sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kertausharjoitus

Tänään siis kerrattiin samoja harjoituksia kuin edellisinä päivinä. Pari eteenlähetystä, pari taakselähetystä ja muutama eteenlähetys lisää. Variksen "hakuruutu" lumipiilossa, muutama suuntaohjaus vasemmalle. Lopuksi vielä vähän malttitreeniä, eli heittelin siipidamia ja sen sai noutaa vasta vähän pidemmän odotuksen jälkeen. Ja yritin taas muistaa treenata myös sitä istumista pilliin puhalluksesta. Tämä kaikki siis yhdistettynä lenkkeilyyn.

Täältä tullaan!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Vaihteeksi varista

Laukaan suunnalle oli lupailtu niin paljon pakkasta, että en edes laittanut kelloa soittamaan aikaisin ennättääkseni junnujen treeniin. Kymmenen aikaan Tikkakosken lentokentän lukemat olivat netin mukaan -19, joten tuskinpa niitä treenejä olisi ollut.

Meillä Keuruulla oli päivällä n.-11 astetta, joten oli ihan hyvä keli mennä tekemään pieni treeni.  Olin illalla ottanut variksen sulamaan ja sitä oli nyt sitten tarkoitus käyttää. Tai ihan totta puhuen, heräsin viime yönä ja muistin että olin unohtanut ottaa variksen sulamaan, joten loikin toppatakki niskassa ulkovaraston riistapakkaselle n. klo 1.30 ja kiikutin raakun kodinhoitohuoneeseen sulamaan. Damn!

Teimme lumisella tienpätkällä muutaman eteenlähetyksen raakkuvainaalla. Ihan hyvin Marsa sen toi, ensimmäisellä kerralla piti ensin vähänaikaa "roikkua" raadon päällä sitä ihmetellen, mutta sitten kyllä toi ihan vauhdikkaasti.




Halusin neidille hieman oma-aloitteisempaa toimintaa, joten jätin Marsan odottelemaan kun vein variksen mutkan taakse piiloon. Lunta oli kertynyt tielle muutaman päivän aikana sopivasti ja varis upposi siihen hyvin piiloon.  Palasin lähettämään Marsan hakuun ja tosi nopeasti se palasi takaisin. Ei siis tarvinnut pillitystä kun pääsi itsenäisesti hommiin.

Kävimme vielä kunnon kävelyllä ja paluumatkalla teimme kahdella siipidamilla linjatreenin.  Paikka oli sama kuin eilen ja molemmat damit palautuivat vauhdikkaasti.

Nuo kuvat on taas itse mun vanhalla kameralla näpsittyjä, hovikuvaaja oli vaihteeksi ratsastustunnilla, pomppimassa esteitä Sepolla.

Repe alias Pönttö alias Ämyri alias Törppö alias Töttöröö ottaa tilanteestaan kaiken hyödyn irti. Se kerää rapsutukset ja paijaukset, on koko ajan jonkun kuopsuteltavana. Ja on niin syötävän surkean näköinen "törppönsä" kanssa. Se kulkee koko ajan perässä ja seisahtuu sitten viereen seisomaan päätään roikottaen tai niskat takakenossa. Sitä on yleensäkin kutsuttu karavaanariksi, kun on aina tiellä (ja myös kaikkien kaveri), mutta nyt se on ihan koko ajan jaloissa ; )

perjantai 27. tammikuuta 2012

Eteen, taakse, vasemmalle...

Lähdin töistä hieman aiemmin, hoitaakseni yhden shoppailun Sirjan kanssa. Olin sitten kotona niin, että ennätin napata Marsan kanssani lenkille ja treenaamaan tunniksi ennen kuin tulisi täysin pimeää.

Ensin vietiin kaksi siipidamia linjalle yhdessä, tein niille pienet poterot lumeen niin etteivät näkyneet  kauas ja haetutin ensimmäisen Marsalla. Nätisti tuli. Vietiin se dami taas yhdessä takaisin ja jätin Marsan sitten paluumatkalla selin damiin ja kokeilin taakse lähettämistä. Se otti ensin epäröiden 6-7 askelta kohti minua ja hoksasi sitten, että dami onkin toisessa suunnassa ja juoksi noutamaan sen. Taas vietiin dami yhdessä takaisin ja sama toistui toisessakin taakselähetyksessä, pieni eteneminen suuntaani ennen kuin muisti missä dami oli.
Dami takaisin paikalleen lumipoteroon ja eteen lähetys. Se meni mallikkaasti. Sitten lähetin vielä hakemaan sen ensimmäisenä viedyn, kaikkein kauimmaisen. Hyvin meni vanhan paikan yli damia hakemaan.

