Ei mahduttu mejä-kokeeseen tänäkään viikonloppuna, joten ne hommat on sitten paketissa tältä vuodelta. Vähän jää kaivelemaan, kun kolme viimeistä ilmoittautumista ei tuonut toivottua tulosta, mutta näinhän tässä aina välillä käy, ilmoittautujia on paljon enemmän kuin osallistujia voidaan ottaa ja jäsenet ovat kokeessa yleensä etusijalla. Uusi vuosi ja uudet kujeet, niitä jäädään nyt odottelemaan.
Meillähän oli sitten vapaa viikonloppu! Perjantaina oli pakko pakata metsään mukaan damikassi ja tehdä pientä treeniä neidille. Se alkoi olla siinä pisteessä, että hyppi seinille jos ei saanut jotain puuhaa, kiersi ympäri taloa ja kantoi minulle kaiken mihin yletti ; )
Tehtiin linja-treeniä, joka menikin ihan nappiin. Damit olivat pitkästä aikaa niiin ihania, niitä tuotiin vauhdilla, yhtään ei epäröinyt tai kaarrellut. Muisti tuo vielä taakse-lähetyksenkin. Marsa on muuten oikeatassuinen, ei ole koskaan kääntynyt vasemman kautta taakse lähtiessään. Pimeä tuli nopeasti, joten lenkkimme metsätiellä treenin jälkeen jäin liian lyhyeksi, keli olisi ollut aivan ihana.
Lauantai meni "mökkiulkoilussa" ja pienellä hihnalenkillä. Jälkiä ei nyt voi mennä tekemään, kun hirvenmetsästys on alkanut treenimaastoissamme. Mutta kyllä niitäkin varmaan ennätetään vielä ennen lumia tehdä, kunhan saadaan hirviporukalta tieto milloin lopettelevat.
Tänään käytiin piiitkällä kävelyllä ja mietittiin miten toko-liikkeitä voisi/ei kannata tehdä...
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
tiistai 25. syyskuuta 2012
25.09.1992
Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 20-vuotta siitä, kun ensimmäinen tolleri tuli perheeseemme. Jami: rakas, raivostuttava, riemastuttava, riiviö.
 |
Pari ensimmäistä vuotta sen kanssa olivat aika... haastavia ; ) Se ei ollut niitä maan kilteimpiä ihan koko ajan. Mutta aikaa myöten se tasaantui, en kyllä silti sanoisi että rauhoittui. Kyllähän Jamista lopulta kuoriutui aivan mahtava koira, vahva persoona joka ei aivan äkkiä unohdu. Paljon se meille opetti, ainakin kärsivällisyyttä.
Jamista oli ihanaa olla huomion keskipisteenä. Tämä oli helppo huomata erityisesti toko-kokeissa ja niissä muutamassa taipumuskokeessa, joissa se ennätti käydä ennen kuin lopulta taipui kokeesta hyväksytysti läpi. Aina se keksi jotain yleisöä hauskuttaakseen ja joka kerta temppu oli erilainen. Ohjaajan mielipide näistä tempauksista, juuri niillä hetkillä, ei ehkä olisi ollut painokelpoista. Mutta ei voinut kuin ihailla tuon koiran kekseliäisyyttä!
Tänään syttyy lyhty haudallesi: FIN MVA&JVA Openbays Bariton JAMI
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Liikenteessä
Kovasti kaivattua kutsua tämän vkonlopun mejä-kokeeseen ei tullut, jäimme varasijalle. Nyt ottaa päähän!
Kun ei muuta keksitty, lähdettiin lauantaina iltapäivällä ajelemaan Padasjoelle mejän SM-karsinnan tuloksia kuuntelemaan. Onhan se hieman erilaista olla ihan livenä kuuntelemassa ja jännittämässä, kuin vain lukea tulokset netistä. Ja on paljon hauskempaa päästä onnittelemaan finaaliin päässeitä halauksin, pelkkä tekstari kun nyt on mitä on.
Saavuimme paikalle juuri kun arpajaiset olivat alkamassa, emmäkä siis enää ennättäneet ostaa arpoja, pahus. Käsiohjelmia sentään oli vielä kaupan!
Tuttuja oli paikalla paljon, joten kolmen tunnin odottelu sujui mukavasti. Sitten vaan tuolit kasalle pihaan ja tulostenluku alkoi. Saimme jännätä keski-suomen edustajan Timon ja Kutin tulosta pitkään, mutta valitettavasti he joutuivat pokkaamaan "itkumaljan" eli olivat ensimmäinen koirakko joka jäi sunnuntaisen finaalin ulkopuolelle. Samalla pistemäärällä (47 p.) finaaliin pääsivät Karla ja Volvo (Angelhaken Xavier).
Tollereita karsinnassa oli kolme ja kaksi selvisi finaaliin: Heidi ja Casey (Hedera´s Come Undone) olivat neljänsiä (48 p.) ja Niina ja Nitro (Redadict Ruthless Ranger) toisia (50 p.). Marja ja Reetu (Hedera´s Go For It) olivat kovan kisan kolmastoista koirakko, pisteitä heillä 42 p.
Karsintapäivän tulosten linkki. Tulossivulta myös linkki koepöytäkirjoihin, molempien arvostelleiden tuomareiden kirjoittamat arvostelut löytyvät!
Tänään sitten istutaan kotona pureskelemassa kynsiä ja jännitetään finaalin tuloksia!!!
Marsa on taas tänään sitä mieltä, että jotain on päästävä tekemään. Se kantaa mulle tavaraa syliin ihan koko ajan. Lähden nyt ensin vähän siivoamaan mökille, koirat saavat reuhata pihalla. Illemmalla täytyy keksiä vielä jotain Marsan "pään menoksi"...
