MEJÄ
VUOSI 2016
Virrat 14.8.2016Tuomati Kari Muje
VOI1, 45p.
Marsa ohjatusti ja merkaten matkaan. Marsa jäljestää rauhallisesti maavainulla ja pysyy hyvin jälkiuralla koko matkan, vain ensimmäisen osuuden puolivälissä ensin pienriistan jätöksien maistelua, sitten pitkähkö tarkistus molemmin puolin ja lopulta itsenäisesti takaisin jäljelle. Katko helposti yhdellä kaarrolla, osaksi saappaanjälkiä. Muut kulmat aivan jälkitarkasti. Makuista ensimmäiset yli, loput 2 hyvin merkaten. Kaatoa Marsa jää nuuhkimaan. Erinomainen jäljestys.
VUOSI 2015
Kauhava 26.7.2015
Tuomari Kari Muje
VOI1, 48p. (2./16)
Hyvin ohjattu ja merkattu lähtö. Marsa jäljestää enimmäkseen maavainulla erittäin jälkitarkasti suorat osuudet. 1.kulma tausta rengastaen ja heti uudestaan laajemmin rengastaen. Katko hienosti kahdella sisäkkäisellä rengastuksella suoraan veren alkuun. 3.kulmalla pieni taustan tarkistus. Kaatoa Marsa jää maistelemaan. Kolme ensimmäistä makuuta Marsa merkkaa hyvin, 4:nen pikaisesti pysähtyen ja nuuhkaisten. Erinomainen jäljestys ja koirakon yhteistyö.
Ilmajoki 5.7.2015
Tuomari Karla Sohlman
VOI1, 41p. (8./16)
Marsa tutkii lähtömakauksen ja saatetaan hyvin työtehtävään. Alkaa sopivavauhtinen jäljestys, jossa käytetään pääosin maavainua. 1.osuus hyvin, melko jälkitarkasti. Makuun tutkii hyvin. 1. kulma, jolla katko, veretyksen lopusta kaarroksella uudelle osuudelle. 2. osuus edetään muuten hyvin, paitsi 2 kertaa tehdään laajahkot pistot jäljen sivuun. Makuu kävellään päältä yli, ei pysähdytä. 2.kulma laajalla rengastuksella takaa. 3. osuus myös muuten hyvin paitsi yksi laajempi pyörähdys, josta palataan kehoituksella. Makuu tutkitaan hyvin. 3. kulma tarkasti. 4. osuus taas hyvin muuten paitsi yksi jäljen molemmin puolin tehty tarkastuslenkki, joka vaatii myös kehoituksen. Makuun kiertää vierestä ohi ja jää sen taakse katsomaan sitä, eikä käy siinä. Kaadolle suoraan ja se kiinnosti. Marsa osoitti tänään omistavansa jälkikoiran nenän. Harmittavat tarkastukset ja parin makuun merkkaamattomuus sekä 2. kulma pudottavat pisteitä. Jäljestää Marsa kyllä osaa.
Keuruu 14.6.2015
Tuomari Sanna Rantanen
VOI2, 37p. (3./4)
Ohjattu lähtö alkumakauksen maistelun jälkeen. Marsa jäljestää miellyttävää kävelyvauhtia suoraviivaisesti jäljen päällä edeten. Ensimmäisellä osuudella poistuu jäljeltä kaartaen, laajahkolla lenkillä takaisin jäljelle, jossa suunta paluujälkeä hukkaan. Palautuksen jälkeen loput osuudet hienosti, vain kaksi pientä tarkistusta jäljen sivuun. Ensimmäisen kulman katko rengastaen suoraan veren jatkoon. Toinen kulma taustantarkistuksella, kolmas aivan jäljen mukaisesti. Makauksista Marsa merkkaa kolme, yksi noteerataan vain vauhtia hidastaen. Kaadolle tullaan suoraan, Marsa jää nuolemaan sorkkaa. Harmillinen haksahdus tänään muuten hienossa työssä.
Kauhava 7.6.2015
Tuomari Kari Grönman
VOI1, 45p.(5./15)
Huolellinen ohjaus jäljelle. Koira aloittaa pääasiassa maavainuisen jälkityön, joka etenee veriuralla, lukuunottamatta muutamaa tarkistusta jäljen sivulle, joilta palataan itsenäisesti. Edetään maastoon sopivaa vauhtia. 1.kulma, jolla katko, ensin veretyksen loppuun, sitten laajalla lenkillä, lopuksi jalanjälkiin tukeutuen uudelle osuudelle. Muut kulmat jäljen mukaisesti. Makuista merkkaa 2. ja 3., 1. ja 4. yli. Kaadolle sivulta, sorkkaa nuuhki ja nuoli.