Jatkettiin matkaa ja tehtiin muutama suuntaan lähetys vasemmalle. Nyt Marsa jo uskalsi lähteä hakemaan damia, ei epäröinyt liikkeellelähtiessään niin kuin viimeksi.

Alkoi jo olla melko hämärää, kun kävelimme takaisinpäin. Halusin kuitenkin vielä kokeilla sitä taakselähetystä. Veimme siis damin taas lumipoteroonsa, hipsimme samoille paikoille kuin ensimmäisillä yrityksillä. Tällä kertaa se muisti heti, että dami onkin eri suunnassa kuin minä! Näppärä käännös ja neiti singahti noutamaan damia! Kunnon kehut, siihen oli hyvä päättää treenaaminen.  Kun palasimme autolle, oli jo aivan pimeää.

Repe on ihan äärettömän suloisen hellyttävä "pönttöpää". Se on koko ajan tunkemassa syliin ja rapsuteltavaksi. Mulla on varmasti jo säärissä mustelmat, kun se mätkii sillä kaulurillaan aina lähelle tullessaan.
Arto oli tämän päivän Repen ja Marsan kanssa kotosalla, ihan varulta, ettei tarvinnut jättää heti yksin. Parasta tässä kaikessa on Repen mielestä se, että ruokaa on tullut pitkin päivää. Ehkä se pettyy, kun huomaa illalla, että iltaruoka ei ole normaalin kokoinen annos, vaan ihan pikkuriikkinen kuten ne muutkin päivän mittaan saadut tarjoilut;)

torstai 26. tammikuuta 2012

Nips naps

Tiedoksi kaikille kulmakunnan tyttökoirille: Repestä ei enää ole teille iloa, siltä lähti tänään pallit pois.

Reiska lähti aamulla aivan innoissaan matkaani, luuli varmaankin että mentäisiin metsälenkille tai muuten tekemään jotain kivaa. Voi raukkaa! Kun astelimme eläinklinikan ovesta sisään, sille valkeni ettei tämä ollutkaan mikään huvimatka. Odotushuoneessa se yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi ja suloiseksi, sekä vakuuttaa minulle että voitaisiin oikeastaan lähteä kotiin. Kun Repe vaipui uneen, suunnistin puoleksitoista tunniksi pyörimään Jyväskylän keskustaan.

Sille ei annettu herätyspiikkiä, vaan pakittelin auton aivan klinikan oven eteen ja heivasimme nukkuvan koiran farkun perään. Siellä oli lampaantalja ja pino lämpöisiä vilttejä odottelemassa, sinne sen peittelin ja huristelimme takaisin Keuruulle.



Muutamaan otteeseen se kävi tajuissaan iltapäivän aikana, mutta vasta kuuden jälkeen illalla se alkoi huterasti pyrkiä pystyyn.
Marsa on, jos mahdollista, vielä huolestuneemman näköinen kuin tavallista. Se kävelee aivan varpaillaan sipsutellen. Kun Repe lähti huojahdellen liikkumaan, Marsa paineli tuolin taakse ja kurkisteli varovaisesti sen takaa.


Toivottavasti tuo "pönttöpää" paranee nopeasti.

Sirja ja Repe

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

On the road again...

Kyllä olisi tänään aamulla nukuttanut. Kun kello soitti, teki vain mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto tiukemmin ympärilleni. Mutta ei auttanut, tänään ei ollut paljoa pakkasta, joten auton nokka kohti Jyväskylää.
Harvemmin sitä pääsee samalla ajomatkalla puhaltamaan kahdesti alkometriin, mutta tänään sekin onnistui. Ensimmäinen puhallutus oli heti Keuruulta Jyväskylän suuntaan lähdettäessä ja toinen Palokkaan ajettaessa. Ihan hyvä kun puhalluttavat, ei siihen operaatioon juuri yli minuuttia nytkän kulunut. Ja matka jatkui.