Kun ei muuta keksitty, lähdettiin lauantaina iltapäivällä ajelemaan Padasjoelle mejän SM-karsinnan tuloksia kuuntelemaan. Onhan se hieman erilaista olla ihan livenä kuuntelemassa ja jännittämässä, kuin vain lukea tulokset netistä. Ja on paljon hauskempaa päästä onnittelemaan finaaliin päässeitä halauksin, pelkkä tekstari kun nyt on mitä on.
Saavuimme paikalle juuri kun arpajaiset olivat alkamassa, emmäkä siis enää ennättäneet ostaa arpoja, pahus. Käsiohjelmia sentään oli vielä kaupan!
Tuttuja oli paikalla paljon, joten kolmen tunnin odottelu sujui mukavasti. Sitten vaan tuolit kasalle pihaan ja tulostenluku alkoi. Saimme jännätä keski-suomen edustajan Timon ja Kutin tulosta pitkään, mutta valitettavasti he joutuivat pokkaamaan "itkumaljan" eli olivat ensimmäinen koirakko joka jäi sunnuntaisen finaalin ulkopuolelle. Samalla pistemäärällä (47 p.) finaaliin pääsivät Karla ja Volvo (Angelhaken Xavier).
Tollereita karsinnassa oli kolme ja kaksi selvisi finaaliin: Heidi ja Casey (Hedera´s Come Undone) olivat neljänsiä (48 p.) ja Niina ja Nitro (Redadict Ruthless Ranger) toisia (50 p.). Marja ja Reetu (Hedera´s Go For It) olivat kovan kisan kolmastoista koirakko, pisteitä heillä 42 p.
Karsintapäivän tulosten linkki. Tulossivulta myös linkki koepöytäkirjoihin, molempien arvostelleiden tuomareiden kirjoittamat arvostelut löytyvät!
Tänään sitten istutaan kotona pureskelemassa kynsiä ja jännitetään finaalin tuloksia!!!
Marsa on taas tänään sitä mieltä, että jotain on päästävä tekemään. Se kantaa mulle tavaraa syliin ihan koko ajan. Lähden nyt ensin vähän siivoamaan mökille, koirat saavat reuhata pihalla. Illemmalla täytyy keksiä vielä jotain Marsan "pään menoksi"...
tiistai 18. syyskuuta 2012
Syksyinen päivä
 |
| Väpä olisi täyttänyt tänään 12-vuotta. |
Marsa täyttää tänään vuoden ja 8-kuukautta. Olen niin iloinen, että meillä on ollut mahdollisuus saada tämä ihana neitokainen perheeseemme. Se on valloittanut meidän kaikkien sydämet, ihana pakkaus ; ) Kiitos Sari!
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
lauantai 15. syyskuuta 2012
Taipumuskoe, Virrat
Kun on käynyt alhaalla on ainoa mahdollinen suunta ylöspäin. No, tänään mentiin sitten ihan raketilla suoraan huipulle.
Marsa on tänään suorittanut hyväksytysti noutajien taipumuskokeen!!! NOU 1
Täällä emäntä ei tiedä kuinka päin olisi. Wuhuu!! Ja taitaa kasvattajakin olla vähän sekaisin!
Aamulla oli kokoontuminen Virroilla Marttisen lomasaaressa klo 8.30. Ilmoittautumiskuvioiden jälkeen ajoimme jonkin matkaa Äijännevalle ja parkkeerasimme autot tien varteen. Ensimmäiseksi odotettiin tuomaria, joka oli koiransa kanssa starttaamassa ensimmäisenä koirakkona lähistön NOME-kokeessa.
Ei siinä onneksi kauaa mennyt, ja saatiin homma käyntiin.
Marsa starttasi numerolla 5, eli meillä oli reilusti aikaa odotella. Kun siirryimme edellisen koirakon mennessä "areenalle" siihen polun kohtaan jossa tuli odottaa vuoroansa, totesin että siitä paikasta näki suoraan ruutuun. Ruutu oli korkealla kalliolla ja kovin harvassa metsikössä, joten polulta oli siihen vallan mainio näkyvyys. Siirryin siis muutaman askeleen taaksepäin, että sain Marsan sopivan pusikon taakse, pois suorasta näköyhteydestä.
Ensiksi vesinouto, mentiin kalliolta alas jyrkkään rantaan. Ranta oli noutokohdalta tosi kapea ja oli oikeastaan ihan sama heitettiinkö lokki maalta vai veneestä.
Ensiksi kuitenkin se vierestämme heitetty lokki, jonka Marsa haki nopeasti. Sitten laukaus ja heitto veneestä. Marsa epäröi muutaman sekunnin ennen kuin se lähti, mutta luulen että tämä johtui lähinnä siitä, että heitto oli niin lähellä vastarannan tiheätä metsikköä, että se ei heti nähnyt mihin lintu tipahti. Taas hirmu loikalla veteen (kuulemma ainakin siihen mennessä vauhdikkain suoritus) ja lokkia noutamaan. Hyvin meni, vaikka tätä ei ole kevään taipparikurssin jälkeen harjoiteltu kuin niissä kahdessa epäonnisessa taipumuskokeessa. Lokit ovat saaneet köllötellä pakkasessa. Tätä Marsa tekisi aamusta iltaan, kivaa!
Sitten kalliokiipeilyä hakuruutuun. Tuomari piti kovan puhuttelun siitä, että ennen kuin varis on suussa ja tulossa kohti ohjaajaa, ei saa kehoittaa, pillittää, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään.
