Kun ensimmäiset koirat lähtivät suorituspaikkaan, minä otin Marsan ja vein sen pienelle kävelylle. Se oli ajomatkalla (77km) ennättänyt nukkua ihan mukavasti, joten pieni jaloittelu oli paikallaan.
Vähän aikaa odottelimme omaa vuoroamme katsellen samalla ensimmäisessä pisteessä työskennellyttä labukkaa. Sitten tuli Marsan vuoro. Tehtävä oli eteenlähetys ja se meni ihan loistavasti! Ensimmäisen damin laittaminen mentiin katsomaan vierestä ja palattiin reilun kahdenkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle. Neljä damia ja Marsa ei tehnyt mitään tyhmyyksiä, damit palautuivat suoraan käteeni. Se ei piitannut pätkääkään siitä, että toinen koira suoritti omaa tehtäväänsä todella lähellä.
Siirryimme odottamaan omaa vuoroamme toiseen pisteeseen. Minun olisi ehkä kannattanut viedä Marsa näkösuojaan odottelemaan, sillä se seurasi kokoajan hyvin tarkasti työskentelevän koiran touhuja ja taisi kerätä vähän liikaa kierroksia.
Seuraavaksi oli vuorossa markkeerauksia. Ensin haettiin lähempää markkeerausta siirtäen lähetyspaikkaa hieman taaksepäin heitto heitolta. Sitten siirryttiin koiran kanssa lähemmäs, dami heitettiin kauempaan kohtaan. Lopuksi vielä siirryttiin ensimmäisen markkeerauksen lähetyspaikkaan ja koiran piti hakea dami kauemmasta paikasta ja siis kulkea mennen tullen jo tutuksi tulleen ykköskohdan yli. (Ymmärsiköhän tästä kukaan yhtään mitään?)
Marsan oli ihan pakko käydä moikkaamassa damien heittäjiä. Kyllä se mulle sitten toi damit, mutta ne ihmiset siinä lähellä häiritsi sitä ihan selvästi. Aivan viimeinen kakkosdamin haku ensimmäisestä lähetyspaikasta, eli pisimmältä matkalta, meni sitten ihan ilman ylimääräisiä kohelluksia! No, ainakaan se ei lähtenyt simona juoksemaan ympäriinsä, eikä taaskaan välittänyt siitä vieressä työskentelevästä koirasta.
Sitten odotettiin vielä vuoroa ensimmäiselle rastille hakemaan "sokkodamia". Eli samaan paikkaan kuin ekassa treenissä laitettiin koiran näkemättä dami ja se piti hakea eteen -lähetyksellä. Tämä meni Marsalta ihan nappiin, sillä tuntuu tuo muisti pelaavan!
Paluumatkalla kävimme Marsan kanssa vähän shoppailemassa. Palokan Musti ja Mirri on auki sunnuntaisin joten sinne siis. Koska Marsa joutuu lähiaikoinakin odottelemaan vuoroansa kylmässä autossa, olin ajatellun ostaa sille talvimanttelin. Marsa oli hieman ihmeissään kun se pääsi mukaani kauppaan, hyviä tuoksuja oli enemmän kuin ehti nuuskia. Onneksi neiti kuitenkin käyttäytyi ihan esimerkillisesti ja sovitti kiemurtelematta talvivaatteita päällensä. Mukaamme lähti sitten punainen Hurtan mantteli ja suuri säkillinen koiranruokaa. Seuraavan kerran kun treenaamme pakkasilla ja Marsa joutuu odottelemaan, minun ei enää tarvitse kääriä sitä omaan fleesetakkiini, vaan nyt on mantteli lampaantaljan lisäksi!
lauantai 19. marraskuuta 2011
Ihan pellolla!
Kovasti olisi nukuttanut, unta kun ei sitten ennättänytkään kertyä kovin montaa tuntia. Paistoin aamulla muutaman croisantin valmiiksi tytöille ja sain samalla itsellenikin hieman evästä mukaan. Lähtiessäni oli kolme astetta lämmintä ja tie märkä, onneksi ei matkalla ollut jäätä.
Jyväskylässä olisi ollut koiranäyttely, mutta kun Marsa on vielä vähän "bikinikuosissa" niin eipä tullut kiusausta ilmoittaa sitä kisaan. Ajelimme siis Ankeriasjärvelle treenaamaan markkeerauksia, niitä on nyt ohjelmassa muutaman viikonlopun verran. Olin varannut menomatkaan ruhtinaallisesti aikaa, olimmekin hyvissä ajoin perillä ja ennätimme tehdä kunnon kävelylenkin.
Paikalle tuli vain kolme nuorta noutajaa ja ohjaajia oli kaksi, joista toisella oma treenattava mukana. Kokoonpano siis mustat labradorit ja yksi tolleri; )
Päätimme kokeilla Marsan reaktioita vuoroa odottaessaan. Yleensä odottelijat ovat hieman kauempana, mutta nyt kun eka koira lähti harjoittelemaan menimme samalle pellolle parinkymmenen metrin päähän odottelemaan vuoroamme. Marsa ei ollut moksiskaan, välillä se katseli minua ja välillä seurasi silmätarkkana mitä kaveri touhusi. Nyt kun meitä oli vähän, oli treeni vielä vähän normaalia pidempi ja neuvoa ja ohjetta tuli joka välissä.