Tänään treenimme oli taas Vehniällä. Paikalle saapui kolme "oppilas" koirakkoa ja kaksi "opettaja" koirakkoa, oli siis hyvä sauma tehdä kaikille vähän enemmän aikaa vievä harjoitus.

Marsa meni ensimmäisenä ohjaukseen. Auratulta aukealta oli tampattu lumeen linja jolla kaksi damia. Koiraa ei kuitenkaan lähetetty suoraan tähän helppoon "putkeen" vaan lähettäminen tapahtui n.kolme metriä siltä auratulta puolelta, eli koiralla oli mahdollisuus singahtaa ihan muuallekin. Marsa kuitenkin jaksoi keskittyä tähän juttuun ihan täysillä ja kävi esimerkillisesti noutamassa molemmat damit.

Marsa meni autoon odottelemaan ja seuraava koira tuli tähän ohjaukseen. Seurava pari teki myös loput harjoitukset tämän jälkeen.

Kun pari koirakkoa oli mennyt "radan" läpi, hain taas Marsan paikalle. Hakuruutu oli tehty metsään ja sielä oli kuusi damia. Nyt sitten otettiin aika, ja katsottiin kuinka monta damia Marsa ehti hakea kolmessa minuutissa. Marsa toi kolme damia (ja kävi kertaalleen kakalla) ja oli hakemassa neljättä kun aika meni umpeen. Ei hassummin, kun ruutu kuitenkin oli täytetty sen näkemättä, eikä alueelle heitetty edes sitä ensimmäistä haettavaksi.

Sitten heti perään vielä kaksoismarkkeeraus. Damit heitettiin n. 60-70 asteen kulmaan toisiinsa nähden. Tämä markkeeraus tehtiin kahteen kertaan. Molemmat meni ihan hyvin, mitä nyt Marsa kävi taas kertaalleen epäluuloisesti mulkaisemassa damin heittäjää. Muisti kuitenkin molemmilla kerroilla ihan itse mihin toinen dami oli heitetty ja palautti nätisti damit, melkein joka kerta suoraan käteen...

Nyt pienille päikkäreille ja sitten äänestämään!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Treenailua

 Tänään ei ollut hirmuisesti pakkasta, mutta tuuli teki kelistä kylmän.  Kävin päivällä Marsan kanssa kävelyllä ja tekemässä pienen treenin.

"Mamma, mitäs tehtäisiin?"

Mukaan otin pari siipidamia ja niiden kanssa harjoittelimme ensin ohjausta. Tämä oli meille uusi juttu, mutta kyllä Marsa onneksi pääsi ihan hyvin selville siitä, mitä siltä odotettiin. T-risteyksessä siis otimme yhdellä damilla ohjausta vasemmalle ja oikealle.


Siipidami viety noudettavaksi.

Lisää lenkkeilyä ja sitten eteen-lähetyksiä. Ensin yhdellä siipidamilla ja viimeiseksi vielä kahdella damilla. Marsa toi niistä ensin ihan hyvin sen lähemmän ja sitten kauimmaisen, joten päätin lopettaa tähän onnistumiseen, enkä antanut sille tilaisuutta että seuraavalla kerralla voisi ryhtyä vaihtamaan tai muutoin säätämään kahden damin kanssa.



Kuvat on räpsitty mun ikivanhalla digipokkarilla. On muuten hieman hankalaa kuvata noutamassa olevaa koiraa ihan itsekseen, kun toimii myös ohjaajana; ) Meidän "hovikuvaaja" kun oli maastossa ratsastelemassa...

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

YKSIVUOTIAS!


Meidän oma rakas Marsamme täyttää tänään vuoden! Onnea myös Helmille, Pontille ja Riolle!

Tässä Saran Marsasta tekemä video




Marsa ja lahjaksi saatu pehmopossu.




sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Vehniällä

Kello soitti tänään varhain. Pakkasin toppavaatteita ja Marsan mukaani ja lähdin -13 pakkasessa ajelemaan Jyväskylän pohjoispuolelle noutotreeneihin. Enpä päässyt kuin Petäjävedelle, kun mittari näytti jo huomattavasti enemmän eli -18. Ajelin  ensin Palokkaan, josta sitten soittelin ja kyselin toteutuuko treenaus tänään vai ei. Onneksi treenipaikka oli korken mäen päällä ja siellä oli vain -12 astetta, joten matka jatkui edelleen.
Paikalle saapui lopulta kahdeksan koirakkoa, kun kahden ohjaajamme koiratkin lasketaan mukaan. Sari ja Teresa olivat edellisenä päivänä kuntoilleet ja tampanneet meille treenauspaikan valmiiksi, tästä suuri kiitos!

