Räytymispäivä...

Tai ainakin pitäisi olla. Tänään.

Koko viime viikko kului mejän merkeissä, viikonloppuna oli Keuruun Seudun Kennelkerhon mejä-koe. Valmisteluja oli kyllä tehty pitkin kevättä, mutta silti viimeinen viikko on aina kiireinen. Kaikki tarvikkeet pitää muistaa haalia kasalle, jälkiparien jakamisen kanssa pitäisi saada aikaan onnistuneet valinnat, maastoon täytyy tehdä vielä viime hetken tsekkauksia. Niinpä minäkin jalkauduin vielä tiistaina kävelemään läpi yhden jäljen, jonka sijoittelu oli tuottanut päänvaivaa.

Tänävuonna vaihdoimme kokeen keskuspaikan "hieman" modernimpaan paikkaan, Keurusselän Liikuntapuiston Sompalaan. Eli kun aiemmin ei ole ollut sähköjä eikä vesihanoja, niin nyt oli kaikki mukavuudet. Matka koemaastoihin oli hieman pidempi, mutta vielä ihan ok.

Ensimmäistä kertaa kokeemme kaikki osallistujat olivat jäseniä! Ilmoittautujia oli niin paljon, että pari jouduttiin jättämään vielä ulkopuolellekin. Meiltä oli ilmoitettu Marsa ja Mette, mutta vain Marsa starttasi. Ja Keuruu tuntuu edelleen olevan meille se paikka, että Marsa onnistuu ottamaan sen yhden hukan. Vaikuttaako siihen se, että koetilanne on erilainen kun me hääräämme kokeen järjestelyiden parissa enemmän, emmekä niinkään noudata normaaleja "koerutiineja"? Tiedä häntä... Kakkostulos siis tuli, mutta ne kolmoset ja nollat jäivät edelleen korkkaamatta.
Mukavaa oli myös se, että ilmoittautuneista vain neljä oli voittajaluokassa, eli kahden tuomarin kokeeseemme saatiin peräti kahdeksan avo-luokan osallistujaa! 

Sitä aina ennen koetta ajattelee, että yrittää istuskella ja jutella ihmisten kanssa, mutta kokeen jälkeen huomaa että on taas onnistunut enimmäkseen hääräämään jokapuolella ja "hermoilemaan". Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että päässä pyörii sata asiaa ja yrittää muistaa että tulee tsekanneeksi että kaikki on hoidettu. Vastaava koetoimitsija on kuitenkin vastuussa siitä, että homma etenee.

Ilman kommelluksia ei koskaan selvitä, mutta toivottavaa on ettei suurempia katastrofeja esiinny. Lauantain suurin huoli on yleensä jälkimaastoista. Kun ei koskaan tiedä onko joku tuonut metsätyökoneen paikalle ja päättänyt tehdä aukon juuri jälkemme kohdalle. Siinä kun ei auta vaikka olisi kuinka kokenut jäljentekijä. Jäljentekopäivänä nousee aina kylmä hiki otsalle kun puhelin soi.

Laukauksensietotesti alkamassa.

Koepäivä oli sateinen mutta onneksi ei tuullut paljon. Päivä eteni vauhdikkaasti ja viiden aikoihin oli tulokset luettu ja siivoaminen alkamassa.
Nyt pitäisi vielä palautella eilen kotiin kannetut lainatavarat, kerhon tavarat ja raivata omat tavarat paikoilleen. Mutta tässä välissä oli jo ihan täysi, kiireinen työpäivä. Onneksi ensi viikonloppuna ei tarvitse mennä minnekkään! Ensimmäinen vapaa viikonloppu viiden täystyöllistetyn jälkeen.

Seuraava mejäkoe johon olen Marsan ilmoittanut, olisi 5.7.-15. Kutsua ei ole vielä tullut...nähtäväksi jää olemmeko mahtuneet mukaan.