Sitten se meidän oma harjoitus. Olen jo naureskellut, että taidan kehittää näissä treeneissä aukeanpaikankammon. Kun otetaan noutoja isolla pellolla, niin Marsa aina hieman innostuu aluksi. Ensin heitettiin ykköspaikkaan, ensimmäiset palautukset olivat... ilmavia. Neidin oli ihan pakko tehdä pieni rundi aina viime metreillä. Kokeiltiin muutaman kerran sitä, että heti kun koira lähti tulemaan kohti, lähdin kävelemään poispäin ja tällä sen huomio saatiinkin takaisin minuun. Sitten toista muistipaikkaa muutaman kerran. Lähetyspaikkaa vaihdettiin ja palattiin heittoihin ensimmäiseen paikkaan. Into säilyi koko ajan, pieni taskuraketti lähti joka kerta yhtä innokkaasti damia hakemaan. Lähetyspaikkaa muutettiin vielä pariin otteeseen, kunnes kaksi viimeistä palautusta tulikin aivan suoraviivaisesti ja yllättäen suoraan käteen. Tähän olikin hyvä lopettaa oma osuus.
Kun osallistujia oli tänään näinkin vähän, niin oli aikaa touhuta aika pitkään yhden koiran kanssa. Koska tällä kertaa treeni oli vain yhdessä pisteessä, kaikki ennättivät myöskin näkemään toistensa koirien työskentelyn ja kuulemaan kesken treenin ja sen jälkeen ohjaajien antamat ohjeet. Oli taas antoisa aamu, kannatti herätä!
Jyväskylässä olisi ollut koiranäyttely, mutta kun Marsa on vielä vähän "bikinikuosissa" niin eipä tullut kiusausta ilmoittaa sitä kisaan. Ajelimme siis Ankeriasjärvelle treenaamaan markkeerauksia, niitä on nyt ohjelmassa muutaman viikonlopun verran. Olin varannut menomatkaan ruhtinaallisesti aikaa, olimmekin hyvissä ajoin perillä ja ennätimme tehdä kunnon kävelylenkin.
Paikalle tuli vain kolme nuorta noutajaa ja ohjaajia oli kaksi, joista toisella oma treenattava mukana. Kokoonpano siis mustat labradorit ja yksi tolleri; )
Päätimme kokeilla Marsan reaktioita vuoroa odottaessaan. Yleensä odottelijat ovat hieman kauempana, mutta nyt kun eka koira lähti harjoittelemaan menimme samalle pellolle parinkymmenen metrin päähän odottelemaan vuoroamme. Marsa ei ollut moksiskaan, välillä se katseli minua ja välillä seurasi silmätarkkana mitä kaveri touhusi. Nyt kun meitä oli vähän, oli treeni vielä vähän normaalia pidempi ja neuvoa ja ohjetta tuli joka välissä.
Sitten se meidän oma harjoitus. Olen jo naureskellut, että taidan kehittää näissä treeneissä aukeanpaikankammon. Kun otetaan noutoja isolla pellolla, niin Marsa aina hieman innostuu aluksi. Ensin heitettiin ykköspaikkaan, ensimmäiset palautukset olivat... ilmavia. Neidin oli ihan pakko tehdä pieni rundi aina viime metreillä. Kokeiltiin muutaman kerran sitä, että heti kun koira lähti tulemaan kohti, lähdin kävelemään poispäin ja tällä sen huomio saatiinkin takaisin minuun. Sitten toista muistipaikkaa muutaman kerran. Lähetyspaikkaa vaihdettiin ja palattiin heittoihin ensimmäiseen paikkaan. Into säilyi koko ajan, pieni taskuraketti lähti joka kerta yhtä innokkaasti damia hakemaan. Lähetyspaikkaa muutettiin vielä pariin otteeseen, kunnes kaksi viimeistä palautusta tulikin aivan suoraviivaisesti ja yllättäen suoraan käteen. Tähän olikin hyvä lopettaa oma osuus.
Kun osallistujia oli tänään näinkin vähän, niin oli aikaa touhuta aika pitkään yhden koiran kanssa. Koska tällä kertaa treeni oli vain yhdessä pisteessä, kaikki ennättivät myöskin näkemään toistensa koirien työskentelyn ja kuulemaan kesken treenin ja sen jälkeen ohjaajien antamat ohjeet. Oli taas antoisa aamu, kannatti herätä!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Back to the basics
Tänään oli junnunoutajien treenit. Sara lähti mukaan ja meni Polleparkkiin kuvaamaan ja katsomaan kun Ida ja Petra kisasivat "joulukinkkukisassa" esteitä.
Me Marsan kanssa mentiin treeniin johon ilmaantui yksitoista koirakkoa. Aiheena tänään oli kantaminen, malttaminen, palauttaminen, noutaminen ja lähihaku. Eli ihan perusteita taas mentiin ja tätä sitä tarvitaan. Sakkimme on aika sekalaista, meidän "pienten" lisäksi porukassa on jo taipparit läpäisseitä nuoria koiria ja parivuotiaita koiria joilta taipparit eivät ole menneet läpi. Melko sekalaista seurakuntaa siis ollaan, mutta tämähän ei olekaan mikään taipparikurssi.
Se on niin hauskaa, kun tietää että rauhaisassa tilanteessa jossa koira jaksaa keskittyä, tämä on ihan helppoa. Mutta kun soppaan lisätään kourallinen muita koiria ja ohjaaja jota vähän jännittää parin metrin päässä seisova rivistö katsojia, hommasta tulee huomattavasti haastavampaa. Tämän vuoksihan sitä ajetaan näihin treeneihin, hankkimaan kokemuksia häiriöstä ja kuulemaan uusia vinkkejä. Ja ohjaajiamme on ihan pakko kehua. Eivät he meitä helpolla päästä, mutta aina tulee hyviä vinkkejä ja rakentavaa palautetta.
Katselin ensin parin koirakon työskentelyä. Vein Marsan pienelle kävelylle ennen omaa vuoroaan, sillä se oli ennättänyt nukkua autonperässä jo reilut kaksi tuntia. Onneksi se tykkää matkustaa autossa, nukkuu tyytyväisenä omassa osastossaan.
Omalla vuorollamme teimme ensin damin kantamista, mutkikasta reittiä vauhtia muutellen. Välillä vauhdissa dami omaan käteen ja takaisin koiralle.
