Pentukurssi jatkui taas maanantaina. Kerrattiin vanhoja juttuja ja harjoiteltiin hieman näyttelyssä esiintymistä ja hampaiden katsomista. Lisäksi kokeiltiin pieniä helppoja temppuja, joita voi kotona harjoitella koiran iloksi. Porukka ei ollut harventunut yhtään, joten välillä tuli väkisin hetkiä jolloin vain seisoskeltiin odottelemassa omaa vuoroa. Se on ihan hyvää harjoitusta sekin!
Treenien aikana tuli hieman yllättäen myös laukauksensietotesti, nimittäin hävittäjäkone lensi ylitsemme ja päästi melkoisen pamauksen. Onneksi Marsa ei ollut moksiskaan, vaikka vilkaisikin minua nopeasti katsoakseen pitäisikö tähän reagoida jotenkin.
Tiistai kului taas tyttöjä kuskatessa ja musiikkiopiston matineassa. Sirja soitti huilutriossa ja säestäjänsä kanssa, hyvin meni. Matineassa oli tällä kertaa melko vähän esiintyjiä, joten pääsimme Sirjan kanssa vielä ihan ihmisten aikoihin kotiin.
Keskiviikko katosi käsistä. Aika kului lähinnä siihen, että piti tehdä kaikki alkuviikosta tekemättä jääneet kotityöt. Pitäisi varmaankin palkata kodinhoitaja, että ennättäisi harrastaa enemmän! Olisi se hienoa: tulisi metsälenkiltä valmiiseen ruokapöytään, pyykit olisi pestynä ja koti kiiltelisi. Täytyy muistaa lotota tänä viikonloppuna...
Illalla pääsin ensi kertaa tervehtimään naapurissa vieraillutta uutta Keuruulaista tolleria Hetaa. Mejä -treenikaverimme Aija on siis hankkinut novascotiannoutaja nartun Maplefox Crazy Catcher eli tuttavallisemmin Heta. Marsa on Hetan tätipuoli ja naapurin (Syrjien) Mortti on Hetan isä. Ollaan siis kaikki sukua keskenämme!!!
Kyllä nuo pennut ovat suloisia! Pyöreitä ja pehmoisia! Ja tuoksuvat pennulle! Marsa ei enää tuoksu pennulle, mutta on se muuten aivan ihana, en vaihtaisi ;)
Kuvia minulla ei vielä Hetasta ole, mutta kyllä niitäkin vielä saadaan.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
lauantai 24. syyskuuta 2011
Nuorten nuuskujen treenit
Tänään päästiin asiaan. Ennen yhdeksää pakkasin Marsan ja pinon tavaraa (vaihtovaatteet yms. sillä vettä tuli välillä kaatamalla) autoon ja suuntasin kohti Jyväskylää. Tai oikeastaan vielä vähän pidemmälle, Laukaan suuntaan Ankeriasjärvelle, siellä oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen treenit pennuille ja nuorille noutajille.
Pääsimme varapaikalta (kun en tyhmä huomannut ajoissa ilmoitusta;) mukaan treenaamaan, onneksi. Tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitsemme! Meitä oli seitsemän koirakkoa paikalla tänään ja harjoittelimme kahdella eri tehtäväpaikalla markkeerauksia. Ja välillä vähän kannettiin damia kun odoteltiin omaa vuoroa.
Pellolle oli kahden eri pensaan viereen tallattu alue jolle damit heitettiin. Ensin otimme kolme noutoa eri etäisyyksiltä ja eri kulmista ensimmäiselle alueelle ja sitten siirryimme toiseen kohteeseen tekemään kolme noutoa.
Toinen paikka oli metsässä siten, että koiran lähetyspaikkana oli kapeahko "pururata" jossa läheisen tallin ratsukot käyvät maastolenkillä. Ensin lähetettiin koira noutoon pururadan takareunasta ja sitten pururadan takaa. Viimeisen damin kävin noutamassa itse.
Marsalle tuli mahdottoman paljon uutta asiaa: treeneissä paikalla muita koiria, vieraat damit, vieraat ihmiset enkä juurikaan ole heitellyt dameja Marsalle omissa harjoituksissamme.
Hyvin meni, olen todella tyytyväinen. Se on ihan siinä hilkulla, toisiko neiti jo damin suoraan käteen, mutta tähän asiaan ei kiinnitetty nyt huomiota. Palautuksia harjoitellaan edelleen erikseen.
Oli kiva saada kokeneilta ohjaajilta palautetta siitä mikä meni hyvin ja mihin täytyy kiinnittää huomiota.
Ensiviikonloppuna on valitettavasti jo muuta sovittuna niin, ettemme pääse treeniin, mutta sitten meitä ei kyllä pidättele mikään!
On se hyvä, ettei tuo Marsa ole mikään hienohelma. Tänään treenipaikka oli vallan mahdottoman kurainen, savinen ja mutainen. Oman jännitysmomenttinsa toi sekin, saiko auton pois parkista vai jumittuuko se liejuun.
Minulla oli hieman ongelmia löytää paikalle, edellisestä käynnistä kun on tainnut vierähtää kymmenen vuotta. Polleparkilla (läheisellä tallilla) olen kyllä ollut katsomassa Saran estekisoja, mutta oikean tienhaaran löytäminen treenipaikalle oli hankalaa. Tie oli vielä niin huonokuntoinen, että ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen harkitsin, että peruutan pois koska olen taatusti väärässä paikassa. Ajattelin kuitenkin että ajan varovasti eteenpäin jos löytyisi sopiva kääntöpaikka ja vielä vähän matkaa ajettuani tulikin jo näkyviin koiria ohjaajineen. Kaikki muut koirat tämän päivän treenissä olivat labradoreja...