VUOSI 2014
Mänttä-Vilppula 5.10.2014Tuomari Petri Pelkonen
VOI1, 43p. (6./9)
Koira nuuhkaisi alkumakuun. Ohjaaja vie lyhyellä hihnalla krepitetyn osuuden. Sopivavauhtista, hyvin jälkitarkkaa etenemistä koko matka. Makaukset osoitetaan kaikki hyvin. Katkokulma veretyksen lopusta yhdellä rengastuksella veretyksen alkuun. Toinen kulma ensin suoraan yli ja sieltä laajalla rengastuksella uudelle osuudelle. Kolmas kulma myös laajalla rengastuksella. Sorkalle suoraan ja se kiinnosti. Tänään kulmat tuottivat paljon haasteita koiralle. Hyvä yhteistyö.
Virrat 17.8.2014 Tolleri-MEJÄ
Tuomari Kari Grönman
VOI1, 44p. (4./7) Tolleri mejän mestaruusluokka
Koira tutkii alkumakuun, tästä huolellinen ohjaus jäljelle. Koira aloittaa maavainuisen maastoon sopivaa vauhtia etenevän jälkityön, joka etenee veriuralla tai sen välittömässä läheisyydessä. Hieman ennen toista makausta koira erkanee jäljeltä, mutta palaa ohjaajan oikea-aikaisella kehotuksella takaisin jälkityöhön. Kolmannen osuuden loppupuolella toinen hieman laajempi tarkistus. Ensimmäinen kulma, jolla katko, ensin veretyksen loppuun, sitten jalanjälkiin tukeutuen uudelle osuudelle. Toinen kulma tarkasti, kolmas lenkillä takaa. Makauksista koira merkkaa ensimmäisen ja kolmannen pysähtymällä ja nuuhkimalla, toinen ohi, neljäs yli. Kaadolle suoraan, sorkkaa nuuhki ja nuoli.
Tuomari Kari Hyytiäinen
VOI1, 49p. (1./15) Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen mestari
Alkumakaus tutkitaan ja alkaa pääosin ilmavainuinen jäljestys sopivalla vauhdilla. Koira etenee lähes koko ajan jäljen päällä. Katkokulma selvitetään parilla laajahkolla renkaalla ja veretyksen alusta jää pätkä jäljestämättä. Toinen kulma hyvin pienellä tarkistuksella ja kolmas kulma jälkeä. Makaukset merkkaa selvästi kaikki. Sorkkaa nuuhkii. Erinomainen suoritus.
Virrat 17.07.2014
Tuomari Minna Vornanen
VOI1, 44p. (3./9)
Alkumakaus nuuhkitaan rauhassa tarkkaan, jonka jälkeen alkaa sopivavauhtinen, pääosin maavainuinen jäljestys. Ensimmäinen makaus osoitetaan pysähtyen, jonka jälkeen vilvoittelutauko ojassa. Jäljestystehtävä pysyy mielessä ja matka jatkuu. Ensimmäinen kulma tarkasti. Tämän jälkeen tehdään tarkastuslenkki jäljen sivussa. Toisen makauksen mahdollista merkkausta tuomari ei näe. Matka jatkuu toiselle kulmalle, jossa katko. Veritys kuljetaan loppuun, jonka jälkeen tosi laaja lenkki vasemman tassun kautta kolmannelle osuudelle. Kolmas makaus osoitetaan pysähtyen. Kolmannen kulman takaa laajalla lenkillä viimeiselle osuudelle, jossa aaltoileva jäljestys lisääntyy. Tämän vuoksi neljäs makaus jää löytämättä ja merkkaamatta. Kaadolle tullaan ilmavainulla, joka osoitetaan pysähtyen ja jääden sitä nuuhkimaan. Ihana, helposti luettava koira, josta tiesi tarkkaan, milloin koira on verijäljellä ja milloin tekemässä tarkastuslenkkiä. Hieno suoritus koiralta helteessä ja hyönteisrikkaassa kelissä.
Keuruu
Tuomari Erkki RantamäkiVOI1, 41 pist (3./7)
Lähtömakaus tutkitaan tarkasti. Tästä lähtee maa ja ilmavainuinen jäljestys. Kaikilla osuuksilla Marsa tekee lukuisia tarkistuksia jäljen molemmin puolin, joka häiritsee jäljestämistarkkuutta. Kaikilla kulmilla myös laajat tarkistukset. Katkokulmalla muös kaksi laajaa tarkistusta, mutta löytää omatoimisesti uuden osuuden. Makaukset merkattiin hyvin. Kaadon osoitti hyvin.