Seuraavaksi koira paikalleen odottamaan ja ohjaaja muutaman metrin verran koiran eteen leikkimään dameilla. Samaa siirtyen koiran sivulle ja välillä käyden koiran luona. Marsa pysyi hyvin paikoillaan muuten, mutta kun kävelin sen selän takaa se ei malttanut olla kiepahtamatta niin, että näki minut koko ajan. Seuraavaksi otettiin vielä niin, etten mennyt aivan selän taakse vaan palasin takaisin päin, silloin malttoi istua kuin tatti paikoillaan.
Sitten noutoharjoituksia. Vein damin reilun kymmenen metrin päähän, kävelin oikealle taas reilun kymmenen metriä. Koira kutsuttiin luokse. Hmm! Tämä oli se suurimman osan kompastuskivi! Marsakin ajatteli ensin, että täytyy hakea se dami mammalle... kun sitten "damin vartija" hieman ärähti ja mamma kutsui sitkeästi luokse, ei pieni koira ollut enää ihan varma mitä siltä haluttiin. Se ei uskaltanut tulla täysillä luokse, ilman damia, mutta damiakaan ei saanut hakea. Se kuitenkin päätti tulla mamman luokse, kaikesta hämmennyksestä huolimatta. Voi sitä riemua kun tuli kehuja ja sai sitten vielä käydä hakemassa sen damin ja "vartijakin" oli ihan hiljaa.
Sama kuvio toistettiin vielä pari kertaa ja lopulta Marsa uskoi, että pääsee helpommalla kun käy hakemassa damin vasta luvan kanssa.
Tehtiin vielä sama homma kahdella damilla, niin ettei niitä oltu sijoitettu samaan linjaan koiran noudettavaksi.
Kotitreeniksi saimme tuon paikallaolon treenausta. Ja kun homma alkaa toimia lisätään omaan treeniin uusi harjoitus. Vien damin koirasta eteenpäin noudettavaksi, kävelen koiran taakse ja kutsun sen ensin luokse ja vasta sitten lähetän noutoon. Tähän voi vielä lisätä yhden damin joka on matkalla koiran tullessa luokse.
Vein Marsan pienelle lenkille ja sitten autoon odottelemaan. Palasin kuuntelemaan ohjeita ohjauksen suuntien opettelun aloittamiseen ja lähihakuun. Tuo lähihaku on minulle ihan uusi juttu, mutta sitä täytynee kokeilla.
Väpän kanssa treenasin aikoinaan vasemmalle ja oikealle ohjausta ja ne se oppi hyvin (monen muun asian suhteen saan katsoa peiliin, laiska ohjaaja. Tai sanokaanko laiska hankkimaan itselleen ohjausta ja neuvoja.) Enhän niitä tosin käyttänyt kuin lähinnä silloin kun Väpä ei meinannut löytää damia kaislikosta, se totteli ohjausta upeasti vedessä ;)
Nämä treenit hoidettiin kahdessa ryhmässä vierekkäisillä pelloilla. Omaa häntää täytyy nostaa sen verran, että Marsalla ei käynyt mielessäkään karata viereiselle pellolle moikkaamaan kaveria, mutta ainakin yksi koirista joiden treeniä seurasin, ei malttanut pysyä omalla tontillansa.
Mä niiin tykkään tuosta Marsasta! Vaikka siitä "ei tulisi mitään", se on aivan mahtava pakkaus! Mamman silmäterä (kuten muu perhe Marsaa nimittelee)!
Nyt pitäisi varmaankin karata parina päivä töistä niin aikaisin, että ennättäisi metsään, tai sopivalle peltoaukealle (joka on vielä vähän hakusassa) ennen pimeän tuloa.
Ei tätä ole loppuun asti jaksanut lukea kukaan muu kuin minä! Mutta ei se mitään, itselleni minä näitä ihan enimmäkseen kirjoittelen. On kivaa seurata mitä kaikkea ollaan puuhattu, nämä päivät unohtuvat hiljalleen jos ei ole mitään faktaa tallessa.
Me Marsan kanssa mentiin treeniin johon ilmaantui yksitoista koirakkoa. Aiheena tänään oli kantaminen, malttaminen, palauttaminen, noutaminen ja lähihaku. Eli ihan perusteita taas mentiin ja tätä sitä tarvitaan. Sakkimme on aika sekalaista, meidän "pienten" lisäksi porukassa on jo taipparit läpäisseitä nuoria koiria ja parivuotiaita koiria joilta taipparit eivät ole menneet läpi. Melko sekalaista seurakuntaa siis ollaan, mutta tämähän ei olekaan mikään taipparikurssi.
Se on niin hauskaa, kun tietää että rauhaisassa tilanteessa jossa koira jaksaa keskittyä, tämä on ihan helppoa. Mutta kun soppaan lisätään kourallinen muita koiria ja ohjaaja jota vähän jännittää parin metrin päässä seisova rivistö katsojia, hommasta tulee huomattavasti haastavampaa. Tämän vuoksihan sitä ajetaan näihin treeneihin, hankkimaan kokemuksia häiriöstä ja kuulemaan uusia vinkkejä. Ja ohjaajiamme on ihan pakko kehua. Eivät he meitä helpolla päästä, mutta aina tulee hyviä vinkkejä ja rakentavaa palautetta.
Katselin ensin parin koirakon työskentelyä. Vein Marsan pienelle kävelylle ennen omaa vuoroaan, sillä se oli ennättänyt nukkua autonperässä jo reilut kaksi tuntia. Onneksi se tykkää matkustaa autossa, nukkuu tyytyväisenä omassa osastossaan.
Omalla vuorollamme teimme ensin damin kantamista, mutkikasta reittiä vauhtia muutellen. Välillä vauhdissa dami omaan käteen ja takaisin koiralle.
