maanantai 30. syyskuuta 2013

Päivitystä

Kovin on ollut hiljaista parin viikon ajan, piti vähän vetää henkeä tiukan koeputken jälken. Ei tässä silti olla vain sohvaperunana loikoiltu, damikassi on kaivettu naftaliinista taas esiin. Marsa kun tykkää puljata damien kanssa, niin olen sitten tehnyt sille hakuruutua ja linjatreeniä muutaman kerran.

Tämän vuoden mejä-kokeet ovat nyt kasassa, enempää ei tule. Saldo on sinänsä ihan mukava: yhdeksän koetta joista 3xVOI2 ja 6xVOI1. Jalostustietokannan lista taitaa olla yksitoikkoista luettavaa. ; )  Mutta eiköhän sinne ensi kaudella pujahda ensimmäinen nolla ja kolmonenkin. Jos siis talvihorroksen jälkeen päätämme jatkaa tämän harrastuksen parissa.

Nyt sitten alkaa piiitkä talviloma. Toivottavasti tuo neitokainenkin hoksaa että pakkaset ovat tulossa, se nimittäin voisi alkaa kasvattaa talviturkkiansa. Eihän tuollainen bikineissä keikistelevä siimahäntä kohta enää tarkene ulkoilla! Eikä sitä kehtaa viedä näyttelyynkään.


lauantai 21. syyskuuta 2013

lauantai 7. syyskuuta 2013

Metsässä

Huomenna sitten kauden viimeinen mejä-koe. Jäljet on pyöräytetty maastoon, ja hyvät jäljet niistä tulikin. Maasto oli sopivan vaihtelevaa, missään puistossa ei menty, mutta ei tarvinnut myöskään tarpoa keskellä loputonta hakkuuta.
Minulla on opastettavanani päivän ensimmäinen jälki, joten odotettavissa on, että otan arvonnassa Marsalle sitten sen viimeisen, mutta silloin on kyllä ruhtinaallisesti aikaa purkaa oma jälkeni ennen neidin starttia. Jää nähtäväksi kuinka käy!

Hieman harmittaa kun on näin upea keli, olisi ollut kiva viettää viikonloppu mökillä, mutta itsehän tuonne kokeeseen koirani ilmoitin. Toivottavasti ensi viikonloppuna olisi suht' siedettävä keli ja pääsisi vielä nauttimaan mökkeilystä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Karvakatoa ja vähän muutakin

Monessa olen vuosien varrella ollut, mutta ei vielä näin pahassa maastossa. Liukkaan ryteikön katkaisi vain pari vattupensasvyöhykettä, jotka olivat tiheää kainaloihin asti yltävää viidakkoa ja niidenkin pohjana liukas, vanha hakkuu.
Jos joku haluaa tarkemman selvityksen, allekirjoittaneelta voi kysellä. Sen verran sanon, että en aiemmin ole ollut koejäljellä lähes tuntia, kovempaa vauhtia ei päässyt...

Blogissa ei ole vähään aikaan ollut kuvia, täytynee ryhdistäytyä ja etsiä kamera. Tosin Marsasta ei juuri nyt kehtaisi julkaista kuva-aineistoa, se kun on aivan karvaton. Ne villahousutkin jotka tähän asti ovat kukoistaneet, tipahtivat pois, ja nyt on jäljellä vain pari tupsua. Aikamoinen näky siis!

Polvea on taas huollettu kylmägeelillä, kylmäpakkauksella, tuhdilla särkylääkekuurilla ja manauksilla. Nyt kun se vielä suostuisi pelittämään ensi viikonlopun, niin sitten alkaisikin talvilepo. Tänään on vihlonut ja pakottanut, mutta huomenna on varmasti jo parempi. ; )

Arto on hieman huomautellut, sillä takana on kuusi perättäistä viikonloppua koiraharrastuksissa (1×näyttely ja 5×mejä). Vielä ensi viikonloppu mejässä ja sitten olisi edessä yksi aivan vapaa viikonloppu. Muka ollut liian rankka syksy!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sataa, sataa, ...

Tässä taas miettii oman harrastuksensa jäkevyyttä: istun autossa ja vettä sataa taivaan täydeltä. Arto on opastamassa eilen tekemäämme jälkeä (kokeen kolmanneksiviimeinen), sitten mietitään ehtisimmekö purkaa jälkemme ennen kuin lähden Marsan kanssa kokeen viimeiselle jäljelle. Todennäköisesti päädymme siihen, että puramme vasta Marsan mentyä omansa. Mutta tuo viimeisen jäljen kirous jatkuu siis edelleen.