VUOSI 2013
Mänttä-Vilppula (Pohjaslahti) 8.9.2013
Tuomari Rauno Koskinen
VOI 2, 31 pist (3./6)
Koira ohjataan jälkityöhön, jota tehdään sekä maa-että ilmavainulla vauhdin ollessa maastoon sopiva. Kaikilla osuuksilla tehdään joitakin tarkastuslenkkejä, pääosin koira kuitenkin pysyttelee jälkiuralla. Makauksista koira merkkaa vain yhden kunnolla. 1 kulma, jolla katko, ei selviä kahdesta rengastuksesta huolimatta vaan koira erkaantuu kauas jäljestä ja tästä 1. hukka. 2. ja 3. kulma pienillä suunnantarkastuksilla. Kaadolle suoraan, saisi olla kiinnostuneempi.
Jämsä 1.9.2013 K-S nout. mestaruus
Tuomari Juhani Heikniemi
VOI 1, 41 pist (?/11)
Marsa ohjataan jäljelle. Vauhti on sopivaa ja työ pääosin maavainuista. Ensimmäisellä ja viimeisellä suoralla paljon tarkastuksia jäljen sivuille. Toinen ja kolmas suora jälkitarkasti. Makauksista merkataan 3, viimeinen ohitetaan. Kulmat lenkillä, katkokulma vaatii useamman lenkin. Viimeisellä suoralla poistuu jäljeltä, mutta palaa kuitenkin kehotusten jälkeen takaisin jäljelle. Jälkeä pitkin kaadolle, jonka osoittaa nuuhkien ja nuollen.
Keuruu 25.8.2013 K-S Kennelpiirin Piirinmestaruus
Tuomari Markku SällyläVOI 1, 41 pist (?/11)
Marsa ohjataan jäljelle. Vauhti on sopivaa ja työ pääosin maavainuista. Ensimmäisellä ja viimeisellä suoralla paljon tarkastuksia jäljen sivuille. Toinen ja kolmas suora jälkitarkasti. Makauksista merkataan 3, viimeinen ohitetaan. Kulmat lenkillä, katkokulma vaatii useamman lenkin. Viimeisellä suoralla poistuu jäljeltä, mutta palaa kuitenkin kehotusten jälkeen takaisin jäljelle. Jälkeä pitkin kaadolle, jonka osoittaa nuuhkien ja nuollen.
Keuruu 25.8.2013 K-S Kennelpiirin Piirinmestaruus
VOI 1, 47 pist (5./7) PM-luokka
Oma-aloitteista jäljestystä alusta asti. Miellyttävää vauhtia. Ensimmäinen kulma on katkokulma ja se kuljetaan hienosti. Samoin toinen kulma tarkasti. Viimeisellä kulmalla tarkastelee verijälkeä. Makuut näytettiin nopeasti, paitsi toisen osuuden makuu, jonka ohitti. Syynä oli neljä äänekästä metsoa, jotka lähtivät jäljen päältä. Pienen tarkastelun jälkeen jäljestys jatkui hienosti aina kaadolle asti, josta oli kiinnostunut. Hieno jäljestys.
Virrat 18.8.2013 Tolleri-MEJÄ
Tuomari Jukka Välitalo
VOI 2, 36 pist (6./7) Tolleri mejän mestaruusluokka
Hyvin ohjattu lähtö alkumakaus nuuhkien. Sopivavauhtista jäljestystä mitä häiritsi runsaat pienet ja isot tarkistuslenkit. 1. kulma tarkasti ja katkokulma selviää lopulta sinnikkään hakemisen jälkeen. Ennen 3. kulmaa tarkistuslenkille mikä päättyy kulmalle. 1 makuu vierestä ohi. 2. ja 3. makuu merkataan. 4. menee tarkistuslenkin takia reilusti ohi. Välillä tarvitsee kehotuksia. Kaadolle suoraan mitä jäädään nuuhkimaan paikoilleen. Runsaat tarkistuslenkit, osa laajojakin, pudottavat palkintosijaa.
Jyväskylä (Uurainen) 11.8.2013
Tuomari Helena Huhmarniemi
VOI 1, 42 pist (8./16)
Marsa ohjataan tottuneesti jäljelle. Se jäljestää jälkitarkasti kolme osuutta, neljännellä osuudella se tekee kaksi pistoa jäljen sivuun.
Katkokulma ensin oik.sivu tarkistaen sitten vasemmalle, missä tukeutuu saappaan jälkiin ja veretyksen alku löytyy. Toinen ja kolmas kulma tarkasti veriuraa pitkin. Makauksista merkkaa 2 pysähtyen ja nuuhkaisten, yhden nuuhkaisten nopealla pysähdyksellä ja yhden yli kävellen vähän kuonoa makauksella käyttäen.