Seuraavaksi koira paikalleen odottamaan ja ohjaaja muutaman metrin verran koiran eteen leikkimään dameilla. Samaa siirtyen koiran sivulle ja välillä käyden koiran luona. Marsa pysyi hyvin paikoillaan muuten, mutta kun kävelin sen selän takaa se ei malttanut olla kiepahtamatta niin, että näki minut koko ajan. Seuraavaksi otettiin vielä niin, etten mennyt aivan selän taakse vaan palasin takaisin päin, silloin malttoi istua kuin tatti paikoillaan.
Sitten noutoharjoituksia. Vein damin reilun kymmenen metrin päähän, kävelin oikealle taas reilun kymmenen metriä. Koira kutsuttiin luokse. Hmm! Tämä oli se suurimman osan kompastuskivi! Marsakin ajatteli ensin, että täytyy hakea se dami mammalle... kun sitten "damin vartija" hieman ärähti ja mamma kutsui sitkeästi luokse, ei pieni koira ollut enää ihan varma mitä siltä haluttiin. Se ei uskaltanut tulla täysillä luokse, ilman damia, mutta damiakaan ei saanut hakea. Se kuitenkin päätti tulla mamman luokse, kaikesta hämmennyksestä huolimatta. Voi sitä riemua kun tuli kehuja ja sai sitten vielä käydä hakemassa sen damin ja "vartijakin" oli ihan hiljaa.
Sama kuvio toistettiin vielä pari kertaa ja lopulta Marsa uskoi, että pääsee helpommalla kun käy hakemassa damin vasta luvan kanssa.
Tehtiin vielä sama homma kahdella damilla, niin ettei niitä oltu sijoitettu samaan linjaan koiran noudettavaksi.
Kotitreeniksi saimme tuon paikallaolon treenausta. Ja kun homma alkaa toimia lisätään omaan treeniin uusi harjoitus. Vien damin koirasta eteenpäin noudettavaksi, kävelen koiran taakse ja kutsun sen ensin luokse ja vasta sitten lähetän noutoon. Tähän voi vielä lisätä yhden damin joka on matkalla koiran tullessa luokse.
Vein Marsan pienelle lenkille ja sitten autoon odottelemaan. Palasin kuuntelemaan ohjeita ohjauksen suuntien opettelun aloittamiseen ja lähihakuun. Tuo lähihaku on minulle ihan uusi juttu, mutta sitä täytynee kokeilla.
Väpän kanssa treenasin aikoinaan vasemmalle ja oikealle ohjausta ja ne se oppi hyvin (monen muun asian suhteen saan katsoa peiliin, laiska ohjaaja. Tai sanokaanko laiska hankkimaan itselleen ohjausta ja neuvoja.) Enhän niitä tosin käyttänyt kuin lähinnä silloin kun Väpä ei meinannut löytää damia kaislikosta, se totteli ohjausta upeasti vedessä ;)
Nämä treenit hoidettiin kahdessa ryhmässä vierekkäisillä pelloilla. Omaa häntää täytyy nostaa sen verran, että Marsalla ei käynyt mielessäkään karata viereiselle pellolle moikkaamaan kaveria, mutta ainakin yksi koirista joiden treeniä seurasin, ei malttanut pysyä omalla tontillansa.
Mä niiin tykkään tuosta Marsasta! Vaikka siitä "ei tulisi mitään", se on aivan mahtava pakkaus! Mamman silmäterä (kuten muu perhe Marsaa nimittelee)!
Nyt pitäisi varmaankin karata parina päivä töistä niin aikaisin, että ennättäisi metsään, tai sopivalle peltoaukealle (joka on vielä vähän hakusassa) ennen pimeän tuloa.
Ei tätä ole loppuun asti jaksanut lukea kukaan muu kuin minä! Mutta ei se mitään, itselleni minä näitä ihan enimmäkseen kirjoittelen. On kivaa seurata mitä kaikkea ollaan puuhattu, nämä päivät unohtuvat hiljalleen jos ei ole mitään faktaa tallessa.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Kellon kääntöä ja käyttöä
Sunnuntaina junnunuuskujen treeni olisi ollut Kuusalla ja aiheena laahausjälki. Harmi ettemme päässeet paikalle, sillä olin jo aiemmin luvannut Saralle tulevani ajanottajaksi tämän viikonlopun estekisoihin. Oli kyllä ihan hyvä porukka toimitsijoina kisoissa, sai nauraa välillä ihan kiharalla. Sen puoleen ei siis harmittanut yhtään, mutta olisi se ollut hyvä että Marsa olisi päässyt morjestamaan pupua.
Kisojen jälkeen hain Marsan ja varikset kotoa ja suuntasin metsään tekemään pienen treenin, ennen kuin taas tunkisin raakkuvainaat takaisin pakastimeen. Treeni meni ihan ok, hieman neidin piti tälläkin kertaa roikkua varisten päällä ennen kuin ne tuotiin. Annoin Marsan kantaa variksen autolle, se tuntuu olevan harjoituksen mukavin vaihe ; )
Tänään sitten oli jo töistä lähtiessä aivan säkkipimeää. Otin Marsan mukaan kun vein Sirjan prima vista -tunnille ja kävin koirulin kanssa näyteikkunakierroksella. Pieni maiseman vaihdos teki hyvää kummallekin.
Kisojen jälkeen hain Marsan ja varikset kotoa ja suuntasin metsään tekemään pienen treenin, ennen kuin taas tunkisin raakkuvainaat takaisin pakastimeen. Treeni meni ihan ok, hieman neidin piti tälläkin kertaa roikkua varisten päällä ennen kuin ne tuotiin. Annoin Marsan kantaa variksen autolle, se tuntuu olevan harjoituksen mukavin vaihe ; )
Tänään sitten oli jo töistä lähtiessä aivan säkkipimeää. Otin Marsan mukaan kun vein Sirjan prima vista -tunnille ja kävin koirulin kanssa näyteikkunakierroksella. Pieni maiseman vaihdos teki hyvää kummallekin.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Viikonloppuna ei lepäilty
Sunnuntai, kello soitti ennen heräämistä. Teki mieli vetää peitto korville ja jatkaa unia, mutta ei... Kamat kasalle ja kohti Jyväskylää ja Ankeriasjärveä.
