perjantai 7. lokakuuta 2016

Lokakuu

Mokka-neiti tänään 10 kuukautta!
Kävimme viime lauantaina Laukaan taippareissa. No, toi se kolme varista, mutta sitten ei enää keskittymiskyky riittänyt ja pisti ihan hulinaksi! ;D  ;D
Ei pienellä pää kestänyt, en tiedä oliko odottaminen liian rankkaa, kun oli oman ryhmänsä viimeisiä. Se oli kyllä jo hetki ennen vuoroansa kuin tuli hännän alla! ;D






maanantai 12. syyskuuta 2016

tiistai 16. elokuuta 2016

Pientä päivitystä

Juu, paljon on taas tapahtunut!

Kävimme Meten ja Mokan kanssa Porissa näyttelyssä. Tuomarina oli Serbialainen Vladimir Cairovic. Kentänlaidalla oli hieman puhetta, kuinka hyvin häntä oli näyttelysäännöistä informoitu, oli nimittäin aika "pihi" sijoituksia antaessaan. Yhteenkään luokkaan ei antanut sertin arvoista kuin ensimmäiselle. Ja kun olin Mokan kanssa poistumassa kehästä, kehän sihteeri huuteli toiselle toimitsijalle että tämähän oli pentu. Ihmetteli ääneen kun saimme vain "sileän" ykkösen.
Mette sai arvosteluksensa eh:n, mihin olin ihan tyytyväinen. Tämän jälkeen yritän välttää sen viemistä näyttelyihin joissa kehä on nurmella, matalasta koirasta tulee vieläkin matalampi kun tassut häviävät näkyvistä.  ;D

Mokka sai arvostelun: Good proportions. Enough strong female head. Good earset. Good chest, sorrect front. Alittle bit short front step. Narrow hind. A little higher tail carriage in movement.

Ja Mette: Correct type. A little bit short on legs. Enough strong female head. Good earset, mediun long neck. Good chest. A bit free elbows. Short front step, narrow behind. Correct tailcarriage. Good temperament. AVO EH, AVK 1

Että sellainen reissu! Oli kiva nähdä tuttuja ja kelikin suosi. Kaatosadetta ennustettiin mutta vielä mitä, oli lämmintä ja aurinkoista.



Venni käväisi myös kylässä. Olihan kiva nähdä, että siitäkin on kasvanut jo iso poika. Ja aivan ihana luonteeltaan! Vennin kanssa harrastetaan pelastuskoiran hommia, PAKK käyttäytymiskoe on jo suoritettuna. Kuvat ovat vielä kameran uumenissa...



Seuraavaksi suuntasimme Hamina Tattooseen. Repelle ja Metelle löytyi hoitopaikka lähempää, mutta Mokka ja Marsa matkasivat mukanamme alkumatkan ja jäivät sitten päivähoitoon Wildan luokse Sipooseen. Wilda on Marsan ensimmäisestä pentueesta. Nämä pari kuvaa ovat Carolan ottamia, kiitos niistä!

Mokka, Wilda ja Marsa


Haminassa olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin! Kiertelimme tattookadulla ja kävimme tutustumassa mm. puolustusvoimien tapahtumakentällä eri esittelypisteissä kalustoon ja muihin varustuksiin. Katsoimme myös varusmiessoittokunnan lyhyen konsertin RUK:n pihassa.


Kävimme myös katsomassa Bastionissa marssishow´n.

Yllä Panu Moilasen you tubeen lataama video marssishow´sta.



Nyt viikonloppuna oli sitten tollereiden MEJÄ-mestaruuskoe Virroilla. Viiden tuomarin koe ja 31 kpl punaturkkeja starttaamassa. Lauantaina sateli hieman. Sunnuntaina sade alkoi juuri kun olimme aloittelemassa arpajaisia ja palkintojenjakoa. Mutta ne vedettiin ulkona, kun kerran niin oli pätetty.
Koe oli minulle ja Marsalle ensimmäinen tällä kaudella! Eli hieman piti miettiä että kuinkas se koejälki taas tehtiinkään. Muiden tekemillä jäljillä olen kyllä tänä keväänä ja kesänä kävellyt tuomaroidessani, mutta jäljen teko on sitten jäänytkin vähemmälle. Mestaruusluokkaan meillä ei siis tänävuonna ollut mitään asiaa, kun ei ollut pisteitä mitä esittää. 
Jäljestys meni ihan ok. Ainoa kurja juttu oli että jäljen koko alkupuolisko oli suolla, siis jokaisen askeleen aikana kengän alta tirskui vettä enemmän tai vähemmän. Tämä oli tietysti asettanut oman haasteensa makausten paikoille. Ensimmäisiä kahta makausta Marsa ei merkannut kunnolla, mutta loppupuoliskon makaukset merkattiin. Arvostelu on Marsan koetuloksissa.