Äsken kävimme vielä metsässä hakemassa muutaman suppilovahveron ja löytyipä pari hyväkuntoista kanttarelliakin. Nyt on mukana juoksennellut (lue: Repen juoksuttama) neiti hieman väsynyt.
Pääsimme varapaikalta (kun en tyhmä huomannut ajoissa ilmoitusta;) mukaan treenaamaan, onneksi. Tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitsemme! Meitä oli seitsemän koirakkoa paikalla tänään ja harjoittelimme kahdella eri tehtäväpaikalla markkeerauksia. Ja välillä vähän kannettiin damia kun odoteltiin omaa vuoroa.
Pellolle oli kahden eri pensaan viereen tallattu alue jolle damit heitettiin. Ensin otimme kolme noutoa eri etäisyyksiltä ja eri kulmista ensimmäiselle alueelle ja sitten siirryimme toiseen kohteeseen tekemään kolme noutoa.
Toinen paikka oli metsässä siten, että koiran lähetyspaikkana oli kapeahko "pururata" jossa läheisen tallin ratsukot käyvät maastolenkillä. Ensin lähetettiin koira noutoon pururadan takareunasta ja sitten pururadan takaa. Viimeisen damin kävin noutamassa itse.
Marsalle tuli mahdottoman paljon uutta asiaa: treeneissä paikalla muita koiria, vieraat damit, vieraat ihmiset enkä juurikaan ole heitellyt dameja Marsalle omissa harjoituksissamme.
Hyvin meni, olen todella tyytyväinen. Se on ihan siinä hilkulla, toisiko neiti jo damin suoraan käteen, mutta tähän asiaan ei kiinnitetty nyt huomiota. Palautuksia harjoitellaan edelleen erikseen.
Oli kiva saada kokeneilta ohjaajilta palautetta siitä mikä meni hyvin ja mihin täytyy kiinnittää huomiota.
Ensiviikonloppuna on valitettavasti jo muuta sovittuna niin, ettemme pääse treeniin, mutta sitten meitä ei kyllä pidättele mikään!
On se hyvä, ettei tuo Marsa ole mikään hienohelma. Tänään treenipaikka oli vallan mahdottoman kurainen, savinen ja mutainen. Oman jännitysmomenttinsa toi sekin, saiko auton pois parkista vai jumittuuko se liejuun.
Minulla oli hieman ongelmia löytää paikalle, edellisestä käynnistä kun on tainnut vierähtää kymmenen vuotta. Polleparkilla (läheisellä tallilla) olen kyllä ollut katsomassa Saran estekisoja, mutta oikean tienhaaran löytäminen treenipaikalle oli hankalaa. Tie oli vielä niin huonokuntoinen, että ensimmäisen viidenkymmenen metrin jälkeen harkitsin, että peruutan pois koska olen taatusti väärässä paikassa. Ajattelin kuitenkin että ajan varovasti eteenpäin jos löytyisi sopiva kääntöpaikka ja vielä vähän matkaa ajettuani tulikin jo näkyviin koiria ohjaajineen. Kaikki muut koirat tämän päivän treenissä olivat labradoreja...
Äsken kävimme vielä metsässä hakemassa muutaman suppilovahveron ja löytyipä pari hyväkuntoista kanttarelliakin. Nyt on mukana juoksennellut (lue: Repen juoksuttama) neiti hieman väsynyt.
perjantai 23. syyskuuta 2011
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Sadetta, sadetta, sadetta...
Maanantaina olimme pentukoulutuksessa. Taas ohiteltiin ja pujoteltiin, harjoiteltiin istumista ja maahan menoa. Ja vettä tuli koko ajan enemmän ja enemmän.
Tiistaina lähdin Marsan kanssa metsään. Mökkitien varrella oli paikka, jota olin jo pari kertaa aiemmin vilkuillut sillä silmällä. Jonkin matkan päässä hiekkatiestä oli heinittynyt aukio jonka perällä alkoi todella tiheä kuusikko / pajukko. Kun kävin katsastamassa paikkaa, totesin että muutama metri tiheän kuusikon takana oli oja. Sellainen sopivan kokoinen, ei mikään mahdottoman suuri.
Kävin siis viemässä Marsalle damit sinne ojan taakse. Lähettäessäni neidin hakuun, se joutui vielä heinikkoniityllä ylittämään kaatuneen koivun. Ainakin oli hyviä esteitä matkalla, mutta eivät ne Marsan menoa haitanneet. Se pinkaisi kuin aropupu dameja etsimään. Ja toi ne vielä nopeammalla vauhdilla;) Miksiköhän se tuo aina minulta näkymättömissä olleet damit suorempaa linjaa ja huolellisemmin? Jos se hakee damin avoimesta maastosta niin kohdallani täytyy tehdä pienoinen kiepsahdus. Olemme ryhtyneet harjoittelamaan luovuttamista erikseen. En vielä viitsi edes yrittää painostaa Marsaa tällä asialla, kun noutaminen on muuten niiiin kivaa.
Muutaman metsiköstä suoritetun vauhdikkaan haun jälkeen kävimme kävelyllä. Suoralla hiekkatienpätkällä tein damin avulla vielä pari eteen -lähetystä.