Jälkiviisaus, se on hienoa. Miksi ei voi ajatella ensin ja tehdä sitten. Ei tarvitsisi hakata päätä tahdikkaasti seinään, kun niin potuttaa.
Meillä oli siis tänään Jkylässä riistaa: variksia ja lokkeja. Näistä eineksistä oli kasattu hakuruutu jossa sitten vuorotellen treenattiin. Ja mun olisi pitänyt olla järkevä ja painaa jarrua heti alkumetreillä. Ennen Marsaa ruudussa oli käynyt seitsemän koiraa. Ja minä en ole Marsalle moista ruutua rakennellut vielä edes rauhassa yksin treenattavaksi, joten neiti oli pihalla kuin lumiukko. Se meni ihan lukkoon, kävi katsomassa riistan, ei tuonut sitä, oli tulossa luokseni, ei uskaltanut tulla ilman riistaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin että pyydän siltä liian paljon kerralla. Se on hakenut omassa rauhassa yhtä varista ja homma on toiminut. Nyt älysin vasta liian myöhään että ajatusmalli "kokeillaan nyt tätäkin" ei riitä, ensin pitäisi treenata useampi kerta ilman suuria häiriöitä ja sitten vasta siirtää harjoitus tällaisen paineen alle. Vihelsin siis pelin poikki, ihan kirjaimellisesti, nappasin yhden variksen jolla sitten tehtiin markkeeraus avustajan kanssa ruudun viereen ja sen Marsa toi. Tilanne yleisön edessä, hakua aiemmin harjoittelematta, liian monta koiraa merkkaillut maastoa ja ne variksetkin jo aika kälyisen näköisiä: liika on liikaa kerralla. No, Marsa ei ollut läheskään ainoa, joka oli ihan pihalla, jos se nyt yhtään lohduttaa. Tänään muuten oli paikalla yksitoista koirakkoa.
Sinänsä tämä palveli siinä, että olen luullut ettei variksen kanssa ole mitään ongelmia kun se on niitä kantanut. Nyt lähdetään taas hieman tiuhemmin kantamaan varista iltalenkillä ja otetaan sinne ruutuun varmaan toinenkin siivekäs kaveriksi. Lisäksi teipataan vielä pariin damiin "redbull"-siipiä. Peli on vasta alussa!
Paluumatkalla pihisin ja puhisin, ei laskenut kierrokset. Marsa veti sikeitä omassa osastossaan koko kotimatkan ajan. Minä päätin, että kun ei ole aiemmin ruutua treenattu, niin tehdään nyt sitten vielä uusi treeni pääkoppaan hautumaan. Ajelin ennen kotiinmenoa maastoon jossa ei ole aiemmin treenattu, mutta joka on minulle ihan tuttu. Etsiskelin maastoltaan mahdollisimman samanlaisen kohdan kuin aamuinen treenipaikka ja sellainen löytyikin helposti. Sitten auton perästä kassillinen dameja mukaan ja ruutua rakentamaan. Damit palautuivat hienosti ilman pienintäkään epäröintiä. Viiteen damiin lopetin ja hain loput itse pois. Innokkaasti neiti kävi nuo hakemassa, nyt pitäisi varmaankin seuraavaan treeniin vaihtaa jonkun kanssa dameja. Tai tiedä häntä vaikuttaako tuo, kyllä se noutajien treeneissä on koko ajan tuonut ohjaajien damit.
Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan... Kävimme vielä illemmalla näyttelytreeneissä. Se oli onneksi sellainen kolmenvartin homma ja ihan mukavaa puuhaa. Neiti jaksoi esiintyä hyvin eikä edes hätkähtänyt kun mitattiin korkeutta. Kovasti ei jaksanut (?) riekkua vaan ravaili ihan nätisti. Tähän oli mukava päättää päivää, viimeisen päälle onnistuneeseen ja mukavaan yhteiseen puuhaan.
Varpaitteni päällä tuhisee väsynyt typykkä, joka toivottavasti vielä luottaa minuun vaikka sen tänään kertaalleen petinkin.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Treenipäivä
Aamulla liikenteeseen ennen puolta yhdeksää. Haimme Saran kanssa Petran ja lähdimme ajelemaan kohti Polleparkkia. Tytöt menivät katsomaan estekisoja ja me Marsan kanssa noutotreeneihin.
Paikalla oli yhdeksän koirakkoa ja aiheena ohjauksen alkeet. Toinen tehtävä oli pellola ja toinen hiekkatienpätkällä. Kummassakin damit vietiin koiran kanssa yhdessä ja matkaa lisättiin siirtämällä lähetyspaikkaa kauemmas. Koiran istumiskäsky annettiin pillillä ja sitten se lähettäminen: kummalla kädellä tahansa suunnan näyttäminen, mutta johdonmukaisesti aina samalla tavalla. Käsi ei saa olla pään vieressä vaan keskellä yläpuolella ja koiraa EI lähetetä käden heilautuksella.
Tuo kädenheilautus tuntuu tulevan mulla ihan suoraan selkäytimestä! Täytyy varmaankin kehittää jokin rautalankakehikko joka tukee ranteen paikoilleen. Mun täytyy varmaankin treenata ihan issekseni tuo homma muutamaan otteeseen, että se toimisi ilman ylimääräistä säheltämistä.