maanantai 1. elokuuta 2016

Basel Tattoo 2016 Conscript Band of the Finnish Defence Forces, Finnland

Sirja kotiutui myöhään sunnuntaina Basel Tattoosta. Alla video joka kuvattu heidän omasta osuudestaan paria päivää ennen varsinaista ensi-iltaa. Siksi siis kuvaajia hyppelee mukana vähän sielä sun täällä. Show myös televisioitiin kahtena iltana.
Lisää videoita löytyy kun laittaa youtuben hakuun Basel Tattoo 2016. Vinkki: kun kelaa tarpeeksi pitkälle, sieltä löytyy myös pari Cast Bar´in esitystä mm. suomalaisilta.
Seuraavaksi soittokunta suuntaa Haminaan, jossa tällä viikolla pyörähtää käyntiin Hamina Tattoo. Jos kiinnostaa, niin muutama lippu saattaa johonkin esitykseen olla vielä jäljellä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Viime viikonloppu katosi käsistä. Lauantaina aamusta pakkasimme auton ja suunta kohti Sotkamoa. Mukaan lähtivät Marsa ja Mokka, Mette ja Repe jäivät tytöille hoitoon kotiin. Sirjakin oli viimeisellä vapaalla ennen Baseliin lähtöänsä.
Lähes koko menomatkan satoi enemmän ja vähemmän ja välillä vielä enemmän. Ihan hirveitä kaatosateita! Perille kuitenkin pääsimme ja ilta kului mukavasti mm. savusaunan lämmöstä nauttien.

Kuvat taas kännykkälaatua!


Savusauna lämpiää...
 Sunnuntaina aikainen herätys, taas tavarat ja koirat autoon ja kohti Kuhmoa. Sielä kävimme tuomaroimassa mejä-kokeen. Koirilla oli vähän tylsempi päivä, kun eivät päässeet metsään. Mutta kävelylenkeille kokeen keskuspaikalla nekin pääsivät. Tuomarin koiran elämä on tylsää, oman vuoron odottamista.
Koepäivän aikana ei onneksi satanut kuin aivan pieniä ripsauksia. 

Kokeen päätyttyä ajelimme sitten taas kohti Keuruuta. Ja silloin taivastaas aukeni ja vettä tuli välillä aivan tolkuttomasti. Minulla ei ole loma vielä alkanut, niin maanantaina piti mennä ihan normaalisti töihin. Vielä tämä ja ensi viikko töissä, sitten alkaa loma.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Olihan bileet!

Aivan mahtava viikonloppu! Ainon ja Anssin häitä juhlittiin viikonloppuna. Puitteet olivat upeat ja sää suosi. Vihkiminen Keuruun kirkossa, ruokailu Pöyhölässä ja iltajuhla Ainon kotitilalla Metsämäessä. Iltajuhlaan kuului myös ohjelmaa, ruokailu, kakkukahvit, bändi soittamassa...  Aivan upeaa! Kaikesta näki että juhlan eteen oli tehty paljon työtä.

Video viimeisestä harjoituksesta ennen h-hetkeä. Myrskyluodon Maija oli musiikkina alttarille tultaessa.

Myrskyluodon Maija
säv: Lasse Mårtenson
sov. Sirja Kylmälä ja Riku Miettunen
Viulu - Riku Miettunen
Sello - Katriina Louna
1. Huilu - Sirja Kylmälä
2. Huilu - Satu Soutolahti
Piano - Kaja Jantsikene



perjantai 1. heinäkuuta 2016

Olihan hieno reissu Saran kanssa! Kaikki meni ihan nappiin, ei mitään ongelmia tai muitakaan murheita. Päivittelen vielä tuota Lontoon blogia, lähinnä lisään kuvia ja tekstiä jo olemassa oleviin pohjiin sitä mukaa kuin ennätän.