Kaadolle tulo Marsalta käy lenkittäen. Se ohittaa nyppylän päällä olleen kaadon jatkaen tielle päin - ohjaaja huomaa sen, kehottaa koiraa kahdesti, koira pysähtyy ja palaa etsimään kaatoa. Aluksi vain nuuhkaisee - mutta hetken päästä käy tutkimaan sorkkaa.
Tuomari Jukka Välitalo
VOI 2, 36 pist (6./7) Tolleri mejän mestaruusluokka
Hyvin ohjattu lähtö alkumakaus nuuhkien. Sopivavauhtista jäljestystä mitä häiritsi runsaat pienet ja isot tarkistuslenkit. 1. kulma tarkasti ja katkokulma selviää lopulta sinnikkään hakemisen jälkeen. Ennen 3. kulmaa tarkistuslenkille mikä päättyy kulmalle. 1 makuu vierestä ohi. 2. ja 3. makuu merkataan. 4. menee tarkistuslenkin takia reilusti ohi. Välillä tarvitsee kehotuksia. Kaadolle suoraan mitä jäädään nuuhkimaan paikoilleen. Runsaat tarkistuslenkit, osa laajojakin, pudottavat palkintosijaa.
Jyväskylä (Uurainen) 11.8.2013
Tuomari Helena Huhmarniemi
VOI 1, 42 pist (8./16)
Marsa ohjataan tottuneesti jäljelle. Se jäljestää jälkitarkasti kolme osuutta, neljännellä osuudella se tekee kaksi pistoa jäljen sivuun.
Katkokulma ensin oik.sivu tarkistaen sitten vasemmalle, missä tukeutuu saappaan jälkiin ja veretyksen alku löytyy. Toinen ja kolmas kulma tarkasti veriuraa pitkin. Makauksista merkkaa 2 pysähtyen ja nuuhkaisten, yhden nuuhkaisten nopealla pysähdyksellä ja yhden yli kävellen vähän kuonoa makauksella käyttäen.
Kaadolle tulo Marsalta käy lenkittäen. Se ohittaa nyppylän päällä olleen kaadon jatkaen tielle päin - ohjaaja huomaa sen, kehottaa koiraa kahdesti, koira pysähtyy ja palaa etsimään kaatoa. Aluksi vain nuuhkaisee - mutta hetken päästä käy tutkimaan sorkkaa.
Kauhava 28.7.2013
Tuomari Erkki Rantamäki
VOI 1, 46 pist (3./20)
Marsa ohjataan lähtömakaukselle josta alkaa mukavavauhtinen jäljestys. Kaikilla osuuksilla Marsa tekee lukuisia tarkastuslenkkejä jäljen molemmin puolin. Makaukset merkattiin pysähtymällä. Ensimmäisellä kulmalla oikaisu. Katkokulmalla myös tarkastuslenkki. Muut kulmat hyvin. Kaadon omisti jääden paikalleen. Erinomainen suoritus koiralta ja ohjaajalta.
VOI 1, 46 pist (3./20)
Marsa ohjataan lähtömakaukselle josta alkaa mukavavauhtinen jäljestys. Kaikilla osuuksilla Marsa tekee lukuisia tarkastuslenkkejä jäljen molemmin puolin. Makaukset merkattiin pysähtymällä. Ensimmäisellä kulmalla oikaisu. Katkokulmalla myös tarkastuslenkki. Muut kulmat hyvin. Kaadon omisti jääden paikalleen. Erinomainen suoritus koiralta ja ohjaajalta.
Vesanka 7.7.2013
Tuomari Asko Kukkola
VOI 1, 45 pist FI JVA
Lähtömakaus tutkitaan ja lähdetään ihanan rauhalliseen ja ihanneajassa etenevään jäljestykseen, koiran käyttäessä etupäässä maavainua jäljestäessään. Ensimmäinen osuus hyvin kulmalle, jossa katkos. Tutkii kulman taustan ja katkon päällä rengastaen löytää nopeasti seuraavan osuuden. Toinen osuus yhdellä pienellä lenkillä mallikkaasti kulmalle, mikä tarkasti ottaen seuraavalle osuudelle. Kolmannen osuuden alussa kaksi peräkkäistä pyörimistä jäljen mol.puolin. Loppuosuus mallikkaasti kulmalle, mistä jatketaan suoraan yli ja tehdään lenkki seuraavalle osuudelle. 4. osuuden loppupuolella lintu lähtee jäljen vierestä ja koiran tekisi mieli lähteä sen perään. Kuitenkin koira itsenäisesti jatkaa jäljestystä kaadolle, minkä osoittaa hyvin. Makauksista ensimmäisen osoittaa, toisen ylittää ja kaksi viimeistä osoittaa, mutta olisi viimeiselle saanut jäädä pidemmäksi aikaa. Tänään pisteisiin vaikuttaa lenkit jäljellä, makaus ja viimeinen kulma.