Kun ensimmäiset koirat lähtivät suorituspaikkaan, minä otin Marsan ja vein sen pienelle kävelylle. Se oli ajomatkalla (77km) ennättänyt nukkua ihan mukavasti, joten pieni jaloittelu oli paikallaan.

Vähän aikaa odottelimme omaa vuoroamme katsellen samalla ensimmäisessä pisteessä työskennellyttä labukkaa. Sitten tuli Marsan vuoro. Tehtävä oli eteenlähetys ja se meni ihan loistavasti! Ensimmäisen damin laittaminen mentiin katsomaan vierestä ja palattiin reilun kahdenkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle. Neljä damia ja Marsa ei tehnyt mitään tyhmyyksiä, damit palautuivat suoraan käteeni. Se ei piitannut pätkääkään siitä, että toinen koira suoritti omaa tehtäväänsä todella lähellä.

Siirryimme odottamaan omaa vuoroamme toiseen pisteeseen. Minun olisi ehkä kannattanut viedä Marsa näkösuojaan odottelemaan, sillä se seurasi kokoajan hyvin tarkasti työskentelevän koiran touhuja ja taisi kerätä vähän liikaa kierroksia.

Seuraavaksi oli vuorossa markkeerauksia. Ensin haettiin lähempää markkeerausta siirtäen lähetyspaikkaa hieman taaksepäin heitto heitolta. Sitten siirryttiin koiran kanssa lähemmäs, dami heitettiin kauempaan kohtaan. Lopuksi vielä siirryttiin ensimmäisen markkeerauksen lähetyspaikkaan ja koiran piti hakea dami kauemmasta paikasta ja siis kulkea mennen tullen jo tutuksi tulleen ykköskohdan yli. (Ymmärsiköhän tästä kukaan yhtään mitään?)
Marsan oli ihan pakko käydä moikkaamassa damien heittäjiä. Kyllä se mulle sitten toi damit, mutta ne ihmiset siinä lähellä häiritsi sitä ihan selvästi. Aivan viimeinen kakkosdamin haku ensimmäisestä lähetyspaikasta, eli pisimmältä matkalta, meni sitten ihan ilman ylimääräisiä kohelluksia! No, ainakaan se ei lähtenyt simona juoksemaan ympäriinsä, eikä taaskaan välittänyt siitä vieressä työskentelevästä koirasta.

Sitten odotettiin vielä vuoroa ensimmäiselle rastille hakemaan "sokkodamia". Eli samaan paikkaan kuin ekassa treenissä laitettiin koiran näkemättä dami ja se piti hakea eteen -lähetyksellä. Tämä meni Marsalta ihan nappiin, sillä tuntuu tuo muisti pelaavan!

Paluumatkalla kävimme Marsan kanssa vähän shoppailemassa. Palokan Musti ja Mirri on auki sunnuntaisin joten sinne siis. Koska Marsa joutuu lähiaikoinakin odottelemaan vuoroansa kylmässä autossa, olin ajatellun ostaa sille talvimanttelin. Marsa oli hieman ihmeissään kun se pääsi mukaani kauppaan, hyviä tuoksuja oli enemmän kuin ehti nuuskia. Onneksi neiti kuitenkin käyttäytyi ihan esimerkillisesti ja sovitti kiemurtelematta talvivaatteita päällensä. Mukaamme lähti sitten punainen Hurtan mantteli ja suuri säkillinen koiranruokaa. Seuraavan kerran kun treenaamme pakkasilla ja Marsa joutuu odottelemaan, minun ei enää tarvitse kääriä sitä omaan fleesetakkiini, vaan nyt on mantteli lampaantaljan lisäksi!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Rauhallinen lauantai

Kävimme tänään mökillä katsomassa oliko tuuli ja kovat lumisateet tehneet tuhojaan. Kelo oli kaatunut rannan terassin päälle, onneksi sen reunakaide olisi muutoinkin uusittu ensi kesänä.  Koirat pääsivät taas juoksentelemaan ja lumi pöllysi.