Kotoa lähtiessämme tuli vettä aika reippaasti, enkä sitten viitsinyt ottaa kameraa mukaani. Mutta tietysti sateen raja kulki aivan pienen matkan päästä kotoamme, eikä treenipaikalla satanut lainkaan. Menomatkalla olisin saanut upean kuvan ketusta, joka pysähtyi parinkymmenen metrin päähän tiestä katselemaan meitä, ennen kuin jatkoi matkaansa. Noutavasta koirasta on tosin vaikea ottaa kuvia, eikä tuo pokkarini taida ehtiä tarkentelemaan Marsan vauhdissa,
Tänään otin variksen mukaan iltakävelyllemme. Nurmikkoisella tieosuudella annoin linnun Marsalle kannettavaksi. Sitä piti ensin vähän ihmetellä, mutta kyllä se kelpasi pienen tuumaustauon jälkeen. Olipahan jotain vaihtelua niille kepinpätkille ja risuille joita se tavallisesti raahaa ojanpohjilta mukaansa.
Tällähetkellä varpaitteni päällä nukkuva neiti kuorsaa kaikkea muuta kuin naisellisesti!
Tiistaina lähdin Marsan kanssa metsään. Mökkitien varrella oli paikka, jota olin jo pari kertaa aiemmin vilkuillut sillä silmällä. Jonkin matkan päässä hiekkatiestä oli heinittynyt aukio jonka perällä alkoi todella tiheä kuusikko / pajukko. Kun kävin katsastamassa paikkaa, totesin että muutama metri tiheän kuusikon takana oli oja. Sellainen sopivan kokoinen, ei mikään mahdottoman suuri.
Kävin siis viemässä Marsalle damit sinne ojan taakse. Lähettäessäni neidin hakuun, se joutui vielä heinikkoniityllä ylittämään kaatuneen koivun. Ainakin oli hyviä esteitä matkalla, mutta eivät ne Marsan menoa haitanneet. Se pinkaisi kuin aropupu dameja etsimään. Ja toi ne vielä nopeammalla vauhdilla;) Miksiköhän se tuo aina minulta näkymättömissä olleet damit suorempaa linjaa ja huolellisemmin? Jos se hakee damin avoimesta maastosta niin kohdallani täytyy tehdä pienoinen kiepsahdus. Olemme ryhtyneet harjoittelamaan luovuttamista erikseen. En vielä viitsi edes yrittää painostaa Marsaa tällä asialla, kun noutaminen on muuten niiiin kivaa.
Muutaman metsiköstä suoritetun vauhdikkaan haun jälkeen kävimme kävelyllä. Suoralla hiekkatienpätkällä tein damin avulla vielä pari eteen -lähetystä.
Kotoa lähtiessämme tuli vettä aika reippaasti, enkä sitten viitsinyt ottaa kameraa mukaani. Mutta tietysti sateen raja kulki aivan pienen matkan päästä kotoamme, eikä treenipaikalla satanut lainkaan. Menomatkalla olisin saanut upean kuvan ketusta, joka pysähtyi parinkymmenen metrin päähän tiestä katselemaan meitä, ennen kuin jatkoi matkaansa. Noutavasta koirasta on tosin vaikea ottaa kuvia, eikä tuo pokkarini taida ehtiä tarkentelemaan Marsan vauhdissa,
Tänään otin variksen mukaan iltakävelyllemme. Nurmikkoisella tieosuudella annoin linnun Marsalle kannettavaksi. Sitä piti ensin vähän ihmetellä, mutta kyllä se kelpasi pienen tuumaustauon jälkeen. Olipahan jotain vaihtelua niille kepinpätkille ja risuille joita se tavallisesti raahaa ojanpohjilta mukaansa.
Tällähetkellä varpaitteni päällä nukkuva neiti kuorsaa kaikkea muuta kuin naisellisesti!
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Kaislikossa suhisi
Aivan upea aamu! Oli ihan pakko lähteä tekemään jotain ulos. Koska lokit olivat tukevasti jäässä pakkasessa, otimme kassillisen dameja matkaan ja suuntasimme mutaiselle rannalle. Pitäähän tuon neidin oppia muuhunkin kuin hiekkarantaan. On se harmi, ettei meillä ole yhtä isoa mikroaaltouunia kuin sillä yhdellä isännällä joka sulatti hirvenkintutkin mikrossa koeaamuna... ;) (Terveisiä Jussille!)
Väpä olisi täyttänyt tänään 11-vuotta ja Marsalla tuli 8-kuukautta täyteen. Aika tuntuu kuluvan siivillä. Niin ja onhan näitä synttärisankareita muitakin: Lindasta tuli eilen täysi-ikäinen!
SM-mejän finaali on käynnissä. Hieman teki mieli lähteä tänäänkin ajelemaan Pomarkkuun, mutta 390 kilometriä autoilua kahtena päivänä peräkkäin ei oikein houkutellut. Ehkä tuon tuloksen voi jännittää kotonakin.
Kaikki nämä kaislikkokuvat ovat Arton veneestä kuvaamia (mun ikivanhalla digipokkarilla).
 |
| Marsa ja "redbull" dami. |
lauantai 17. syyskuuta 2011
Paha yskä
ja yhä pahenee. Repelle olisi ollut paikka Toivakan mejäkokeeseen tälle viikonlopulle. Minä olisin lähtenyt, mutta Arto jyrähti ettei yhtään mihinkään. Okei. Yskä kuullostaa siltä, että milloin tahansa voi lentää keuhkonkappaleita esille. Täytyi siis taipua ja peruuttaa osallistuminen. Mutta kyllä harmittaa ihan vietävästi!