Jyväskylä 26.6.2013
Tuomari Tuula Svan
VOI 1, 44 pist
Marsa ohjataan jäljelle ja se aloittaa rauhallisen, maavainuisen jäljestyksen veriuralla. Ensimmäisen osuuden alkupuolella ja viimeisen osuuden lopussa laajemmat lenkit jäljen sivuun, muuten edetään jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma lenkitetään laajasti kahteen kertaan, toinen kulma jolla katko yhdellä tarkistuslenkillä ja kolmas kulma tarkasti. Makauksista ensimmäinen ja toinen ylitetään, kolmas ja neljäs pysähdytään nuuhkimaan.
Kaadolle sivusta jonka nuuhkii ja jää sen luo makaamaan. Hyvä suoritus rankassa kelissä. Hyvää yhteistyötä koirakolta.
Keuruu 16.6.2013
Tuomari Olavi Nurmiranta
VOI 2, 37 pist
Marsa lähtee ohjatusti jäljelle, jota se etenee sopivaa vauhtia pääosin maavainulla. Ensimmäinen osuus ja kulma tarkasti samoin toinen osuus melkein kulmalle, jolloin koira tekee laajemman koukkauksen jäljen sivuun. Katkokulma mennään jäljentekijän jälkiä. Hyvä kolmas osuus, mutta kulma ohitetaan ja tuomitaan hukka. Hyvä neljäs osuus. Makauksista koira merkkaa selvästi kaksi, yksi ohitetaan ja yksi nuuhkaistaan. Kaato kiinnostaa.
VUOSI 2012
Keuruu 17.6.2012
Tuomari Olavi Nurmiranta
AVO 2, 34 pist.
Ohjattu lähtö, Marsa jäljestää pääosin maavainulla tehden ensimmäisen osuuden alussa laajan lenkin jäljen sivuun. Ensimmäinen kulma hieman laajasti rengastaen. Makaus merkataan. Toisen osuuden puolivälissä koira tekee pari laajaa lenkkiä jäljen sivuun ja toinen johtaa hukkaan. Toinen kulma hieman oikaisten, jolloin makaus jää merkkaamatta. Kolmannen osuuden alussa Marsalla pyöritystä jäljen ympärillä. Kaato kiinnostaa.
Kauhava 15.7.2012
Tuomari Toni TunkkariAVO 1, 46 pist.
Marsa tutkii alkumakauksen tarkkaan ja lähtö ohjatusti jäljelle. Työskentelee sekä maa- että ilmavainuisesti. Osuudet 1. ja 2. tarkasti jälkiuralla. Suopursuinen maasto ja poikittainen puunrunko hieman jännittävät Marsaa, mutta siitä selvitään itsenäisesti. 1. kulma suunnantarkastuksella, makaus merkataan selkeästi. 2. kulma ensin oikaistaan, mutta Marsa palaa takaisin merkkaamaan makauksen ja tarkastuslenkillä seuraava osuus löytyy. Viimeinen osuus kuljetaan sivussa ja loppua kohden päästään uralle. Osuuden lopussa hirvenjäljet houkuttelee sivuun Marsan ja kaato löytyy takakautta hetken tuumailun jälkeen. Kaadon Marsa osoitti jäämällä paikalleen nuuhkimaan sorkkaa.
Kihniö 5.8.2012
Tuomari Aila Hauskamaa
AVO 1, 47 pist.
Marsa ohjatusti pääosin maavainulla tapahtuvaan jälkityöhön. Makuut merkitään huolella, kulmat suunnantarkastuksin. Ensimmäinen osuus mallikasta jäljestystä. Toisella osuudella useita pieniä tarkastuslenkkejä. Yksi isompi, joka kuitenkin itsenäisesti selvitetään. Jäljellä useita traktorinuria, millä uuden jäljen alun löytäminen teettää vähän ylimääräistä päänvaivaa. Viimeinen osuus hyvin sorkalle joka kiinnostaa.
Jyväskylä (Moksi, Korpilahti) 2.9.2012
Tuomari Olavi Nurmiranta
Marsa ohjataan jäljelle, jota se etenee kaarrellen. Ensimmäisen osuuden loppupuolella laaja koukkaus jäljen sivuun. Viimeisellä osuudella koira poistuu riistan jäljille ja tuomitaan hukka. Kulmat mennän tarkasti, katkokulma rengastaen. Marsa merkkaa kaksi ensimmäistä makuuta selvästi, muut hieman nuuhkaisten. Kaato ohitetaan, mutta ohjaajan kehoituksesta koira palaa sorkalle, jota nuuhkii.
