Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...

Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.

Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.

Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.

"Kohta on mun vuoro"

Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa  ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.

Dami umpijäässä but who cares!

Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.

Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.

Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.

Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin...  <3 !!

Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...

"Tää olis sulle."

Päivän kuvat © Arto

Sano viisi kertaa "varis" nauramatta...

Oletteko koskaan kokeilleet? Se on joskus vaikeaa. ☺

Hain siis eilen variksen sulamaan riistapakkasesta ja kävin tänään Marsan kanssa tekemässä muutaman treenin sillä.
Ensin kahlasin umpihankeen linjan. Vein variksen linjalle Marsan odotellessa (sen se osaa muuten tosi hyvin) ja lähetin n.linjan puolivälistä. Varis tuli nätisti ja sama tehtiin toiseen kertaan.
Sitten palasimme linjan alkuun, vein loppuun ja edelliseen lähetyspaikkaan siipidamit. Vaihteeksi neiti totesi että niitä piti ihmetellä muutama sekunti, ennenkuin pystyi ottamaan ne suuhunsa ja tuomaan minulle.

Seuraavaksi oli vuorossa kävelylenkki ja leikkimistä. Muutamaan otteeseen harjoiteltiin pillin vihellyksestä istumista ja se onnistui pari kertaa vaikka välimatkaa oli n. 15 metriä. Pariin otteeseen neidin piti ottaa muutama askel minua kohden, ennen kuin malttoi laskea takamuksensa maahan.

Paluumatkalla vein variksen hieman pidemmän matkan päähän tiestä, niin että Marsalla ei varmasti ollut mahdollisuutta nähdä minua. Voin vakuuttaa että umpihangessa kahlaaminen kävi työstä! Lähetin neidin etsimään varista, joka pian palautuikin lumeen tarvottua polkua pitkin suoraan syliini. Tämä tehtiin vielä toisen kerran, kun se tuntui olevan niin kivaa. Tässä vaiheessa olikin sitten aika pakata varis kassiin, vaikka intoa olisi vielä riittänyt.
Paluumatkalla autolle otettiin hieman seuraamista ja sitten ajeltiin kotiin.

Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen herätys. Pitäisi ajella juniorinoutajien treeniin Kuusaalle kello yhdeksäksi. Matkaa on melkein sata kilometriä...

Pyryttää

Onneksi uskoin sääennustetta, enkä lähtenyt ajelemaan Äijälään treeneihin, ei olisi ollut kiva ajomatka tässä kelissä. Piti siis tehdä oma treeni.
Sain Arton avukseni damisingoksi ja lähdimme tuulen ja tuiskun keskelle. Ensin tehtiin kaksoismarkkeeraus. Ei muuten yhtään palellut enää sen jälkeen, kun oli hangessa tarponut tekemässä reitit, heittopaikan ja kohdat joihin damit heitetään! Pienoisen alkujärjestelyn jälkeen paikka alkoi olla käyttökelpoinen.
Ensin yhdellä damilla markkeeraus ja sitten pariin otteeseen kahdella damilla. Mietin hieman etukäteen, mitä neiti tuumaa siitä kun Arto onkin heittämässä dameja. Lähinnä iskisikö sillä kiusaus viedä dami Artolle. Mutta oikeastaan se ei piitannut heittäjästä nyt lainkaan, ei käynyt kurkkimassa kuka niitä dameja viskeli vaan keskittyi täysillä omaan työhönsä.

Markkeerauksen dami löytyi.

Dami äkkiä mammalle.

Tässähän tämä.

Olin ottanut mukaan myös vanhan, joskus mejätreeneissä käytetyn kestokanimme. Kävin viemässä sen n.60-70 metrin päähän tiestä. Sinänsä Marsalle jäi selkeä ura jota pitkin mennä se noutamaan, mutta sehän tässä oli tarkoituskin. Pupu jäi odottelemaan vuoroansa, se haetutettaisiin vasta paluumatkalla.
Pienen kävelylenkin jälkeen tehtiin taas linjallelähetykset. Kerran eteen, kerran taakse ja lopuksi kaksi kertaa eteen -lähetyksinä.

Paluumatkalla oli metsän kätköissä vielä se pupu, joka palautuikin nopeasti suoraan käteeni. Treenit menivät siis hyvin ja kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä.

Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun Väpä jouduttiin päästämään paremmille mejästysmaille. Tämä on tuonut päivään surullista sävyä. Kynttilä palaa pimeyden keskellä Väpän haudalla tanäänkin.