Perjantaina saunoimme ja palaveerasimme Keuruun Seudun Kennelkerhon mejä-toimikunnan kanssa Syrjien mökillä. Suunnittelimme ensi vuoden koetta, viikko ennen juhannusta, laittakaahan kalenteriin muistiin ;)
Jo viikolla oli puhe, josko lähtisimme fiilistelemään SM-mejän karsinnan tulostenlukua, kun tuo oma koe jäi tältä viikolopulta väliin. Päätös jäi tälle aamulle, menoksi!
Matkaan meiltä koepaikalle kului reilut kaksi tuntia. Pomarkkuun oli kiva mennä, paikkaan kun liittyy mukavia muistoja. Vuonna 2004 Väpä oli juuri samassa paikassa karsinnan kolmas ja finaalin viides.
Pikkaisen aikaisemmin olisi pitänyt lähteä, sillä juuri kun pääsimme paikalle, oli arpajaiset jo menossa. Näytti olevan ihan hyviä palkintoja, mutta me emme tällä kertaa ennättäneet ostaa arpoja.
Lopputuloksia tähän on turha sen tarkemmin ryhtyä kirjaamaan, pääasia on että huomisessa finaalissa starttaa kolme tolleria! Niin ja Volvo (terveisiä Karlalle)! Ja onhan siellä sitten vielä pari labukkaa... Oman jännityksensä kokeeseen tuo se, ettei viime vuoden mestari ole kisassa mukana. Finaalissa on siis vain kuusi koiraa.
Kerrankin oli tulokset selvillä jo sen verran ajoissa, että mekin ennätimme kotiin ennen ilta kymmentä!
Päivän anti: oli ihana nähdä niitä koirien ohjaajia ja tuomareita, joista osaa emme ole edes aiemmin tänä kesänä nähneet. Kokeissa käyminen kun on jäänyt vähälle...
Perjantaina saunoimme ja palaveerasimme Keuruun Seudun Kennelkerhon mejä-toimikunnan kanssa Syrjien mökillä. Suunnittelimme ensi vuoden koetta, viikko ennen juhannusta, laittakaahan kalenteriin muistiin ;)
Jo viikolla oli puhe, josko lähtisimme fiilistelemään SM-mejän karsinnan tulostenlukua, kun tuo oma koe jäi tältä viikolopulta väliin. Päätös jäi tälle aamulle, menoksi!
 | ||||||
| Palkintopöytä on katettu. (kuva: A. Kylmälä) |
 | ||
| Marsa koekeskuksen portilla... |
Pikkaisen aikaisemmin olisi pitänyt lähteä, sillä juuri kun pääsimme paikalle, oli arpajaiset jo menossa. Näytti olevan ihan hyviä palkintoja, mutta me emme tällä kertaa ennättäneet ostaa arpoja.
 |
| Tolleristit eturivissä. (Kuva: A. Kylmälä) |
 |
| Kohta päästään aloittamaan. (Kuva: A. Kylmälä) |
Lopputuloksia tähän on turha sen tarkemmin ryhtyä kirjaamaan, pääasia on että huomisessa finaalissa starttaa kolme tolleria! Niin ja Volvo (terveisiä Karlalle)! Ja onhan siellä sitten vielä pari labukkaa... Oman jännityksensä kokeeseen tuo se, ettei viime vuoden mestari ole kisassa mukana. Finaalissa on siis vain kuusi koiraa.
 | ||
| Palkinnot: Arabian muki ja "pytty" (päällekkäin) |
 |
| Finaaliin selviytyneet ja muutama tuomari (Volvo oli jo kotona...) Kuva: A.Kylmälä |
 |
| Tulostaulu (Kuva: A. Kylmälä) |
 |
| Neepu ja ihana villapaita! (Kuva: A.Kylmälä) |
Kerrankin oli tulokset selvillä jo sen verran ajoissa, että mekin ennätimme kotiin ennen ilta kymmentä!
Päivän anti: oli ihana nähdä niitä koirien ohjaajia ja tuomareita, joista osaa emme ole edes aiemmin tänä kesänä nähneet. Kokeissa käyminen kun on jäänyt vähälle...
torstai 15. syyskuuta 2011
Flunssa
se ei vaan hellitä. Koko viikko on mennyt hieman alakanttiin, yskittää ja välillä on vähän lämpöä. Aamuisin olen raahautunut töihin, töiden jälkeen kotiin nukkumaan.
Maanantaina olin Marsan kanssa pentukoulutuksessa ja se oli ihan mukavaa. Meitä oli noin parikymmentä koirakkoa, jotka jaettiin kolmeen eri ryhmään. Enimmäkseen menimme ihan simppeleitä kontaktiharjoituksia ja ohituksia. Juuri ennen koulutusta ja sen jälkeen satoi kaatamalla, mutta sen aikaan tuli vain välillä pientä tihkusadetta.