Kävin Marsan kanssa ensin peltotreenissä ja se meni ihan hyvin, mutta sain kyllä tosissani keskittyä siihen etten heilutellut kättäni. Marsaa ei tuntunut haittaavan, että paikalla oli käynyt jo muutama koirakko ennen meitä. Kertaalleen neiti otti varaslähdön, mutta palasi heti komennosta takaisin. Se taisi jo lähtiessään tietää, että nyt tuli mokattua. Oli ihan se näköinen
Vein Marsan vähäksi aikaa autoon odottelemaan ennen seuraava treenipistettä ja menin siksi aikaa katsomaan muiden harjoittelua. Anteeksi vaan, mutta on se ihan kiva nähdä että labukatkin saa välillä hepuleita ja pistää treenit ranttaliksi. Olo keveni moisen nähtyäni huomattavasti, sillä tiedän että jossain vaiheessa meillä on sama riekkuminen edessä.
Hiekkatiellä oli pieni monttu johon dami vietiin. Se katosi hyvin näkyvistä, varsinkin kun tie oli kauttaaltaan lehtien peitossa. Marsa pyyhkäisi vauhdilla yli. Kun kutsuin takaisinpäin, se ei olisi huomannut vieläkään koko damia ellei olisi suurinpiirtein astunut sen päälle. Pari seuraavaa noutoa olivatkin sitten helpompia kun reitti oli tuttu.
Ennen kuin kaikki olivat tehneet harjoituksensa molemmissa pisteissä, oli kello jo yksi. Kolme tuntia hujahti hetkessä. Molemmilla rasteilla tuli ohjaajilta hyviä neuvoja mihin asioihin kiinnittää huomiota ja vinkkejä omiin treeneihin. Nyt kun vielä muistaisi kaiken!
Tytöt olivat vannottaneet että ainakaan ennen kahta heitä ei saa tulla hakemaan tallilta. Käväisin siis vielä vähän kaupoilla ennen Polleparkkiin menoa. Kun viimein menin tallille, sielä oli juuri alkamassa 110cm luokka, joten sitäkin piti vielä vähän katsoa.
Paluumatkalla käytiin vielä ostamassa Saralle uudet ratsastushanskat ja sitten kohti Keuruuta. Saralla oli ratsastuskamppeet mukana, joten vein hänet tallille ja Petran kotiinsa.
Missasimme taas näyttelytreenit. Kello oli jo neljä kun vein Petraa ja hetken harkitsin että hakisin äkkiä kotoa näyttelyhihnan ja menisin vähän myöhässä paikalle. Mutta sitten totesin, että Marsalla on kyllä ollut jo ihan riittävän pitkä päivä tämän aamun treenin kanssa. Ja perheen päivällinen valmistuisi melko myöhään, jos lähtisin vielä yli tunniksi koulutuskentälle. Päätin siis ajella kotiin laittamaan ruokaa ja kyselemään leiriltä palanneen Sirjan kuulumisia. Ai missäkö Arto oli? No lähtenyt kalalle aamulla kello kahdeksan.
Paikalla oli yhdeksän koirakkoa ja aiheena ohjauksen alkeet. Toinen tehtävä oli pellola ja toinen hiekkatienpätkällä. Kummassakin damit vietiin koiran kanssa yhdessä ja matkaa lisättiin siirtämällä lähetyspaikkaa kauemmas. Koiran istumiskäsky annettiin pillillä ja sitten se lähettäminen: kummalla kädellä tahansa suunnan näyttäminen, mutta johdonmukaisesti aina samalla tavalla. Käsi ei saa olla pään vieressä vaan keskellä yläpuolella ja koiraa EI lähetetä käden heilautuksella.
Tuo kädenheilautus tuntuu tulevan mulla ihan suoraan selkäytimestä! Täytyy varmaankin kehittää jokin rautalankakehikko joka tukee ranteen paikoilleen. Mun täytyy varmaankin treenata ihan issekseni tuo homma muutamaan otteeseen, että se toimisi ilman ylimääräistä säheltämistä.
Kävin Marsan kanssa ensin peltotreenissä ja se meni ihan hyvin, mutta sain kyllä tosissani keskittyä siihen etten heilutellut kättäni. Marsaa ei tuntunut haittaavan, että paikalla oli käynyt jo muutama koirakko ennen meitä. Kertaalleen neiti otti varaslähdön, mutta palasi heti komennosta takaisin. Se taisi jo lähtiessään tietää, että nyt tuli mokattua. Oli ihan se näköinen
Vein Marsan vähäksi aikaa autoon odottelemaan ennen seuraava treenipistettä ja menin siksi aikaa katsomaan muiden harjoittelua. Anteeksi vaan, mutta on se ihan kiva nähdä että labukatkin saa välillä hepuleita ja pistää treenit ranttaliksi. Olo keveni moisen nähtyäni huomattavasti, sillä tiedän että jossain vaiheessa meillä on sama riekkuminen edessä.
Hiekkatiellä oli pieni monttu johon dami vietiin. Se katosi hyvin näkyvistä, varsinkin kun tie oli kauttaaltaan lehtien peitossa. Marsa pyyhkäisi vauhdilla yli. Kun kutsuin takaisinpäin, se ei olisi huomannut vieläkään koko damia ellei olisi suurinpiirtein astunut sen päälle. Pari seuraavaa noutoa olivatkin sitten helpompia kun reitti oli tuttu.
Ennen kuin kaikki olivat tehneet harjoituksensa molemmissa pisteissä, oli kello jo yksi. Kolme tuntia hujahti hetkessä. Molemmilla rasteilla tuli ohjaajilta hyviä neuvoja mihin asioihin kiinnittää huomiota ja vinkkejä omiin treeneihin. Nyt kun vielä muistaisi kaiken!
Tytöt olivat vannottaneet että ainakaan ennen kahta heitä ei saa tulla hakemaan tallilta. Käväisin siis vielä vähän kaupoilla ennen Polleparkkiin menoa. Kun viimein menin tallille, sielä oli juuri alkamassa 110cm luokka, joten sitäkin piti vielä vähän katsoa.
