maanantai 26. elokuuta 2013

Yksi projekti saatu valmiiksi

Ehkä se oli sen kaiken työn ja ahdistuksen arvoista. Tulostenluvussa tuli melkein tippa silmään kun tuomarit kehuivat maastoja, jälkiä, järjestelyitä, oppaita, jäljentekijöitä ja myös kovatasoisia koiria. Vuoden ajan on ahdistanut ja viimeiset pari viikkoa olisin mielelläni jättänyt väliin, kun tuntui ettei mitään muuta mahdu elämään (mitä nyt pari koetta viikonloppuisin ♡). Tollerimestaruuskin meni vähän ohi, kun ajatukset aina palasivat seuraavan vkonlopun pm-kokeen suunnitelmiin.

Hieman jäi Marsan eilisestä jäljestyksestä harmittamaan huono tuurimme. N.7-8 metriä ennen toista makausta (näin makauksen), lähti jäljen vasemmalta puolelta n. 10 metrin päästä ilmaan iso metso. Marsa katsoi sitä, mutta ei liikkunut. Sitten lähti toinen, ja olimme yhä paikallamme. Neljännen metson jälkeen Marsa meni nuuhkimaan lintujen lähtöpaikat, kiersi siis tuon pienen alueen läpi ja palasi sitten jäljelle jatkamaan töitä. Mutta palasi jäljelle juuri tuon makauksen jälkeen, joka jäi siis merkkaamatta. Eli menetimme pisteet sekä makauksesta ja jäljeltä poistumisesta. Mutta hei, neiti jatkoi tuon episodin jälkeen duunia ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Upea suoritus, mutta ohjaajan tunteet ovat pikkuisen harmistumisen puolella.

Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa k-s noutajakoirayhdistyksen koe, joka on myös kerhon mestaruuskoe. Sinne mennään jos flunssa hellittää. Seuraava vkonlopun kokeeseen ei varmaankaan mahduta, ellei tule paljon peruutuksia, eli tämän kauden kokeet alkavat kohta olla osaltamme kasassa.

Polvi on suureksi ihmeekseni selvinnyt vielä yhtenä kappaleena tässä vauhdissa. Minulla on kaksi erityyppistä tukea joita vaihtelen. Näin lämpimällä kelillä ne vaan tahtovat väkisin hiostaa ja hinkata polvitaipeen puolelta. Tänä viikonloppuna, ja jo loppuviikosta, kävin suunnistamassa tai liikuin muutoin metsässä niin paljon, että polvitaive on aivan punainen ja iho paikoittain rikki. Pitäisi varmaankin yrittää tukea polvi kunnon teippauksella ja laittaa sitten jokin aivan kevyt tuki. Tässä olisi muutama päivä aikaa viritellä jotain, ennen seuraavaa koetta.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

K-S PM

Marsan pöytäkirja päivitetty koetuloksiin. Kokeen tulokset löytyvät SNJ:tuloksissa. Marsa on jo nukkumassa, emäntä nappaa nyt coctailin särky-, kipu-ja flunssalääkettä ja painuu myös nukkumaan. En tiedä mihin sattuu eniten: polveen, nenään vai keuhkoihin. Kuumemittarin voisi etsiä, sitä en ole vielä tänä viikonloppuna uskaltanut käyttää.

Onnea piirinmestarille Teddylle ja Katille & V-P:lle!

*muoks*
Onnea myös mestaruusjäljen tekijöille eli Ahti Pitkäaholle ja minulle! Edellisen kerran kun olin tekemässä jälkeä pm:ssä vuonna 2011(Väpää ei enää silloin ollut, olin vain auttamassa), tuli mestaruus silloinkin tekemältäni jäljeltä. Voittamisen jälkeen toiseksi paras fiilis tulee mestaruusjäljen tekemisestä. ♡♡♡

lauantai 24. elokuuta 2013

Huomenna ...

Huomisen kokeen jäljet tehty, voi jo helpottaa niiden osalta tuon jännittämisen. Mutta nyt on sitten toinen huolenaihe: kuume nousee, ihan kirjaimellisesti. Varakoira on mukana kokeessa, katsotaan huomenna kuinka käy, kuka starttaa. Ja minä kun olen ollut huolissani polvesta, mutta se tuntuu pysyvän entisellänsä. Kipeähän tuo on ja maksa sanoo kohta poks näistä lääkkeistä, mutta kipu on siedettävää. Arto kyllä aamulla ehdotti, että luovuttaisin, mutta kun... PM on kuitenkin PM.

torstai 22. elokuuta 2013

Vauhti kiihtyy

Jos viime viikko oli kiireinen, niin nyt on sitten jo tulipalokiire. Viikonloppuna on keski-suomen kennelpiirin mejän piirinmestaruus ja olen mukana järjestämässä sitä, Keuruun Seudun Kennelkerhon riveissä. Tuntuu että pientä viilausta ja näpräystä riittää loputtomiin, jossain välissä pitäisi hoitaa vähän omia kotiaskareitakin. Mutta paperit ja kyltit täytyy saada kuntoon ajoissa. Ei siis ole ehtinyt blogeja vilkuilla, päivittämisestä puhumattakaan.
Ehkä tämä helpottaa kun sunnuntaina on saatu koepaikka siivottua ja saa hetkeksi hellittää. Mutta sinne asti pitäisi nyt vaan jaksaa puurtaa! No, ei tässä tohinassa ennätä myöskään jännittää Marsan kokeeseen osallistumista, menee sitten niin kuin menee. Se on vähän sivuseikka, kunhan itse koe kulkisi hyvin.

maanantai 19. elokuuta 2013

Tuloksia...