Keskiviikkona ja torstaina raahauduin huonosta olostani huolimatta Marsan kanssa metsään muutama dami mukanani. Neiti oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain! Vaikka se minun flunssaisena köllötellessäni nukkuu sänkyni vierellä omassa punkassansa hyvin myötätuntoisena, niin pinnan alla ihan selvästi kihelmöi halu päästä toimimaan. Ja kyllä sillä tänäänkin riitti virtaa metsässä!! Taskuraketti vauhdissa ;D
Maanantaina olin Marsan kanssa pentukoulutuksessa ja se oli ihan mukavaa. Meitä oli noin parikymmentä koirakkoa, jotka jaettiin kolmeen eri ryhmään. Enimmäkseen menimme ihan simppeleitä kontaktiharjoituksia ja ohituksia. Juuri ennen koulutusta ja sen jälkeen satoi kaatamalla, mutta sen aikaan tuli vain välillä pientä tihkusadetta.
Keskiviikkona ja torstaina raahauduin huonosta olostani huolimatta Marsan kanssa metsään muutama dami mukanani. Neiti oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain! Vaikka se minun flunssaisena köllötellessäni nukkuu sänkyni vierellä omassa punkassansa hyvin myötätuntoisena, niin pinnan alla ihan selvästi kihelmöi halu päästä toimimaan. Ja kyllä sillä tänäänkin riitti virtaa metsässä!! Taskuraketti vauhdissa ;D
lauantai 10. syyskuuta 2011
Viikonloppua
 |
| Tänään metsässä. Silmistä näkee, että vähän jo väsyttää... |
Perjantaina pakattiin. Sirja lähti jatkoriparille ja me muut mökille. Tulihan taas saunottua ja pelattua scrabblea.
Tänään käväisimme sienestämässä ja Repe sekä Marsa olivat tietysti mukana. Sieniä saatiin ihan mukavasti ja löytyipä aivan uusi suppilovahveropaikka. Siis just sellainen, ettei meinaa uskaltaa ottaa askeltakaan, kun jokapuolella on sieniä.
 |
| Suppilovahveroita |
Tulimme kotiin yöksi, kun aamulla on lähdettävä liikkeelle ennen ylösnousua. Olen lupautunut kuskiksi Saralle Korpilahdelle estekisoihin.
Ruoka on kohta valmista. Vielä suppilovahverot, sipulia ja muutama kanttarelli pannulle.
 |
| Marsa ja mamman sieniämpäri. |
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Kuvakisa
Tämä Saran ottama kuva on mukana Suur-Keuruun, KMV-lehden ja Jämsän seudun lemmikkikuvakilpailussa. Se on päässyt finaaliin ja sitä sekä muita kuvia voi käydä katsomassa sekä äänestää oheisessa osoitteessa:
http://www.suurkeuruu.fi/Lemmikit/1194695647440/artikkeli/aanesta+paras+lemmikkikuva+.html
Saat yllä olevan kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä. Kuva lehden sivulla on hieman suttuinen.
Olen päivittänyt muutamaan vanhempaan juttuun kuvia. Ne kun tuppaavat löytymään pienellä viiveellä ;D
tiistai 6. syyskuuta 2011
Terveisiä punkan pohjalta
Sinnittelin eilisen pystyssä. Illalla alkoi pentukurssi teoria osuudella ja halusin olla mukana. Meitä oli n. kaksikymmentä pennun kouluttajaa, joista pari tulee kuunteluoppilaaksi, kun pennut ovat niiiin nuoria. Marsa on joukossa sellainen "keski-ikäinen". Rotukirjo on melkoinen. Muutamalla on ensimmäinen koira kierroksessa, mutta suurimmalla osalla on ollut koiria aiemminkin. Kentällä meidät tullaan jakamaan kahteen ryhmään, mutta noin kymmenen pentua per ryhmä tulee olemaan melkoinen määrä. Saadaan ainakin sitä häiriötä koulutukseen, mitä minä olen hakemassa. Marsa kun pelittää ihan mukavasti ilman häiriötä, mutta yritän tässä henkisesti valmistautua siihen, että koiran korvat tulevat katoamaan tyystin parin ensimmäisen koulutus kerran aikana.
Jo eilen illalla alkoi olla sellainen olo, että kuumemittari räjähtää jos vien sen lähellekään kainaloani. Tämän päivän olen pysytellyt tiukasti punkan pohjalla. Sinne palaan heti tämän kirjoitettuani. Adios.
Jo eilen illalla alkoi olla sellainen olo, että kuumemittari räjähtää jos vien sen lähellekään kainaloani. Tämän päivän olen pysytellyt tiukasti punkan pohjalla. Sinne palaan heti tämän kirjoitettuani. Adios.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Viikonloppu Surkeella ;)
Vauhdikas viikonloppu, flunssaisena. Lauantaina heti aamusta Korpilahdelle, matkailutila Surkeenjärvelle, tekemään jälkiä koetta varten. Saimme Arton kanssa mukaamme Päivin, joka oli toisessa mejä-kokeessansa. Vettä tihuutti taivaalta mutta ei se tahtia haitannut. Pari hyvää avo-jälkeä saatiin tehtyä, aurinko näyttäytyi ja päästiin vielä ihan ihmisten ajoissa pois metsästä.
Koepaikalla käväistiin huuhtelemassa hirvikärpäset pois ja syömässä riistakeittoa. Samalla kävi ilmi, että seuraavan päivän kokeessa ryhmässämme olisi vain kaksi avo-jälkeä, eli meille tulisi heti ensimmäisen jäljen opastus ja perään Repen startti. Minun kurkkuni oli melkoisen kipeä ja olo oli muutoinkin tukkoinen. Arto oli suunnitellut sunnuntaiksi kalastusreissua, mutta "uhrautui" oppaaksi, onneksi oli ollut jälkeä verettämässä.