Laukaus ja heittovaris liikenteeseen. Marsa lähti noutamaan, katsoi varista parin hännän heilautuksen ajan ja toi minulle, tai noin metrin päähän. Sitten haku alkuun ja neiti oli aivan täpinöissään.
Se toi variksen ruudun vasemmasta reunasta, varis tipahti kerran tulomatkalla, mutta Marsa nappasi sen nopeasti suuhunsa ja toi minulle. Sitten Marsa ajautui ruudun oikeaan laitaan ja ajautui kohti vesityöskentelyn aluetta. Sain luvan kutsua koiran luokseni ja lähettää sen takaisin. Tuomari sanoi, että antaisin käskyn vain vauhdista, mutta minä silti pyysin Marsan sivulle ja lähetin siitä. Se ampaisi kuin raketti taas oikeaan laitaan ja toi sieltä kolmannen variksen, jonka kanto-otetta piti matkalla korjata. Tämä varis tipahti suusta juuri ennen kuin ennätin sen siepata. Mokoma rähmäkäpälä!
Taas lähetys töihin, ja nyt Marsa palasi mukanaan ruudun kauimmainen varis. Se tuli taas kauniisti käteen. Tämän jälkeen tuomari kysyi avustajalta montako varista oli haettu ja kehoitti minua kytkemään koiran. Marsa teki hyvää ja vauhdikasta hakua koko ajan ja lähti tuomaan varista aina kun sen löysi. Ei siis onneksi aikomustakaan käydä ensin katsomassa kaikki riistat ja vasta sitten arpoa toisiko jonkun. Pääsisimme jäljelle!!
Nyt jo hieman jännitti! Pupua ei ole kauheasti harjoiteltu, kun se on mennyt ihan hyvin. Tiistaina tein laahausjäljen jossa ei ollut ongelmia, ja edellinen kerta oli ennen Mäntän taippareita, joten nyt alkoi jännittää!
Odottelussa kului reipas tunti. Ryhmästämme jäljelle pääsi kolme koiraa. Ajoimme toisen tien varteen ja jäimme odottamaan kutsua jäljelle. Ensin meni labukkauros, joka ei kauaa aikaillut ja hoiti homman hienosti.
Sitten Marsa. Se lähti aika hitaasti, mutta tarkasti seuraamaan laahausjälkeä ja hävisi näkyvistäni. Kohta tuomari huusi, että voisin kutsua koiraa. Hetken kuluttua ainoa mitä näin, oli Marsan pää, kun se kurkisti metsän laidasta pienen puskan takaa. Kania ei ollut suussa, ja neidistä ei näkynyt kuin pää. Tuomari huusi, että kehoittaisin vielä koiraa hakemaan kanin. Huutoni kuultuaan Marsa katosi näkyvistä takaisin metsikköön ja nopeasti se palasi näkyviin valtavan valkoisen kanin kanssa, jonka sitten raahasi suoraan syliini. Se kani oli todella suuri!
Kun kolmaskin koira oli pupunsa hakenut, palasimme koepaikalle saamaan koepöytäkirjamme ja kunniakirjat. Marsan papereita lukiessaan tuomari vielä kehui pientä narttua, joka raahasi lähes itsensä kokoisen pupun omistajansa syliin.
Mitä tehdään kun koira on mennyt taipparit läpi? Laitetaan kepolle tekstiviesti, että laittaisi skumpan kylmään! Ja ajetaan Vip-storen kautta kotiin, matkalla siis tuli hankittua Marsalle kaikkea pientä kivaa!
Olen niiiiin onnellinen! Marsa on kova jätkä!
Tämä on rasittavaa, ohjelma pätkii lauseita tai tekee muuta jäynää. Olen jo useampaan otteeseen korjannut sekoilevia rivejä! Ketuttaa!
Marsa on tänään suorittanut hyväksytysti noutajien taipumuskokeen!!! NOU 1
Täällä emäntä ei tiedä kuinka päin olisi. Wuhuu!! Ja taitaa kasvattajakin olla vähän sekaisin!
Aamulla oli kokoontuminen Virroilla Marttisen lomasaaressa klo 8.30. Ilmoittautumiskuvioiden jälkeen ajoimme jonkin matkaa Äijännevalle ja parkkeerasimme autot tien varteen. Ensimmäiseksi odotettiin tuomaria, joka oli koiransa kanssa starttaamassa ensimmäisenä koirakkona lähistön NOME-kokeessa.
Ei siinä onneksi kauaa mennyt, ja saatiin homma käyntiin.
Marsa starttasi numerolla 5, eli meillä oli reilusti aikaa odotella. Kun siirryimme edellisen koirakon mennessä "areenalle" siihen polun kohtaan jossa tuli odottaa vuoroansa, totesin että siitä paikasta näki suoraan ruutuun. Ruutu oli korkealla kalliolla ja kovin harvassa metsikössä, joten polulta oli siihen vallan mainio näkyvyys. Siirryin siis muutaman askeleen taaksepäin, että sain Marsan sopivan pusikon taakse, pois suorasta näköyhteydestä.
Ensiksi vesinouto, mentiin kalliolta alas jyrkkään rantaan. Ranta oli noutokohdalta tosi kapea ja oli oikeastaan ihan sama heitettiinkö lokki maalta vai veneestä.