Ruovesi 9.9.2012
Tuomari Jari Salokanto
VOI 1, 46 pist.
Marsan nautinto huokuu pitkälle siitä mitä se on tekemässä. Se ei mene metsään hätäilemään eikä turhia höntyilemään, vaan tyytyy tarkkaillen ja miettien löytämään ja selvittämään verijälkeä. Vauhti on lähes ihanteellinen vaika resursseja tuntuisi olevan paljon suurempaankin vauhtiin. Muutamissa kohdissa ajaudutaan pieneen sahausliikkeeseen vaikeasti käveltävässä maastossa, mutta epävarmuutta ei suorituksesta voi havaita. Katko selvitetään sujuvasti, aluksi tehdään lyhyt kieppi ns. väärällä puolella, mutta lähes saman tien palataan ilmavainulla selvittämään verijälki. Vähän katkon jälkeen on tämän suorituksen ainoa huono hetki jolla tehdään pari nopeaa kierrosta verijäljen välittömässä läheisyydessä. Toinen pienempi haksahdus tapahtuu viimeisellä kulmalla, joka suoritetaan hieman ulkokautta. Kaatoa lähestyttäessä veren haju vahvistuu sen verran, että koko loppu pätkä sik-sakataan tarkasti kohti sorkkaa. Makuilla koiran käyttäytyminen on erittäin persoonallista - lukuun ottamatta viimeistä, jonka kiirehtii sivusta. Kaksi makausta koira kiertää lähes makuun rajoja myöten tutkien sitä tarkasti katseellaan, merkkaako vai ei, siinäpä kysymys. Mielestäni koira selvästi osoittaa käyttäytymisellään makuun paikan, yhden makuun koira nuuskii perinteisesti. Kaadon osoittaa pysähtymällä. Erinomainen suoritus, ei jättänyt juurikaan toivomisen varaa.
*** *** *** *** *** *** ***
TAIPUMUSKOKEET:
NOU, 26.5.2012 SuonenjokiTuomari Tuija Hukkanen
NOU 0
NOU,7.7.2012 Mänttä (Juupajoki)
Tuomari Paavo Oksala
NOU 0
NOU, 15.9.2012 Virrat
Tuomari Tapio Sihvonen
NOU 1
Koeselostus:
2. Uimahalu
- hyvä
3. Hakuinto
- liikkuu vaihtelevalla innolla.
4. Noutohalu
- empii kaikilla riistoilla
5. Nouto-ote
- pinnallinen nouto-ote
6. Palauttaminen
- suoraan ohjaajalle
7. Reagointi laukaukseen
- tarkkaavainen, rauhallinen
8. Itseluottamus ja aloitekyky
- riittävä
9. Yhteistyö
10. Yleisvaikutelma
- tänään riittäviä taipumuksia esittänyt narttu, jonka noutohalu voisi olla parempi
NÄYTTELYT
2015
Mänttä-Vilppula 31.5.2015
Tuomari Helin Kasuk-Tenson
KÄY EH KÄK1
Selvä
sukupuolileima, hyvä vahva kuono-osa. Samansuuntaiset pään linjat.
Kauniit korvat. Mittasuhteiltaan hieman pitkältä ja matalaraajaiselta
vaikuttava, liikkeessä ja seistessä pehmeä selkä. Erinomainen eturinta
ja rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä turkki. Hyvät
sivuliikkeet, samansuuntaiset etu- ja takaliikkeet.
Lestijärvi 16.05.2015
Tuomari Helin Tenson Markku Kipinä
KÄY ERI KÄK1 SA PN1 SERT ROP FI MVA
Tasapainoisesti
rakentunut feminiininen lanneosaltaan hieman pitkä narttu. Hyvä yläosa.
Hyvä runko. Riittävästi kulmautuneet raajat. Hyvät pään linjat, korvat
ja silmät. Täyteläinen purenta. Turkki ok. Hyvä luonne.
Kauhava 09.05.2015
Tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
KÄY ERI KÄK1 SA PN4 VASERT
Hyvä luusto, aavistuksen pitkä runko. Selvä sukupuolileima, hyvät pään linjat. Hyvät silmät & korvat, hyvä kaula & selkä. Pitkä lanne. Hyvä häntä, täyteläinen syvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Sivuaskeleissa etuaskel voisi olla joustavampi. Hieman painuneet ranteet.