Sunnuntaiaamuna, kellon soittaessa, kävi mielessä koko homman peruminen. Mitä sitä sinne asti lähtee rämpimään, kun nolla kuitenkin taas tulee... No, kamat kasalle ja menoksi. Marsa lähti mukaan tutustumaan koepaikan ilmapiiriin. Niin ja kuuntelemaan laukauksia! Porukkaa oli paljon, kyseessä kun oli viiden tuomarin koe.
Normaalien alkukuvioiden jälkeen päästiin tienpäälle. Ensin lähti Arto oppaaksi jäljellemme ja minä ryhdyin "virittämään" Repeä. Se oli tosi tohkeissaan ja olisi ihan väkisin ollut menossa heti metsään. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Arto seurueineen tupsahti takaisin tielle.
Repe lähti heti alusta alkaen innoissaan liikkeelle. Mentiin tosi tarkasti ensimmäiselle kulmalle. Sitä lähestyttäessä alkoi tuskanhiki nousta otsalle, kun näin että tulemme suht´tuoreelle hakkuuaukolle, Repe kun ei ole tainnut aukoilla juuri treenata. Mutta se jatkoi tarkkaa työtä ja aukolla olleen makauksen se merkkasi tapansa mukaan tosi hyvin. Se pysähtyi selvästi, nuuski ja jatkoi matkaa n. 5 sekunnin kuluttua. Kulma mentiin tarkasti, ei askeltakaan yli makauksen.
Sitten tuli se ensimmäinen työtapaturma. Toinenkin makaus oli hakkuuaukolla ja nyt kävi niin ikävästi, että tuulenpuuskat painoivat makuulta vasemmalle jatkuvan jäljen tuoksua suoraan meitä kohti. Repe haistoi jäljen ja ohitti toisen makauksen jonkin matkan päästä, harmi kun tuuli ei tullut sen makauksen suunnasta. No, tarkka työskentely jatkui. Reilut satametriä ennen loppukaatoa, oli jäljen oikealla puolella pieni notkelma, jossa oli edellisenä yönä ollut "hirvien bileet" ja se oli ihan pakko käydä tutkimassa. Matkaa oli reilut kymmenen metriä jäljestä, Repe tutki aluetta ja palasi sitten melkein takaisin jäljelle. Juuri ennen kuin palasimme tarjoustarrojen turvalliselle vanalle, se päätti kuitenkin käydä vielä varmistamassa ettei alueelle vain ollut jäänyt yhtään hirveä. Palasimme siis toiselle kierrokselle tutkimaan makuita. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, että jos ei nyt ala kuono kääntyä kohti jälkiuraa, niin hukka meidät perii. Kuin ajatukseni lukien Repe huokaisi ja palasi työtehtävänsä pariin. Taas mentiin kuono maassa eteenpäin ja saavuttiin kaadolle. Sorkkaa Repe nuuhkaisi ja jatkoi sitten matkaansa! Minä ehdin jo manata mielessäni, mutta samassa Repen pään päälle syttyi lamppu: sorkka. Meidän dementikko tajusi että hänhän oli juuri nuuhkaissut sorkkaa! Koira kääntyi kaksi metriä kaadon jälkeen paikallaan täyskäännöksen ja ryntäsi sorkalle. Se nappasi sorkan suuhunsa, nosti sitä suoraan tuomaria kohti ja päästi suustansa tuon tollereille melko tyypillisen röhkimisen. Tuomarilla oli hauskaa ja hän antoi luvan kiittää koiraa. Saimmepa vielä kuulla hänen kehuvan oppaalle, että tässä oli malliesimerkki oikeasta vauhdista jäljellä liikuttaessa.
Kun pääsimme autolle, kysyin Artolta haluaako hän kuulla selostukseni jäljestä vai odottaako tulosta iltaan. Sen verran sanoin, että nolla ei ole tälläkertaa tulossa. Arto päätti odottaa iltaan.
On tuo avo-jälkien kanssa touhuaminen paljon helpompaa. Kävimme purkamassa jälkemme ja olimme päivän työn tehneenä koekeskuksessa klo 11.30. Sitten vain saunaan, syömään ja odottelemaan ja odottelemaan ja odottelemaan.
Marsa istuskeli välillä seuranamme pihalla, sillä oli lähes ikäistään seuraa kun Koton V-P:n 10kk -ikäinen Felix oli myös paikalla. Neiti otti vastaan kaikki rapsutukset joita ohikulkijoilta sai. Välillä käytiin vähän kävelyllä ja molemman koirat pääsivät uimaan läheiselle järvelle.
Loppusaldo viikonlopulta oli Repelle AVO 1, 44pistettä. Avoimen luokan mestaruuden vei Hugo eli Mallorn`s Zone Alarm (49p.), om. ja ohj.Kirsi Hjelt. Tämän koiran työskentelyä Arto pääsi seuraamaan jälkeämme opastaessaan. Ja seinällämme roikkunut voi-luokan mestaruuslautanen siirtyi Nojosen Timon olohuoneeseen, sillä mestaruuden vei Kuti eli Vimpulan Neuvokas Norman (49p.).