Tollereiden Mejä-mestaruus 2013:
1. Middle Island´s Baron Balefire, Elmeri: VOI 1, 47p.
2. Arcticfox´s Carol, Nanna: VOI 1, 46p.
3. Damiikan Liviano, Elmeri: VOI 1, 45p.
4. Tollerbey Banjo Accord, Teddy: VOI 1, 44p.
5. Tollerbay Romeo de Quiz, Josi: VOI 1, 40p.
6. Maplefox Dancing Duck, Marsa: VOI 2, 36p.
7. Tollerbay Salamander by Quinn, Neepu: VOI 2, 33p.

Ja Felix =>  FI JVA ! Onnea V-P!
Uusi FI JVA myös Siipiveikon Sanni Syyshehku. Onnea!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Arvontaa

Starttijärjestys: Neepu, Nanna, Teddy, Elmeri (Saimanen), Elmeri (Lehtinen&Rajala), Marsa ja Josi. Koe täydessä vauhdissa!

Tänään!



Illalla on kyllä juhlan paikka! Vaikka neiti olisi tuomariryhmänsä viimeinen, on se kuitenkin MESTARUUDEN seitsemäs, ja se on tuolta rääpäleeltä suuri saavutus.

lauantai 17. elokuuta 2013

Koetta pukkaa...

Viikonlopun koejälki "muhii" sateisessa metsässä Virroilla. Tänä viikonloppuna on vuorossa tollereiden mejä-mestaruus koe ja Marsa on mukana mestaruusluokassa, jossa tuomarina on Jukka Välitalo.
Kokeessa on kaikkiansa mukana kolmekymmentäyksi tolleria, joista seitsemän mestaruusluokassa, kaksitoista VOI-luokassa ja kaksitoista AVO-luokassa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Päivitys...

Marsan koepöytäkirjan tekstit lisätty yläpalkista löytyviin koetuloksiin.
Hyvää yötä!

Yllätys, yllätys...

Aamu alkoi mukavalla yllätyksellä, jälkiryhmässämme olikin pari jälkeä joiden täytyi vielä "kypsyä". Tuomari ja vastaava koetoimitsija muokkasivat jälkien ajojärjestystä hieman, kuitenkin niin, että jäljet saatiin mentyä ilman edes takaisin ajelua. Lopputulos oli se, että meidän tekemämme jälki mentiin ensimmäisenä ja Marsa meni arvonnassa kolmannelle jäljelle.
Arto sääli (?) polveani sen verran, että lupautui opastamaan jäljen. Se oli kyllä hyvä, sillä polvea jomotti koko yön. Ja jäljen lopussa oli sammalpeitteistä kalliota, jonka päällä oli vanhaa kaadettua puuta aika reilusti ristiin rastiin. Sammal luisti, puut olivat sateen jäljeltä liukkaita ja koko ajan mentiin alamäkeä, mikä sattuu polveen kaikkein eniten. Olisihan siinä ollut haastetta jos opastettavaksi olisi sattunut nopea koira.
Nyt on jäljet menty ja purettukin. Odottelu alkakoon!

lauantai 10. elokuuta 2013

Sataa, sataa, ropisee...

Tänään tehty koejälki muhii Uuraisten metsässä. Koko jäljenteon ajan tihkutti vettä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jäljestä tuli tosi hyvä, maasto oli vaihtelevaa ja aivan upeaa, ja en nyt tarkoita sitä että se olisi ollut mikään "puistomaasto". Ihan vähän harmittaa, ettei se jälki voi tulla Marsalle. Mutta kyllä se taas on oman ryhmämme viimeinen jälki. Kirous jatkuu!
Huomenna on mielenkiintoista nähdä miten Marsa työskentelee märässä metsässä. Tähän asti kaikki kokeet on menty lähinnä helteessä. Siinä siis pikkuneidille uutta haastetta!  Toinen haaste saattaa olla se, että noissa metsissä liikkuu muutamia karhuja. Eli on tässä sekin riski, että nalle on vieraillut yöllä maastossa, nollatulokseen on hyvä varautua.

lauantai 3. elokuuta 2013

Vesilahti rn

No joo. Näyttelyä edeltävä ilta. Koira on pakko pestä näyttelyä varten, edellisestä kerrasta kun on jo aikaa. Harjata en uskalla, sillä karvaa on lähtenyt kahden viime viikon aikana paljon. Meidän neiti alkaa olla bikinikunnossa.
Näyttelyaamu, Arto nauraa hekottaa ja kyselee aionko tosiaan viedä tuon kirppusirkuksen näyttelyyn. Lähdetään silti liikenteeseen...
En ennen kehään menoa uskalla kokeilla harjaa enkä kampaa. Silottelen pahimpia paikkoja sormin. Onhan tuo aika ruikun näköinen.
Tuomari tutkii koirat melko tarkasti kuonosta tassuihin. Onneksi kuulen arvostelun sanelun ja se on ihan positiivinen. Karvan vähyydestäkin olemme ihan samaa mieltä. KÄY ERI oli tähän karvaan nähden aika mukavaa kuultavaa!
Näyttelyn jälkeen mökille ja karsta esille kassista. Nyt sitten lähti puolet niistä "kuuluisista" villapöksyistäkin. Bikineissä siis huomenna hiekkarannalle!