Ensiksi kuitenkin se vierestämme heitetty lokki, jonka Marsa haki nopeasti. Sitten laukaus ja heitto veneestä. Marsa epäröi muutaman sekunnin ennen kuin se lähti, mutta luulen että tämä johtui lähinnä siitä, että heitto oli niin lähellä vastarannan tiheätä metsikköä, että se ei heti nähnyt mihin lintu tipahti. Taas hirmu loikalla veteen (kuulemma ainakin siihen mennessä vauhdikkain suoritus) ja lokkia noutamaan. Hyvin meni, vaikka tätä ei ole kevään taipparikurssin jälkeen harjoiteltu kuin niissä kahdessa epäonnisessa taipumuskokeessa. Lokit ovat saaneet köllötellä pakkasessa. Tätä Marsa tekisi aamusta iltaan, kivaa!
Sitten kalliokiipeilyä hakuruutuun. Tuomari piti kovan puhuttelun siitä, että ennen kuin varis on suussa ja tulossa kohti ohjaajaa, ei saa kehoittaa, pillittää, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään.
Laukaus ja heittovaris liikenteeseen. Marsa lähti noutamaan, katsoi varista parin hännän heilautuksen ajan ja toi minulle, tai noin metrin päähän. Sitten haku alkuun ja neiti oli aivan täpinöissään.
Se toi variksen ruudun vasemmasta reunasta, varis tipahti kerran tulomatkalla, mutta Marsa nappasi sen nopeasti suuhunsa ja toi minulle. Sitten Marsa ajautui ruudun oikeaan laitaan ja ajautui kohti vesityöskentelyn aluetta. Sain luvan kutsua koiran luokseni ja lähettää sen takaisin. Tuomari sanoi, että antaisin käskyn vain vauhdista, mutta minä silti pyysin Marsan sivulle ja lähetin siitä. Se ampaisi kuin raketti taas oikeaan laitaan ja toi sieltä kolmannen variksen, jonka kanto-otetta piti matkalla korjata. Tämä varis tipahti suusta juuri ennen kuin ennätin sen siepata. Mokoma rähmäkäpälä!
Taas lähetys töihin, ja nyt Marsa palasi mukanaan ruudun kauimmainen varis. Se tuli taas kauniisti käteen. Tämän jälkeen tuomari kysyi avustajalta montako varista oli haettu ja kehoitti minua kytkemään koiran. Marsa teki hyvää ja vauhdikasta hakua koko ajan ja lähti tuomaan varista aina kun sen löysi. Ei siis onneksi aikomustakaan käydä ensin katsomassa kaikki riistat ja vasta sitten arpoa toisiko jonkun. Pääsisimme jäljelle!!
Nyt jo hieman jännitti! Pupua ei ole kauheasti harjoiteltu, kun se on mennyt ihan hyvin. Tiistaina tein laahausjäljen jossa ei ollut ongelmia, ja edellinen kerta oli ennen Mäntän taippareita, joten nyt alkoi jännittää!
Odottelussa kului reipas tunti. Ryhmästämme jäljelle pääsi kolme koiraa. Ajoimme toisen tien varteen ja jäimme odottamaan kutsua jäljelle. Ensin meni labukkauros, joka ei kauaa aikaillut ja hoiti homman hienosti.
Sitten Marsa. Se lähti aika hitaasti, mutta tarkasti seuraamaan laahausjälkeä ja hävisi näkyvistäni. Kohta tuomari huusi, että voisin kutsua koiraa. Hetken kuluttua ainoa mitä näin, oli Marsan pää, kun se kurkisti metsän laidasta pienen puskan takaa. Kania ei ollut suussa, ja neidistä ei näkynyt kuin pää. Tuomari huusi, että kehoittaisin vielä koiraa hakemaan kanin. Huutoni kuultuaan Marsa katosi näkyvistä takaisin metsikköön ja nopeasti se palasi näkyviin valtavan valkoisen kanin kanssa, jonka sitten raahasi suoraan syliini. Se kani oli todella suuri!
Kun kolmaskin koira oli pupunsa hakenut, palasimme koepaikalle saamaan koepöytäkirjamme ja kunniakirjat. Marsan papereita lukiessaan tuomari vielä kehui pientä narttua, joka raahasi lähes itsensä kokoisen pupun omistajansa syliin.
Mitä tehdään kun koira on mennyt taipparit läpi? Laitetaan kepolle tekstiviesti, että laittaisi skumpan kylmään! Ja ajetaan Vip-storen kautta kotiin, matkalla siis tuli hankittua Marsalle kaikkea pientä kivaa!
Olen niiiiin onnellinen! Marsa on kova jätkä!
Tämä on rasittavaa, ohjelma pätkii lauseita tai tekee muuta jäynää. Olen jo useampaan otteeseen korjannut sekoilevia rivejä! Ketuttaa!
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Tänään ei paista risukasaan... :(
No niin, nyt on sitten koettu sekin, kuinka kovaan koskee kun joutuu perumaan mejä-kokeeseen menon vaikka ei haluaisikaan. En suosittele!
Emme siis yrityksistä huolimatta onnistuneet järjestämään Artolle kyytiä Sastamalaan jälkientekoon ensi lauantaille. Oli sitten pakko perua koko homma. Lähden tästä täyttämään lottokuponkia, jos vaikka saisi joskus sen toisen auton tähän talouteen...
Emme siis yrityksistä huolimatta onnistuneet järjestämään Artolle kyytiä Sastamalaan jälkientekoon ensi lauantaille. Oli sitten pakko perua koko homma. Lähden tästä täyttämään lottokuponkia, jos vaikka saisi joskus sen toisen auton tähän talouteen...
maanantai 10. syyskuuta 2012
Ruovesi, Pilkottu
Olihan taas viikonloppu! Lauantai oli kylmä päivä, auton mittari näytti kuutta astetta ja välillä tuli vettä taivaan täydeltä. Onneksi omalle jäljentekopläntillemme ei sattunut raekuuroja, mutta niitäkin oli välillä satanut.