♥ Marsa ♥

Päivän kuvat © Arto

Kiireinen viikko

Koiraharrastukset eivät "hirrvveesti" kuuluneet tähän viikkoon, kiire on ollut ihan muista syistä. Tällä viikolla on ollut Wanhojenpäivä,  siihen liittyvät valmistelut ja aikataulut ovat sävyttäneet varmaankin viikon jokaista päivää.
Perjantain, varsinaisen juhlapäivän, otin suosiolla vapaaksi töistä. Herätyskello soitti jo klo 4.00 ja siitä se päivä sitten käynnistyi, täysi tohina päällä ennen klo 7.00 alkanutta kampaajaa.
Kun sain kaikki pois jaloistani töihin ja kouluun, leivoin iltajuhlaan tarjottavaksi mokkapaloja (kaikkeen minutkin saadaan puhuttua ympäri). Päivystin pitkin päivää myös hovikuljettajana, onneksi meiltä ajaa alle 10 minuuttia koululle. Tarvittaessa kuskasin autolastillisen tyttöjä sankarihaudoille, pappilaan syömään ja taas koululle.
Illalla oli sitten vielä varsinainen vanhemmille ja muille tutuille ja sukulaisille järjestetty iltajuhla. Se oli upea! Tanssikuvioita oli hiottu ja harjoiteltu, sen kyllä huomasi. Lopun huipennuksena oli vielä heidän "oma" tanssinsa joka olivat itse suunnitelleet hieman nopeampien ja nykyaikaisempien biisien tahtiin.
Marsa oli aamulla hieman ihmeissään kun kello herätti niin aikaisin. Urheasti se kuitenkin nousi ja meni takaovelle odottelemaan pientä lehdenhakulenkkiä. Lehteä ei siihen aikaan vielä ollut tullut, mutta hellyin lähtemään sen kanssa pienelle pyrähdykselle lumisateen ja tuulenpuuskien sekaan.
Päivästä jäi tosi hyvät fiilikset, kaikki meni kuten oli suunniteltu ja ainuttakaan paniikkihetkeä ei päivään mahtunut. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kaikelle oli varattu riittävästi aikaa ja Sara oli aina ajoissa paikalla, ei siis paniikkia!
Naamakirjassa on varmaankin paljon kuvia, Sirjan blokissa muutama.

Lauantaina oli taas aikaa koirille. Veimme Arton kanssa Marsan ja "Rebekan" piiitkälle kävelylle. Otin mukaan pari damia ja tein molemmille koirille linjatreenin. Ensin Marsalle siten että haki eteen lähetyksellä lähimmän damin. Tämän damin veimme yhdessä takaisin ja se haettiin uudelleen taakselähetyksellä. Sitten vielä toinen dami eteenlähetyksellä. Reiska teki samat kuviot, tosin joka kerta eteenlähetyksellä. Vanha herra oli aivan onnessaan kun pääsi tekemään jotain, se loikki noutamaan mennessään kuin kesälaitumelle karannut varsa ;) Marsalle puolestaan teki hyvää odotella parin metrin päässä kun toinen koira teki omaa tehtäväänsä.

Lauantaina olisi ollut Jyväskylässä treenit Pirkan Dameihin halukkaille koirakoille. Meidän ei tarvinnut edes miettiä yrittäisimmekö kisaan mukaan, sillä olen onnistuneesti järjestänyt kyseiselle viikonlopulle muuta puuhaa jo viimevuonna. Myöskään Mäntän Talvinomeen menosta ei tarvitse haikailla, samalla reissulla ollaan silloinkin... Nämä tapahtumat kun ovat perättäisinä viikonloppuina ;)

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

...ja sitten joutuin matkahan varhain aamulla. Auton nokka kohti Laukaata ja Äijälää. Edessä pitkästä aikaa ihan kunnon junnutreeni. Ihanaa!

Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta, joka sitten pöllysi ja haittasi näkyvyyttä. Onneksi sunnuntaina aamusta ennen yhdeksää ei ollut ihan hirveästi liikennettä, mutta kyllä silti sai olla tarkkana.

Treenipaikkamme oli taas uusi ja todella hyvä, kuten kaikki missä olemme olleet. Paikalla seitsemän oppilas- ja kaksi opettajakoirakkoa, treenipisteitä kolme. Koirat jäivät autoon odottelemaan kun kävimme porukalla kahlaamassa lumeen treenipaikat ja suunnittelemassa mitä tehdään.