Hirvensalmi 11.04.2015
Tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
KÄY ERI KÄK1 SA PN4 VASERT
Hyvä luusto, aavistuksen pitkä runko. Selvä sukupuolileima, hyvät pään linjat. Hyvät silmät & korvat, hyvä kaula & selkä. Pitkä lanne. Hyvä häntä, täyteläinen syvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Sivuaskeleissa etuaskel voisi olla joustavampi. Hieman painuneet ranteet.
Hirvensalmi 11.04.2015
Tuomari Tuula Savolainen
KÄY ERI KÄK1 SA PN3
Hyvät
mittasuhteet ja raajakorkeus. Oikealinjainen pää, hieman kevyt kuono.
Hyvät korvat. Hyvä eturinta, tilava hieman pyöreähkö runko. Hyvä etuosa.
Hieman jyrkkä lantio, sopivasti kulmautunut takaa. Yhdensuuntaiset, reipas askeliset liikkeet. Hyvä häntä. Selässä hieman pehmeyttä liikkeessä.
2014
Kangasala 29.11.2014 (RN)
Tuomari Pia Itkonen
KÄY ERI KÄK1 SA PN4 VASERT
Tyypiltään erinomainen, hienossa kunnossa esitetty narttu. Hyvä pää ja ilme. Erinomainen kaula, selkä ja häntä. Kauniit kulmaukset. Erinomainen tilava rintakehä. Pitkähkö lanneosa. Kokoon sopiva raajaluusto. Käpälät voisivat olla aavistuksen kootummat. Oikeanlaatuinen karvapeite. Upeat liikkeet.
Jyväskylä 9.11.2014 (KV)
Tuomari Saija Juutilainen
KÄY ERI KÄK1 SA PN4
Hyvä runkoinen ja luustoinen. Hyvin rakentunut narttu. Lanne voisi olla tiiviimpi. Kauniit käpälät. Kaunis pään profiili. Hieman voimakkaat posket ja pyöreät silmät. Hyvä karvanlaatu. Ihanan pitkä häntä, joka oikea-asentoinen liikkeessä. Kaunis, sujuva askel. Säilyttää hyvin ylälinjan.
Seinäjoki 25.10.2014 (KR)
Tuomari Tuula Savolainen
KÄY ERI KÄK1 SA PN3
4v narttu jolla hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Oikein hyvä pää, hyvä ilme ja korvat. Tilava hieman pyöreähkö runko. Hieman luisu kapea lantio. Hyvä häntä. Tasapainoinen raajarakenne. Liikkuu joka suhteessa hyvin tehokkaalla askeleella.
Hyvinkää 21.09.2014 (RN)
Tuomari Boris Baic, Slovenia
KÄY ERI KÄK1 SA PN2 VASERT
Good size & colour. Exellent front. Head balanced with body. Well pigmented. Correct bite. Good topline & underline. Correct ear & tail. Well angulated. Good in movement.
Riihimäki 24.08.2014 (erikoisnäyttely)
Tuomari Tuula Pratt
KÄY ERI
Oikein
hyvä korkeuden ja pituuden suhde.Täyteläinen rintakehä, jossa hyvä
pituus. Sopiva vahvuus kallo-osassa. Hyvä korvien kiinnitys ja koko.
Hyvä kaula. Pehmeyttä selkälinjassa. Tasapainoisesti kulmautuneet
raajat. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvät yhdensuuntaiset liikkeet.
Askeleessa hyvä pituus. Oikeanlaatuinen turkki. Pohjavilla tulossa.
2013
Jyväskylä 16.11.2013 (KV)
Tuomari Pedro Sanches Delerue
KÄY ERI KÄK 2 SA
Good type, correct head and expression. Good neck, topline could be stronger. Deep chest, a bit short in legs. Good front, correct movement and coat.
Vesilahti 3.8.2013 (RN)
Tuomari Soile Bister
KÄY ERI KÄK 1 SA PN4 VASERT
Kaunislinjainen,
sopivan kokoinen, hyväluustoinen ja tasapainoinen narttu. Hyvä pää.
Hyvät kulmaukset. Eturinta voisi olla täyttyneempi. Hyvä rintakehä.
Hyväasentoinen häntä. Erittäin hyvät, tehokkaat liikkeet. Miellyttävä
luonne. Olisi edukseen paremmassa karvassa.KÄY ERI KÄK 1 SA PN4 VASERT
Tuuri 9.6.2013 (KR)
Tuomari Harto Stockmari
KÄY ERI1 KÄK1 SA PN4 VASERT
Narttumainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta, hyvä eturinta. Oikean muotoinen runko. Hyvä takaosa, liikkuu hyvin sivulta, ahdas takaa. Hyvä käytös.