Surusilmä ja tihrusilmä

©Arto

©Arto

©Arto

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pitkä viikonloppu

Torstaina pidin taas pois sisään tehtyjä työtunteja ja lähdin tekemään pienen treenin Marsan kanssa.  Ensin vähän malttamista, heittelin damia ja lupa hakemiseen tuli välillä pitkän odotuksen jälkeen, välillä hain damin itse. Lisäksi tehtiin taas pari eteen lähetystä. Ihanaa kun maassa oli vähän lunta, niin oli paljon valoisampaa!



Perjantai ja lauantai kuluivat koirien kanssa mukavan, vapaana tapahtuneen metsälenkkeilyn parissa. Samalla katsastimme sopivaa paikkaa hakuruudun rakentamiseen. Marsa ja Repe jaksoivat riehua, varsinkin neitiä piti jo vähän välillä moittia, kun yritti koko ajan vain roikkua Repen kaulassa. Ja taklata ja vaania... Repe mokoma on sellainen sukka, ettei viitsi (?) pitää puoliaan kekaraa vastaan. Nyt on tosin muutamalla kävelyllä pitkään jatkuneen riekkumisen jälkeen pariin otteeseen pyöräyttänyt neidin selälleen. Tämä on kummasti rauhoittanut loppulenkkiä; )






Sunnuntaina sitten lähdimme tamppaamaan hakualuetta. Se kävi kyllä ihan urheilusta! Vaikka lumi oli ihanan höttöistä, eikä sitä ollut paljoa, niin hiki virtasi.
Kävimme viemässä kahdeksan damia alueelle. Marsa pääsi ensin töihin. Se kävi hakemassa viisi damia. Neiti teki ihan hyvin töitä, kun pääsi ensin jyvälle siitä, että damit oli viety alueelle sen näkemättä. Tähän asti kun olen vienyt damit niin, että Marsa on nähnyt. Ihana, innokas typykkä, joka ei sorru kouhkaamaan ylikierroksilla.
Kun ne etukäteen Marsalle ajatellut viisi damia oli haettu, vein neidin autoon ja oli Repen vuoro päästä areenalle. Vanhaherra oli vallan tohkeissaan, kun huomasi pääsevänsä tekemään jotain. Se sitten kävi hakemassa loput damit, ja "merkkaamassa" pari paikkaa jotka Marsa oli jo tyhjännyt.






Tähän päälle sitten vielä pienoinen kävelylenkki metsäautotiellä, kauniissa talvisessa maisemassa.




maanantai 2. tammikuuta 2012

Kuin viimeistä päivää...

Vapaapäivät katosivat vauhdilla. Koirien kanssa tuli käytyä pidemmillä lenkeillä, kun kelit hieman kylmenivät. Jotenkin vaan on mukavampi liikkua kun ei tarvitse kahlata kurassa ja loskassa. Ihanaa, kun se sisälle kannetun kuran ja hiekan määrä hieman vähenee!

Marsan kanssa ennätettiin käydä pari kertaa treenamassa, toissapäivänä ja tänään. Tein motivoituja eteen-lähetyksiä lisäten matkaa siirtämällä lähetyspaikkaa kerta kerralta taaemmas. Toimi ihan hyvin. Tänään tein myös kahdella damilla kolme hakuruutua peräkkäin samalle alueelle. Mukaan ei tullut kuin kaksi damia, kun ne mahtuivat sopivasti taskuihin. Kyllä se hakuruutu toimi näinkin, Marsalla ainakin oli kivaa. Hakeminen on ihan selkeästi sille kaikkein mieluisinta puuhaa! Se ei lähde haahuilemaan omille teilleen eikä unohda mitä on tekemässä. Se lähtee myös hyvin hakemaan sitä kaikkein kauimpana olevaa damia.
Pientä turnausväsymystä?
©Sirja



Kesäloman viimeinen päivä tässä on menossa, huomenna aamusta töihin. Seuraavaan lomaan on 58 työpäivää. Kyllä, sekin tuli tänään laskettua; )

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Onnellista ja kokeiden täyttämää vuotta kaikille! Menestystä ja mukavia hetkiä! Viettäkää aikaa läheistenne kanssa ja muistakaa ladata omia akkujanne. Pitäkää hyvä huoli myös omista karvakuonoistanne. Ja muistakaa että vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä ; )
Marsa 31.12.2011
©Arto