Paluumatkalla käytiin vielä ostamassa Saralle uudet ratsastushanskat ja sitten kohti Keuruuta. Saralla oli ratsastuskamppeet mukana, joten vein hänet tallille ja Petran kotiinsa.
Missasimme taas näyttelytreenit. Kello oli jo neljä kun vein Petraa ja hetken harkitsin että hakisin äkkiä kotoa näyttelyhihnan ja menisin vähän myöhässä paikalle. Mutta sitten totesin, että Marsalla on kyllä ollut jo ihan riittävän pitkä päivä tämän aamun treenin kanssa. Ja perheen päivällinen valmistuisi melko myöhään, jos lähtisin vielä yli tunniksi koulutuskentälle. Päätin siis ajella kotiin laittamaan ruokaa ja kyselemään leiriltä palanneen Sirjan kuulumisia. Ai missäkö Arto oli? No lähtenyt kalalle aamulla kello kahdeksan.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Pieni ankanpoikanen...
Heti aamusta Ankeriasjärvelle. Tänään oli vuorossa vesimarkkeeraus ja paikalla oli seitsemän koirakkoa.
Ensiksi tehtiin muistipaikka, vietiin yhdessä koiran kanssa dami ja tultiin pois. Kun koira oli noutanut damin, käytiin taas viemässä dami samaan paikkaan koiran odottaessa paikoillaan. Ja noudon jälkeen sama vielä kolmannen kerran. Neljännen damin viennin jälkeen siirryttiin koiran kanssa rantaan.
Yllättäen tuo veteen meneminen oli muutamalle hankala paikka. Vesi oli kylmää ja ranta äkkisyvä. Pari koiraa suostui hakemaan damin vain reilun metrin päästä rannasta. Marsa, huomattuaan ensimmäisen noudon jälkeen, että ranta oli äkkisyvä, ponnisti noutoon rantapenkalta ja hyppäsi reilun toista metriä pitkän loikan lähtiessään toiseen ja kolmanteen noutoon ;) Sitten siirryttiin takaisin muistidamille, joka käytiin noutamassa.
Iltapäivällä olisi ollut paikallisen kennelkerhon näyttelytreenit, mutta ne jäivät nyt väliin logistisen ongelman vuoksi. Arton piti viedä hevostenkuljetuskärry Ponilaakson, kun tytöt ovat huomenna menossa estekisaan Polleparkkiin (n. 1 km päähän tämänpäiväisestä treenipaikastamme). Lähtö sinne on huomenna aikaisin, joten kärry täytyi pakata jo tänään valmiiksi. Minulle ei sitten jäänyt autoa käyttöön, kävellen olisi ollut hieman liian pitkä matka. No, näitä treenejä on onneksi vielä seuraavina viikonloppuina.
Illemmalla kävimme vielä mökillä tarkistamassa ettei eilen riehunut myrsky ollut tehnyt tuhojaan. Koirat pääsivät samalla juoksentelemaan ja siivoilimme pihaa talvikuntoon. Marsa kävi taas muutamaan otteeseen uimassa ja touhusi, ei voi kuin ihmetellä sitä energian määrää. Vähän kun saisi pihistettyä itselleen!
Ensiksi tehtiin muistipaikka, vietiin yhdessä koiran kanssa dami ja tultiin pois. Kun koira oli noutanut damin, käytiin taas viemässä dami samaan paikkaan koiran odottaessa paikoillaan. Ja noudon jälkeen sama vielä kolmannen kerran. Neljännen damin viennin jälkeen siirryttiin koiran kanssa rantaan.
Yllättäen tuo veteen meneminen oli muutamalle hankala paikka. Vesi oli kylmää ja ranta äkkisyvä. Pari koiraa suostui hakemaan damin vain reilun metrin päästä rannasta. Marsa, huomattuaan ensimmäisen noudon jälkeen, että ranta oli äkkisyvä, ponnisti noutoon rantapenkalta ja hyppäsi reilun toista metriä pitkän loikan lähtiessään toiseen ja kolmanteen noutoon ;) Sitten siirryttiin takaisin muistidamille, joka käytiin noutamassa.
Iltapäivällä olisi ollut paikallisen kennelkerhon näyttelytreenit, mutta ne jäivät nyt väliin logistisen ongelman vuoksi. Arton piti viedä hevostenkuljetuskärry Ponilaakson, kun tytöt ovat huomenna menossa estekisaan Polleparkkiin (n. 1 km päähän tämänpäiväisestä treenipaikastamme). Lähtö sinne on huomenna aikaisin, joten kärry täytyi pakata jo tänään valmiiksi. Minulle ei sitten jäänyt autoa käyttöön, kävellen olisi ollut hieman liian pitkä matka. No, näitä treenejä on onneksi vielä seuraavina viikonloppuina.
Illemmalla kävimme vielä mökillä tarkistamassa ettei eilen riehunut myrsky ollut tehnyt tuhojaan. Koirat pääsivät samalla juoksentelemaan ja siivoilimme pihaa talvikuntoon. Marsa kävi taas muutamaan otteeseen uimassa ja touhusi, ei voi kuin ihmetellä sitä energian määrää. Vähän kun saisi pihistettyä itselleen!
lauantai 24. syyskuuta 2011
Nuorten nuuskujen treenit
Tänään päästiin asiaan. Ennen yhdeksää pakkasin Marsan ja pinon tavaraa (vaihtovaatteet yms. sillä vettä tuli välillä kaatamalla) autoon ja suuntasin kohti Jyväskylää. Tai oikeastaan vielä vähän pidemmälle, Laukaan suuntaan Ankeriasjärvelle, siellä oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen treenit pennuille ja nuorille noutajille.
Pääsimme varapaikalta (kun en tyhmä huomannut ajoissa ilmoitusta;) mukaan treenaamaan, onneksi. Tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitsemme! Meitä oli seitsemän koirakkoa paikalla tänään ja harjoittelimme kahdella eri tehtäväpaikalla markkeerauksia. Ja välillä vähän kannettiin damia kun odoteltiin omaa vuoroa.