KÄY ERI1 KÄK1 SA PN4 VASERT
Narttumainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta, hyvä eturinta. Oikean muotoinen runko. Hyvä takaosa, liikkuu hyvin sivulta, ahdas takaa. Hyvä käytös.
Jämsä 19.5.2013 (KR)
Tuomari Helin Kasuk-Tenson, Viro
KÄY ERI1 KÄK1 SA PN3 VASERT
Erinomainen
tyyppi ja sukupuolileima. Hyvä pää ja kauniit korvat. Erinomainen ylä-
ja alalinja. Erinomaiset etu- ja takakulmaukset, kauniisti kannettu
häntä. Erinomainen turkki. Kauniisti esitetty. KÄY ERI1 KÄK1 SA PN3 VASERT
Jämijärvi 23.3.2013 (RN)
Tuomari Arja Koskelo
KÄY ERI1 KÄK1 SA PN2 SERT
Feminiininen erinomainen tyyppi, edustava, hyvänkokoinen, hyvänmalliset mittasuhteet. Oikea väri.
Kaunis pää, joskin toivoisin otsapiirron. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvänlaatuinen, joskin lyhyt päällyskarva, pohjavilla puuttuu.
Hieman pehmeät ranteet. Erinomaiset liikkeet, miellyttävä luonne.
KÄY ERI1 KÄK1 SA PN2 SERT
Feminiininen erinomainen tyyppi, edustava, hyvänkokoinen, hyvänmalliset mittasuhteet. Oikea väri.
Kaunis pää, joskin toivoisin otsapiirron. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvänlaatuinen, joskin lyhyt päällyskarva, pohjavilla puuttuu.
Hieman pehmeät ranteet. Erinomaiset liikkeet, miellyttävä luonne.
Turku 19.1.2013 (KV)
Tuomari Ewa Nielsen, Ruotsi
KÄY ERI KÄK3
Feminin huvud med bra uttryck och öron. Välvinklad kropp. Ej i bästa päls. Rör sig med någåt korta steg men harmoniskt.
KÄY ERI KÄK3
Feminin huvud med bra uttryck och öron. Välvinklad kropp. Ej i bästa päls. Rör sig med någåt korta steg men harmoniskt.
2012
Jyväskylä 10.11.2012 (KV)
Tuomari Dick Rutten, Alankomaat
KÄY ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP
1 year 9 months. Excellent type. Correct proportion in head. Good ears. Real toller behaviour. Correct forechest. Well angulated front and rear. Correct bone and feet. Typical coat. She moves well. Correct tail.
Seinäjoki 27.10.2012 (KV)
Tuomari Lilian Jonsson, Ruotsi
KÄY EH, KÄK1
Mycket
feminin rätt i genom. Bra uttryck. Vacker hals. Utmärkt förbräst. Ännu
mycket outvecklad i sin kropp, linjerna är där. Bra benstomme. Veka
fötter. Stela bakbenrörelser, instabil i fronten. Behöver mkt tid.
Laukaa 30.6.2012 (KR)
Tuomari Tuula Savolainen
JUN ERI, JUK2, SA, PN3
17kk nuori narttu tänään kesäturkissa. Tasapainoinen kokonaisuus. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä pää, hyväasentoiset korvat, hyvä raajaluusto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa, hieman pehmeät ranteet. Ikäisekseen tilava runko, liikkuu joka suhteessa hyvin. Hyvä karvanlaatu ja –väri.
Jämsä 5.5.2012 (RN)
Tuomari Tuula Savolainen
JUN ERI, JUK2
15kk nuori narttu jolla hyvät mittasuhteet ja sukupuolileima. Tänään kesäturkissa. Hyvä pää ja ilme. Hyvä tilava runko. Hyvin kulmautunut. Hyvä raajaluusto. Hyvät suorat edestakaisliikkeet, sivuliikkeissä hyvä askelpituus. Hyvä karvanlaatu, karvanvaihto kesken. Hyvä häntä.
Ruovesi 9.4.2012 (RN)
Tuomari Kirsi Nieminen
JUN EH, JUK3
Erittäin hyvän tyyppinen, oikean kokoinen narttu. Hieman korkealle kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula, syvä rintakehä. Hyvä runko. Litteähköt käpälät. Kokoon sopiva raajaluusto. Hyvät takakulmaukset ja hyvät leveät reidet. Oikea väritys. Tänään niukka karvapeite. Tasapainoiset liikkeet. Esitetään hyvin.
2011
Heinola 21.8.2011 (KR)Tuomari Anna Brankovic, Serbia
ROP-pentu, KP
Correct size and format. Typical feminine head in proportion to the body. Typical topline, tail set and
carriage. Enough developed chest. Correct quarters, angulations and movement.