Ensimmäisenä ohjaus motivoidusti. Hiekkakuopan pohjan tasanteelle, melko pitkälle matkalle tallattiin polku ja sinne sitten vietiin koiran kanssa yksi dami linjalta haettavaksi. Sitten vain koira eteenlähetyksellä töihin.
Pienen matkan päässä markkeeraus hiekkamontun ylärinteeseen. Heittäjä oli tosi hyvin piilossa ja koira näki vain heiton kaaren, ei sitä mihin dami tipahti.
Tämän jälkeen sitten takaisin linjalle, jonne seuraavana vuoroaan odottava oli käynyt viemässä damin takaisin paikalleen. Koira joutui siis "sokkona" lähetettäväksi, mutta paikka oli tuttu jo edellisestä käynnistä.
Lopuksi vielä hakuruutu, joka tuntui aiheutavan ongelmia. Maasto oli todella tiheä puustoltaan, paljon kuusia, ohuita koivuja ja pajukkoa. Tämä kaikki kuorrutettuna suurella määrällä lunta, niin että puut taipuivat kaarelle. Sen sokkelikon sisään meneminen vaati  koiralta myös aimo annoksen rohkeutta, eikä puista selkään tippuva lumi ollut mukavaa.  Alueella oli seitsemän damia noudettavaksi. Polku jota pitkin damit vietiin kulki alueelle sen takaa, joten polkuja ei muodostunut niiden viemisestä vaan koirat avasivat aivan omat reittinsä.

Marsa kävi kolmantena koirana ohjauksessa ja markkeerauksessa. Ne menivät suht´hyvin. Markkeerauksessa oli peräkkäin kaksi melko samannäköistä kuusipuskaa ja se jäi ensiksi pyörimään sen ensimmäisen puskan taakse, ennen kuin hoksasi että dami olikin pudonnut kauemmas. Damille oli tehty kunnon laskeutumisalue, ja ajatuksena oli, että ellei heitto osu alueelle niin perään voi heittää matalalta toisen damin joka jää koiralle näkyviin noudettavaksi. Me hinkattiin tuota markkeerausta neljän heiton verran ja lopulta Marsakin uskoi, että dami tosiaan lentää sen kauimmaisen puskan taakse.

Sokkona tehty linjalle lähetys meni ihan hyvin, mutta sitähän me on treenattukin!

Sitten Marsa menikin piiitkäksi aikaa autoon odottelemaan vuoroansa.

Haku meni myös ihan hyvin, tuli jopa kehuja. Neiti on pieni mutta sitkeä! Palautuksen harjoitteluun sain monta hyvää vinkkiä ja niitä aletaan nyt sitten soveltaa käytäntöön. Olimme hakuruudussa melkein viimeisenä koko sakista, mutta taakse keräntynyt katsojajoukko ei tuntunut häiritsevän Marsaa. Kertaalleen se tuli hakuruudusta ulos aivan "katsomon" kohdalla, mutta ei sen kummemmin hätkähtänyt eikä jäänyt ketään moikkailemaan vaan juoksi luokseni. Olin niin tyytyväinen!  Neljä damia haetutettiin ja sitten neiti pääsi mantteli niskassaan odottelemaan kotiinlähtöä, autolle mennessä totesin että se oli aika puhki, silmät paljastivat.

Kun lähdimme ajelemaan kotiin, se ryhtyi välittömästi nukkumaan. Seuraavan kerran näin sen aivan kotinurkilla, kun laitoin vilkun päälle se nousi kurkistamaan ulos ikkunasta. Tässä välissä olin ennättänyt ajaa melkein sata kilometriä! Koiraihmiset ovat hulluja, noin pitkä matka treeneihin, mutta en kyllä olisi jättänyt näitä treenejä väliin mistään hinnasta! Meillä vaan on niiiin hyvä porukka!

Pihalla!!

Ennusteet pitivät paikkansa ja ensi kertaa kahteen viikkoon pystyi tekemään ihan kunnon lenkin jäätymättä. Kävin Marsan kanssa pitkällä kävelyllä ja vähän treenaamassa.

Matkassa oli mukana kolme siipidamia, joilla tehtiin linjaa motivoituna. Ensin eteenlähetyksinä ja sitten pari kertaa niin, että lähin dami haettiin taakselähetettynä. Ensimmäisellä kerralla Marsa taas otti kolme-neljä askelta eteenpäin, ennen kuin muisti että dami onkin takanapäin. Toisella kerralla kiepsahti epäröimättä taaksepäin.

Hienosti se kävi hakemassa myös kaikkein kauimpana olleen damin, vaikka ei sitä nähnytkään. Tällä kertaa oltiin taas ihan uudessa paikassa, metsäautotiellä joka oli aurattu useampi päivä sitten, tiellä kun oli "daminkorkuinen" kerros aivan pehmeää höttölunta.

Kertaalleen neiti meinasi tehdä varaslähdön, mutta huomasi sen itsekin. Vauhti hidastui heti parin askeleen jälkeen, häntä painui alas ja se käännähti katsomaan minua. Uusi komento sivulle ja vasta luvan kanssa vauhdilla liikkeelle. On se ♡ -pakkaus!!!