Pellolle oli kahden eri pensaan viereen tallattu alue jolle damit heitettiin. Ensin otimme kolme noutoa eri etäisyyksiltä ja eri kulmista ensimmäiselle alueelle ja sitten siirryimme toiseen kohteeseen tekemään kolme noutoa.
Toinen paikka oli metsässä siten, että koiran lähetyspaikkana oli kapeahko "pururata" jossa läheisen tallin ratsukot käyvät maastolenkillä. Ensin lähetettiin koira noutoon pururadan takareunasta ja sitten pururadan takaa. Viimeisen damin kävin noutamassa itse.
Marsalle tuli mahdottoman paljon uutta asiaa: treeneissä paikalla muita koiria, vieraat damit, vieraat ihmiset enkä juurikaan ole heitellyt dameja Marsalle omissa harjoituksissamme.
Hyvin meni, olen todella tyytyväinen. Se on ihan siinä hilkulla, toisiko neiti jo damin suoraan käteen, mutta tähän asiaan ei kiinnitetty nyt huomiota. Palautuksia harjoitellaan edelleen erikseen.
Oli kiva saada kokeneilta ohjaajilta palautetta siitä mikä meni hyvin ja mihin täytyy kiinnittää huomiota.
Ensiviikonloppuna on valitettavasti jo muuta sovittuna niin, ettemme pääse treeniin, mutta sitten meitä ei kyllä pidättele mikään!
On se hyvä, ettei tuo Marsa ole mikään hienohelma. Tänään treenipaikka oli vallan mahdottoman kurainen, savinen ja mutainen. Oman jännitysmomenttinsa toi sekin, saiko auton pois parkista vai jumittuuko se liejuun.
Minulla oli hieman ongelmia löytää paikalle, edellisestä käynnistä kun on tainnut vierähtää kymmenen vuotta. Polleparkilla (läheisellä tallilla) olen kyllä ollut katsomassa Saran estekisoja, mutta oikean tienhaaran löytäminen treenipaikalle oli hankalaa. Tie oli vielä niin huonokuntoinen, että ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen harkitsin, että peruutan pois koska olen taatusti väärässä paikassa. Ajattelin kuitenkin että ajan varovasti eteenpäin jos löytyisi sopiva kääntöpaikka ja vielä vähän matkaa ajettuani tulikin jo näkyviin koiria ohjaajineen. Kaikki muut koirat tämän päivän treenissä olivat labradoreja...
Äsken kävimme vielä metsässä hakemassa muutaman suppilovahveron ja löytyipä pari hyväkuntoista kanttarelliakin. Nyt on mukana juoksennellut (lue: Repen juoksuttama) neiti hieman väsynyt.
Pääsimme varapaikalta (kun en tyhmä huomannut ajoissa ilmoitusta;) mukaan treenaamaan, onneksi. Tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitsemme! Meitä oli seitsemän koirakkoa paikalla tänään ja harjoittelimme kahdella eri tehtäväpaikalla markkeerauksia. Ja välillä vähän kannettiin damia kun odoteltiin omaa vuoroa.
Pellolle oli kahden eri pensaan viereen tallattu alue jolle damit heitettiin. Ensin otimme kolme noutoa eri etäisyyksiltä ja eri kulmista ensimmäiselle alueelle ja sitten siirryimme toiseen kohteeseen tekemään kolme noutoa.
Toinen paikka oli metsässä siten, että koiran lähetyspaikkana oli kapeahko "pururata" jossa läheisen tallin ratsukot käyvät maastolenkillä. Ensin lähetettiin koira noutoon pururadan takareunasta ja sitten pururadan takaa. Viimeisen damin kävin noutamassa itse.
Marsalle tuli mahdottoman paljon uutta asiaa: treeneissä paikalla muita koiria, vieraat damit, vieraat ihmiset enkä juurikaan ole heitellyt dameja Marsalle omissa harjoituksissamme.
Hyvin meni, olen todella tyytyväinen. Se on ihan siinä hilkulla, toisiko neiti jo damin suoraan käteen, mutta tähän asiaan ei kiinnitetty nyt huomiota. Palautuksia harjoitellaan edelleen erikseen.
Oli kiva saada kokeneilta ohjaajilta palautetta siitä mikä meni hyvin ja mihin täytyy kiinnittää huomiota.
Ensiviikonloppuna on valitettavasti jo muuta sovittuna niin, ettemme pääse treeniin, mutta sitten meitä ei kyllä pidättele mikään!
On se hyvä, ettei tuo Marsa ole mikään hienohelma. Tänään treenipaikka oli vallan mahdottoman kurainen, savinen ja mutainen. Oman jännitysmomenttinsa toi sekin, saiko auton pois parkista vai jumittuuko se liejuun.
Minulla oli hieman ongelmia löytää paikalle, edellisestä käynnistä kun on tainnut vierähtää kymmenen vuotta. Polleparkilla (läheisellä tallilla) olen kyllä ollut katsomassa Saran estekisoja, mutta oikean tienhaaran löytäminen treenipaikalle oli hankalaa. Tie oli vielä niin huonokuntoinen, että ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen harkitsin, että peruutan pois koska olen taatusti väärässä paikassa. Ajattelin kuitenkin että ajan varovasti eteenpäin jos löytyisi sopiva kääntöpaikka ja vielä vähän matkaa ajettuani tulikin jo näkyviin koiria ohjaajineen. Kaikki muut koirat tämän päivän treenissä olivat labradoreja...
Äsken kävimme vielä metsässä hakemassa muutaman suppilovahveron ja löytyipä pari hyväkuntoista kanttarelliakin. Nyt on mukana juoksennellut (lue: Repen juoksuttama) neiti hieman väsynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)