Jälki jonka teimme, oli varsinainen vuoristorata, muistaakseni Salokannon Jari kirjoitti jäljen arvostelussaan että kiipesimme Mount Pilkotulle ( ja alas, ja ylös, ja alas, ja...). Onneksi kaksi viimeistä osuutta kulkivat hieman tasaisemmassa ja helppokulkuisemmassa maastossa. Aimo annos reipasta liikuntaa tuli kun sen jäljen suunnisti ja veretti, sekä sunnuntaina opasti ja purki.
Meillä kävi tuuri, sillä kokeeseen oli ilmoittautunut muutama muukin oman jälkiparinsa kanssa, ja mekin selvisimme sitten tämän yhden jäljen tekemisellä. Mutta siihen sitten tuhrattiinkin aikaa ja paljon!
Sunnuntaina piirinmestaruus alkoi klo 8.00 ja meidän kokeemme klo 9.00. Aamu hieman venähti ja ensimmäiset oman kokeemme koirakot lähtivät metsään n. 10.40. Marsalle osui arvonnassa päivän toiseksiviimeinen jälki ja oma opastettavani oli päivän viimeinen, joten kello oli pitkälti yli 14 ennen kuin edes aloimme suunnitella metsään lähtemistä.
Marsan jälki oli aikamoinen sekoitelma ryteikköä, märkää sammalta, jäkälän peittämiä kallioita ja seassa muutama hervottoman suuri oja. Siis sellaisia ojia, että sai tosissaan skarpata miten loikkasi yli. Ojien reunat olivat korkeita ja "veden syömiä" joten jos olisi tipahtanut aivan pohjalle niin sieltä olisi ollut kova työ punnertaa ylös.
Jäljen ensimmäinen makaus oli kalliorinteessä, alamäessä. Itse meinasin kävellä koiran päälle, kun lähdin mäen nyppylältä laskeutumaan enkä edes huomannut että Marsa oli pysähtynyt makausta nuuskimaan. Tuomarimme Jari Salokanto oli onneksi saanut ajoissa tiedon oppaalta, että makaus oli juuri tuossa kohdassa ja onnistui sivusta näkemään merkkauksen. Paha paikka mutta se selvitettiin!
Ensimmäisellä kulmalla oli katko, jonka Marsa teki samoin kuin parissa treenissä aiemmin. Se nuuhkaisi ilmavainulla vasemmalle, johon jälki jatkui. Meni kuitenkin veretyksen loppuun, kiepsahti oikealle, teki aika pienen kaarroksen (max. 10 metriä ehkä alle), kulki jo jäljestetyn osuuden yli ja puolimetriä vasemmalle siitä missä näin krepin veretyksen jatkumisen merkkinä. Pari korjaus askelta, paluu linjalle ja matka jatkui.
Katkon jälkeen saavuttiin sitten isoimmalle ojalle. Marsa ajautui aavistuksen vasemmalle jäljestä ja loikkasi ojan yli, minä perässä. Se lähti etsimään jälkeä edeten vasemmalle muutaman metrin. Kun jälkeä ei löytynyt, se ei hoksannut kääntyä takaisin, vaan taas me loikittiin ojan yli. Sitten paineltiin hervottoman risukasan yli takaisin kohtaan josta oltiin lähdetty jäljestä sivuun ja nyt sitten siitä jälkientekijöiden kohdasta taas sen halavatun ojan yli! Melko pian tämän jälkeen tehtiin myös pieni tarkistuslenkki jäljen oikealle puolelle, olen melkovarma että se seurasi supikoiran tai jonkun muun yöllä jäljellä liikkuneen jälkiä. Tämäkin poistuminen jäljeltä oli onneksi kovin pieni, verijälki vei voiton muista tuoksuista. Toinen makaus, Marsa pysähtyi ensin sen eteen, siirtyi sitten sivulle ja nuuhki ilmaa makauksen päällä niska piiiitkäksi venyen. Sitten se vain nopeasti nuuhkaisi makauksen pintaa ja jatkoi matkaa.
Toinen kulma tosi hyvin ja kolmas osuus mallikkaasti. Makauskin merkattiin pysähtyen ja ihan kunnolla verta nuuhkien. Kolmannella kulmalla tuuli painoi jäljen tuoksua oikealle ja kun veretys loppui ja jälki kääntyi vasemmalle Marsa ennätti edetä muutaman metrin ennen kuin huomasi menneensä kulman ohi. Pikainen rengastus vasemmalle ja taas mentiin.
Neljäs makaus oli ryteikössä. Opas oli hieman hukassa ja sekä tuomari että opas kiersivät ryteikön vasemmalta missä jälki ei kulkenut. Me kiersimme oikealta, missä makaus oli. Marsa merkkasi makauksen nopeasti nuuhkaisten ja jatkoimme matkaa. Pöheikön jälkeen porukka oli taas kasassa ja kuten metsässä arvelinkin, niin koska tuomari ei voi arvostella sitä mitä ei näe, niin tämä makaus on sitten virallisesti ohitettu. Maasto oli tässä kohden erityisen hankalaa, ja jäljen tekijällä on varmasti ollut vaikeaa löytää hyvää paikkaa makaukselle. Myös opastaminen oli tässä kohden hankalaa, ja kun oli ajautunut jäljeltä oikealle, oli oma etumerkki jäänyt huomaamatta ja huomio (oppaan ja tuomarin) keskittynyt lähinnä jäljen piilomerkkien uudelleen löytämiseen. Näitä sattuu, onneksi ei ollut kyse mistään arvokisasta.
