Ehkä se oli sen kaiken työn ja ahdistuksen arvoista. Tulostenluvussa tuli melkein tippa silmään kun tuomarit kehuivat maastoja, jälkiä, järjestelyitä, oppaita, jäljentekijöitä ja myös kovatasoisia koiria. Vuoden ajan on ahdistanut ja viimeiset pari viikkoa olisin mielelläni jättänyt väliin, kun tuntui ettei mitään muuta mahdu elämään (mitä nyt pari koetta viikonloppuisin ♡). Tollerimestaruuskin meni vähän ohi, kun ajatukset aina palasivat seuraavan vkonlopun pm-kokeen suunnitelmiin.
Hieman jäi Marsan eilisestä jäljestyksestä harmittamaan huono tuurimme. N.7-8 metriä ennen toista makausta (näin makauksen), lähti jäljen vasemmalta puolelta n. 10 metrin päästä ilmaan iso metso. Marsa katsoi sitä, mutta ei liikkunut. Sitten lähti toinen, ja olimme yhä paikallamme. Neljännen metson jälkeen Marsa meni nuuhkimaan lintujen lähtöpaikat, kiersi siis tuon pienen alueen läpi ja palasi sitten jäljelle jatkamaan töitä. Mutta palasi jäljelle juuri tuon makauksen jälkeen, joka jäi siis merkkaamatta. Eli menetimme pisteet sekä makauksesta ja jäljeltä poistumisesta. Mutta hei, neiti jatkoi tuon episodin jälkeen duunia ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Upea suoritus, mutta ohjaajan tunteet ovat pikkuisen harmistumisen puolella.
Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa k-s noutajakoirayhdistyksen koe, joka on myös kerhon mestaruuskoe. Sinne mennään jos flunssa hellittää. Seuraava vkonlopun kokeeseen ei varmaankaan mahduta, ellei tule paljon peruutuksia, eli tämän kauden kokeet alkavat kohta olla osaltamme kasassa.
Polvi on suureksi ihmeekseni selvinnyt vielä yhtenä kappaleena tässä vauhdissa. Minulla on kaksi erityyppistä tukea joita vaihtelen. Näin lämpimällä kelillä ne vaan tahtovat väkisin hiostaa ja hinkata polvitaipeen puolelta. Tänä viikonloppuna, ja jo loppuviikosta, kävin suunnistamassa tai liikuin muutoin metsässä niin paljon, että polvitaive on aivan punainen ja iho paikoittain rikki. Pitäisi varmaankin yrittää tukea polvi kunnon teippauksella ja laittaa sitten jokin aivan kevyt tuki. Tässä olisi muutama päivä aikaa viritellä jotain, ennen seuraavaa koetta.
maanantai 26. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
K-S PM
Marsan pöytäkirja päivitetty koetuloksiin. Kokeen tulokset löytyvät SNJ:tuloksissa. Marsa on jo nukkumassa, emäntä nappaa nyt coctailin särky-, kipu-ja flunssalääkettä ja painuu myös nukkumaan. En tiedä mihin sattuu eniten: polveen, nenään vai keuhkoihin. Kuumemittarin voisi etsiä, sitä en ole vielä tänä viikonloppuna uskaltanut käyttää.
Onnea piirinmestarille Teddylle ja Katille & V-P:lle!
*muoks*
Onnea myös mestaruusjäljen tekijöille eli Ahti Pitkäaholle ja minulle! Edellisen kerran kun olin tekemässä jälkeä pm:ssä vuonna 2011(Väpää ei enää silloin ollut, olin vain auttamassa), tuli mestaruus silloinkin tekemältäni jäljeltä. Voittamisen jälkeen toiseksi paras fiilis tulee mestaruusjäljen tekemisestä. ♡♡♡
Onnea piirinmestarille Teddylle ja Katille & V-P:lle!
*muoks*
Onnea myös mestaruusjäljen tekijöille eli Ahti Pitkäaholle ja minulle! Edellisen kerran kun olin tekemässä jälkeä pm:ssä vuonna 2011(Väpää ei enää silloin ollut, olin vain auttamassa), tuli mestaruus silloinkin tekemältäni jäljeltä. Voittamisen jälkeen toiseksi paras fiilis tulee mestaruusjäljen tekemisestä. ♡♡♡
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)