sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Räytymispäivä

Lauantai kului autossa matkalla kotiin. Muutamaan otteeseen pysähdyttiin pitämään taukoa ja käytettiin samalla koiria kävelyllä. Keli oli hyvä ja tiet kuivat, liikennettäkin aivan kohtuullisesti.
Tänään on sitten räytymispäivä. Onneksi olin niin fiksu, etten ilmoittanut Marsaa Korpilahden näyttelyyn tälle päivälle, se keikka olisi kyllä jäänyt väliin. Puretaan nyt hissukseen tavaroita ja pesukoneelle riittää hommia.

Reissu oli kaiken kaikkiaan aivan upea. Säät suosivat ja koko porukalla oli mukavaa. Jokapäivä tuli ulkoiltua tuntikausia. 
Marsa sai Repeltä kurssin: "kuinka relata reissussa" ; )  ja oppi meni perille. Ihan hyvä mahdollisten koe- yms. yöpymisten varalle. Ja kyllä oli karvakuonoissakin virtaa kävelylenkeillä, kun oli aina uutta nuuhkittavaa teiden varsilla. Koiria tuntui olevan lomalaistenkin mukana aika paljon.

Nyt pitäisi keskittyä torjumaan pois flunssaa, joka kovasti yrittää iskeä kiinni. Hunajaa ja teetä, strohhia ja kaakaota... mitähän muuta keksisi?








Rento Reiska

Perjantai

Kelit ovat suosineet ulkoilua, tänään on kolmas perättäinen päivä kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Aiempina päivinä on ollut aamusta pari astetta pakkasta ja iltapäivä nollan tuntumassa. Viime yönä oli nyt ensimmäisen kerran hieman kylmempää, -16 astetta, ja aamusta noin -5 astetta kun lähdimme ulos liikenteeseen. Tytöt suuntasivat rinteeseen ja me hiihtoladulle.
Kurkkuni oli kipeytynyt yön aikana, joten minun osaltani viimeisen päivän lenkki hieman lyheni, ja palailinkin sitten hyvissä ajoin pakkailemaan ja siivoamaan. Onneksi ei ole kuumemittaria matkassa, parempi etten tiedä oikeita lukemia.

Illat ovat kuluneet nopeasti. Kävelylenkkien lisäksi olemme saunoneet, kokkailleet ja pelanneet lautapelejä. Scrabblea on tullut pelattua useampanakin iltana.