Viimeiset parikymmentä metriä oli heinikkoa ja jäkälän peittämää kalliota, muutama kuusi siellä täällä. Marsa sai sorkasta ilmavainun ja lähti "sahaamaan" sitä kohti. Minä en oikeastaan ennättänyt poistua jäljeltä, kun Marsa aina jo ennen kuin jälkiliinan kantama täyttyi (6 metriä) käännähti takaisin ja lähti risteämään toiseen suuntaan. Muutaman tälläisen sik-sakin jälkeen saavuimme ihastelemaan loppumakaukselta löytynyttä sorkkaa.
Selvisimme siis rankasta maastosta ilman hukkaa, illalla koepöytäkirjassa oli VOI 1, 46 pistettä.
Neljän tuomarin koe hieman venähti ja tulosten luku saatiin päätökseen vasta klo 20.50, onneksi kotimatka kesti vain 45 minuuttia.
Niin ja se piirinmestaruus, sen tulokset luettiin jo kun me vasta aloittelimme urakkaamme metsässä! Kisan voitti (yllätys, yllätys) Karlan Volvo, eli lyhytkarvainen kääpiömäyräkoirauros Angelhaken Xavier. Onnea viellä kerran!!!
Jälki jonka teimme, oli varsinainen vuoristorata, muistaakseni Salokannon Jari kirjoitti jäljen arvostelussaan että kiipesimme Mount Pilkotulle ( ja alas, ja ylös, ja alas, ja...). Onneksi kaksi viimeistä osuutta kulkivat hieman tasaisemmassa ja helppokulkuisemmassa maastossa. Aimo annos reipasta liikuntaa tuli kun sen jäljen suunnisti ja veretti, sekä sunnuntaina opasti ja purki.
Meillä kävi tuuri, sillä kokeeseen oli ilmoittautunut muutama muukin oman jälkiparinsa kanssa, ja mekin selvisimme sitten tämän yhden jäljen tekemisellä. Mutta siihen sitten tuhrattiinkin aikaa ja paljon!
Sunnuntaina piirinmestaruus alkoi klo 8.00 ja meidän kokeemme klo 9.00. Aamu hieman venähti ja ensimmäiset oman kokeemme koirakot lähtivät metsään n. 10.40. Marsalle osui arvonnassa päivän toiseksiviimeinen jälki ja oma opastettavani oli päivän viimeinen, joten kello oli pitkälti yli 14 ennen kuin edes aloimme suunnitella metsään lähtemistä.
Marsan jälki oli aikamoinen sekoitelma ryteikköä, märkää sammalta, jäkälän peittämiä kallioita ja seassa muutama hervottoman suuri oja. Siis sellaisia ojia, että sai tosissaan skarpata miten loikkasi yli. Ojien reunat olivat korkeita ja "veden syömiä" joten jos olisi tipahtanut aivan pohjalle niin sieltä olisi ollut kova työ punnertaa ylös.
Jäljen ensimmäinen makaus oli kalliorinteessä, alamäessä. Itse meinasin kävellä koiran päälle, kun lähdin mäen nyppylältä laskeutumaan enkä edes huomannut että Marsa oli pysähtynyt makausta nuuskimaan. Tuomarimme Jari Salokanto oli onneksi saanut ajoissa tiedon oppaalta, että makaus oli juuri tuossa kohdassa ja onnistui sivusta näkemään merkkauksen. Paha paikka mutta se selvitettiin!
Ensimmäisellä kulmalla oli katko, jonka Marsa teki samoin kuin parissa treenissä aiemmin. Se nuuhkaisi ilmavainulla vasemmalle, johon jälki jatkui. Meni kuitenkin veretyksen loppuun, kiepsahti oikealle, teki aika pienen kaarroksen (max. 10 metriä ehkä alle), kulki jo jäljestetyn osuuden yli ja puolimetriä vasemmalle siitä missä näin krepin veretyksen jatkumisen merkkinä. Pari korjaus askelta, paluu linjalle ja matka jatkui.
Katkon jälkeen saavuttiin sitten isoimmalle ojalle. Marsa ajautui aavistuksen vasemmalle jäljestä ja loikkasi ojan yli, minä perässä. Se lähti etsimään jälkeä edeten vasemmalle muutaman metrin. Kun jälkeä ei löytynyt, se ei hoksannut kääntyä takaisin, vaan taas me loikittiin ojan yli. Sitten paineltiin hervottoman risukasan yli takaisin kohtaan josta oltiin lähdetty jäljestä sivuun ja nyt sitten siitä jälkientekijöiden kohdasta taas sen halavatun ojan yli! Melko pian tämän jälkeen tehtiin myös pieni tarkistuslenkki jäljen oikealle puolelle, olen melkovarma että se seurasi supikoiran tai jonkun muun yöllä jäljellä liikkuneen jälkiä. Tämäkin poistuminen jäljeltä oli onneksi kovin pieni, verijälki vei voiton muista tuoksuista. Toinen makaus, Marsa pysähtyi ensin sen eteen, siirtyi sitten sivulle ja nuuhki ilmaa makauksen päällä niska piiiitkäksi venyen. Sitten se vain nopeasti nuuhkaisi makauksen pintaa ja jatkoi matkaa.
Toinen kulma tosi hyvin ja kolmas osuus mallikkaasti. Makauskin merkattiin pysähtyen ja ihan kunnolla verta nuuhkien. Kolmannella kulmalla tuuli painoi jäljen tuoksua oikealle ja kun veretys loppui ja jälki kääntyi vasemmalle Marsa ennätti edetä muutaman metrin ennen kuin huomasi menneensä kulman ohi. Pikainen rengastus vasemmalle ja taas mentiin.