Kiire nimittäin tuntuu jatkuvan! Ensin oli juhannus, joka oikeastaan hujahti ohi lähes huomiotta. Varsinainen aatto ei poikennut arjesta millään tavalla. Lauantaina ennätin hetkeksi rauhoittua, oltiin koko porukka mökillä, grillattiin ja saunottiin.
Nyt viikolla kävin keskiviikkona tuomaroimassa mejä-kokeessa Leppälahdessa. Se oli kahden tuomarin koe ja olimme Arton kanssa siis molemmat "töissä".  Siinä meni samalla 25 vuotis hääpäivä, voihan sen kait viettää näinkin. ;D

Tulevana viikonloppuna on A&A häät. Heille kävimme ostamassa Harrodsilta häälahjan! Ja Sara osti itsellensä Lontoosta mekon juhlaan (tai oikeastaan kaksi, eikä vieläkään tiedä kumman laittaisi). Itsekin katselin vähän mekkoja ja jakkuja sillä silmällä. Olisihan sielä ollut muutama tosi ihana, mutta en raaskinut! Kovasti esillä olivat myös hienot hatut ja muut pääkoristeet, kengät ja pikkulaukut. Briteissä kun on tapana käyttää noita hattuja, enemmän kuin täällä.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Tämä blogi viikon tauolle...

Tämä blogi jää nyt n. viikoksi heitteille. Jos netti toimii ja voimia riittää, niin päivittelen toista blogiani, johon pääsee joko tuon vas.puoleisen palkin alalaidasta, linkistä "LONTOO 2016" tai tästä.

Lähdemme Saran kanssa perjantaina aamulennolla Lontooseen ja takaisin palaamme ensi tiistaina. Väliin mahtuu vähän sitä sun tätä, katsotaan nyt mitä kaikkea keksitään. Tarkoitus on reissata rennolla otteella, ei kellon kanssa kilpaa juosten vaan fiilistellen ja ihan oikeasti lomaillen. Ainoastaan sunnuntaina täytyy vähän vahtia kelloa, että ennätämme ajoissa Wembleylle Coldplayn konserttiin.  

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Viikonloppua!

Kiirettä on taas ollut olevinaan. Mitähän kaikkea tähän väliin on taas tapahtunutkaan. Ainakin se, että onnistuin telomaan nilkkani, en pahasti mutta ihan riitävästi. Hyvin teipattuna sillä on kyllä voinut käydä tuomaroimassa muutaman mejä-kokeen. Vähän on vaan täytynyt katsoa normaalia tarkemmin mihin jalkansa metsässä liikkuessaan asettaa. Ei tuo nilkka vieläkään kunnossa ole, mutta tällä mennään.
Omien koirien kanssa treenaaminen on sitten jäänyt vähän vähemmälle. Mutta kyllä tästä vielä tahti paranee kun saa jalankin "iskuun".

Kesän excel on alkanut täyttyä, siitä ei montaa vapaata viikoloppua löydy. Kaikki menot eivät onneksi ole vain koiriin liittyviä, vaan mukana on mm. häät, Lontoon reissu Saran kanssa ja Hamina Tattoo.
Olen yrittänyt epätoivoisesti etsiä edes yhtä sellaista väliä, että Mokka pääsisi pentuluokassa näyttelyyn. Sellainen on ehkä löytynyt, mutta sitten täytyy tinkiä mejäkokeista ja jättää Marsa ilmoittamatta samaiselle vkonlopulle. Muutoinkaan Marsalle ei tänä kesänä tule montaa mejä starttia, toivottavasti pääsee edes niihin joihin ilmoituksen laitan. Eli mahdollista on, ettei tälle kaudelle tule ensimmäistäkään starttia.