Repen koeselostus:
"Repelle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Jälkityötä tehdään sekä maa- että ilmavainulla, vauhti on sopivaa ja työ on jälkitarkkaa. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus merkataan. Toinen kulma oikaistaan ja makaus jää merkkaamatta. Viimeisellä suoralla vainu riistasta vie Repen kahdesti samaan paikkaan jäljen sivulla. Löytää kuitenkin takaisin jäljelle ja jäljestys jatkuu. Jälkeä pitkin kaadolle, jota ensin vain hätäisesti nuuhkaisee. Palaa kuitenkin omimaan sen suuhunsa ja esittelee sitä tuomarille. Ohjaaja luottaa hyvään koiraansa."
Koepaikalla käväistiin huuhtelemassa hirvikärpäset pois ja syömässä riistakeittoa. Samalla kävi ilmi, että seuraavan päivän kokeessa ryhmässämme olisi vain kaksi avo-jälkeä, eli meille tulisi heti ensimmäisen jäljen opastus ja perään Repen startti. Minun kurkkuni oli melkoisen kipeä ja olo oli muutoinkin tukkoinen. Arto oli suunnitellut sunnuntaiksi kalastusreissua, mutta "uhrautui" oppaaksi, onneksi oli ollut jälkeä verettämässä.
Sunnuntaiaamuna, kellon soittaessa, kävi mielessä koko homman peruminen. Mitä sitä sinne asti lähtee rämpimään, kun nolla kuitenkin taas tulee... No, kamat kasalle ja menoksi. Marsa lähti mukaan tutustumaan koepaikan ilmapiiriin. Niin ja kuuntelemaan laukauksia! Porukkaa oli paljon, kyseessä kun oli viiden tuomarin koe.
Normaalien alkukuvioiden jälkeen päästiin tienpäälle. Ensin lähti Arto oppaaksi jäljellemme ja minä ryhdyin "virittämään" Repeä. Se oli tosi tohkeissaan ja olisi ihan väkisin ollut menossa heti metsään. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Arto seurueineen tupsahti takaisin tielle.
Repe lähti heti alusta alkaen innoissaan liikkeelle. Mentiin tosi tarkasti ensimmäiselle kulmalle. Sitä lähestyttäessä alkoi tuskanhiki nousta otsalle, kun näin että tulemme suht´tuoreelle hakkuuaukolle, Repe kun ei ole tainnut aukoilla juuri treenata. Mutta se jatkoi tarkkaa työtä ja aukolla olleen makauksen se merkkasi tapansa mukaan tosi hyvin. Se pysähtyi selvästi, nuuski ja jatkoi matkaa n. 5 sekunnin kuluttua. Kulma mentiin tarkasti, ei askeltakaan yli makauksen.
Sitten tuli se ensimmäinen työtapaturma. Toinenkin makaus oli hakkuuaukolla ja nyt kävi niin ikävästi, että tuulenpuuskat painoivat makuulta vasemmalle jatkuvan jäljen tuoksua suoraan meitä kohti. Repe haistoi jäljen ja ohitti toisen makauksen jonkin matkan päästä, harmi kun tuuli ei tullut sen makauksen suunnasta. No, tarkka työskentely jatkui. Reilut satametriä ennen loppukaatoa, oli jäljen oikealla puolella pieni notkelma, jossa oli edellisenä yönä ollut "hirvien bileet" ja se oli ihan pakko käydä tutkimassa. Matkaa oli reilut kymmenen metriä jäljestä, Repe tutki aluetta ja palasi sitten melkein takaisin jäljelle. Juuri ennen kuin palasimme tarjoustarrojen turvalliselle vanalle, se päätti kuitenkin käydä vielä varmistamassa ettei alueelle vain ollut jäänyt yhtään hirveä. Palasimme siis toiselle kierrokselle tutkimaan makuita. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, että jos ei nyt ala kuono kääntyä kohti jälkiuraa, niin hukka meidät perii. Kuin ajatukseni lukien Repe huokaisi ja palasi työtehtävänsä pariin. Taas mentiin kuono maassa eteenpäin ja saavuttiin kaadolle. Sorkkaa Repe nuuhkaisi ja jatkoi sitten matkaansa! Minä ehdin jo manata mielessäni, mutta samassa Repen pään päälle syttyi lamppu: sorkka. Meidän dementikko tajusi että hänhän oli juuri nuuhkaissut sorkkaa! Koira kääntyi kaksi metriä kaadon jälkeen paikallaan täyskäännöksen ja ryntäsi sorkalle. Se nappasi sorkan suuhunsa, nosti sitä suoraan tuomaria kohti ja päästi suustansa tuon tollereille melko tyypillisen röhkimisen. Tuomarilla oli hauskaa ja hän antoi luvan kiittää koiraa. Saimmepa vielä kuulla hänen kehuvan oppaalle, että tässä oli malliesimerkki oikeasta vauhdista jäljellä liikuttaessa.
Kun pääsimme autolle, kysyin Artolta haluaako hän kuulla selostukseni jäljestä vai odottaako tulosta iltaan. Sen verran sanoin, että nolla ei ole tälläkertaa tulossa. Arto päätti odottaa iltaan.
On tuo avo-jälkien kanssa touhuaminen paljon helpompaa. Kävimme purkamassa jälkemme ja olimme päivän työn tehneenä koekeskuksessa klo 11.30. Sitten vain saunaan, syömään ja odottelemaan ja odottelemaan ja odottelemaan.
Marsa istuskeli välillä seuranamme pihalla, sillä oli lähes ikäistään seuraa kun Koton V-P:n 10kk -ikäinen Felix oli myös paikalla. Neiti otti vastaan kaikki rapsutukset joita ohikulkijoilta sai. Välillä käytiin vähän kävelyllä ja molemman koirat pääsivät uimaan läheiselle järvelle.
