Kuudestoista päivä

Mun puolesta nää Marsan juoksut vois alkaa loppumaan! Tänään on kuudestoista päivä ja minä alan olla kurkkuani myöten täynnä. Tänään olisi nuorten noutajien treeneissä ollut ohjelmassa ohjausta ja markkeerauksia, me ollaan niiiin jumissa täällä kotona. Jos ei olisi noin pitkä ajomatka (70km suuntaansa), niin olisin voinut mennä yksikseni seuraamaan treeniä. Minäkö kärsimätön?

Sitä kun miettii, että esim. ohjausta, tai ihan mitä tahansa, pitäisi päästä treenaamaan ja saada niitä suorituksia tehtyä paljon, että ne uppoaisivat neidin takaraivoon, niin tällainen tauko tuntuu aivan käsittämättömän raivostuttavalta. Ja en nyt edes tarkoita niitä Jykylän treenejä vaan meidän omia harjoituksia, sillä niissähän tuo neiti lähinnä oppii, yhteiset treenit on vielä enemmälti minua varten. Onko sittenkin niin, että nuo jästipäät urokset ovat enemmän minun juttuni. Tai ehkä tähän tottuu...
Katsotaan vaan, niin minun tuurillani tämä neiti vetäisee vähintään neljän viikon juoksut ja aloittaa seuraavat viimeistään puolen vuoden kuluttua; )

No, Repelle tämä on ensimmäinen ja viimeinen vierailukeikka neidin juoksujen vuoksi. Sitä odottaa alkuvuodesta pieni toimenpide, josta sillä ei onneksi ole vielä aavistustakaan. Seuraavien juoksujen aikana se saa olla kotona ihan kaikessa rauhassa. Meidän pikku eunukki!

Rauha (kuva:Sirja Kylmälä)

Rauha, yksi perheemme "koirista" on jäänyt esittelemättä. Se on vahtinut etukuistilla ulko-oveamme viimeiset kuusi vuotta. Rauha on siis melko pitkään esitelty ainoana tyttökoiranamme.

Tänään kävin Marsan kanssa kävelyllä. Viime päiville tyypillinen levottomuus väistyi hetkeksi, kun neiti sai taskustani variksensiiven kannettavakseen. Jotain toivoa on siis vielä jäljellä.

Toinen etukuistin vartija!
(kuva:Sirja Kylmälä)