Neljäs makaus oli ryteikössä. Opas oli hieman hukassa ja sekä tuomari että opas kiersivät ryteikön vasemmalta missä jälki ei kulkenut. Me kiersimme oikealta, missä makaus oli. Marsa merkkasi makauksen nopeasti nuuhkaisten ja jatkoimme matkaa. Pöheikön jälkeen porukka oli taas kasassa ja kuten metsässä arvelinkin, niin koska tuomari ei voi arvostella sitä mitä ei näe, niin tämä makaus on sitten virallisesti ohitettu. Maasto oli tässä kohden erityisen hankalaa, ja jäljen tekijällä on varmasti ollut vaikeaa löytää hyvää paikkaa makaukselle. Myös opastaminen oli tässä kohden hankalaa, ja kun oli ajautunut jäljeltä oikealle, oli oma etumerkki jäänyt huomaamatta ja huomio (oppaan ja tuomarin) keskittynyt lähinnä jäljen piilomerkkien uudelleen löytämiseen. Näitä sattuu, onneksi ei ollut kyse mistään arvokisasta.
Viimeiset parikymmentä metriä oli heinikkoa ja jäkälän peittämää kalliota, muutama kuusi siellä täällä. Marsa sai sorkasta ilmavainun ja lähti "sahaamaan" sitä kohti. Minä en oikeastaan ennättänyt poistua jäljeltä, kun Marsa aina jo ennen kuin jälkiliinan kantama täyttyi (6 metriä) käännähti takaisin ja lähti risteämään toiseen suuntaan. Muutaman tälläisen sik-sakin jälkeen saavuimme ihastelemaan loppumakaukselta löytynyttä sorkkaa.
Selvisimme siis rankasta maastosta ilman hukkaa, illalla koepöytäkirjassa oli VOI 1, 46 pistettä.
Neljän tuomarin koe hieman venähti ja tulosten luku saatiin päätökseen vasta klo 20.50, onneksi kotimatka kesti vain 45 minuuttia.
Niin ja se piirinmestaruus, sen tulokset luettiin jo kun me vasta aloittelimme urakkaamme metsässä! Kisan voitti (yllätys, yllätys) Karlan Volvo, eli lyhytkarvainen kääpiömäyräkoirauros Angelhaken Xavier. Onnea viellä kerran!!!
perjantai 7. syyskuuta 2012
Löysäillen
Olen tässä pari päivää seurannut noita neidin touhuja, enkä taas ole aivan kärryllä missä mennään. Se ei ole juoksujen jälkeen ollut ihan oma itsensä, haaveksii vieläkin ja on välillä aivan kuutamolla kaikesta. Jotenkin tuntuu että se välillä unohtuu omiin ajatuksiinsa, oltiin sitten kotosalla tai lenkillä. Repeä se on taas ryhtynyt kurittamaan, Reiskan kolmen viikon "rauhoitusaika" on siis ohi.
Viikonloppuna olisi taas luvassa aimo annos ulkoilua, olemme mahtuneet Ruoveden mejäkokeeseen. Samaan aikaan on myös Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskoe samoissa maastoissa ja koepaikassa, mutta omana kokeenaan. Mukava päästä jännäämään pm-tuloksia, kyllä siellä pitäisi olla useampikin tuttu koirineen kisaamassa tuosta tittelistä.
Toivottavasti saan ravisteltua neitimme hereille ennen viikonloppua. Tämänhetkisellä "innokkaalla" suhtautumisella ei pitkälle pötkitä.
Viikonloppuna olisi taas luvassa aimo annos ulkoilua, olemme mahtuneet Ruoveden mejäkokeeseen. Samaan aikaan on myös Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskoe samoissa maastoissa ja koepaikassa, mutta omana kokeenaan. Mukava päästä jännäämään pm-tuloksia, kyllä siellä pitäisi olla useampikin tuttu koirineen kisaamassa tuosta tittelistä.
Toivottavasti saan ravisteltua neitimme hereille ennen viikonloppua. Tämänhetkisellä "innokkaalla" suhtautumisella ei pitkälle pötkitä.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Korpilahden mejäkoe
Lauantaina oli Korpilahden mejän jälkientekopäivä. Olimme siis taas kerran Surkeella! Keli oli aivan ihana, ei kuuma eikä kylmä, ei satanut. Jos ei olisi ollut hirvikärpäsiä, niin olisi ollut aivan täydelliset olosuhteet tehdä jälkiä!
Yöllä sitten satoi ja satoi, välillä satoi aivan kaatamalla. Ou nou :(
Opastin aamun toisen jäljen. Varauduin sorkanvientiin sadetakilla, sillä kaadon paikka oli 200 metriä tieltä, tiheän n.kaksi ja puolimetriä korkean koivupöheikön takana. Housut olivat tämän keikan jälkeen läpimärät, aivan kuin olisin käynyt uimassa. Kun palailimme jäljen lopussa tielle, kastuin sitten aivan kokonaan. Niin kastuivat kaikki muutkin!
Mutta ei auttanut kuin hypätä autoon ja ajaa kohti seuraavaa jälkeä, sillä oma vuoromme oli seuraavaksi.
Jälki oli juuri sellainen mitä en olisi meille toivonut, paljon sammalta, kosteikkoa ja aukeata maastoa. Tosi paha kaatosateen jälkeen.
Ensimmäinen makaus merkattiin kauniisti pysähtyen. Matkalla tehtiin yksi laajahko rengastus, jäljeltä poistuttiin ja sille palattiin täysin samasta kohtaa. Ensimmäisellä kulmalla oli katko, joka meni ällistyttävän hyvin: yhdellä rengastuksella suoraan veretyksen jatkoon. Olin sanaton!