Lopuksi vielä pari malttiharjoitusta, kun heittelin damia ja välillä sen sai hakea ja välillä ei. Ne palautukset ovat meidän kompastuskivi, en ehkä osaa olla tarpeeksi tiukkana vaan hyväksyn ne hieman "ilmavammatkin" palautukset...pitää taas muistaa katsoa peiliin. Niin ja kysellä viisaammilta miten tästä täytyisi edetä.

Ja kamerahan oli kyllä mukana, autossa ;D

Aika vaan ei kulu...

Toivottavasti sääennuste pitää paikkansa ja pakkanen hellittää viikonloppuna. Tässä alkaa jo yksi sun toinenkin kohta hyppiä seinille, kun ei pääse pihalle muutoin kuin pikaisille pyrähdyksille.

Marsa näyttää alistuneen tähän tylsyyteen. Se makoilee pöytien alla, tuijottaa minua, huokailee, vaihtaa asentoa. Mutta ei tuo ulkoilu nyt ole herkkua, tassuja alkaa palella melko nopeasti. Näppärästi neiti kyllä välillä pistää menemään kolmella jalalla ;)

Saa nyt sitten nähdä, mitä tapahtuu kun pitkän tauon jälkeen päästään jotain tekemään. Onko höyryä vähän liikaakin vai riittääkö malttia keskittyä. Viikonloppua odotellessa...

Hiljainen viikko

Tällä viikolla on tuo treenaminen jäänyt melko vähiin. Pakkanen on ollut koko viikon kovaa ja tiistai - torstai olin sairaslomalla vatsatautia potien. Paljoa ei siis ole saatu aikaiseksi.
Totesin, etten ole ikinä ollut näin tiukan silmälläpidon alaisena, Marsa on vahtinut minua herkeämättä koko viikon. Kun öisin vaelsin sängyn ja vessan väliä, se kulki koko ajan perässäni. Välillä teki jo mieli komentaa sitä pysyttelemään paikallaan, kun se herkeämättä kulki perässäni. Mutta itsehän tuo pestinsä on valinnut. Meidän aiemmat koirat eivät ole moiseen sortuneet, hyvä kun ovat silmiään raottaneet lähtiessäni liikkeelle. Mamman silmäterä siis vahtii myös mammaa omalta osaltaan;)

Sisällä on harjoiteltu vähän palauttamista, se on sujunut ihan mukavasti ja Marsasta on ollut hauskaa pamauttaa damin käteeni.  Paljon on siis vielä matkaa siihen, etä se malttaisi istua eteeni dami suussa odottamaan. Mutta katsotaan nyt mihin asti koskaan edes edetään, ehkä minun kärsivälisyydelläni ei enää tästä eteenpäin.

Tänään on Keuruun koiranäyttely ja Arto ja Sirja ovat perheemme edustajina näyttelyssä töissä. Minä hoidan kuskin virkaan, eli vein ensin Arton töihin klo 8.00 ja sitten Sirjan klo 9.00.  Onneksi junnunoutajien treenit peruttiin jo pari päivää sitten pakkasen vuoksi, en siis ole joutunut luopumaan mistään oleellisesta. Pakkasmittari näytti aamulla -29℃.

Koko sunnuntaille on luvassa niin kovaa pakkasta, että omat harjoituksetkin on parasta pistää vielä jäihin. No, ainut homma johon tämä vkonloppu on ollut kelvollinen on pakastimen sulattaminen, ei tarvinnut kuin nostaa kamat pakkasesta pihalle, eivät ne sielä sulaneet kun oli kylmempää kuin pakastimessa!

Vein Marsan kävelylle uusi pomppa päällänsä, vähän se ihmetteli ja ravisteli muutamaan otteeseen, oletti kai takin tippuvan pois. Pomppa ei kuitenkaan hievahtanutkaan ja loppu matkasta Marsa hipsutteli eteenpäin aivan tyytyväisenä. Tähän mennessä takki on ollut sen päällä vain parin automatkan ajan, joten on korkea aika saada siihen pientä siedätyshoitoa. Neiti näet heittäytyi aivan avuttomaksi kun pomppa laitettiin päälle, se ei pystynyt muka hyppäämään autoon tai nousemaan portaita.

Repe on toipunut operaatiostaan paremmin kuin hyvin. Haava on ollut ensimmäisestä päivästä lähtien täysin siisti ja vuotamaton. Repe ei ole kertaakaan sitä valittanut, enkä muutoinkaan huomannut että leikkaus olisi haitannut sen oloa. Perjantaina lähti tötterökin pois päästä, mitä Repe varmaankin hieman harmitteli, kun sen kanssa sai niiiiiiin paljon huomiota. Tähän mennessä en ole siis katunut operaatiota vielä lainkaan.