Kuvat © Arto
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
perjantai 26. joulukuuta 2014
Lämpöä lisää
torstai 25. joulukuuta 2014
Joulupäivän aamu...
Joulupukin ja noitarummun jälkeen tuli toinenkin, kovasti koiria kiinnostanut leffa. Arvaat varmaankin mikä...
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
Joulu lähenee...
Niin, kiirettä tuntuu pitävän. Onneksi on noita apujoukkoja siivoukseen ja muuhun touhuun, itse olen töissä vielä maanantain ja tiistain. Sitten voisi höllätä pariksi viikoksi.
Kortteja tuli taas lähetettyä hirmuinen pino, osoitteita kirjoitettiin jännetuppitulehdusta uhmaten. Ja kyllä niitä kortteja on myös tullut, kiitokset kaikille muistaneille!
Viime päivien kysymys on ollut sisälle laitettavan kuusen ennuste, antaako Mette sen olla rauhassa vai pistääkö päreiksi.
Väpä oli aikoinaan vähän reilut kolme kuukautta vanha joulun aikaan, eikä se ollut kuusesta lainkaan kiinnostunut. Se tosin oli "vanhana syntynyt", ei muutenkaan mitään penturiekkumisia tai tuhoamisia.
Repe oli about yhdeksän kuukautta. Se oli kyllä kova riehumaan ja riekkumaan, mutta kuusi sai siltäkin olla rauhassa. Parina viime jouluna se on tykännyt mennä nukkumaan aivan kuusen juurelle, oksien alle ja olen pelännyt että se lähtiessään kaataa koko hoidon, mutta ei, hyvin on mennyt.
Marsa oli melkein vuoden, mutta se nyt on aina ollut fiksu ja filmaattinen, ei siis mitään kiinnostusta kuusen kaatoon.
Jami,... sitäpä en muistakaan! Se on ollut noin viisi kuukautta silloin ja veikkaisin että jos kuusi olisi ollut sisällä se olisi pistänyt sen ihan empimättä päreiksi. Eli Jamin pentuaikana ei ollut perheessä lapsia, ja tuskin kuustakaan oli sisällä koristeltuna.
No, kuusi tulee ja koristellaan, katsotaan kuinka tässä käy. Vedonlyöntiä puolesta ja vastaan voi laittaa tulemaan. Itse uskon että kuusi saa olla rauhassa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Ulkoilua
Päivällä otimme kameran mukaan kävelylle lähtiessämme. Kovin oli pimeää ja vähän valoa kuvaamista varten, muutama näpsy nyt kuitenkin. Repekin oli mukana, mutta vältteli kameran linssiä tehokkaasti. Voi kun tulisi tuota lunta vähän enemmän jouluksi!
Kuvat © Arto
Kuvat © Arto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)