sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Joka Kuusaan kurkottaa, vai miten se meni...

Hieman ennen kello yhdeksää Kuusaalla: minä, Marsa ja Arto. Ja saapui sinne muutama muukin, treenaajia oli seitsemän + kaksi ohjaajaa koirineen. Aurinko paistoi, mutta ei pahemmin lämmittänyt kun kylmä viima pääsi puhaltelemaan.

Tampattiin rannan suuntaisesti piiitkä linja. Lähetyspaikka tuli melkein keskelle ja toiseen päähän heitettiin markkeerauksia, toiseen suuntaan otettiin linjalle lähetystä.

Metsikköön tehtiin hakuruutu, kuusi damia ja sitten siinä "välimaastossa" oli paikka jossa treenattiin omatoimisesti, linja jossa lähin dami tuli pieneen ojaan ja kauempi pienen kumpareen taakse.

"Kohta on mun vuoro"

Ensimmäinen kierros dameilla. Toinen kierros variksilla, ken halusi. Välissä makkaranpaistoa  ja/tai pizzansyöntiä.
Tuon kuvion mukaan mekin mentiin. Ensin dameilla pitkin rantaa, jäiset damit eivät olleet Marsan mielestä kovin ihania, mutta se päätti kuitenkin tuoda ne.

Dami umpijäässä but who cares!


Damiruutu meni ihan hienosti, mitä nyt piti käydä vähän nuuskimassa jonkun koiran alueen reunamalle vääntämää hirmuista jäätynyttä pas** läjää, mutta pienen neuvottelun jälkeen sovimme että se unohdetaan. Ja ruudusta tuotiin sitten ihan siististi neljä damia ja se riitti.

Ruokataukomme aikana Marsa ehti vähän lepäillä auton perässä. Tai ainakin olisi ehtinyt, mutta kyllä sen pää taisi olla kokoajan pystyssä ja neiti tiiraili tarkasti ympäristöään.

Tauon jälkeen aloitettiin taas rannasta. Ensin piti vähän nuuskia niitä variksia, kun ihan selvästi niitä oli jo useampi koira kantanut aiemmin. Mutta sitten kun ne oli tutkittu ja hyviksi havaittu, niitä saattoi kantaa.

Viimeisten joukossa kävimme vielä ruudussa, josta haetutettiin kolme varista. Ne tuli aivan upeasti! (Ja sitä läjää ei enää ollut, yksi uroslabukka oli "noutanut" sen! Eikä Marsa edes käynyt siellä päin...  <3 !!

Kummastakin hakuruudusta Marsa toi aina suoraan sen noudettavan jonka löysi. Sillä ei, ainakaan vielä, ole käynyt edes mielessä että se voisi risteillä pitkin aluetta ja valikoida tuotavansa. Se ei varmaankaan ole vielä edes hoksannut, että voisi vaihtaa...

"Tää olis sulle."

Päivän kuvat © Arto

lauantai 25. helmikuuta 2012

Sano viisi kertaa "varis" nauramatta...

Oletteko koskaan kokeilleet? Se on joskus vaikeaa. ☺

Hain siis eilen variksen sulamaan riistapakkasesta ja kävin tänään Marsan kanssa tekemässä muutaman treenin sillä.
Ensin kahlasin umpihankeen linjan. Vein variksen linjalle Marsan odotellessa (sen se osaa muuten tosi hyvin) ja lähetin n.linjan puolivälistä. Varis tuli nätisti ja sama tehtiin toiseen kertaan.
Sitten palasimme linjan alkuun, vein loppuun ja edelliseen lähetyspaikkaan siipidamit. Vaihteeksi neiti totesi että niitä piti ihmetellä muutama sekunti, ennenkuin pystyi ottamaan ne suuhunsa ja tuomaan minulle.

Seuraavaksi oli vuorossa kävelylenkki ja leikkimistä. Muutamaan otteeseen harjoiteltiin pillin vihellyksestä istumista ja se onnistui pari kertaa vaikka välimatkaa oli n. 15 metriä. Pariin otteeseen neidin piti ottaa muutama askel minua kohden, ennen kuin malttoi laskea takamuksensa maahan.

Paluumatkalla vein variksen hieman pidemmän matkan päähän tiestä, niin että Marsalla ei varmasti ollut mahdollisuutta nähdä minua. Voin vakuuttaa että umpihangessa kahlaaminen kävi työstä! Lähetin neidin etsimään varista, joka pian palautuikin lumeen tarvottua polkua pitkin suoraan syliini. Tämä tehtiin vielä toisen kerran, kun se tuntui olevan niin kivaa. Tässä vaiheessa olikin sitten aika pakata varis kassiin, vaikka intoa olisi vielä riittänyt.
Paluumatkalla autolle otettiin hieman seuraamista ja sitten ajeltiin kotiin.

Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen herätys. Pitäisi ajella juniorinoutajien treeniin Kuusaalle kello yhdeksäksi. Matkaa on melkein sata kilometriä...