No niin.
Onhan tässä aikaa kulunut ja kakarat, sekä vähän isommatkin, ovat vuoden mittaan puuhastelleet yhtä sun toista. Pieni tiivis paketti vuodelta 2017.
Wilda-Matilda eli Tinderfox All That She Wants kävi näyttelyssä, sai SA:n ja oli PN4.
|
Suurenee klikkaamalla. |
Viivi eli Tinderfox I Want It All oli emäntänsä kanssa ahkerana ja kävi sekä näyttelyssä, taipumuskokeissa että mejä kokeissa. Taipparit menivät läpi toisella yrittämällä ja parivaljakko oli tollereiden mejä-mestaruuskokeessa paras avoimenluokan koirakko.
|
Viivi |
Blitz eli Tinderfox Johnny B Goode kävi myös kesällä ensimmäisessä näyttelyssänsä. Nuori uros sai hyvät arvostelut ja onhan tuo komea kuin mikä.
Instagramista löytyy kuvia herrasta!
Meidän
Mette eli Tinderfox Against All Odds kävi parissa mejäkokeessa. Useammassakin olisi startannut, mutta syksyn juoksut sotkivat suunnitelmia.
Mokka kävi myös yrittämässä taippareissa, ei onnistunut. Mejäkokeissa tuli harmittavat hukat muutoin hyviin suorituksiin ja myös Mokka onnistui ajoittamaan juoksunsa syksylle. Muutamassa näyttelyssä käytiin, ja siltä saralta vuoden paras tulos oli Ruoveden ryhmänäyttelyn RYP 3.
Venni eli Tinderfox That's All.
No Venni sitten putsasi koko pöydän! Isäntänsä kanssa ahkerasti PK-puolta harjoitellut Venni on vuoden 2017 palvelus tolleri, jaetulla ykkössijalla.
Tässä nyt nämä joiden tuloksia löytyy jalostustietokannasta. Muidenkin kanssa on treenailtu, vielä kun löytyy se rohkeus lähteä kokeisiin yrittämään!
Itseäni hieman harmittaa se, ettei ole niin paljoa vapaa-aikaa käytettäväksi Mokan kanssa treenaamiseen kun se tarvitsisi. Täydet työpäivät ja toista vuotta jatkuvat opiskelukiireet töiden ohessa vievät oman veronsa. Mutta toivottavasti taas kevään valoisampien iltojen koittaessa, onnistun raivaamaan kalenteriin tilaa meidän neidillekin!