Toinen makaus merkattiin myös pysähtyen. Toinen kulma pienellä rengastuksella, ei kuitenkaan edes jälkiliinan mittaa.
Kolmas makaus nopeasti nuuhkaisten, kuitenkin niin että koira selvästi pysähtyi, mutta kovin lyhyeksi hetkeksi. Kolmas kulma aivan jäljen päällä, mutta sitten... aivan lyhyen matkaa viimeistä osuutta kuljettuamme tulimme tuoreelle hakkuuaukolle, mustalle mullalle. Siitä Marsa varmaanki bongasi jotain, ties mitä, ja lähti jonkinmatkaa jäljen sivussa palaamaan takaisin päin. Tuomittiin hukka.
Palattiin jäljelle ja jatkettiin matkaa mustalla mullalla pienten kantojen seassa. Sitten takaisin harvahkoon metsään. Hetken aikaa näytti, että Marsa menee viimeisen makauksen ohi, mutta se kääntyi sitä kohti makauksen oikealta puolelta ja painoi hetkeksi kuononsa sitä nuuhkiakseen. Matka jatkui.
Sorkasta melkein mentiin koko konkkaronkka ohi (opaskin taisi hetken seurata Marsan eikä merkkien perässä). En nähnyt sorkkaa, mutta havaitsin yllättäen että edessämme oli pitkillä krepeillä merkattu "polku", olimme siis jo poistuneet jäljeltä kohti tietä. Onneksi Marsakin pysähtyi miettimään ja sain tilaisuuden kehoittaa sitä jäljelle. Melkein kuulin sen korvien välissä käyvän raksutuksen. Hetken tuumattuaan neiti lähti palailemaan jalanjälkiä myöten ja tulimme sorkalle takakautta. En vieläkään tiedä mikä siinä oikein oli. Ehkä jäljessä oli pieni mutka, tai sitten neiti meni kuusikossa ilmavainuunsa luottaen kaadon ohi. Jokatapauksessa, häntä heiluen tervehdittiin jäljen päästä löytynyttä aarretta!
Matkalla yksi hukka ja tuloksena VOI 2, 39 pistettä. Olisi siis tullut tosi hyvät pisteet ilman tuota hukkaa!
Yöllä sitten satoi ja satoi, välillä satoi aivan kaatamalla. Ou nou :(
Opastin aamun toisen jäljen. Varauduin sorkanvientiin sadetakilla, sillä kaadon paikka oli 200 metriä tieltä, tiheän n.kaksi ja puolimetriä korkean koivupöheikön takana. Housut olivat tämän keikan jälkeen läpimärät, aivan kuin olisin käynyt uimassa. Kun palailimme jäljen lopussa tielle, kastuin sitten aivan kokonaan. Niin kastuivat kaikki muutkin!
Mutta ei auttanut kuin hypätä autoon ja ajaa kohti seuraavaa jälkeä, sillä oma vuoromme oli seuraavaksi.
Jälki oli juuri sellainen mitä en olisi meille toivonut, paljon sammalta, kosteikkoa ja aukeata maastoa. Tosi paha kaatosateen jälkeen.
Ensimmäinen makaus merkattiin kauniisti pysähtyen. Matkalla tehtiin yksi laajahko rengastus, jäljeltä poistuttiin ja sille palattiin täysin samasta kohtaa. Ensimmäisellä kulmalla oli katko, joka meni ällistyttävän hyvin: yhdellä rengastuksella suoraan veretyksen jatkoon. Olin sanaton!
Toinen makaus merkattiin myös pysähtyen. Toinen kulma pienellä rengastuksella, ei kuitenkaan edes jälkiliinan mittaa.
Kolmas makaus nopeasti nuuhkaisten, kuitenkin niin että koira selvästi pysähtyi, mutta kovin lyhyeksi hetkeksi. Kolmas kulma aivan jäljen päällä, mutta sitten... aivan lyhyen matkaa viimeistä osuutta kuljettuamme tulimme tuoreelle hakkuuaukolle, mustalle mullalle. Siitä Marsa varmaanki bongasi jotain, ties mitä, ja lähti jonkinmatkaa jäljen sivussa palaamaan takaisin päin. Tuomittiin hukka.
Palattiin jäljelle ja jatkettiin matkaa mustalla mullalla pienten kantojen seassa. Sitten takaisin harvahkoon metsään. Hetken aikaa näytti, että Marsa menee viimeisen makauksen ohi, mutta se kääntyi sitä kohti makauksen oikealta puolelta ja painoi hetkeksi kuononsa sitä nuuhkiakseen. Matka jatkui.
Sorkasta melkein mentiin koko konkkaronkka ohi (opaskin taisi hetken seurata Marsan eikä merkkien perässä). En nähnyt sorkkaa, mutta havaitsin yllättäen että edessämme oli pitkillä krepeillä merkattu "polku", olimme siis jo poistuneet jäljeltä kohti tietä. Onneksi Marsakin pysähtyi miettimään ja sain tilaisuuden kehoittaa sitä jäljelle. Melkein kuulin sen korvien välissä käyvän raksutuksen. Hetken tuumattuaan neiti lähti palailemaan jalanjälkiä myöten ja tulimme sorkalle takakautta. En vieläkään tiedä mikä siinä oikein oli. Ehkä jäljessä oli pieni mutka, tai sitten neiti meni kuusikossa ilmavainuunsa luottaen kaadon ohi. Jokatapauksessa, häntä heiluen tervehdittiin jäljen päästä löytynyttä aarretta!
Matkalla yksi hukka ja tuloksena VOI 2, 39 pistettä. Olisi siis tullut tosi hyvät pisteet ilman tuota hukkaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)