perjantai 23. lokakuuta 2015

Ei juokse, ei!

Nimittäin meidän pikku Mette. Olen tässä jo pari kuukautta vahtinut sitä haukan lailla, että milloin aloittaisi juoksunsa, mutta ei. Ei sitten millään!
En arvaa varata sille lonkkakuvausaikaa, kun sitten se kuitenkin aloittaisi ne ihan satavarmasti yhtäaikaa. Ja juoksut voivat aiheuttaa löystymistä. Kyllä noiden urosten kanssa oli tämäkin homma helpompaa!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Päivän agenda

Tänään kävimme astuttamassa Marsan, lähiviikot näyttävät saatiinko mitään konkreettista aikaiseksi. Päivä oli kaunis mutta melko kylmä, ihan kelvollinen tällaiseen toimintaan. Olihan tämä vaihtelua niille kerroille kun on könötetty kiinni juuttuneiden koirien kanssa lumihangessa, pakkasessa. Ei edes satanut tai ollut kaameaa loskaa.

Marsalla ja Aqulla ei kauaa kestänyt kun homma oli hoidettu. ;D
Pentueen isä siis FI MVA Waterfox Aquamax eli Aqu.


Muutakin on tapahtunut: olen nyt ihan virallisesti puusilmä. Perjantain postin mukana tuli ylituomarikorttini. Oikeudet tuomaroida mejä-kokeissa sain jo muutamia viikkoja aiemmin, mutta virallinen kortti rantautui nyt. Eli on tässä kesän mittaan tullut jotain tehtyä, ja vielä ihan kunnialla maaliin asti!

maanantai 5. lokakuuta 2015

Eläintenviikon Match Show

Kun ei kerran päästy mejään, niin menin sitten Meten kanssa mätsäriin.  Paikallinen eläinklinikka järjesti match shown sunnuntaina joten sinne siis. Koiria leikkimieliseen kisaan oli ilmoittautunut n. 80 kpl.

Mette osallistui isojen (yli 40cm), aikuisten koirien luokkaan ja sijoittui punaisen nauhan saaneiden kolmanneksi. Ruokaa tuli tuhti säkki ja makupaloja vielä lisäksi.

Koska olin reissussa ihan vain kahdestaan Meten kanssa, niin en saanut kuvia sen kummemmin otettua. Mutta täältä pitäisi löytyä eläinklinikan fb-sivuilla olevia kuvia, jos linkki suostuu toimimaan...
Jos joku jaksaa selata kuvia tarkemmin, vilahdamme vielä parissa muussakin kuvassa ja lapsi & koira -kisassa esiintyvä pentutolleri on Maplefox Crazy Love eli Hulda.