Käväisimme eilen Himoksella Tollerileirillä. Lähinnä kävimme tapaamassa kahta kasvattimme omistajaa, jotka olivat kovin kiireisiä treeniensä tauolla, mutta kyllä me muutama kuvakin saatiin otettua.
Ensin Wilda:

Mokka ja Wilda



Ja sitten Blitz:

Mokka ja Blitz





Ja sitten vielä meidän pieni linssiluteemme Mokka:




Mukavaa kesää kaikille!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ruoveden ryhmänäyttelyssä

Tänään aamusta Ruovedelle. Ryhmänäyttelyn tuomaroi Harto Stockmari ja olin ilmoittanut Meten. Mokka lähti myös mukaan turistiksi. Näyttelyalueelle sai tuoda koiria, joita ei ollut ilmoitettu mukaan, mutta rokotuksien voimassaolo tarkastettiin myös "turisteilta".
Mette käyttäytyi vastoin ennakko-odotuksiani ihan hienosti ja sai hyvät arvostelut. Kyllähän minä tiedän että se on liian matala pituuteensa nähden, mutta sellainen se on ollut aina! Mokka tykkäsi olla matkassa, siitä oli vallan ihanaa kun koiria ja ihmisiä oli jokapuolella. Hyvin itsevarman oloinen typykkä.

Mette kehässä.
Illalla sitten vielä pientä varistreeniä.





lauantai 23. huhtikuuta 2016

Tänään treenailtiin!

Tänään tehtiin Metelle vähän variksen noutoa, kun siihen on tullut pieni tauko. Ja täytyihän Marsan päästä mukaan, kun sen mielestä se on ihan parasta treeniä!

Pikkuinen Mokkakin sai oman osansa. Ensin pari noutoa siivellä ja sitten ihan iso varis. Vähän aikaa se katseli, että mistä nappaisi kiinni, ja kun ote löytyi sai varis kyydin takaisin mamman luo.

Kuvasatoa!

Marsa
Marsa
Mette
Mette
Mokka



   


Varis on painava

Mokka vauhdissa!


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Takana vauhdikas viikko

Viime viikonloppuna olin liikenteessä ilman ainoatakaan koiraa. Ajelin sunnuntaina Mikkelin Pitäjänkirkkoon pvvmsk:n Finlandia -kiertuetta kuuntelemaan. Ja hyvältähän tuo kuulosti ja kirkkokin oli lähes täynnä! Sitten Sirja sieltä kyytiin ja auton nokka kohti Helsinkiä.
Maanantaina Sirja käväisi pääsykokeessa ja minä pääsin pariksi tunniksi pyörimään keskustaan. Aikataulu oli kuitenkin tarkka, sillä soittokunnalla oli seuraava keikka heti maanantaina Tampereella. Eli kamat kasalle ja kohti Aleksanterinkirkkoa. Pikainen ruokatauko ja ennätimme hyvissä ajoin paikalle kuten etukäteen oli sovittu.

Arto oli saanut kyydin Keuruulta Tampereelle ja minä sain tilaisuuden seurata konsertin vielä uudelleen. Pakko sanoa, että taisi mennä paremmin kuin edellisenä iltana. Olisiko johtunut siitä, että suurehko osa soittajista oli juuri Tampereelta kotoisin. Väkeä riitti, sillä noin vartti ennen konsertin alkua kehoitettiin yleisöä tiivistämään rivejään, että kaikki mahtuisivat istumaan. Kiertueen nimen mukaisesti Finlandiakin esitettiin.

Maanantaina myöhään kotiin ja tiistaina aikaisin töihin. Siitä se viikko sitten taas lähti käyntiin.
Tiistaina Mokka ja minä suuntasimme taas PeTo -kurssille. Välillä satoi aika reilusti, mutta ei se tahtia haitannut. Ahnetta pentua on kiva kouluttaa! Nimittäin ekat pari minuuttia se pörräsi ja singahteli, ihmetellen taas sitä kun paikalla oli toistakymmentä koiraa. Mutta hetkessä syttyi lamppu ja se hoksasi että kun kuuntelee ja tekee mitä pyydetään saa namia. Ja sehän halusi namia! Eli tämän jälkeen muut koirat unohtuivat ja neiti keskittyi tosi hyvin kuuntelemaan ja oli hyvässä kontaktissa. On se vaan ihana otus!

Torstaina ja perjantai kuluivat Jyväskylässä koulutuksessa työasioissa, joten loppuviikko karkasi käsistä.

Muutama kuva oli taas tarttunut kameraan viikolla.
Kuvat © Arto

Naapurin kissa kävi moikkaamassa.

Olen pieni Dumbo vaan...

Oikea kylki ja...

...vasen kylki.

"Onks tukka hyvin, näkyykö kello?"

"Ruoho ON vihreämpää toisella puolella!"