Loppusaldo viikonlopulta oli Repelle AVO 1, 44pistettä. Avoimen luokan mestaruuden vei Hugo eli Mallorn`s Zone Alarm (49p.), om. ja ohj.Kirsi Hjelt. Tämän koiran työskentelyä Arto pääsi seuraamaan jälkeämme opastaessaan. Ja seinällämme roikkunut voi-luokan mestaruuslautanen siirtyi Nojosen Timon olohuoneeseen, sillä mestaruuden vei Kuti eli Vimpulan Neuvokas Norman (49p.).
Repen koeselostus:
"Repelle osoitetaan alkumakaus ja ohjataan jäljelle. Jälkityötä tehdään sekä maa- että ilmavainulla, vauhti on sopivaa ja työ on jälkitarkkaa. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus merkataan. Toinen kulma oikaistaan ja makaus jää merkkaamatta. Viimeisellä suoralla vainu riistasta vie Repen kahdesti samaan paikkaan jäljen sivulla. Löytää kuitenkin takaisin jäljelle ja jäljestys jatkuu. Jälkeä pitkin kaadolle, jota ensin vain hätäisesti nuuhkaisee. Palaa kuitenkin omimaan sen suuhunsa ja esittelee sitä tuomarille. Ohjaaja luottaa hyvään koiraansa."
perjantai 2. syyskuuta 2011
Eilinen treeni
Eilen sitten käytiin ajamassa jäljet läpi ja ihan mukavastihan nuo menivät. Yön ja aamun aikana oli tullut vettä melkoisesti, mutta se ei tuntunut tahtia haittaavan.
Bella meni ihan älyttömän hyvin! Kuudesta makauksesta vain ensimmäinen jäi vähän heikommalle huomiolle ja sekin oli kallion päälle tehty makaus. Tiesin, että jälkien teon jälkeen tulee satamaan reilusti, joten tein juuri sellaisen makauksen kun kokeissa joskus näkee: kallion päälle sammaleeseen, kaltevalle alustalle. Veretin sen ihan älyttömän tarkasti ja reilulla verimäärällä. Hyvin tuo oli yön aikana huuhtoutunut kalliota pitkin alarinteeseen...
Repe meni paremmin kuin koskaan;) Olin itse narun nenässä ja kastuin ihan perusteellisesti. Jäljestä osa kulki melko tiheässä koivutaimikossa ja vettä suorastaan ryöppysi niskaani. En tiedä mistä Repe sen innon löysi, mutta sen menoa oli kyllä mukava katsella. Saa nyt sitten nähdä pysyykö tuo into tallella ;D
Marsa meni ihan mukavasti, loppua kohden vauhti kiihtyi niin, että sai ihan vähän jarrutella. Matkalla neiti bongasi ihan oikean makuun, joka oli vain parin metrin päässä jäljestä. Sitä piti tutkiskella tarkkaan ja se onnistui sekoittamaan hetkeksi neidin ajatukset. Marsa tuntuu myös pitävän sorkkaa yhtenä makauksista. Se kyllä nuuskii sorkkaa, mutta olisi sitten kovasti etsimässä jäljelle jatkoa. Palaa taas nuuskimaan sorkkaa ja lähtee rengastamaan ympäristöä... Minä saan toimia sorkankantajana tielle saakka, sitten neiti kyllä haluaa kantaa sen autolle. Pitänee ottaa erikseen "sorkkasulkeiset", mitä se nyt sitten sisältääkään.
Bella meni ihan älyttömän hyvin! Kuudesta makauksesta vain ensimmäinen jäi vähän heikommalle huomiolle ja sekin oli kallion päälle tehty makaus. Tiesin, että jälkien teon jälkeen tulee satamaan reilusti, joten tein juuri sellaisen makauksen kun kokeissa joskus näkee: kallion päälle sammaleeseen, kaltevalle alustalle. Veretin sen ihan älyttömän tarkasti ja reilulla verimäärällä. Hyvin tuo oli yön aikana huuhtoutunut kalliota pitkin alarinteeseen...
Repe meni paremmin kuin koskaan;) Olin itse narun nenässä ja kastuin ihan perusteellisesti. Jäljestä osa kulki melko tiheässä koivutaimikossa ja vettä suorastaan ryöppysi niskaani. En tiedä mistä Repe sen innon löysi, mutta sen menoa oli kyllä mukava katsella. Saa nyt sitten nähdä pysyykö tuo into tallella ;D
Marsa meni ihan mukavasti, loppua kohden vauhti kiihtyi niin, että sai ihan vähän jarrutella. Matkalla neiti bongasi ihan oikean makuun, joka oli vain parin metrin päässä jäljestä. Sitä piti tutkiskella tarkkaan ja se onnistui sekoittamaan hetkeksi neidin ajatukset. Marsa tuntuu myös pitävän sorkkaa yhtenä makauksista. Se kyllä nuuskii sorkkaa, mutta olisi sitten kovasti etsimässä jäljelle jatkoa. Palaa taas nuuskimaan sorkkaa ja lähtee rengastamaan ympäristöä... Minä saan toimia sorkankantajana tielle saakka, sitten neiti kyllä haluaa kantaa sen autolle. Pitänee ottaa erikseen "sorkkasulkeiset", mitä se nyt sitten sisältääkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)